ryhmäpph oman

saako työskennellä ryhmäperhepäivähoitajana sillai et oma lapsi on samas ryhmässä?
171299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ainakin meillä saa. Moni pph pitää ryhmistä omassa kodissaan, joten aika hankalaa olisi jos ei oma lapsi saisi olla porukassa mukana.

Äänestä
  • hoitajaa mahtumaan kenenkään kotiin, ei mahu edes 2/8 !
    Ne ovat kunnan tiloissa tai yksit. vuokralla...

    Äänestä

  • kuin perhepäivähoitajan kotona tapahtuva hoito.

    Kotona saa tietenkin olla omatkin lapset, jotka tietysti rajoittavat hoitolasten lukumäärää.

    Ryhmikset ovat 2-3 hoitajan kunnan tiloissa pyörittämiä hoitopaikkoja. Siis perhepäivähoitoa, jota ei tehdä hoitajan kotona.

    Käytäntöä on varmaan monenlaista, muta yleensä ei suositella oman lapsen laittamista ryhmään, jossa oma äiti on työssä. Se ei välttämättä toimi. Lapsi ei halua jakaa äitiä monen muun lapsen kanssa. Roikkuu ja vaatii huomiota. Voi toki sujua hyvinkin.
    Aloittajan kannattaa kysyä, miten omassa kunnassa tehdään.

    Äänestä

  • 12 lasta ja kolme kirjoitti:

    hoitajaa mahtumaan kenenkään kotiin, ei mahu edes 2/8 !
    Ne ovat kunnan tiloissa tai yksit. vuokralla...

    Kyllä meidän kunnassamme on monia ryhmiksiä hoitajien kotona, ja ihan ryhmäperhepäivähoidon nimellä. Useimmiten niissä on 2 hoitajaa ja 8-10 lasta. Kunta säästää, kun laittaa ryhmiksiä hoitajien koteihin: saa maksaa pienempää palkkaa kuin "oikeassa" ryhmiksessä, eikä tarvitse maksaa vuokraa tiloista.

    Itsekin tosin ihmettelen, miten kukaan saa kotiinsa mahtumaan, tai ylipäänsä huolii omaan kotiinsa kymmenkunta tenavaa ja vieraan aikuisen hyörimään. Esimerkiksi tuollaiseen kerrostalokaksioon tai -kolmioon? Ja miten sitten toimitaan, jos itse on sairaana tai omat lapset ovat sairaana, mihin sitä sitten lähtee evakkoon?

    Systeemejä on monia, eikä tämä minusta ole ollenkaan parhaasta päästä.

    Äänestä

  • eri asia kirjoitti:

    kuin perhepäivähoitajan kotona tapahtuva hoito.

    Kotona saa tietenkin olla omatkin lapset, jotka tietysti rajoittavat hoitolasten lukumäärää.

    Ryhmikset ovat 2-3 hoitajan kunnan tiloissa pyörittämiä hoitopaikkoja. Siis perhepäivähoitoa, jota ei tehdä hoitajan kotona.

    Käytäntöä on varmaan monenlaista, muta yleensä ei suositella oman lapsen laittamista ryhmään, jossa oma äiti on työssä. Se ei välttämättä toimi. Lapsi ei halua jakaa äitiä monen muun lapsen kanssa. Roikkuu ja vaatii huomiota. Voi toki sujua hyvinkin.
    Aloittajan kannattaa kysyä, miten omassa kunnassa tehdään.

    enää ole perhepäivähoitoa ollenkaan. Perhepäivähoitoa oikeasti on joko hoitajan tai lasten kotona tapahtuva hoito. Nämä ns.ryhmikset ovat päiväkoteja sillä erotuksella, että niihin ei tarvitse palkata korkeammin koulutettuja kasvatusalan ammattilaisia, vaan useimpia pyöritetään perhepäivähoitajien voimin.

    Äänestä

  • ei kyllä kirjoitti:

    Jos on 12 lasta, yhdellä pitää olla koulutus lakien mukaan, yl. se on lastenhoitaja, lähihoitaja , jopa lto tai sosionomi.
    Ne eivät ole päiväkoteja, ne toimivat päiväkodin alaisuudessa, joskus jopa samassa rakennuksessa.
    Mutta se on perhepäivähoitoa.

    Äänestä

  • perhepäivähoitoa. kirjoitti:

    Ottakaapa yhteyttä johonkin...onko toi edes laillista!
    Ryhmishoitajilla on ihan erio PALKKAUS kuin perhepäivähoitajilla, nimikekin on ryhmäperhepäivähoitaja!
    Teitä kyllä kusetettaan nyt!

