Olen aloittamassa koiralleni naksutinkoulutusta. Ongelma on, että koirani ei välitä koirakekseistä. Sitä ei tunnu kiinnostavan herkut ollenkaan. Kokeilin paistettua broileriakin, mutta ei kiinnostanut. Olisiko jotain herkkua, jota mikään koira ei voi vastustaa ? Suklaanamit ?
Mitä herkuksi ?
Pämmy
5311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kokeilepa nakki- tai lihapullapaloja.
Älä anna ruokaa ennen koulutusta. Kiitospalat kelpaavat paremmin, kun koira on jo valmiiksi nälkäinen.
Itse olen myös ostanut kaupasta maksaa tai munuaisia. Paistan ne uunissa ja pilkon sopivan kokoisiksi pikkupaloiksi. Kiitospalan on hyvä olla vähän pehmeää, jotta koira saa sen nopeasti syötyä. Kovat koirankeksit se joutuu rouskuttamaan ja siinä herpaantuu koulutuskuviot sitten hetkeksi.
Tsemppiä teille koulutushetkiin!
meillä toimii juusto parhaiten :D
toimii frolic nappulat :)
Jos koira ei motivoidu ruuasta, niin osta joku lelu jota käytetään vain koulutustilanteissa. Herkun sijasta esimerkiksi pallon nouto tai muutaman sekunnin vetoleikki...
Makupalat toimivat erittäin aktiivisella koiralle, sillä on ns passivoiva palkka (ja kaikille koirille toimii seuraamisen harjoitteluun). Keskiverto koira joka on melko aktiivinen kyllästyy helposti tottelevaisuus koulutuksessa, siksi on parempi käyttää leikkiä, että into pysyy yllä.
Samanlailla kun naksaus tarkoittaa makupalaa se voi tarkoittaa myös leikkiä.
Sekoita 400 gr jauhettua maksaa, neljä kananmunaa ja n. neljä dl vehnäjauhoa massaksi. Levitä leivinpaperille levyksi ja paista 15-20 min. n 200 asteessa. leikkaa lämpimänä pieniksi palkoikai.
Totuta koira vähitellen makupaloihin, ettei vatsa mene sekaisin.