Nyt on kolmannen kerran, siis kaikki elämäni kerrat, että selvässä tapauksessa poliisi ei saanut asiassani mitään aikaan. Oppia on otettava.
Sen seurauksena olen päättänyt syrjäytyä ja muuttua muistamattomaksi ja mitään näkemättömäksi.
En nähnyt mitään esim. valtatie 130:llä 5.7. illalla n. 23.25 hiukan Hämeenlinna eteläpuolella, en edes muista asiaa. Vaikka edessäni ajanut täyteen lastattu auto hoiperteli holtittomasti molemmilla kaistoilla ja otti kontaktia jopa kaiteen kanssa. Tuli sivutieltä ja vajaan kymmenen kilometrin päästä kääntyi edeltäni pois toiselle sivutielle. Ei jäänyt rekisteri numero mieleen ja en muistanut että mukanani oli kännykkä jolla olisin voinut vaikka tehdä ilmoituksen asiasta. En muistanut että olisin voinut tehdä ilmoituksen. Olisikohan minulla ollut mukanani Handsfree.. oli se, sen muistan :) ja muistin kyllä että mukanani oli kännykkä mutta en muistanut että olisin voinut sitä moiseen käyttöön käyttää.
Ennen näin ja muistin kaiken tämmöisen ja ilmoitin eteenpäin. Nyt näköni ja muistini on kolmannen kerran jälkeen heikentynyt niin että en näe tai muista tällaisia tapauksia tai muutakaan.
Parempi keino on että jos joku hattuilee minulle, hattuilen takaisin, tai laittaa muutoin vahinko kiertämään. Ja olla sen enempiä muistamatta asiaa tai näkemättä mitään.
Ja minun kaltaisiani alkaa olemaan jo aika paljon.
Sen seurauksena olen päättänyt syrjäytyä ja muuttua muistamattomaksi ja mitään näkemättömäksi.
En nähnyt mitään esim. valtatie 130:llä 5.7. illalla n. 23.25 hiukan Hämeenlinna eteläpuolella, en edes muista asiaa. Vaikka edessäni ajanut täyteen lastattu auto hoiperteli holtittomasti molemmilla kaistoilla ja otti kontaktia jopa kaiteen kanssa. Tuli sivutieltä ja vajaan kymmenen kilometrin päästä kääntyi edeltäni pois toiselle sivutielle. Ei jäänyt rekisteri numero mieleen ja en muistanut että mukanani oli kännykkä jolla olisin voinut vaikka tehdä ilmoituksen asiasta. En muistanut että olisin voinut tehdä ilmoituksen. Olisikohan minulla ollut mukanani Handsfree.. oli se, sen muistan :) ja muistin kyllä että mukanani oli kännykkä mutta en muistanut että olisin voinut sitä moiseen käyttöön käyttää.
Ennen näin ja muistin kaiken tämmöisen ja ilmoitin eteenpäin. Nyt näköni ja muistini on kolmannen kerran jälkeen heikentynyt niin että en näe tai muista tällaisia tapauksia tai muutakaan.
Parempi keino on että jos joku hattuilee minulle, hattuilen takaisin, tai laittaa muutoin vahinko kiertämään. Ja olla sen enempiä muistamatta asiaa tai näkemättä mitään.
Ja minun kaltaisiani alkaa olemaan jo aika paljon.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Veikkaanpa, että tulet muistamaan sen, ettet muistanut käyttää kännykkää, kun hoiperteleva auto ajaa nokkakolarin jonkun lapsiperheen sisällään pitävän auton kanssa...sinä siinä takana typerä hymy korvilla ehdit juuri ajatella, että "siitäpä saatte, en ilmoita".. Tai ehkä se auto onkin sinun mihin se juokale törmää..
Ei se poliisilta ole pois, jos et ilmoita epäilyttävistä autoista - se on muilta ihmisiltä, ja mitä sinulla heitä vastaan on? Vai vihaatko tasaisesti kaikkia muita ihmisiä?
Tervettä kesää kaikille..
se on poissa. Ja kivahan se on että ei ole poliisilta poissa. Ovat kuulema hukkumassa muutenkin töihinsä. Tärkeitä asioita vain ehtivät tehdä jos jotain tekevät. Mitä niitä vaivaamaan mitättömillä pikkujutuilla. Eihän tuossakaan kuollut ketään.
Eli en vain halua olla poliisin kanssa enää tekemisissä kuin sen mikä on pakko. Ja toivottavasti se pakko on hyvin vähän.
Se kun on niin että kun omalle kohdalle sattuu kolmasti ja poliisista ei ole apua kolmasti, ei siinä viitsi sen kummemmin enää muitakaan ajatella, kenelle sattuu ja keneltä on poissa.
Aina se on joltain poissa, sama se keneltä.
Mielummin olen näkemättä ja muistamatta itselleni sopivissa kohdissa. Niinhän ne tasaisesti ne muutkin.
Ei se ole minulta mitään pois jos joku törmää jonkun muun kanssa. Ja jos joku törmää lapseni autoon, ei siinäkään ainakaan poliisista ole apua.
Tai varastaa minun tai lapseni auton, tai jos jotain muuta tapahtuu, niissäkään ei poliisista juurikaan ole apua, ihan kokemuksesta tiedän.
Onneksi todennäköisyys että minun tai lapseni autoon törmätään, on kuitenkin pienempi kuin se todennäköisyys että jonkun muun autoon törmätään.
Ja se ei ole minulta pois.
Toki, voinhan minä saada lotossakin seitsemän oikein..
Tjaa-a, silleen se vaan on.
Itkua vääntäen tässä on viimeaikoina ajeltu.. joten kuvailemassasi tilanteessa voin siis itseoikeutetusti ajaa pysähtymättä ohi.
