Onko verkkokaupat turvallisia ostopaikkoja? Löysin ainakin yhden Nomatica. Onko se hyvä ostospaikka? Onko parempia ja halvempia?
Verkkokaupat?
Visa
4558
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ostin itelleni keväällä digikameran verkkokaupasta ja toimittivat ensin toimimattoman kameran, luulisin että tarkoituksella? Sain uuden toimivan kameran sitten n. kuukauden päästä, samaan aikaan ko. kameran hinta oli taas hieman tippunut. Osa verkkokaupoista toimii pienillä katteilla ja ottavat pienen hyödyn mistä saavat.
oli ainakin minun kohdallani edullinen ja nopea toimituksissaan.
Olen käyttänyt verkkokauppa.com:n palveluita moneen otteeseen siten, että olen tilannut tavarat verkon välityksellä ja käynyt noutamassa tilaukseni myymälästä. Homma on toiminut moitteettomasti. Ostokset ovat olleet suhteellisen pieniä 25 - 200 euroa (tulostustarvikkeita, kameran ja kannettavan akkuja ym.)
Laitehankinnat olen kilpailuttanut pienillä ATK -kaupoilla, joista tinkimällä on yleensä saanut tavaran verkkokauppaa halvemmalla.
Olen ostellut paljon verkkokaupoista ja suurimmaksi osaksi olen ollut tyytyväinen. Ainoa asia mikä välillä ärsyttää verkkoasioinnissa, niin jos tarvitsee pikaisesti kysyä apua puhelitse niin se ei onnistu. Tälläviikolla ostin Thermoksen termospullon uudesta Kauppaplaneetan verkkokaupasta ja sieltä sain apua puhelimitse, sekä termaritkin oli 20 % alennuksessa ja tuotekin tuli nopeasti, olen erittäin tyytyväinen. Mikäli kaipaatte hyvää palvelu, menkää osoitteeseen www.kauppaplaneetta.net