Minun on joskus oikeasti vaikea ymmärtää miksi mieheni ex-vaimo haukkuu minua suu vaahdossa koko ajan. Minä kuulemma estelen isän ja lasten tapaamisia, minun lasten takia miehen lapset eivät saa tarpeeksi elatusapua. Olen yrittänyt hänelle selittää ettei nämä asiat ole mitenkään minusta riippuvaisia.
Toki olen sanonut ex-vaimolle ettei lapset tarvitse joka talvi uusia suksia. Niitä voi kierrättää lapselta toiselle. Siitähän riemu syntyi. En tarkoittanut sitä pahalla vaan en voi sietää rahan turhaa haaskausta. Suksetkin kuitenkin on sellainen asia joita mieheni lapset käyttävät kerran-kaksi talvessa.
Tosiasiassa kuitenkin minä osallistun mieheni elatusmaksuihin, koska ne ovat meidän talouden menoja. Minun mielestäni uusperheissä aina elatusmaksut ovat pariskunnan yhteisiä menoja. Itse en saa lapsesta (edellisestä liitosta) elatusmaksuja. Enkä näe sitä tarpeelliseksikaan, koska tulen omillani toimeen ja ex-mieheni saa nähdä lasta milloin haluaa. Ei ole sopimusta tapaamisesta. Lapsi kulkee isin tykönä kun itse haluaa.
Kun ostan talouteemme vaatteita niin ostan niitä kaikille lapsille; miehen lapsille, omalle ja yhteiselle lapsellemme. Miehen lapset saavat vaatteet aina mukaan äidin tykö. Ostan heille leluja joista saavat päättää jättävätkö ne isin tykö vai vievätkö äitin tykö. En ole mieheltäni vailla rahoja näistä ostoista. Ostan ihan omasta tahostani koska välitän ja rakastan mieheni lapsia kuin omiani.
Jokainen kerta kun mieheni ex-vaimo taas raivoaa jostakin niin tekisi mieli puolustaa itseäni ja sanoa kuinka paljon osallistun hänen lapsien elatukseen, mutta en halua kääntää veistä haavassa. Ex-vaimolla on vain tarve valittaa kaikesta ja on taas hyvillä mielin pitkän aikaa kun on saanut haukkua minua ja miestäni.
toivoisin melkein että mieheni ex löytäisi uuden miehen pikku hiljaa ja tällä uudella miehellä olisi lapsia omasta takaa. Silloin hän ehkä huomaisi että kyllä ne miehen lapset pistävät talousbudjektin uusiksi, haluaisi sitä tai ei.
terveisin kaltoin kohdeltu uusivaimo

Vastaukset 6
Vanhimmat
koska et saa elatusapua ollenkaan....jotenkin ristiriitaiselta tuntuu tuo sinun tekstisi...sukka taitaa olla itse jotain pahasti hampaankolossa ex-vaimoa vastaan josta ne haukut tulee...ei koira purematta hauku!
Kyllä haukkuu. Voisi verrata tähän juuri julkaistuun tutkimukseen pienten koirarotujen agressiivisuudesta, hyökkäys on paras puollustus....
Ja kaltoin kohdellulle miehensä vaimolle; ei se haukku haavaa tee, anna hurtan räkyttää ja tehkää päätöksenne kotona miehesi kanssa ja eläkää sen mukaan. Exillä ei ole asiaa "kynnyksen yli", eikä kannata kutsua ;)
miksi minun pitäisi ottaa ex-mieheltäni elatustukea koska tulen toimeen omillani jo ennen nykyistä liittoa. Elatustuki on TUKI elämiseen. Ex-mieheni piettää lasta tykönään aina kun pystyy, kuten kunnon miesten pitääkin. Lapseni on isänsä tykönä monta kertaa viikossa. Miksi minun pitäisi siihen elatustukea vielä saada? Nykyinen mieheni ei elätä minun lastani. Enkä minä hänen. Vaan lasten menot hoidetaan yhteisestä taloudesta. Meillä ei lasketa että kenen lapsi vie eniten rahaa taloudesta. Eikö lapset ole siunaus eikä taloudellinen rasite?
nyt kyllä alkuperäinen kirjoitti kuin meidän elämästä!!!
Se on kumma juttu miten nuo ex vaimot löytävät syyn itkeä ja kiljua nykyistä vaimoa,tekevät vaikka tikusta sen asian...
Meillä ostetaan lapsille sen mukaan uudet tavarat miten niitä tarvitaan,ei joka kerta jokaiselle..
Yksi suurin hätä on mieheni exällä ollut vuosia se että kun yhdellä lapsella on syntymäpäivä pitää kaikille ostaa lahja????!!!!viimeksi vanhin hyppi seinille kun meillä järjestettiin keskimmäisen syntymäpäivät ja hänelle ei ollutkaan mitään...mökötti nurkassa koko juhlien ajan...
Se että jokainen saa jotain aina ei opeta lapsia arvostamaan muiden omaa.Ja se että raha ei vaan ilmesty pankkitilille, sen eteen pitää tehdä töitä...no se ei ole meillä mennyt exälle jakeluun...
Meillä altusmaksutmenee aivan samanlailla niinkuin teillä...meillä ne on suoraveloituksessa,yhteinen tili...
Elatustuki on tosiaan tukimuoto,toimeentulotuen kanssa samaa kastia.omista lapsistani en ole koskaan tarvinnut tälläsistä tukea,itse olen lapset maailmaan tehnyt (toki heillä isäkin on) itse aikanaan meidän kodista lasten kanssa lähdin ja itse lapseni maksan...
Meillä on hyvä elämä,kiva koti ihanat etä ja lähilapset ja kammotus nimeltään ex-vaimo elämässä
Voimia sinulle AP,kyllä se joksu helpottaa,viimeistään sitten kun lapset jo aikuisia...
Ihan tuttua juttua, meilläkin on ihan samanlaista. Olen vaan kuitannut asian niin, että minun ei tarvitse olla missään tekemisissä mieheni ex-puolison kanssa. Jos on asioita keskusteltavana hänen kanssaan, mieheni hoitaa ne. Kännykästäni löytyy kyllä tämän naisen numero, mutta nimellä "Älä vastaa". Hän kun tuppasi yhteen aikaan alvariinsa soittelemaan ja minua haukkumaan. Lopetin siis puheluihin vastaamisen, ja vastaajaviestien kuuntelemisen.
Outoa on se, että tämän ex-puoliso aloitti minun vihaamiseni heti kun kuuli että olen olemassa. Hän ei tiennyt siinä vaiheessa minusta vielä mitään muuta kuin olemassaoloni ja etunimeni. Silti vihasi. Ja edelleen vihaa. (Ja mies oli ollut sinkkuna ennen tapaamistamme, eli en ollut missään tekemisissä heidän eronsa kanssa.)
Olen tullut siihen lopputulokseen että nämä ex-vaimot eivät kestä sitä että entinen mies on onnellinen. Eivät siedä että joku toinen nainen saa miehen nauramaan ja rakastamaan. Näille naisille on ylivoimaisen kamalaa myös se että heidän lapsensa vielä saattavat pitää ja välittää uudesta puolisosta.
Luin jostain tämmöisestä keskustelusta loistavan kommentin katkeruudesta. Keskustelija sanoi että katkeruus on sitä että itse juo myrkkyä ja toivoo että toinen siitä kuolisi. Toivoisin että nämä katkerat ex-puolisot sen ymmärtäisivät.
Lapsi 5v nauttii meillä olosta. Rakastaa täysillä isäänsä ja oikeasti uskon, että minua (äitipuolta) myös. Ja minä häntä!!
No, lapsen äitihän ei tätä hyväksy.
Tehdään mahdollisimman hankalaksi ja lapsen suusta tulee juttuja, että tekisi mieli välillä itkeä!
Miten toisessa kodissa jaksetaankaan haukkua minua ja vähätellä isän suhdetta lapseen! Uskomatonta!
Minulla ei ole kärsivällisyyttä siihen, että me ostamme vaatteita ja leluja ja annamme ne lapselle toiseen kotiin. Olisiko se parempi? Ehkä. Mutta toisaalta, lapsi tulee meille ilman yöpaitaa tai lakkia, täytyyhän meidänkin olla varautuneita. Ja ei niitä kaikkea aina raski viedä sinne. Me ei olla niin varakkaita.
Ikinä en halua aiheuttaa lapselle hankalaa tilannetta, mutta kärsivällisyys ei kyllä aina kestä exänkään kanssa. Tuntuu, että jatkuvasti tulee tilanteita, että vastaamme kiukutteluun hankaluudella... Onko se oikein niin kauan kunhan lasta ei manipuloida?
Tämä oikeasti painaa minua. Meitä haukutaan ja vähätellään. Ja ylipäätänsä viikonloput tehdään mahdollisimman hankaliksi. ME emme halua lasta sotkea tähän, mutta missä määrin voi olla olematta polkumatto, mutta silti olla vahingoittamatta lasta?!
Voin vannoa, että meillä kohdellaan lasta aina niin kuin pitääkin. Ehkä jopa vähän hemmotellen.. Lapsi ei saa kärsiä vanhempien erosta.
En tiedä, neuvton...