Onko fiksua ?

Mitä mieltä olette, onko fiksua kopsata ylelle tekstiä, minkä joku on laittanut privassa - vaikka olisikin joku "vonkausteksti"...kai sitä omin neuvoinkin niistä eroon pääsee jos haluaa.

Yleensäkkin jos jollekkin jotain sanoo privassa, minusta silloin vastataan privassa - eikä ylellä, tai ainakin puhutaan "kuiskulle".

Vielä törkeämpää on kertoa ylelle toisen oikea nimi...tai asuinpaikka ..olkoonkin se jossain asiayhteydessä, mutta kuitenkin niin että sen voi päätellä. Sen verran kunnioitusta toisen yksityisyyten pitää olla että pitää asiat omina tietoinaan jos niitä ei asianomainen kerran halua kaikille huikkia.

Tällaiset lieveilmiöt tulevat yleensä esiin jossain mustasukkaisuuskohtauksissa, tulee halu loukata toista, edes ihaa vähää..
Tai sekoittaa muuten vaan pakkaa sekaantumalla joka asiaan, joskus verhottuna vitsintyngällä, mutta taustalla piilossa pikkupiru.

Kun tuon kaiken unohtaa, täällä on mukavia ihmisiä, hauskoja juttuja - sen olen nyt vuoden ajan sättäilleenä huomannut.

Oikein ihanaa ja lämmintä syksyä kaikille ... muistetaan, että jokaisen nikin takana on tunteva ja ajatteleva ihminen...jonka mielialaan me kaikki vaikutamme.
233346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

mutta sikäli eri mieltä, että härskien seksististen privaviestien kopsaaminen ylelle ei ole mitenkään epäfiksua. Sen tehdessään ei loukkaa kenenkään yksityisyyttä, koska nuo vonkaajat ovat anonyymejä, siis nikkeinäkin. He vonkaavat joka kerta eri nikeillä ja käyttäytyvät itse sopimattomasti. He saavat vain mitä ovat tilanneet. He itse loukkaavat sen chattaajan yksityisyyttä, jonka kaappiin lupaa kysymättä tunkeutuvat. Heitä voi verrata live-elämässä sellaisiin härskimyksiin jotka esim. ravintolassa menevät käpälöimään ihmistä joka ei sellaista toivo.

Äänestä
  • Erik on niiiin oikeassa... sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

  • puhuja!

    Äänestä

  • Pitikö ensin katsoa sivistyssanakirjaa, että mitä otsikko tarkoittaa? Voi olla, että et ole kovinkaan oikea henkilö miettimään vastausta Elin@n sinänsä oikeaan kysymykseen. Mitä nimittäin tarkoittaa se, että joku julkaisee jonkun itseään loukanneen nimen, osoitteen ja puhelinnumeron sekä sätissä että sättikeskusteluissa? Voi olla, että itse tiedät hyvinkin paljon tästä aiheesta. Joten älä ole tekopyhä = hippokraatti.

    Äänestä

  • Sinä se olet ensimmäisenä täällä sanomassa mielipiteitäs ja kuitenkin alinomaa esim mua herjaat ylellä, kaikenlaisia juorupuheita levitellen.
    Ja mitä sinä Erik tiedät Live elämästä, kun aamulla kukonlaulun aikaan chattiin tuut ja iltapäivällä lähdet?
    Mitäs mieltä oot nimien heittelystä tai henkilökohtaisten asioiden heittelemisestä ylellä?

    Äänestä

Niin..fiksusti kirjoittelet elin@, eipä tuohon paljon lisättävää :)

Äänestä

Noinhan se menee.. vastaaminen yleiselle toisen jutellessa privaan, "vonkauksen" kopiointi yleiselle ym ym. Eiköhän taustalla ole juuri se, että haluaa joko pottuilla toiselle tai korostaa itseään.

On se vonkaus nyt millainen tahansa, osoittaa sen saaja noin käyttäytyessään pikkumaisuutensa. Naiset etenkään eivät varmasti voi välttyä tuollaislta viesteiltä eikä niiden "julkaisu" mitään muuta. Ja voihan olla, etä vonkaus on jollekin jonkin sortin huumoria, mistä saaja sitten vetää herneen nenään.

