Puhki kulunut

äiti ilman oikeutta

Kun lukee näitä kirjoituksia, tuntuu oma tilanne vielä lohduttomalta johon ei ole ulospääsyä. Missä on äidin oikeudet. Eteeni ei ole vielä tullut yhtään kirjoitusta jossa etä äiti olisi hankaloittanut lasten elämää, samalla tavalla kuin etä-isät tekevät. Onko se niin ettei miehistä ole muuhunkuin toisen kiusaamiseen.

Oma tilanteeni muuttuu päiväpäivältä hankalmmaksi, etä-isän taholta. Lastensuojeluviranomaisilta ei saa mitään apua, he sanovat vain että sopimuksia pitäisi noudattaa, muuta he eivät voi. Olen aivan loppu, minun pitää nykyisin lahjoa 6-vuotiasta, jotta saisin hänet lähtemään isän luo. Kun hän sitten siellä on ollut, hän kertoo, että mukavaa on ollut, mutta on niin monia kertoja jolloin isi ei ole tullutkaan ja nämä kerrat vaan lisääntyvät. Montako pettymyksen kyyneltä lapsi saa kestää. Entäs minä, mikä on se paikka mistä saa oikeasti oikeutta myös itselle, lastensuojeluviranomaiset levittävät vain käsiään ja sanovat, että pitää olla iloinen edes näistä hetkistä, kaikilla ei ole edes näin hyvin. Valitettavsti minun sietokykyni alkaa olla jo aivan lopussa, en enää löydä ulospääsyä, koska mistään ei tunnu saavan apua. Onko etä-isällä oikeus murtaa minut lapsen kautta? Hänestä asia ei ole ollenkaan ongelmallinen, koska kivaahan heillä on. Niin, eihän hän näe, mitä jatkuvat oharit lapselle tekee ja minä joudun taasen lohduttajan rooliin ja se särkee sydämeni. Mikä laki on sellainen, että se asettaa lähivanhemman syyllisen rooliin ja vain antamaan, muttei saamaan mitään.

Olemme kuitenkin kumpikin 40-vuotiaita ja luulisi jo tässä iässä jotain tolkkua päässä olevan. Haenko yksinhuoltajuutta, auttaisko se meidän asioissa, ainakin niin että voin tehdä päätösiä ilman että odotan mahdollisesti miehen suostumusta (yleensä ei tule mitään vastausta)? Sanonko miehelle, että soita kun lapsen haluat, tulee, jos ollaan maisemissa. Vai jatkanko näin ja yritän hymyilla. Onhan lapsella sentään "isi"

8

735

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yh since 1999

      Isolla ollaan taas kysymässä missä on äidin oikeudet? Hampain ja kynsin pidetään kiinni äidin ja isän oikeuksista, mutta kuka näkisi ja kysyisi missä on lapsen oikeudet. Mutta mitäpä siitä lapset kyllä tottuu ja seliviää, heillähän ei ole edes mahdollisuutta muuhun. Lapsellasi on pitkä taival vielä edessään ja siihen mahtuu paljon kyyneleitä niin ilon kuin surunkin.

      Muuttamaan ei pysyt kuin itseään ja on itsestä kiinni jääkö omaan pieneen piiriinsä pyörimään. Katseen kun nostaa omasta navasta peiliin ja rakentaan lapselle iloista ja aurinkoista arkea, valitsevissa olosuhteissa, sillä muu ei ole edes mahdollista.

      Mikä olikaan se maailman kurjin rooli, niin se tosiaan on äitiys. Se on läsnäoloa myös silloin kuin elämä näyttää nurjanpuolensa. Jokainen vastoinkäyminen vahvistaa ja niistä on osattava ottaa opiksi. On aika naivia nähdä syy vain toisessa, mutta sehän on se helpoin ratkaisu, mutta pirun raskas taakka kantaa.

      Suppealla katsella olet kirjoituksia lukenut, kun et ole nähnyt sitä kiusaa, jota tekevät lähi- äidit, jotka ovat antaneet isälle ja lapselle standardin joka toisen viikonlopun tapaamiset, vaikka lapsilla ja isällä olisi tahtoa ja halua tavata enemmän. Vaikka isässä ei olisi mitään vikaa tai puutteita niin äidin ja sosiaalitoimen kanta ei vaan yhttään jousta isän ja lasten eduksi.

      Koska puhutaan lapsen oikeuksista ja niin kauan kun puhutaan vaan äidin/isän oikeuksista, keskustelut ei johda mihinkään.