Toivotaan ettei kaltaisiasi ole enempää, koska maailma olisi täysin kaaoksessa jos ihmiset eivät yhtään välittäisi toisistaan. Nyt on ainakin yksi täysin lähimmäisistään välittämätön ihminen tullut esille.
Toivomme kaikki ettei sinulle tapahdu mitään, koska sinä et apua itsellesikään sitten soittaisi.
jo olemaan täällä. Kuulut siis niihin ihmisiin jotka aina vasta jälkikäteen näkevät asiat.
Kaaoksen ensimerkit ovat välinpitämättömyys muita kohtaan (ja sitähän tämä maa on jo täynnä) ja vain oman edun ajaminen (kuten edellä). Kaikki tulevan kaaoksen ensimerkit merkit ovat jo esillä silloin kun lain kunnioitus vähenee merkittävästi (sekin näkyy selkeästi, vai oletko eri mieltä) ja esivallan voimattomuudessa sen edessä sekä lain tulkinnan ja käytön erkanemisessa reaalimaailmasta (se kansan oikeudenmukaisuuden taju) sekä koneiston alkaessa suojelemaan omiaan (kuten mm. poliisi ja tuomioistuimet tekevät) ja viimeisenä kun koneiston jäsenten oma moraali laskee.
Nämä merkit sopivat aikanaan natsi-saksaan, Neuvostoliittoon ja toisaalla vaikka Somaliaan, ja nyt aivan hyvin tähän meidän koti-Suomeen. Ja ne merkit ovat kiihtyvässä vauhdissa täälläkin koko ajan kasvamassa.
Minä olen ehkä yksi näistä merkeistä. Ole sen eteen joutunut että koneisto ei toimi, ainakaan minun puolestani, miksi siis minä toimisin koneiston puolesta.
Jos joku minua auttaa, autan mielelläni häntä takaisin. Moinen oravannahkakauppa on paljon todellisempaa ja pidempikantoisempaa, siihen kannattaa satsata. Sillä minä torjun sen kaaoksen omaltani ja läheisteni kohdalta. Ja se toimii, ei poliisi.
Olet juuri niitä minä, minä, minä, minä.... jos minä en saa sitä tai tatä, tai minulle ei tehdä juuri kuten haluan en tee minäkään mitään kenenkään eteen.
Sillä kuvittelet kaiken paranevan, olet säälittävä. Toistanko vielä kerran, säälittävä.
Näin se vaan on, on osunut omallekin kohdalle. Mutten syytä siitä poliiseja, jotka tekevät työnsä hyvin, vaan niitä, jotka poliisien määrästä päättävät. Tilanne vaan on se, ettei poliisi ehdi tätä nykyä läheskään joka paikkaan mihin sitä tarvittaisiin.
Oikea osoite valittaa on Arkadianmäki, ei poliisit.
Ja jos poliisia syyttää siitä etteivät he ehdi jokapaikkaan ja siksi jättää rikoksista ilmoittamatta on täysi TAULAPÄÄ !
Jos se esim.rattijuoppo ei osu omaan autoon, se saattaa ajaa sen seuraavan lastenvaunuja työntävän perheenäidin yli. Ja SINÄ joka et ilmoittanut asiasta, et varmasti edes pysähdy paikalle tai saati soita apua edes sille perheenäidille ja pienelle lapselle.
Olet säälittävä, kuten tuossa jo edelle joku sanoi, säälittävä.
Olen kokenut itse vähän vastaavaa poliisin kohdalla kuin mitä ketjun aloittaja kirjoitti.
Olen ammatiltani opettaja ja näen joka päivä työssäni mitä tarkoittaa kun ei välitetä lähimmäisestä. Siitä tulemme maksamaan vielä kovan laskun kun eräpäivä koittaa.
Työssäni olen huomannut kuinka tarkasti ovat oikeudet oppilaiden tiedossa, mutta velvollisuuksista ei tietoakaan.
ne resurssit... kirjoittajalle, mistä voi tietää koska poliisilla asia on rahasta kiinni ja koska ei?
lähimpänä. En ole mikään mutantti jolle toisen napa voi tosiaan olla se lähin.
No, se on minun ratkaisuni etten enää halua olla tekemisissä joidenkin tahojen kanssa, ei se ole keneltäkään muulta poissa. Kukin valitsee oman tiensä.
Jos minä olen päättänyt olla suodatin lasit päässä joissakin asioissa, niin se on minun valintani.
Maailma on pullollaan ihmisiä joilla on minkäkinlaisia suodatinlaseja päässään. Yksi haluaa nähdä yhtä, toinen toista.
Jopa poliisin roolin ja toiminnan voi nähdä monessa muodossa. Riippuu miltä puolelta kiveä katselee tai minkä väriset lasit on päässä.
Mutta poliisinkin pitäisi muistaa yksi totuus: kun yhdelle kumartaa, toiselle pyllistää.
jonnekkin. Tuon kaltaisia siivellä hiihtäjiä ei tarvita. Ilman sinua Suomi on turvallisempi.
Urmaksella siis oma kesä veden äärellä, kuullostat rahakkaalta. Hyvä juttu!
Et oo vissiin nähny sitä toistapuolta? Ruunan vastapuolella on klaava?
Kirjoittele URMAS taulapäänä sitten kun sulla on asioista omakohtaisia kokemuksia.
Kuulin juuri nurmoolaisilta hevosmiehiltä jotta....
puhumatta, näkemättä ja kuulematta. Kyllä monikin siihen päätyy kun saa tiettyä palvelua esivallalta. On opittu tarpeeksi... ja ojennuttu.