Onko täällä joku joka on käynyt miehensä kanssa tai yksin jossain lapsettomien viikonlopussa, esim Simpukka-yhdistyksen järjestämissä tai muualla? Millaista on ollut? Oletteko saaneet muita samassa tilanteessa olevista ystäviä?
Omista ystävistä tai lähipiiristäni kukaan ei kärsi lapsettomuudesta vaan lapset ovat saaneet alkunsa todella helposti. Siksi tuntuu ettei meidän tilannetta oikein osata käsittää, enkä siksi edes jaksa enää puhua ystävilleni vaikeuksistamme... kun kaikki vaan kertovat miten oli e-pilleri unohtunut ja hups, taas oli raskaus alkanut jne. Tekee pahaa seurata tätä vierestä. Ja yksikin kun oli jo 2 lasta saanut, niin kolmannesta raskaudesta teki abortin kun ei jaksa enää... Taisi olla taas ehkäisy unohtunut! Olenkin nyt alkanut erkaantua pikkuhiljaa muutamista ystävistäni, joiden hienotunteisuus on kadonnut. Meillä kun on monta monta vuotta yritystä takana ja 1 todella vaikea keskenmeno, josta en ole oikein toipunut vieläkään... Ainoa vertaistukeni on nyt tällä palstalla! Joten kiitos teille kaikille!!
Omista ystävistä tai lähipiiristäni kukaan ei kärsi lapsettomuudesta vaan lapset ovat saaneet alkunsa todella helposti. Siksi tuntuu ettei meidän tilannetta oikein osata käsittää, enkä siksi edes jaksa enää puhua ystävilleni vaikeuksistamme... kun kaikki vaan kertovat miten oli e-pilleri unohtunut ja hups, taas oli raskaus alkanut jne. Tekee pahaa seurata tätä vierestä. Ja yksikin kun oli jo 2 lasta saanut, niin kolmannesta raskaudesta teki abortin kun ei jaksa enää... Taisi olla taas ehkäisy unohtunut! Olenkin nyt alkanut erkaantua pikkuhiljaa muutamista ystävistäni, joiden hienotunteisuus on kadonnut. Meillä kun on monta monta vuotta yritystä takana ja 1 todella vaikea keskenmeno, josta en ole oikein toipunut vieläkään... Ainoa vertaistukeni on nyt tällä palstalla! Joten kiitos teille kaikille!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
sun kirjoituksen.. tiedän mistä puhut..en jaksa edes alkaa luettelee mun tuttavia jotka ovat sikiänneet tänä aikana..ja mun oma äiti,joka vois PIKKASEN ajatella,tai olla ees hiljaa,osaa möläyttää just pahimmat lauseet..mm.mun pitää olla tyytyväinen tilanteeseeni,ja hän säälii enemmin mun siskoa kun sillä 2 pientä lasta..ja kuulemma kun kasvan aikuiseksi (nyt 35v..?)niin harkitsisin adoptioo.. pyysin osallistumaan rahallisesti mun avustukseen kalliissa hoidoissa,niin ei suostunut edes vastaamaan kysymykseeni..viikko sen jälkeen ostivat pikkuveljelleni moottoripyörän,2700 euroa. olen niin tuskan lamaannuttama ettei kukaan usko.äitini sai iltatähden viel 41v ,ennestään meit oli jo neljä. hänen kohallaan mietin usein et kannattiko meitä tehä kun eriarvosia ollaan. mun molemmat siskot on myös saaneet lapsia kun vaan ovat toivoneet.. koko suku elää heidän luonaan auttamassa kaikessa.matkaa on tasan saman verran kuin olisi minun luokse..mutta tuleeko tänne kukaan??ei..ei puhettakaan soitoista tai käynneistä ihan vaan huvikseen.2kertaa ovat 3v aikana käyneet mun luona. nyt alan jo liikaa avautumaan,sinua tuskin kiinnosti alunperinkään mun sukupuu ja sukusurut.. kyllä tässä sen kuitenkin huomaa että hemmetin yksin olen asian kanssa. mieskään ei välitä,ei kiinnosta tietenkään kun hänellä kaikki on ok.. voimia sinulle tuulen mukana laitan..
vastauksestasi! Meillä taas tilanne niin, ettei kummankaan meidän perheet tiedä että vuosia on yritetty. Emme halua heidän murehtivan, koska varmasti olisivat suruissaan tilanteestamme ja tukisivat rahallisestikin, mutta en halua heiltä sääliä. Pikemminkin ymmärrystä. Kyllä kertomisenkin aika tulee, vaikka lapsi tulisikin. Oma äitini on sellainen, että vaikka olisi ikävissään, niin toitottelisi sitä muille sukulaisille ja sitä en TODELLAKAAN halua. Meidän kummankaan sisaruksilla ei VIELÄ ole lapsia, mutta on vain ajan kysymys milloin niitä ilmaantuu. Se tulee olemaan myös minulle kova paikka, vaikka tietysti tulen olemaan onnellinen heidän puolestaan!
Meillä ei myöskään ole lapset olleet tasa-arvossa, minä olen ollut se meidän perheen musta lammas. Voi siis olla että vanhempani ja muut sukulaiset eivät edes ihmettelisi että minussa on jotain vikaa... Muutamalle kaverilleni kerroin silloin kun olimme yrittäneet 1/2 vuotta, mutta se oli virhe. Välit meni sen takia muutaman kanssa. Kaikille, edes parhaille ystävilleni en ole halunnut kertoa ja nyt olemme yksin asian kanssa!
Oletko muuten harkinnut adoptiota, tai enhän siis tiedä missä teillä "vika". Meillä ilmeisesti vain pikkuviasta kyse, mutta siltikin 4 vuotta yritystä... Itse aloin asiaan pohtia 3 vuoden jälkeen, ehkä aika sitten näyttää. Nämä hoidotkin kun on henkisesti niin raskaita niin en halua miettiä sitä sen enempää vielä!
On aina kivaa kun joku vastaa ja luen kyllä aina kaikkien vastaukset. Voimia myös sinne, niitä tarvitaan!
minä en adoptiota harkitse..olen miehen kans aikanaan sen verran jutellut ettei meiän tapauksessa tulisi kuuloonkaan. haluan tuntea raskauden,potkut..sen kaiken.synnytyksen..imetyksen..eheeiii puhettakaan että joku vieras pääsisi siihen .tämä on vaan minun mielipiteeni. joskus aikanaan mietin että esim venäjältä ottaisin ihan vastasyntyneen..mutta tiedän sen olevan mahdotonta,joten parempi etten edes haaveile.ei niitä lapsia tehdä..ne saadaan..minä en ilmeisesti ole sitä ihmettä ansainnut
..Simpukka yhdistyksen keskusteluryhmissä ja saanut sieltä tukea. toivoisin löytäväni sieltä myös ystävän jota voisi tavata muutenkin ryhmien ulkopuolella. Olen ajatellut et olis kiva mennä Simpukka yhdistyksen järjestämään viikonloppu tapaamiseen..Olen kerran ollut lapsettomien äitienpäivä seminaarissa ja oli kiva kokemus.
Mulla on omasta suvusta sellanen käsitys että olen heille ihan ilmaa vaan, mun asiat ja tapahtumat elämäs ei vois heitä vähempää kiinnostaa...Annas olla kun yrität järjestää jotain merkkipäivää yms. juhlaa niin paikalla on tasan kaksi sukulaista; äiti ja sisko. Meidän sukuun kato ei kuulu näköjään ketään muuta!