      • vanhempi kuin toinen

        AP Viestissähän puhutaan onko kirjoituksissa valitettu etä-äideistä. Juttuja kyllä riittää etä-isistä, eiköhän se jo kerro jotain etä-isistä


      • isästä tai äidistä
        vanhempi kuin toinen kirjoitti:

        AP Viestissähän puhutaan onko kirjoituksissa valitettu etä-äideistä. Juttuja kyllä riittää etä-isistä, eiköhän se jo kerro jotain etä-isistä

        Yksipuoliset tarinat etä- isistä ei paljon kerro vaan mustavalkoisen tarinan toisen osapuolen kertomana, niillä omilla sanoilla, jolla ehkä saadaan itsensä vakuuttuneeksi, että itse on enemmän kuin toinen, mutta mikäs siinä, jos se kohottaa itsetuntoa. Lapsi vaan tässä naiviissa ajattelussa joutuu sopeutumaan, johonkin mihin ei olisi välttämättä ihan pakkoa. Olen minä lukenut valitusta etä- äideistäkin, mutta suppealla ajatus maailmalla se on saattanut jäädä joiltakin huomaamatta, ei sovi imagoon...äidithän pyhymyksiä, jotka messias- syndroomassaan ei nää metsää puilta.


    • leijonaäiskä

      puhut. Itse olen alkanut toimimaan niin että en puhu lapsille isän tapaamisista, vasta kun olen ihan varma että hän tulee, mainitsen asiasta.. olen huomannut miten lapset odottavat ja jännittävät isälle menoa ja jos sit vielä ei tulekaan on pettymys tosi suuri. Sietämätöntä katseltavaa. Teen omat suunnitelmat omille viikonlopuille ja isäviikonloput jätän "auki", mutta teen mielessäni myös B-suunnitelman niille viikonlopuille jos isää ei kuulukaan. Jos lapset kysyvät koska mennään isälle, sanon suoraan etten tiedä tai kerron heti kun tiedän. Odotan myös isältä jotain, eli hänen tulee ilmoittaa muutokset tarpeeksi aikaseen, yleensä menot/tulot onnistuvat kun asiat hoidetaan oikein, reilusti molempia kohtaan.. miestä en ala ainakaan "pakottamaan" ottamaan lapsia, se ei olisi lapsiakaan kohtaan oikein.. asennoidun heti niin että hoidan asiat itse ja jos isä ilmoittelee itsestään niin sehän on vaan plussaa..

    • tuollainen etäisä

      Todella ikävää lapselle. Onko isä jostain syystä katkera sinulle? Voisitteko puhua? Olisiko sinulla jotain jossa voisit olla reilumpi tms.?..Itse olen olosuhteiden pakosta ainakin vielä etäisä. Minulle ei tulisi mieleenikään tehdä tuollaista lapselle. Samoin tuttavapiirissäni olevat etäisät eivät kuuna päivänä tuollaista harrasta...yhtä poikkeusta lukuunottamatta, joka onkin tuurijuoppo ja entinen tuttavani.
      Minä ja monet muut isät sekä meidän lapset olemme äidin armoilla kuinka paljon saamme tavata. Haluja olisi enempään..käsittääkseni myös meidän lapsillamme.

    • ole juttuja

      Eihän etä-äideistä ole paljon juttuja, kun ei miehet pääse lähivanhemmiksi. Naiset omivat lapste eron jälkeen itselleen, ollakseen äiti-yh-marttyyrejä ja saadakseen isot elatusmaksut.

      Sitten yh-äiti valittaa, kunex-mies ei pomppaa just niinkuin käsketään.

      • wiopuuoöghjl

        Saadakseen isot elatusmaksut?! Missä Utopiassa herra mahtaaa asustella?
        Ja mitä perkeleen marttyyreja tässä pitäis olla? Taidat olla taas niitä surkimuksia jotka kadehtii, jumalauta, lapsilisiäkin.


    • YhM42v

      Miksi ihmeessä koet ahdistusta siitä jos etä ei tapaa lastaan ? Olen itse ihan samassa tilanteessa ja tunteet on täysin päinvastaiset (nyt viimeksi helmikuussa etä tavannut lastaan). Jos tapaamiset ei toimi sovitusti niin pienelle lapselle ei kannata etukäteen mainostaa tulevaa tapaamista. Ei lapsi sitten pety ja saa pahaa mieltä. Meillä niin, että sanoin etälle aiemmin että ilmoittaa ajoissa, jos meinaa tapaamisviikonlopun käyttää, muutoin oletusarvona on että etä/lapsi tapaamisvkonloppu ei toteudu. Yksinkertaista ja toimii putkiaivoilla toteutettuna hyvin, ilman liian pitkälle menevää analyysiä mitä etän päässä liikkuu. Ja lisäksi olen huomannut että ei lapsi tästä nykyisestä tilanteesta ole moksiskaan. Tämä voisi olla sinunkin mahdollisuutesi edellyttäen että viihdyt lapsesi kanssa ja että olet pystynyt itse päästämään sydämesi irti exästäsi (älä siis huolehdi hänen asioistaan).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1968
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1694
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1318
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1145
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1142
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      925
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      909
    Aihe