Mielestäni nämä kopsaajat ja yleiselle vastaajat tekevät vaan itsestään pellen, minun silmissäni ainakin.. kun haetaan tukea muilta jonkun toisen mollaamiseen.

Äänestä
  • joka häiriköi chattaajaa privaatissa sopimattomilla kirjoituksilla. Ei se joka näpäyttää häirikköä!

    Äänestä

  • Joskus voi tällainen vanha innostua niin, ettei ehdi vaihtaa ruksia privan kohdalle, joskus taas käy niin, ettei ruksi pysy kohdallaan, eikä huomaa aina tarkistaa onko se paikallaan ennekuin napsauttaa tekstinsä menemään,,,,,ainankin minulle on tällaisia tahattomia fipoja käynyt,,,,,
    luulen saaneeni omat fipani anteeksi, näin on kerrottu,,,
    Mitä taas tulee törkeyksiin, niin joskus olen heittänyt yleiselle,,,tosin harvoin, enkä pidä sitä loukkauksena muita kohtaan, sillä minuahan siinä on "alennettu". Useammin kuitenkin olen kohteliaasti kiittänyt härskeilijöitä huomion osittamisesta ja mielenkiinnosta vaatimatonta persoonaani kohtaan ja sanonut kiitos ei nyt, toivottanut kaikkea hyvää ja mukavaa heidän elämäänsä,,,,, näin olen kokenut saaneeni itselleni hyvän mielen enkä siten tunne loukanneeni ketään,,,,,, meitähän on joka junaan menijöitä ja osa jää asemallekin,,,,, mottoni: tiedä oma tilasi, anna arvo toisellekin

    hyvää syksyn jatkoa kaikille

    Äänestä

Olen kiinnittänyt samaan asiaan huomiota ja miettinyt sen eettisyyttä muutamaankin kertaan.

Ensialkuun en edes uskonut naisten väitteitä siitä messevästä vonkuumäärästä mitä heidän privoihinsa tulee kunnes päätin pari vuotta sitten ihan piruuttani testata asian. Loggautuessani naisen nikillä sisään hämmästyin sitä vauhtia ja pieteettiä millä ukot koittivat saada huomion heräämään.

Alle viidessä minuutissa oli niskaani suudeltu kolme kertaa, varpaitani imeskelty kahdesti ja hitusen tavallisempia epätoivoviestjä puskenut ruudulle laskematon määrä.

Onko siinä jotain pahaa on lienee lukijan omassa harkinnassa. Jos kohteliaat lähestymisyritykset loukkaavat naissättijöitä siten että asia täytyy kailottaa kaikelle kansalle on kyseessä uskomukseni mukaan vain halu näyttää muille että kysyntää riittää. Selkeästi siinä toivossa kirjoitetut privavonkuut, joissa suorasukaisesti esitetään lähestyjän halua harrastaa tavallisuudesta poikkeavia fantasioita, lienevät vain jään kokeilua kepillä. Mistä sen tietää jos vaikka kohdalle sattuisi naikkonen joka innostuu siitä että heidän toivotaan astelevan kysyjän pallit tohjoksi Nokian pitkävartisilla kumisaappailla, mene ja tiedä.

On kuitenkin varsin selvää että seassa on koko joukko nikkejä joilla nimenomaan kalastellaan kyseisiä lähestymisyrityksiä. Valitaan tarkoin sellainen nimimerkki jolla varmasti herätetään jokaisen yksinäisyydessä ja puutteessa elävän körilään alkukantaisimmatkin halut toteuttaa mielitekojaan mitä omituisimmilla tavoilla. Ja ainakin muutamien kohdalla selkeästi juuri siksi että saadaan mahdollisuus kopsailla niitä tarinoita kaiken kansan luettaviksi.

Aivan samaan kastiin ylelle kopsattujen vonkuuviestien kanssa laskisin tämän kaikkein yleisimmän nikin jota en ole koskaan nähnyt, kuiskun. "Kuisku kuules en tee sitä tai tätä, tai olet liian sitä tai tätä".

