Olen siis työtön ja kävin työssäkäyntialueen ulkopuolella duunihaastattelussa tänään. Siitähän korvataan matkakulut, ja kävin etukäteen työkkärin tädiltä hakemassa lapun, johon piti pyytää firman edustajan allekirjoitus todistukseksi että on tosiaan ollut paikalla. Ja TIETENKIN lahopää unohdin pyytää sitä haastattelun jälkeen! Olin niin keskittynyt siihen haastatteluun itseensä ja kun en ole aiemmin haastattelussa tarvinnut tuommoista ajatella.
Voiko sen nyt vaikka postittaa sinne firmaan ja pyytää allekirjoittamaan jälkikäteen? Vielä en siis tiedä, saanko duunin. Olis vaan sekin raha päivärahan päälle tuiki tarpeellinen.
Äh se lappu unohtu!
7
439
Vastaukset
- sille haastattelijalle
Soita sinne haastattelijalle ja kysy voitko lähettää sen postissa allekirjoitettavaksi. Jos on pikkusummista kyse, alle 10 euroa, näkeekö vaivan on sitten eri asia. Meneehän rahaa jo postimerkkiin, kuoreen ja puheluun.
- ehdotuksesta
Summa on vähän isompi, tuollaiset kahdeksankymppiä, ja se jo minun taloudessani tuntuu. Luuri siis käteen!
- fsdfsdfsaf
minä kysyisin asiaa työvoimatoimistolta. Voi olla että he soittavat tuolle työnantajalle ja kysyvät ovatko haastatelleet sinua.
- työkkäri antaa aikaa
Siis, työpaikan saanti ehkä saattaa olla kiinni tuosta nimmarista?
Kysyisin työkkäristä, koska sen kupongin pitää olla heillä?
Tiedustelisin työnantajalta, koska päätös työpaikasta tulee?
Yrittäisin kinuta rahaa vasta päätöksen jälkeen, ehkä.
Näin tarkemmin paikasta ja tapauksesta tietämättä.
Mutta voin kuvitella, että tuollaisen 'köyhäinavustuksen' pyytö - nimmari lappuun, voi pilata muutoin hyvän työ haastattelun!
Siinä sitten lähtiessäsi, kun pitäisi jättää viimeinen hyvä kuva itsestäsi, alat pyytämään nimeä paperiin. Typerää jo työkkärinkin puolesta vaatia moista. Homma pitäisi hoitaa jotenkin toisin.- aloittaja
Ihan reilusti kerroin jo haastattelussa, että olen lomautettuna nyt. Tämä oli näitä suhteilla hoituvia tapauksia, eli toisen haastattelijan tunsin ja hän jo tiesi että tilanne on mikä on, ja käski silti hakea.
Soitin sitten ja lupasivat täyttää läpyskän jälkikäteen.
- ...kokemusta on
Itse olen melko veteraani liikkuvuusavustuksissa, joten muutama pointti.
- En koskaan edes näyttänyt näitä haastattelujen jälkeen, sillä mikään työkkärin lappujen esittely esi todellakaan ole mikään paras referenssi.
- Palautin postissa aina lapun allekirjoitettavaksi sen jälkeen kun olin saanut "kiitoksia, mutta ei kiitoksia..." lapun.
- Työkkärillä ei ollut mitään takarajaa näille, joskus jopa itse kyselivät voinko palauttaa laput kun pitäisi saada edellinen vuosi pakettiin :-).
Ihan rauhassa vaan laput postissa sopivan saatteen kera perään ihan vakiomenettelynä kun saat päätöstä hylkäämisestä. Jos paikan saat, sillä ei liene niin väliä :-) Allekirjoitettu paperi työkkäriin silloin kun sen saat. Älä pidä kiirettä sen kanssa, vaan ota se työnantajan päätös ensin. Toimi oikein mainiosti tällä tavalla. - lappu unohtuu
tosiaan multakin aina. Olen laittanut postissa menee jälkikäteen täyttämispyynnön kanssa ja palautuskuori mukana.
Ei kannata arkailla sen näyttämistä jos se on mukana. Tässä maassa saa maksaa kyllä monista matkoista jos tässä tilanteessa on. Ja haastateltavallahan ei ole rahaa edes kaikkeen muuhun tarpeelliseen. Sekin näkyy ja tuntuu haastateltavasta muille hyvin selvästi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944293Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10969
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780