Miten

pystyisi unohtamaan jonkun,ihan vaan oman mielenrauhan takia??Ehdotuksia?
4762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on sattunut sanotaan joitain vuosia sitten?Ihan samalla tavalla, annat ajan kulua äläkkä palvo sitä mielessäsi liikoja.

Äänestä

pystyt unohtamaan kun haluat, ennen on turha yrittää. Sitten kun haluaa unohtaa se onnistuu ihan hyvin.

Äänestä

kirjoittavani tänne samanlaisen viestin. Jostain syystä ihastun aina kovin voimakkaasti ja sellaisiin ihmisiin, jotka eivät ole kiinnostuneita minusta. Sitten kun vihdoin tajuan, ettei siitä taaskaan voi tulla mitään, joudun pitkään tekemään surutyötä ja irrottautumaan tästä ihmisestä. Se on ikään kuin hän oikeasti olisi joskus ollut minun tai tunteeni häntä kohtaan olisivat ollet jotakin aitoa, vaikka ne eivät ole sitä. Minä en osaa sinua neuvoa, koska olen nyt taas itse samanlaisessa tilanteessa. Tahtoisin mielenrauhani takaisin. Olen hyväksynyt se, että tämä ei johda mihinkään eikä tee minulle hyvää, mutta nyt on jäljellä vain pohjaton menettämisen tuska, joka tekee välillä olon niin pahaksi, että tekisi mieli oksentaa. Joskus epäilen, että minusta tuskin on edes oikeaan parisuhteeseen, kun pelkät yksipuoliset ihastumisetkin ovat tällaisia.

Äänestä
  • Olenko tietämättäni kirjoittanut tuon viestin? Minulle käy aina nuin... :/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmeessä kirjoitti:

pystyisi unohtamaan jonkun,ihan vaan oman mielenrauhan takia??Ehdotuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu