Huomio

Jahkaatte kokoajan Kuinka kalliiksi Kalevi Rahkola tulee Verorahoissa.
Nyt ei ole kyse työläisten ansiotuloveroista.
Vaan kyse on että Kokkolan-Kaupunki menettää KIINTEISTÖVERORAHOJA koska rakennusprojektit lykkääntyvät valitusten myötä ja tätä kautta ei Kaupunki saa Euroja kassaan.
Eikö ole kumma juttu tuo Kalevi Rahkolan vaitustapaus koska sitä jauhataan mediassa nyt jo viikon.Esm tänään mielipidepalstalla Keparissa taas.
Kävihän Kokkolan-Kaupungilta 13 ihmistä koulutus käynnillä Espanjassa.Tuo Espanjan matka on tehty VERONMAKSAJIEN KUSTANUKSELLA.Miksi Kokkolan päättäjät ovat pakoilleet selitystä tuohon Espanjan matkaan?
Nostakaa meteli ennemmin tuon Espanjan matkan myötä.
Kalevi Rahkola on joutunut ajojahdin kohteeksi Kokkolan päättäjien taholta.Päättäjiä ottaa nuppiin vaan kun on jo ehtinyt saada lahjus viinat sauna reisulla.
Muistakaapa vielä että eihän Roy Saabel pitänytkään sanojaan Tornitalo protestilistan suhteen.
Kysymys vielä: Miksi pitää mennä Espanjaan koulutusmatkalle kun kerta Suomessa rehostellaan että koulutus Suomessa on maailman PARASTA??????
362612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Miksi Kalevi saa kulkea vapaana? eikö hänellä ole sukulaisia jotka ottaisivat hänet huostaan?

Ennenvanhaan kylähullut ja yhteiskuntaan sopeutumattomat vietiin sukulaisten toimesta Seinjoelle.

Äänestä
  • Kalliinmaksi noilla työttömyys - tukirahoilla.
    Lähe ehtimään ihtelles työpaikka.
    Ei sinua kukaan tule kotoas hakemaan, töihin.
    Ajateleppa nytkin, Kalevi Rahkolan pitää elättää sinua pienestä eläkeestä.

    Äänestä

  • Ihte tullut kirjoitti:

    Kalliinmaksi noilla työttömyys - tukirahoilla.
    Lähe ehtimään ihtelles työpaikka.
    Ei sinua kukaan tule kotoas hakemaan, töihin.
    Ajateleppa nytkin, Kalevi Rahkolan pitää elättää sinua pienestä eläkeestä.

    Että alahan, laputtaa työn hakuun.

    Äänestä

  • Ihte tullut kirjoitti:

    Kalliinmaksi noilla työttömyys - tukirahoilla.
    Lähe ehtimään ihtelles työpaikka.
    Ei sinua kukaan tule kotoas hakemaan, töihin.
    Ajateleppa nytkin, Kalevi Rahkolan pitää elättää sinua pienestä eläkeestä.

    Missäs se kalevi on pienen ikänsä painanu hommia, että nyt joutuu omasta eläkkeestään elättämään muita. Varmaan ollu jotain tosi raskasta homma kun on sairaseläkkeelle joutunu, vai onko sairauden laatu henkistä?

    Varmaan tosi ahdistava ajatus, että eläessään sairaseläkkeellä, eli sosiaalituella, joutuu muitakin kaltaisisaan elättämään. Siis jos ihan ylittää alimman tuloveroportaan niin sitte, ainakin unissaan.

    Äänestä

  • Koska Herra Rahkola on oikeassa.
    Löytyyhän Suomesta näköjään vielä hieno ihminen,
    ken ei ole lahjottavissa.

    Hyvä Kalevi olet Herras-Mies

    Äänestä

  • Keskusteluaiheessa missä uhataan, Kalevi Rahkolaa.
    Toivottavasti Rahkola printaa ulos tuon uhkailu aiheen, ja vie poliisiasemalle.
    Raukkamainen paskiainen, kun alkaa uhkailla yleisillä keskustelupalstoilla.

    Kumma ettei juliatar poista uhkailu viestiä vaikka pyytö on lähetetty

    Äänestä

  • Mukana.. kirjoitti:

    Keskusteluaiheessa missä uhataan, Kalevi Rahkolaa.
    Toivottavasti Rahkola printaa ulos tuon uhkailu aiheen, ja vie poliisiasemalle.
    Raukkamainen paskiainen, kun alkaa uhkailla yleisillä keskustelupalstoilla.

    Kumma ettei juliatar poista uhkailu viestiä vaikka pyytö on lähetetty

    Mitä meinaat tuolla Kalevi Rahkolan uhkailulla??

    Äänestä

  • Käyttänyt kansalaisoikeuksiaan.
    Mahtaako kaupunginjohtajassa virtaa diktaatorin verta kun on pyytänyt, keskusteluun Rahkolaa.
    Eikös tuollaset keskustelut ole poliisiasia?

    Äänestä

Toivon Kaleville pitkää ikää ja tarmoa oikeudenmukaisuus taisteluihin.

Tv:Arvatkaa kuka

EI Sukarin Topi
EI Kakkosen Kössi
EI Vanhasen Masa
EI James Fjong

Äänestä
  • Ei töitä tekevä
    Ei kouluja käynyt
    Ei veroja maksava
    Ei muita ajatteleva
    Ei maailmaa nähnyt

    Äänestä

Kokkolan päättäjiltä.Siirtää nyt kaikki vastuu Kalevin niskoille.Yrittivät kusettaa lakisääteisissä rakennuslupasioissa.Mutta Rahkola huomas asian ja teki kansalaisuus-velvollisuuksensa.
Haisee,Haisee ja Haisee. Moi vaan entinen Konna

Äänestä

Kolmetoista ihmistä Espanjaan viikoksi á 750 euroa tekee yhteensä 9750 euroa. Tai lasketaan vaikka kunnon porvarireissu á 2500 euroa, eli yhteensä 32 500 euroa.

Yksi Kalevi Rahkola ja City-Market hanke 500 000 euroa kiinteistoveroja per vuosi (lisäksi tietysti vähintään saman verran palkkaverotulon menetyksiä ja muita välillisiä tuloja). Viivytys tällähetkellä kaksi vuotta, tekee 1 miljoona euroa kiinteistöveroja arvaten toinen miljoona muita menetettyjä veroja ja tuloja.

Eli Kalevi on tämän yhden valituksensa ansiosta maksanut kaupungille (eli veronmaksajille)
2 000 000 euroa (muista valituksista tietysti lisää plussaa).

Jos vaakakupissa on toisella puolella 2 000 000 euroa ja toisella puolella 32 500 euroa, niin kuluerän poistamisen sinä katsoisit merkittävämmäksi?

Äänestä
  • Valittanut mutta kun vaan sattumalta hoksas tämän sauna/konjakki sopimuksen.
    Näitäkään kuluja ei olisi tänään tapetilla jos vain kaupungilla olisi toimittu alunperin lakisääteisesti.
    Miksi kaupunki on sitten tavallisten rivikansalaisten lupaasioiden kanssa niin tarkka.
    Pitääkö Kokkolassakin nykyään omistaa jokun Sukarimainen tai Kakkosmainen tai ehkä Vanhanen sukunimenä että saa asiat nopiempaa eteen päin?
    Ei saatana kyllähän Suomenlaki pitääs olla kaikille sama?

    Äänestä

  • Mitään numerolukuja ylös.Rahkola on oikeassa.

    Äänestä

  • Senverran että Kalevi teki laillisen valituksen, siis jokaisella on oikeus ja myöskin velvollisuus tehdä tarpeentullen tällaisia valituksia. Kaupungin espanjan koulutusmatkaan liittyy laittomuutta.

    Äänestä

onhan eroa summissa viisitoista ja viisisataatuhatta €uroa. Sen lisäksi työpaikat, ja paljon muuta kulua tämän tollon takia. Muuttais Rahkola Espaniaan.