Loppujenlopuksi silti olen sitä mieltä että ruksin laittaminen häiritsevältä tuntuvalle kanssasättijälle on silti kohteliaampi tapa kuin privatekstien kirjaaminen kaiken kansan luettavaksi.

Itse olen löytänyt sätistä kanavan purkaa tuntoja, asioita ja turhautumisia höpöttämällä mitä tyhjänpäiväisimpiä asioita kenen kanssa tahansa ja yleensä julkisesti. En osaa täysin arvailla niitä vaikuttimia jotka yllyttävät ukkoparat (ja muutaman naisenkin) heittämään kaappifantasioita tuiki tuntemattomille ihmisille. Uskon että ainakin osa niistä kantaa hedelmää. Miksi muuten moinen kulttuuri eläisi niin voimallisesti.

Eli ei siis aivan yksioikoinen juttu. Hyvän maun ja kohteliaisuuden rajaa kun ei ole mihinkään koskaan kirjattu vaan se on kuten kauneuskin, katsojan silmissä.

~W~

Äänestä
  • sanat suustani. Juuri noin se on, tismalleen!

    Äänestä

Mulla on yleensä tapana kiittää kohteliaasti huomiosta ja ilmoittaa näille vonkaajille et ei kiitos. Mutta monasti käy niin et sama tyyppi heittää samaa vonkua toista joskus jopa kolmatta kierrosta. Silloin tulee kyllä jo vastailtua ylellä *et ei vielläkään* Kuka sitten siinä kenenkin yksityisyyttä loukkaa. Joskus tulee sen jälkeen privaan sen päiväistä tekstiä ettei täs viitsi edes toistaa. Enkä mä tiedä kun rippikouluikäiset pikkupojat pelleilevät 40 chatis niin kaippa ne voi julkistaa. Ei se taida ihan niiden paikka olla. Pitäisköhän poistaa ikä nimen perästä? Silloin vois tuo haluun vanhempaa naista vonkaus lakata:)) No joka tapauksessa erilaiset mielipiteet synnyttävät keskustelua:)) Hyvää syksyä kaikille!

Äänestä

Fiksua tai ei -- ainakaan ei kannata uskoa yhdenkään yleiselle puolelle kopioidun viestin sisältöä. Niitä kun pystyy väärentämään mielensä mukaan, ihan vaan kirjoittamalla sen näköstä tekstiä, joka alkaa kahdella nikillä joiden välissä on nuoli.

Äänestä
  • Tuo on hyvä tietää!!!!!

    Äänestä

täysin luvallista kopsata tuollaiset pervot privaehdotukset yleen ja mielestäni vieläpä asiallistakin,jotta toiset osaavat ruksata ko.häirikön valmiiksi.Tämän olen ylläpidolta jopa tarkastanut. Kolmannen henkilön privoja sitä vastoin ei saa yleen enää kopsatakaan eli jos sinulle on joku jonkun toisen laittaman privan jo kopsannut, niin sen jatkolevitys on kiellettyä!

Sitävastoin on epähienoa normaalien ja siistien privojen kopsaaminen yleen ja todella törkeätä julkistaa kenenkään henkilötietoja yleää!

Äänestä

Asiallisten privojen kopsaaminen ylelle EI ole fiksua eikä oikein. Olen joskus ääneenkin ihmetellyt, miksi joku kopsaa ylelle kysymyksen, jonka joku oli-sitten-vaikka-kuinka pervo on hänelle esittänyt, saa kai sitä kysyä, mitä vaan, kun kysyy asiallisesti?

Itse olen kopsannut ylelle privoja vain siinä tapauksessa että olen joutunut sanaharkkaan jonkun häirikön kanssa ylellä, ja hän on alkanut heittää punaisilla jotain asiatonta väliin.

Monasti kylläkin, ylellä hölöttävänä, minäkään en jaksa klikata nimeä ja painaa privaruksia päälle, vastatakseni "kiitos ei", tai "en ole tampereelta" vaan vastaan ylellä *kaappiin*. Mielestäni tuo ei kysyjää alenna, eihän kukaan tiedä mikä nimimerkki kysymyksen on asettanut?

