vuorotyöläisten tarha

yötyö08

Hei,

Meillä on yhteishuoltajuus lapsen isän kanssa. Suostuin, että poika asuu isänsä luona, kun palasin työelämään (työni on yötyötä).

Lapsen isä tekee myös vuorotyötä, mutta huomattavasti lyhyempiä päiviä ja pääsee viimeistään illalla pois, eli pojan ei tarvi yötä olla tarhassa.

Nyt kuitenkaan lapsen isä ei ole suostunut kertomaan tarhasta yhtään mitään minulle, tieto ei välity. Hän ei halua, että haen pojan tarhasta, kun on minun hoitovuoroni yms. Ilmeisimmin hän on tarhaan puhunut omiaan, että äiti halusi lähteä toteuttamaan unelmiaan yms. potaskaa.

En tiedä mitään vuorotyöläisten tarhasta, mikä on aikataulu, milloin pitää työvuorot tietää yms. En kuule vanhempain illoista mitään. Viimeeksi, kun soitin tarhaan, siellä oli juuri ollut vanhempain ilta, enkä tiennyt yhtään.

Mitä oikeuksia minulla on?
Miten tulisi toimia, että saisin tietää enemmän lapseni elämästä?
Lapsi on vasta vajaa 1,5 v, eikä vielä osaa puhua muutamia sanoja enempää.

Lapsen isä muuttui mulkusta täydeksi mulkuksi, kun roolit vaihtuivat.

3

409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinne päiväkotiin

      Soita päiväkotiin ja kerro, että teillä on yhteishuoltajuus ja sinäkin haluat tietoa lapsesi elämästä. Sinulla on oikeus kaikkeen tietoon.

      • äiti 5:lle & l.hoitaja

        Samma mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, soita suoraan päiväkotiin ja kerro teillä olevan yhteishuoltajuus joka ei kuitenkaan isän puolelta toimi.
        Sinulla on myös oikeus hakea lastasi päiväkodista (jota ei voi isä kieltää), osallistua lapsestasi käytäviin kehityskeskusteluihin, vanhempainiltoihin jne.
        Samoin on neuvolan ja koulunkin kanssa.
        Me emme päiväkodissa arvostele vanhempien huoltajuusratkaisuja, ne eivät kuulu meille. Kohtelemme niin etä- kuin lähivanhempaakin samanarvoisesti:)


      • molempien vanhempien
        äiti 5:lle & l.hoitaja kirjoitti:

        Samma mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, soita suoraan päiväkotiin ja kerro teillä olevan yhteishuoltajuus joka ei kuitenkaan isän puolelta toimi.
        Sinulla on myös oikeus hakea lastasi päiväkodista (jota ei voi isä kieltää), osallistua lapsestasi käytäviin kehityskeskusteluihin, vanhempainiltoihin jne.
        Samoin on neuvolan ja koulunkin kanssa.
        Me emme päiväkodissa arvostele vanhempien huoltajuusratkaisuja, ne eivät kuulu meille. Kohtelemme niin etä- kuin lähivanhempaakin samanarvoisesti:)

        nimikirjoitukset!
        Rohkeasti vaan asialle!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      122
      5145
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3678
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1524
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1411
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1302
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1208
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1127
    Aihe