Äänestä

Voi hyvä hyssykkä, on siinä monen nuoren perheen työpaikkakin mennyt tai viivästynyt ei yksinään kaupungin kukkaro vajennut. MIETI SITÄ!

Äänestä
  • Niin ei esiintyisi tämmösiä episodeja.
    Olen myös sitä mieltä että Kalevi Rahkolaa on turha syyttää.
    Malttia vaan kyllä totuus tämänkin asian suhteen vielä paljastuu.

    Sakke Sukari

    Äänestä

Mitä ihmeen laittomuuksia tässä asiassa on ollut?
Miksi ei ole tehty sitten rikosilmoitusta?
Miksi ei poliisi tutki asiaa?
Miksi valitus ei mennyt läpi ensimmäisessä asteessa?

Äänestä
  • Totuus tulee julki ennemmin tai myöhemmin.
    Ystävällisesti lue koko viestiketju.
    Voit tehdä siitä johtopäätöksen.
    Poliisi ei tutki asiaa koska Rahkola on oikeas.
    Jos Rahkola olisi väärässä niin Poliisitutkinta olisi alkanut samana päivänä kun ilmoitus olisi tullut poliisiasemalle.
    Rahkola olisi ollut syyttessä heti koska hän on tavallinen rivikansalainen.

    Äänestä

  • Tietää totuuden.
    Kysykää häneltä.Rahkola on ainoa joka ei valehtele tässä asiassa.
    Hyvä että Kalevi oivalsi missä mennään.

    Äänestä

  • valttia kirjoitti:

    Totuus tulee julki ennemmin tai myöhemmin.
    Ystävällisesti lue koko viestiketju.
    Voit tehdä siitä johtopäätöksen.
    Poliisi ei tutki asiaa koska Rahkola on oikeas.
    Jos Rahkola olisi väärässä niin Poliisitutkinta olisi alkanut samana päivänä kun ilmoitus olisi tullut poliisiasemalle.
    Rahkola olisi ollut syyttessä heti koska hän on tavallinen rivikansalainen.

    Eihän tässä ole vielä rikosilmoitustakaan ehtinyt töiltä tekemään! Kyllä vielä tulee aika ja tämä on vain oma ja jospa muitakin...tuhansia?

    Äänestä

  • Rahkola kirjoitti:

    Tietää totuuden.
    Kysykää häneltä.Rahkola on ainoa joka ei valehtele tässä asiassa.
    Hyvä että Kalevi oivalsi missä mennään.

    Eelleenkään en ole lukenut mitä laitonta on tapahtunut.
    Valitus perustuu ihan perusasiaan, eli kaavamuutokseen.
    Kaavamuutos ei ole lain vastaista.

    Äänestä

  • Odotellaan. kirjoitti:

    Eelleenkään en ole lukenut mitä laitonta on tapahtunut.
    Valitus perustuu ihan perusasiaan, eli kaavamuutokseen.
    Kaavamuutos ei ole lain vastaista.

    joo oikeassa olet... ainut lainvastainen on henkilön valitus
    http://www.laki24.fi/ihpe-perusoikeudet-elinkeinovapaus.html
    ja se mitä se on tehnyt maksattaakseen muilla
    kai siihenkin pykälä löytyy. Ainakin luulen että jos joku tekee tahallaan haittaa ja siitä sadaan me veronmaksajat kärsiä niin luulis muidenkin olevan saamapuolelella. Ainakin nämä alueen yrittäjät , mutta luulen että muutkin.

    Äänestä

  • Mutta valitettavasti Suomenlait koskevat vain heikompia osapuolia.

    Äänestä

Asialla tässä valituksessa, meillä on täällä kokkolassa useita marketteja, keskollakin omansa. Ministeri Vapaavuori tuntuu erittäin huolestuneelta näistä suomeen suunnitelluista hypermarketeista. Hiilidioksiidi päästöt lisääntyvän kasvavasta market liikenteestä.

Äänestä
  • Kuinkas paljon niitä hiilidioksidipäästöjä muuten syntyy siitä kun autot seisoo kaltsun valituksen takia jonossa keskellä kaupunkia.
    Ai niin mutta laskeahan ei saanut. Se laskeminen kun on jotain nykyajan hömpötystä mitä kalevikaan ei hyväksy.