Äänestä
  • päästä niistä häiriköistä eroon kun jättää noteeraamatta koko häirikön.eihän niistä tarvitse välittää jos on niin herkkä että ottaa itteensä niin lopettakoon koko chattailun eihän tätä kannata ottaa vakavasti elämää vain ja ihan mukavaa häiriköistä huolimatta,,,,,hyvää syksyä kaikille

    Äänestä

Itse ainakin seriffinä ryhdyn heti toimenpiteisiin jos nään jonkun laittavan henkilökohtaisia tietoja jostain muusta.

Privojen copypasteeminen ylelle ei ole niin selkeästi säänneltyä... Ei tietenkään ole suotavaa että ketään nolataan, mutta välillä on tarpeen saada yhteisöllistä painostusta siihen että joku lopettaa ylettömän privaehdottelun...

Äänestä

Nikeistä
En voi enkä halua uskoa, että nyt käytössä oleva, sekä aiemmat nikkini, olisivat jollakin tavalla seksuaalisesti houkuttelevia.
Vilpitön tarkoitukseni ei ole ollut valita siinä mielessä houkuttelevaa nikkiä.

Vierailut
Poikkeuksetta aina sätissä ollessani kaappiini tulee "kuokkavieraita”, joita vastaan minulla ei periaatteessa ole mitään.

Vaihto-ehtoja
Ei-toivottujen kuokkavieraiden suhteen minulla on kaksi eri tapaa toimia.
Ilmoitan "ei-toivotulle" yksiselitteisen selvästi, etten ole kiinnostunut hänen ehdottamistaan asioista ja/tai etten aio vastata esittämiinsä kysymyksiin, käyttämällä ilmaisua EI KIITOS.
Voin myös jättää ko. henkilön täysin huomiotta, reagoimatta millään lailla.

Ongelma
Vaikeutena onkin kirjoitetun tekstin, luetun, ymmärtämisessä ja sisäistämisessä.
Uskomatonta, mutta totta on, ettei toisinaan ymmärretä mitä sana EI ja/tai ilman vastausta/reagointia jääminen merkitsevät.

Selvennös uuslukutaidottomille
Omalta osaltani voin ilmoittaa molempien em. vaihto-ehtojen merkitsevän pitkän ja perusteellisen harkinnan tuloksena ilmoitettua lopullista kielteistä vastausta ja asennetta.
EI = EI = EI

Oljenkorret
Voin ylellä ilmoittaa ”kuiskulle” etten ole kiinnostunut.
Ruksin käyttäminen on keinona tehokkaampi.
Aina se ei auta, ei-toivottu uuslukutaidoton käy vaihtamassa itselleen uuden nikin kerta toisensa jälkeen.
Syntyy tilanne, jossa ärsyyntymiskynnykseni alkaa laskea.
Lopulta tulee se "viimeinen heinänkorsi", joka taitaa selkäni.
Silloin annan viimeisen varoituksen ilmoittaen selvästi, että mikäli ”murrot kaappiini” eivät lopu, ko. nikki saa seuraavaksi lukea kirjoitelmansa yleltä.
Ja niin myös teen.

Vaikutukset
Kärsivällisyyteni loppuu nykyisin nopeasti, ei-toivotut uuslukutaidottomat saavat samalla sekä ensimmäisen että viimeisen varoituksen.
Viimeinen varoitus joko lopettaa ”lähentymisyritykset” tai sitten yllyttää entistä aktiivisempaan toimintaan.

Käytöstavoista
Kuokkavieraan sepustuksien kopiointia ylelle en hyväksy lainkaan, kuten en myöskään ei-toivotun uuslukutaidottoman kyhäelmiä ilman varoitusta.
Silloinhan käyttäytyisin itse vielä huonommin kuin em. henkilöt.

Syistä
Henkilökohtaisesti en käy sätissä hakemassa netti- ja/tai live-seksiseuraa enkä nostamassa/tutkimassa markkina-arvoani.

Äänestä

Niin se Elinaiseni maailma muuttuu. Mihinkään ei enää voi luottaa. Ei kannata pahemmin itsestään kertoa tai jos kertoo, niin kannattaa se ainakin tehdä pienellä oveluudella varustettuna ja antaa toisen ensiksi kertoa itsestään. Ja sitä paitsi olemmehan vaan täällä pitämässä hauskaa :)

Oli muuten hauska huomata, että vanha laulukuoro on taas kasassa ;) Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Niinhän se aina menee.

~X~

PS. *ottaa oktaavin alemmas ettei sekoita trioa..*

Äänestä

ensiksi en ole lukenut muiden kommentteja!

tiedät varmaan että kaikki mitä sanot taikka teet netissä on julkista...
ja jos joku kopsaa toisten tekstiä niin siitävaan sillä julkiseksihan se on tarkoitettu...
ja jos olet ollut niin tyhmä että olet mennyt kertomaan "jotain" liian henkilö kohtaista niin saat vain syyttää siitä itseäsi...
ja kolmanneksi, tarkoitushakuisuutesi saada kommentteja onnistuu vain tällä palstalla mutta ei siellä minne tämäkin olisi ollut tarkoitettu EI ILMOITUSTAULULLE vai oliko sinun tarkoituksesi ilmoittaa että olet menossa taikka poissa tms "ILMOITETTAVAA" EI VOLLOTETTAVAA... =(

Äänestä
  • Olen eri mieltä siinä, että privateksti on tarkoitettu muka julkiseksi. Jos sinä niin ajattelet, niin harmi ettet kirjoittanut omalla nikilläsi, että olisi saanut tietää, ettei sinuun ainakaan tohdi luottaa.
    Minulle ei tulisi mieleenikään kertoa minulle luotettuja asioita kenellekkään muulle, saati sitten kopsata niitä ylelle. Onneksi minulla on paljon niin hyviä ystäviä täällä, joihin voin kyllä luottaa.

    Siinä olen samaa mieltä että tämä ei kuulunut ilmoitustaululle, kuten ei kovin moni muukaan täällä esim. syyskuun aikana käyty keskustelu - selaileppas tuota ilmoitustaulua ja laske montako varsinaista ilmoitusta siellä on.

    P.S jos olisin tiennyt, kuka oikeasti olet, en olisi sinulle edes vastannut tässä vaan olisin jutellut chatissa.

    Äänestä

Toisen ihmisen henkilö- tai vastaavien tietojen kertominen millään tavalla tai missään yhteydessä julkisesti tai kolmannelle osapuolelle, ilman ao. lupaa, on täysin anteeksiantamatonta ja tuomittavaa.

Harkintakyvyn käyttö ja "ylivarovaisuus" omien tietojen kertomisessa kuuluvat perusasioihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


~Elin@ kirjoitti:

Mitä mieltä olette, onko fiksua kopsata ylelle tekstiä, minkä joku on laittanut privassa - vaikka olisikin joku "vonkausteksti"...kai sitä omin neuvoinkin niistä eroon pääsee jos haluaa.

Yleensäkkin jos jollekkin jotain sanoo privassa, minusta silloin vastataan privassa - eikä ylellä, tai ainakin puhutaan "kuiskulle".

Vielä törkeämpää on kertoa ylelle toisen oikea nimi...tai asuinpaikka ..olkoonkin se jossain asiayhteydessä, mutta kuitenkin niin että sen voi päätellä. Sen verran kunnioitusta toisen yksityisyyten pitää olla että pitää asiat omina tietoinaan jos niitä ei asianomainen kerran halua kaikille huikkia.

Tällaiset lieveilmiöt tulevat yleensä esiin jossain mustasukkaisuuskohtauksissa, tulee halu loukata toista, edes ihaa vähää..
Tai sekoittaa muuten vaan pakkaa sekaantumalla joka asiaan, joskus verhottuna vitsintyngällä, mutta taustalla piilossa pikkupiru.

Kun tuon kaiken unohtaa, täällä on mukavia ihmisiä, hauskoja juttuja - sen olen nyt vuoden ajan sättäilleenä huomannut.

Oikein ihanaa ja lämmintä syksyä kaikille ... muistetaan, että jokaisen nikin takana on tunteva ja ajatteleva ihminen...jonka mielialaan me kaikki vaikutamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu