Ehdotuksia

mukavasta kauniilla paikalla olevasta kesälavasta kyselisin Turku-Salo ympäristöstä? Olen menossa miesystäväni kanssa kesälomareissulle nostalgisiin lapsuusmaisemiin ( vietin mummolassa käytännössä kaikki heinäkuut tuolla seudulla -60-70-luvuilla.) Silloin en toki tansseissa vielä käynyt mutta haluaisin jotakin tuosta kesätunnelmasta tavoittaa myös lavaelämyksellä seudun vehmaassa peltomaisemassa tai meren rannalla. Ja kuunnella mukavaa seudun murretta vielä kerran. Tokihan muutakin koettavaa ja katseltavaa reissuun sisällytän.
Mutta ymmärtänette tanssi-ihmisinä mitä tarkoitan kun mielestäni seutukunnan ilme ja kansanluonne kesälavalla tulee mitä miellyttävimmällä tavalla esille. Samaan tunnelmaan ei marketeissa pääse.
Jos joku keksii hyviä lavavinkkejä esittää, kiitän jo etukäteen. Tarkoitus suunnata sinne etelään heinäkuun loppuviikoksi. Olen artistien suhteen kaikkiruokeinen, mieluisia on monia.
3416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

saattaisi löytyä esim. Littoisten lavalta. Paikka on perinteinen kesätanssilava järven rannalla.

Äänestä
  • tutustuin sivuun ja harmikseni siellä ei ole viikonloppuisin tansseja. Hieman kaavailimme Uittamon lavaa koska Turussa siihen aikaan liikumme.
    Täällä Itä-Suomessa suosin itse mm. Hangan lavaa, Tulenliekkiä ja toki Syvälahti ja Kukonhiekkakin tuttuja. Useimmiten esiintyjän mukaan mennään silloin kun tanssijalkaa vipattaa. Siistejä paikat nykyään ovat, kivaa kesätunnelmaa parhaimmillaan : )

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    tutustuin sivuun ja harmikseni siellä ei ole viikonloppuisin tansseja. Hieman kaavailimme Uittamon lavaa koska Turussa siihen aikaan liikumme.
    Täällä Itä-Suomessa suosin itse mm. Hangan lavaa, Tulenliekkiä ja toki Syvälahti ja Kukonhiekkakin tuttuja. Useimmiten esiintyjän mukaan mennään silloin kun tanssijalkaa vipattaa. Siistejä paikat nykyään ovat, kivaa kesätunnelmaa parhaimmillaan : )

    Turusta 100km:n säteellä

    Perjantaisin

    Esakallio, Pappisten lava, (Aimon vintti???)

    Lauantaisin,

    Hallin lava, Huvilintu, Salamallio, Valasranta, Vehmassalmen tanssipaviljonki, Ämyri,

    Sunnuntaisin,

    Laurilan lava, Uittamo

    Tässä viikonlopputarjontaa. "Pienillä lavoilla" saattaa olla muutama väliviikonloppu eli ei tansseja. Myös satunnaisemmin toimivilla lavoilla saattaa olla tansseja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Savonmuan Hilima kirjoitti:

mukavasta kauniilla paikalla olevasta kesälavasta kyselisin Turku-Salo ympäristöstä? Olen menossa miesystäväni kanssa kesälomareissulle nostalgisiin lapsuusmaisemiin ( vietin mummolassa käytännössä kaikki heinäkuut tuolla seudulla -60-70-luvuilla.) Silloin en toki tansseissa vielä käynyt mutta haluaisin jotakin tuosta kesätunnelmasta tavoittaa myös lavaelämyksellä seudun vehmaassa peltomaisemassa tai meren rannalla. Ja kuunnella mukavaa seudun murretta vielä kerran. Tokihan muutakin koettavaa ja katseltavaa reissuun sisällytän.
Mutta ymmärtänette tanssi-ihmisinä mitä tarkoitan kun mielestäni seutukunnan ilme ja kansanluonne kesälavalla tulee mitä miellyttävimmällä tavalla esille. Samaan tunnelmaan ei marketeissa pääse.
Jos joku keksii hyviä lavavinkkejä esittää, kiitän jo etukäteen. Tarkoitus suunnata sinne etelään heinäkuun loppuviikoksi. Olen artistien suhteen kaikkiruokeinen, mieluisia on monia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu