Mielenkiintoinen
2
172
Vastaukset
- poliisi on laki
poliisirikollisuus on lisääntynyt huolestuttavasti. Se tulisi karsia "kovalla kädellä".
- joka oli linkitetty
kai johonkin hämeenlinnan lehteen.
Yksi mielenkiintoinen väliotsikko:
poliisista tehdyt kantelut eivät yleensä johda mihinkään.
Jos tuollaisen asian laukoo julkisuuten poliisipäällikkö niin siinä tapauksessa kaikki poliisin kanteluita tutkivat viranomaiset voisi siirtää muihin hommiin.
Mitä järkeä on kustantaa tuota verorahoilla.
Tämä kaikki on ihan kansalaisten kusetusta. Laitetaan ihmiset uskomaan tosissaan että täällä on instituutio joka tutkii poliisin tekemiä virheitä esim poliisin asiaton käyttäytyminen.
Entä kun poliisin käytös asianomistajaakin kohtaan on asiatonta ja halventavaa.
Puhun kokemuksesta ja en todellakaan vaivaudu moisesta tekemään kantelua joka kuitenkaan ei johda mihinkään.
Odotan vielä asian etenemistä tilanteeseen jossa se ei ole enää vain asianosaisjulkista.
Sehän on selvä, että poliisi kyllä alkaa ripeästi toimimaan kun kyseessä on oma lehmä ojassa. Täytyy olla tarkka ettei riko lakia kun noissa papeereissa lukoo jotta tulee julkiseksi kuten lain (621/1999) 24§:n 3 kohdassa todetaan.
Lisäksi viittaukset rikoslain (39A/1889) 38 luvun 1 ja 2 §:issä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481249Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753