    Äänestä

  • Kunnallinen pph kirjoitti:

    Kyllä meidän kunnassamme on monia ryhmiksiä hoitajien kotona, ja ihan ryhmäperhepäivähoidon nimellä. Useimmiten niissä on 2 hoitajaa ja 8-10 lasta. Kunta säästää, kun laittaa ryhmiksiä hoitajien koteihin: saa maksaa pienempää palkkaa kuin "oikeassa" ryhmiksessä, eikä tarvitse maksaa vuokraa tiloista.

    Itsekin tosin ihmettelen, miten kukaan saa kotiinsa mahtumaan, tai ylipäänsä huolii omaan kotiinsa kymmenkunta tenavaa ja vieraan aikuisen hyörimään. Esimerkiksi tuollaiseen kerrostalokaksioon tai -kolmioon? Ja miten sitten toimitaan, jos itse on sairaana tai omat lapset ovat sairaana, mihin sitä sitten lähtee evakkoon?

    Systeemejä on monia, eikä tämä minusta ole ollenkaan parhaasta päästä.

    http://www.kuntatyonantajat.fi/index.asp?id=F2B32AF071AC4F7090DCE4F131A9684F&data=1,00308B787886459385F296A5AFD4FA74,007DDF910452405AA3AE067BEC92D698&tabletarget=data_1&laytmp=kt2006

    Äänestä

  • ihmeissäni! kirjoitti:

    Ottakaapa yhteyttä johonkin...onko toi edes laillista!
    Ryhmishoitajilla on ihan erio PALKKAUS kuin perhepäivähoitajilla, nimikekin on ryhmäperhepäivähoitaja!
    Teitä kyllä kusetettaan nyt!

       http://www.kuntatyonantajat.fi/index.asp?id=F2B32AF071A C4F7090DCE4F131A9684F&data=1,00308B787886459385F296A5AF D4FA74,007DDF910452405AA3AE067BEC92D698&tabletarget=dat a_1&laytmp=kt2006
       
    Äänestä

  • perhepäivähoitoa. kirjoitti:

    Jos on 12 lasta, yhdellä pitää olla koulutus lakien mukaan, yl. se on lastenhoitaja, lähihoitaja , jopa lto tai sosionomi.
    Ne eivät ole päiväkoteja, ne toimivat päiväkodin alaisuudessa, joskus jopa samassa rakennuksessa.
    Mutta se on perhepäivähoitoa.

    että kyseisellä hoitomuodolla ei ole perhepäivähoidon kanssa mitään tekemistä. Silloin, kun nämä ryhmikset polkaistiin 1980-luvulla käyntiin, olisi pitänyt keksiä parempi nimi tälle hoitomuodolle, esim. pienpäiväkoti olisi paljon parempi,koska hoitokin on lähempänä päiväkotihoitoa. Alunperinhän näissä ryhmiksissä työskenteli nimenomaan pelkästään perhepäivähoitajia. Myöhemmin alettiin ryhmäkoon kasvaessa peräämään töihin koulutetumpaa väkeä, mikä onkin ihan oikein.

    Äänestä

  • kyllä se, kirjoitti:

    2 perhepäivähoitajaa ja kolmas lähihoitaja hoitaa 12 lasta, jotka ovat kodinomaisissa tiloissa.
    Meillä on vasu siinä missä perhepäivähoitajallakin ja päiväkodissa.
    El rauhallista ja leppoisaa elää pienen ryhmän kanssa...joku voi ottaa neljä ja lähteä vaikka kirjastoon taio metsään.
    Päiväkodissa pitää ottaa kaikki 24.
    Sisarukset saavat olla samassa ryhmässä eikä heitä erotella.
    Ryhmässä on eri-ikäisiä lapsia, päiväkodissa he ovat omissa "lokeroissaan" eivätkä leiki yhdessä kuten meillä.
    Hoito on joustavampaa ja no, johan tuossa olikin, mutta perhepäivähoitoa se on.

