En tajua enää oman ajatuksen kulkua. Vauvakuume on ollut pinnalla parisen vuotta. Nyt syksyllä olisi tarkoitus viimeinkin käydä asiaan ja antaa lapselle mahdollisuus tulla. Tähän mennessä olen ollut asiasta innoissani ja hyvällä tavalla jännittynyt. Nyt kuitenkin ihan viime päivinä on mieleeni hiipinyt pelko, että entä jos asiat eivät menekään niin hyvin kuin toivon. Entä jos saan keskenmenon, mitä jos lapsi syntyy kuolleena, entä kätkytkuolema? Tiedän ettei ole mitään järkeä miettiä moisia etukäteen, se ei kuitenkaan mitään hyödytä. En vaan mahda ajatuksilleni mitään. Ihan hullua, mutta tuntuu, että pikkuisen menettäminen tuntuu jo nyt ihan hirveältä vaikkei siellä masussa ketään vielä olekaan!! Mahtaakohan kukaan pohtia samoja juttuja.. Toivottavasti saan ajatukset pian valoisampaan suuntaan!:)
pelkoja
pakko kirjoittaa...
2201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itselläni ja miesystävälläni ei ole vielä millään lailla sellainen elämän tilanne, että oltaisiin pahemmin edes viitsitty vielä vauvoista puhua. Silti hengailen täällä palstalla. Saahan sitä lukea, miettiä ja pohdiskella asioita. Sen verran on juteltu, että kyllä ne lapset voisivat vuoden parin päästä kyllä ollakin jo ihan tervetulleita.
Olen aina, jo hyvin nuoresta asti tiennyt haluavani äidiksi ja saada lapsia. Vaikka asia ei siis ihan juuri tällä hetkellä ole ajankohtainen... silti minuun hiipii useinkin etenkin pelko siitä, voinko tulla raskaaksi ja jos tulen niin, miten kestäisin keskenmenon. Äidilläni meni ensimmäinen lapsi ihan alussa kesken. Nyt olen miettinyt, että miten jos minunkin käy niin. Vaikka meitä nyt onkin kolme sisarusta kuitenkin.
Sen lisäksi, että pohdin mielessäni tuollaisia, kyselen hyvin usein äidiltäni hänen synnytyksistään ja raskausajastaa.
Meillä on ajateltu aloittaa yritys vasta ensi vuoden lopuilla, mutta voi että kuinka paljon tuon suuntaisia ajatuksia minunkin päässäni pyörii.. Ja on pyörinyt siitä lähtien kun vauvakuume iski vuosi, kaksi sitten.. Itkeskelen usein että "mitä jos minusta tulee huono äiti", "mitä jos käykin niin.." Mitä jos, mitä jos... Tiedän että ihan turha tuollaisia murehtia, mutta minkä sille voi... Neuvoja en siis osaa tuohon antaa, muuta kuin että otetaan päivä kerrallaan.. :/
Onnea yritykseen ja kaikkea hyvää teille! :)