9.7.2008
istun rannalla
sielu
tulvillaan
kuinka sen sanoisin näin jälkeenpäin
ylistystä, kiitollisuutta
ja vielä muistan
jokainen tuulessa keinuva ruohonkorsi
hiljaisen sateen pisara
veden vihmonta vettä vasten
kertoi sinusta,
läsnäolossasi istuin, Jumala, nyt muistellessani
tuota hetkeä ymmärrän
kuinka helposti rakkaus ihmiseen, inhimillisen
rakkauskokemuksen palvonta
muodostuu vääristyneeksi kaipaukseksi
sinua kohti
miksei joskus myös toisinpäin
ah
ihmiseen kohdistuva palvonta
on korviketta ja jäljitelmää
niin kuin kertomus on vain asian kuvaus, ei itse asia,
nousen ja kävelen sisälle taloon,
näin sanoakseni
se ei tarkoita että väheksyisin inhimillistä rakkautta,
mutta rukoilen
auta minua aina rakastamaan sinun
läheisyydestäsi, läsnäolostasi käsin, etten rakkaudellani
tässä vajavaisten, puhuvien ihmisten maailmassa
turmelisi sitä mikä kaikessa on
rakastettavaa,
niin, etten itsekkäin käsin ja korvin
koskettelisi, kuuntelisi vain oman mieleni heijastumia
etsien henkilökohtaista tyydytystä
ja että voisin
ihmiselle antautuessani
antautua sinulle, eikä mikään olisi korviketta
tai jäljitelmää:
Jumala, auta nöyrtymään
läsnäoloosi,
voita minut itsellesi -
sinä ihmissydämen syvin kaipaus, täyttymys
josta luonto kaikkineen laulaa
sinä jonka ääretöntä suloisuutta
kaikkeus toistaa
mitä olinkaan sanomassa
muistellessani kuinka istuin rannalla,
niin kuin istuisin siellä nyt?
jos en tahdo paeta ihmistä Jumalaan -
jolloin kadottaisin Hänet,
seurustelisin vain uskonnollisen,
omaehtoisen hurskasteluni luoman
mielikuvan kanssa!
ja jos en tahdo paeta Jumalaa ihmiseen -
jolloin kadottaisin hänet,
ihmisen -
ja seurustelisin vain mielipiteideni, tunteideni,
käsitysteni, haaveideni, pelkojeni,
ihmisestä tai Jumalasta muodostamieni mielikuvien
kanssa, sen kanssa, kuinka inhimillisyydessäni
toisen hahmotan ja arvioin
niin, jos tahdon ettei näiden välillä ole ristiriitaa
rakastaa
sopusoinnussa
ainoa tie on
antautua ehdoitta sinulle,
ainoastaan sinulle,
rukoilla tahtosi toteutumista
yli kaiken
näissä laiturihetkissäni -
tuulessa keinuvien ruohonkorsien laulaessa sinusta,
sateen tanssiessa ylistystä sinulle, Kristus -
tiedän ja tunnen:
kun on sinulle antautunut
ei voi kääntää selkäänsä myöskään ihmiselle;
auta minua näkemään hänet
sinun valossasi
sinun valossasi hän on aina
rakastettava,
enemmän kuin mitkään arvioni,
enemmän kuin mitkään mielikuvani hänestä,
ja niin kuin tuuli laulaa sinun ääretöntä suloisuuttasi
niin se laulaa myös hänen arvoaan,
ihmisen ainutkertaista arvoa
istun rannalla
sielu
tulvillaan
kuinka sen sanoisin näin jälkeenpäin
ylistystä, kiitollisuutta
ja vielä muistan
jokainen tuulessa keinuva ruohonkorsi
hiljaisen sateen pisara
veden vihmonta vettä vasten
kertoi sinusta,
läsnäolossasi istuin, Jumala, nyt muistellessani
tuota hetkeä ymmärrän
kuinka helposti rakkaus ihmiseen, inhimillisen
rakkauskokemuksen palvonta
muodostuu vääristyneeksi kaipaukseksi
sinua kohti
miksei joskus myös toisinpäin
ah
ihmiseen kohdistuva palvonta
on korviketta ja jäljitelmää
niin kuin kertomus on vain asian kuvaus, ei itse asia,
nousen ja kävelen sisälle taloon,
näin sanoakseni
se ei tarkoita että väheksyisin inhimillistä rakkautta,
mutta rukoilen
auta minua aina rakastamaan sinun
läheisyydestäsi, läsnäolostasi käsin, etten rakkaudellani
tässä vajavaisten, puhuvien ihmisten maailmassa
turmelisi sitä mikä kaikessa on
rakastettavaa,
niin, etten itsekkäin käsin ja korvin
koskettelisi, kuuntelisi vain oman mieleni heijastumia
etsien henkilökohtaista tyydytystä
ja että voisin
ihmiselle antautuessani
antautua sinulle, eikä mikään olisi korviketta
tai jäljitelmää:
Jumala, auta nöyrtymään
läsnäoloosi,
voita minut itsellesi -
sinä ihmissydämen syvin kaipaus, täyttymys
josta luonto kaikkineen laulaa
sinä jonka ääretöntä suloisuutta
kaikkeus toistaa
mitä olinkaan sanomassa
muistellessani kuinka istuin rannalla,
niin kuin istuisin siellä nyt?
jos en tahdo paeta ihmistä Jumalaan -
jolloin kadottaisin Hänet,
seurustelisin vain uskonnollisen,
omaehtoisen hurskasteluni luoman
mielikuvan kanssa!
ja jos en tahdo paeta Jumalaa ihmiseen -
jolloin kadottaisin hänet,
ihmisen -
ja seurustelisin vain mielipiteideni, tunteideni,
käsitysteni, haaveideni, pelkojeni,
ihmisestä tai Jumalasta muodostamieni mielikuvien
kanssa, sen kanssa, kuinka inhimillisyydessäni
toisen hahmotan ja arvioin
niin, jos tahdon ettei näiden välillä ole ristiriitaa
rakastaa
sopusoinnussa
ainoa tie on
antautua ehdoitta sinulle,
ainoastaan sinulle,
rukoilla tahtosi toteutumista
yli kaiken
näissä laiturihetkissäni -
tuulessa keinuvien ruohonkorsien laulaessa sinusta,
sateen tanssiessa ylistystä sinulle, Kristus -
tiedän ja tunnen:
kun on sinulle antautunut
ei voi kääntää selkäänsä myöskään ihmiselle;
auta minua näkemään hänet
sinun valossasi
sinun valossasi hän on aina
rakastettava,
enemmän kuin mitkään arvioni,
enemmän kuin mitkään mielikuvani hänestä,
ja niin kuin tuuli laulaa sinun ääretöntä suloisuuttasi
niin se laulaa myös hänen arvoaan,
ihmisen ainutkertaista arvoa
Vastaukset 2
Vanhimmat
myös saman täällä toinen
kulkija kummallinen
Ihmeitä ja kaikkein parhainta
matkallesi maan päällä
Oi kuinka tavattoman kaunis runo!
Pienellä hiomisella siitä saisi vieläkin kirkkaamman timantin. Eräs asia, jota saatetaan pitää "virheenä" on runon pitkä muoto. Se on aina uskaliasta.
Kuvailusi on kaunista, upeaa. Jotkut kohdat saavat miltei huokaisemaan.
Pidän runoistasi, jatka samaan malliin!