    Äänestä

  • ryhmishoitaja kirjoitti:

    että kyllä päiväkodeissakin on ns. sisarusryhmiä, mutta monesti on parempi, että sisarukset ovat eri ryhmissä. Tällöin saavat molemmat olla omana itsenään, eikä kenenkään siskona/veljenä. Monesti tuntuu, että vanhemmat odottavat samassa ryhmässä olevalta isolta sisarukselta hirveästi vastuuta pikkusesta. Olen nähnyt monia isosisaruksia, jotka vaan vahtivat mitä se oma sisarus tekee, eikä ala leikkimään muiden kanssa. Ja kun myöhemmin on päässyt omaan ryhmään on lapsi alkanut leikkimään ja muuttunut ikäisekseen eikä ole ns. pikkuaikuinen, joka vahtii omaa sisartaan päiväkodissa. On toki lapsia, joille on hyväksikin olla samassa ryhmässä kuin oma sisarus.
    Ja miksi päiväkodissa pitää ottaa kaikki lapset mukaan kirjastoon tai metsään? Ei meillä ainakaan. Meillä retkeillään sekä koko ryhmän voimin, mutta myös pienryhmissä. Eli yksi aikuinen lähtee pienen (3-7 lasta).

    Äänestä

  • vaan sitä kirjoitti:

    Ryhmis ei ole päiväkoti eikä pienpäiväkoti vaan se on perhepäiväkoti.

    Jos on kaksi hoitajaa niin ovat perhepäivähoitajia. Kolmen hoitajan yksikössä yhdellä pitää olla vähintään lähihoitajan koulutus. Mutta perhepäivähoidosta on kysymys.

    Päiväkoti on ihan eri kuin ryhmis.

    Äänestä

  • kuitenkin! kirjoitti:

    ole kenenkään siellä olevan oikea koti, ei lapsen eikä hoitajan. Meillä on päiväkodissa myös useampia perhepäivähoitajia töissä, mutta ei se muuta hoitoa perhepäivähoidoksi. Pöhkö nimi tuo ryhmäperhepäivähoito on, kun sitä tarkemmin ajattelee. Kyseiselle hoitomuodolle pitäisi tosiaan antaa parempi nimi.

    Äänestä

  • tämä ryhmis toimii kirjoitti:

    ole kenenkään siellä olevan oikea koti, ei lapsen eikä hoitajan. Meillä on päiväkodissa myös useampia perhepäivähoitajia töissä, mutta ei se muuta hoitoa perhepäivähoidoksi. Pöhkö nimi tuo ryhmäperhepäivähoito on, kun sitä tarkemmin ajattelee. Kyseiselle hoitomuodolle pitäisi tosiaan antaa parempi nimi.

    joku ylempänä kertonut, että hoitajat pyörittävät ryhmiksiä omassa kodissaan.
    Eli minäkin voin perustaa PÄIVÄKODIN niin halutessani. Niinkö se meneekin?

    Äänestä

  • tuossa kirjoitti:

    joku ylempänä kertonut, että hoitajat pyörittävät ryhmiksiä omassa kodissaan.
    Eli minäkin voin perustaa PÄIVÄKODIN niin halutessani. Niinkö se meneekin?

    Lapseni on ryhmäperhepäiväkodissa. Eikö siellä ole siis tosiaan koulutuksen saaneita henkilöitä töissä, kun lapsia on 8? Kyseessä ei ole yksityinen hoito vaan kunnallinen perhepäiväkoti.

    Äänestä

  • huolissani kirjoitti:

    Lapseni on ryhmäperhepäiväkodissa. Eikö siellä ole siis tosiaan koulutuksen saaneita henkilöitä töissä, kun lapsia on 8? Kyseessä ei ole yksityinen hoito vaan kunnallinen perhepäiväkoti.

    on koulutuksen saaneita henkilöitä.
    Useinmiten ovat perhepäivähoitajia. Yhdellä pitää olla jotain muutakin koulutusta, jos on kolmen hoitajan ryhmis. Esim. lähihoitaja, lastenhoitaja.

    Ryhmis ei ole päiväkoti vaan enemmän kodinomainen hoitopaikka. Jos nyt enää kodinomaisuudesta voidaan puhua, kun lapsia on toistakymmentä hoidossa.

    Jopa kotona työskentelevillä perhepäivähoitajilla on koulutus. Suotta huolehdit.

    Tässä ketjussa kysymys on lähinnä siitä, millä nimellä mitäkin päivähoitomuotoa pitäisi kutsua.
    Lapset hoidetaan kyllä ammattitaidolla oli sitten kyseessä perhepäivähoito tai päiväkoti.

    Nämä hoitajien väliset kinastelut ei ehkä kuulu tänne. Vanhemmat suotta hämmentyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

muksun kirjoitti:

saako työskennellä ryhmäperhepäivähoitajana sillai et oma lapsi on samas ryhmässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu