Elän itse nyt 27-vuotiaana uusperheessä. Monet asiat ovat minua askarruttaneet vuosien varrella ja olen alkanut arvostamaan tosissaan tapaa jolla oma isäni ja äitini hoitivat eroperhettä.
Äitini ja isäni eivät ikinä sanoneet pahaa sanaa toisistaan lapsille. Ei edes nyt kun lapset ovat aikuisia. Isäni teki vuorotyötä ja oli sen takia vaikeaa nähdä välistä häntä mutta hän otti meidät joka kerta kun oli vapaa viikonloppu 6 viikon välein. Ja kesälomilla tietenkin.
Äiti hoiti meidät työttömänä yksinhuoltajana rakkaudella aikuisiksi. Äiti maksoi isän osuuden talosta pois luopumalla elatustuesta. Hän sai pidettyä kodin meille lapsille.
Äiti löysi uuden miehen jolla oli lapsia ja isä meni uusiin naimisiin. Sisarpuolia emme kuitenkaan enää saaneet :)
Isäni kävi kaikki meidän synttärit meiillä äitin tykönä uuden vaimonsa ja hänen lastensa kanssa. Jouluna isä kävi myös meillä. Isä oli tervetullut meille kylään aina ja äiti sai käydä isäntykönä kahvilla tms. Kun vei meidät isän tykö. En muista että olisi ollut mitään ongelmia ikinä. Saatiin elää huoletonta lapsuutta. Minulla oli isä ja äiti. Äiti oli meidän lasten kanssa isän kuolinvuoteella monta viikkoa sairaalassa.
Asiat voisi olla toisinkin. Minun ystäväni lapsuudesta asti on myös avieroperheen lapsi. Heidän riitaisa ero jatkuu ja jatkuu vaan monen kymmenen vuoden päästäkin. Rippi ja ylioppilasjuhlat piti järjestää kahdessa eri paikassa joka ahisti ystävääni suunnattomasti. Hän kiukkusi ylioppilasjuhlien jälkeen vanhemmilleen että jos hän joskus lapsen saa niin kahtia ristiäisiä hän ei järjestä. Itsellä on hirveän vaikea ymmärtää miksi lapselle pitää näyttää vanhempien riiat ja lapsi on ahdistunut vanhempien riioista vielä aikuisiälläkin.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Sulla oli fiksut vanhemmat.
Kyllä se on ihan puhtaasti aikuisten vastuulla, miten lapset eroon suhtautuvat ja siitä selviävät.
Mukava kuulla näitä hyviäkin tarinoita!
Toivoisi tämän jutun lukevan niiden,jotka täällä melkein verissä päin riitelevät siitä,kuka saa mennä minnekin juhliin ja kuinka pahasti taas sai sanottua nyksille tai eksille.Saat olla kiitollinen,että vanhempasi ovat pystyneet ajattelemaan teidän lasten parasta ja selvittelemään välinsä siihen kuntoon,että tuollainen käytös on mahdollista.Mielestäni se pahin asia lapselle ei ole vanhempien ero,vaan se kaikki katkeruus,joka pahoittaa lapsen mieltä.Yritän noudattaa omassa elämässäni vanhempiesi esimerkkiä ja luulisin olevani hyvässä alussa.Edellisissä juhlissa olivat vieraina lasteni isä uuden perheensä kanssa ja nykyisen mieheni lapsia ja entinen vaimonsakin pienimpien kanssa.Kaikki olivat tervetulleita ja juhlat sujuivat sulassa sovussa.
Isällä oli tämä uusi vaimo pitkään ennen hänen isäni kuolemaa. He kerkesivät erota vuosi ennen isäni kuolemaa. Yhä kuitenkin lähetän tälle ex-äitipuolelle kuvia tapahtumista kuten esim. perheenlisäyksistä ja soitellaan aina juhlapyhisin toisille. Hän oli kuitenkin iso osa lapsuuttani. Hän otti meidät hänen tykönsä (4lasta) aina kun isän mukana hänen tykönsä mentiin. Hän ruokki meidät ja opetti kaikkea uutta. Hän näki meidän kasvavan aikuisiksi.
Äitin uusi puoliso kuoli puolta vuotta ennen isäni kuolemaa. Hän oli minulle "isä" vaikka siksi en häntä kutsunutkaan eikä kukaan vaatinutkaan. Hän opetti minulle kaikki mitä tarvii tietää esim. autoista, opetti vaihtamaan renkaan, öljyt, nesteet. Kaikki sellaiset asiat jotka isältä yleensä kysyttiin, mutta isäni ei aina ollut paikalla kertomassa. Kumpikin sekä isäpuoleni että ääitipuoleni ovat olleet tärkeä osa lapsuuttani ja muistelen heitä aina lämmöllä.
Lapselle nämä nykyiset voi olla elintärkeitä kasvun suhteen. Minulle nämä nyksät ovat olleet siunaus, joita ilman en olisi halunnut lapsuuttani viettää.
vaikka miten olisi uusioperhe on se perhe kumminkin eli kun lukee joidenkin ihmisten kirjoituksia miten joutuu toisten mukuloista jotakin maksamaan tai nehän ne uudet puolisot ei meidän lapsia näe ets ets.. on se melko älytöntä..
meilläkin minä uusi naikkonen maksan samalla lailla lapsista ja annan lapsille rahaa kun omalle miehen kanssa yhteiselle ja ihan samallatavalla kohtelen ja komennan kaikkia:D ja olen aina ollut mieltä kun ollaan perhe niin ollaan! vaikka ei muihin lapsiin biologista sidettä olisikaan mutta suhtaudun myös samoin tätinä siskojeni 7lapseen. eli vaikka tavallaan olen läheinen ja turvallinen mutta tavallaan taas sitten hiukan "täti" enkä ole tuputtnut tuota (äitipuolta)..
Miten 27 -vuotias voi kirjoittaa noin vanhahtavasti: tykönä / riiat ?
Mutta hienoa, että jollain sujuu - tykönä.
se on meän murretta :)
haukuttavaa tekstistä keksinyt. viisas 27-v ja viisaat vanhemmat aikanaan. hyvää jatkoa ja siunausta sinulle viisas 27-vuotias!