    Kyllä näitä kaleveja löytyy joka lähtöön. Ja pikku detaljina Vapaavuori ei ole puhunut mitään hypermarketeista, vaan ihan piiiikkusen suuremmista ostoskeskuksista. Repäse vaikka joku kaunis päivä ja mee vaikka junalla Tampereelle asti ja sieltä bussilla Lempäälään kattomaan vähä muailimaa.

    Niin ja ota vaikka Kalevi mukaan, takas ei ole niin kiirus

    Äänestä

  • Sinulla on tainnu mennä asiat vinksaalleen....eihän tänne ole edes mitään kauppakeskusta kukaan edes suunnitellukkaan. Pietarsaareen tai kolpin lähelle hotellin viereen kyllä muttei kokkolaan. No mennään kärkkäiselle ja keskiselle edelleen kun eivät lähemmmäksi ole kauppaa saaneet.

    Äänestä

Osunut juoneen mikä ei saa tulla veronmaksajien tietoon.
Miksikäs muuten, kaupungin-johtaja kutsuisi Rahkolan hienoon sviittiinsä?

Kyllähän suurin osa tuntee tämän: HYVÄVELIJÄRJESTELMÄN.

Äänestä

Samaa asiaa roppakaupalla,tämä palsta on täynna RAHKOLAA,ei varmaan lopu ennen kuin Rahkola tekee lopun.

Äänestä
  • niin kauan me jankataan kun on tarvis ja sehän ei siihen pistettä laita. jos on niin luullut niin sehän katotaan on tässä kaupungissa muitakin kuin päättäjät ja se. ME MAKSAJAT

    Äänestä

  • Miten itse jaksat jauhaa.??
    Meinaan vaan että osallistuitahan itsekkin viestilläsi.

    Äänestä

Tänään keparin mielipidepalstalla:

Kerrankin asiallinen kirjoitus Rahkolan asiasta.

Äänestä

Sinulle.Kalevi

Äänestä

Pensarikin kehui Kalevi Rahkolan toimia Kokkolan-Lehdessä eilen Keskiviikkona.
Antoi myös kritiikkiä.

Mutta kuitenkin jos lehtitoimittaja antaa kehuja Rahkolan toiminnasta niin ei se niin paha mies tuo Kalevi Rahkola ole.

Lukekaapa tuo Pensarin kirjoitus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikki... kirjoitti:

Jahkaatte kokoajan Kuinka kalliiksi Kalevi Rahkola tulee Verorahoissa.
Nyt ei ole kyse työläisten ansiotuloveroista.
Vaan kyse on että Kokkolan-Kaupunki menettää KIINTEISTÖVERORAHOJA koska rakennusprojektit lykkääntyvät valitusten myötä ja tätä kautta ei Kaupunki saa Euroja kassaan.
Eikö ole kumma juttu tuo Kalevi Rahkolan vaitustapaus koska sitä jauhataan mediassa nyt jo viikon.Esm tänään mielipidepalstalla Keparissa taas.
Kävihän Kokkolan-Kaupungilta 13 ihmistä koulutus käynnillä Espanjassa.Tuo Espanjan matka on tehty VERONMAKSAJIEN KUSTANUKSELLA.Miksi Kokkolan päättäjät ovat pakoilleet selitystä tuohon Espanjan matkaan?
Nostakaa meteli ennemmin tuon Espanjan matkan myötä.
Kalevi Rahkola on joutunut ajojahdin kohteeksi Kokkolan päättäjien taholta.Päättäjiä ottaa nuppiin vaan kun on jo ehtinyt saada lahjus viinat sauna reisulla.
Muistakaapa vielä että eihän Roy Saabel pitänytkään sanojaan Tornitalo protestilistan suhteen.
Kysymys vielä: Miksi pitää mennä Espanjaan koulutusmatkalle kun kerta Suomessa rehostellaan että koulutus Suomessa on maailman PARASTA??????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu