ASKARUTTAA

Mieltä vaan askaruttaa kovasti sellainen asia, että miksi koulu- ja sen ulkopuolista kiusaamista ei saada kuriin ei sitten millään ilveellä. MIKSI EI ??
Käsitykseni tästä asiasta on se, että kiusaajia suojellaan ja lellitellään liikaa ja kiusattu senkuin särkyy hiljalleen henkisesti. MIKSI NÄIN ANNETAAN TAPAHTUA? Kun kerran tiedetään seuraukset. Paljon puhutaan, mutta mitään ei asian eteen tehdä !! Tämä on totuus.

Omakohtaisia kokemuksia on pienessä perheessämme tästä ja tiedän mistä puhun. Se alkoi koulussa kolmisen vuotta sitten ja jatkuu edelleen koulun ulkopuolella tilaisuuden tullen.
Tämä kiusaaminen pitääja on pitänyt sisällään paljon ahdistavia asioita joita en jaksa tässä alkaa kirjoittelemaan...on niitä sen verran.

Sydäntä särkevää on katsoa miten kiusaajat voivat/ pääsevät niin syvälle toisen mieleen ja vaikuttaa jokapäiväiseen elämään sekä kasvuun nuoren ja suloisen ja myöskin vielä elämäniloisen teinitytön elämässä.

Kiusaajat ovat saaneet aikaiseksi paljon pelkoja ulkona liikkumisesta, eli yksin hän ei voi enään pahemmin liikkua. Olemme niin paljon jutelleet tästä aiheesta neitini kanssa ettei hän halua enään käsitellä asiaa, tuntuu varmaan liian raskaalta. Ottaa mielummin kannan ettei välitä, mutta onko se ok? annanko tämän asian olla näin?
Mietin paljon että mitä voin tehdä että teen oikein ja parhaan mahdollisen tässä tilanteessa.

Apua tähän tilanteeseen en usko saavani enään, mutta mielipiteet ja ehdotukset kiusaamisen lopettamiseksi mitä teille tulee mieleen ovat varmasti tärkeitä.
13923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Yks vaihtoehto on et otetaan yhteyttä kiusaajaan.

Ja et yritetään saada lapsesi pois kiusaamisen pelosta jollain konstilla, jota en osaa sanoa kun et tytärtäsi tunne.

Äänestä
  • Niinkuin sanoin tuossa aikaisemmin että paljon on tapapahtunut, paljon on myös tehtykin, eli otettu kiusajien vanhempiin yhteyttä sekä kouluun ja paljon muutakin, mikään ei tehoa.
    Yksin ei tässä asiassa voi pitkälle päästä, ainakaan meidän kohdalla, siksi tänne kirjoittelin. Eli tunnen kyllä tyttöni.

    Äänestä

  • ! äiti ! kirjoitti:

    Niinkuin sanoin tuossa aikaisemmin että paljon on tapapahtunut, paljon on myös tehtykin, eli otettu kiusajien vanhempiin yhteyttä sekä kouluun ja paljon muutakin, mikään ei tehoa.
    Yksin ei tässä asiassa voi pitkälle päästä, ainakaan meidän kohdalla, siksi tänne kirjoittelin. Eli tunnen kyllä tyttöni.

    Kiusaamisen saa kyllä loppumaan, pitää joko lopettaa se kumartelu tai antaa kaiken tapahtua. Ei se koulu ja vanhemmat mitään lopeta, jos lapsi(kiusaaja) on itse tuollaisessa tilassa. Oiskohan sellaiselle palvelulle kysyntää, missä kiusaamista vähennetään?

    Äänestä

  • ! äiti ! kirjoitti:

    Niinkuin sanoin tuossa aikaisemmin että paljon on tapapahtunut, paljon on myös tehtykin, eli otettu kiusajien vanhempiin yhteyttä sekä kouluun ja paljon muutakin, mikään ei tehoa.
    Yksin ei tässä asiassa voi pitkälle päästä, ainakaan meidän kohdalla, siksi tänne kirjoittelin. Eli tunnen kyllä tyttöni.

    Itse vetäisin vanhempia turpaan kun eivät hoida hommiaan.

    Äänestä

ovat yleensä empatiakyvyttömiä, väkivaltaisia ja manipuloivia.

Äänestä

Kiusaus jatkuu siksi, että kiusaajat parantavat sosiaalista asemaansa(koulumaailmassa vallitsee tietynlainen hierarkia) sortamalla "alempiarvoisia" tai suomeksi heikompia, ujompia tai pienempiä.

Osasyy on myös siinä, että:

1. Koulussa ei tehdä tarpeeksi kiusaamisen lopettamiseksi(puhuttelu ja siinä se), ja kokemuksia on, että jotkut opettajat eivät edes usko kiusaamistapauksen olemassaoloon tai eivät jaksa/viitsi puuttua siihen.

2. Kiusaajan vanhemmat eivät usko että kiusaamista on tapahtunut, ja suojelevat kiusaajaa(jotkut vanhemmat eivät suojele).

Ei ole hyvä että tyttäresi patoaa turhautumistaan sisälleen, koska joillain ihmisillä se muuttuu vihaksi, ja alkaa muuttaa henkilön persoonaa.

PS. Tietoni perustuvat 2 vuoden psykologian alkeis-kurssiin ja TV-dokumenteista/wikipediasta opittuun tietoon, joten kannattaa silti varmistaa tiedot ennen kuin käytät niitä mihinkään sen vakavampaan.

Äänestä

sano poliisille

Äänestä

Millaista kiusaaminen on? Henkistä, fyysistä...? Henkistä ainakin kun tuota lukee niin veikkaisin. Mutta siis... Mikäli esim. kunnianloukkauksen mitat ovat täyttyneet voi poliisiinkin ottaa yhteyttä. On surullista, että ihmisiä kiusataan :< Minusta myös vanhemmille voisi uudestaan puhua. Asiasta pitäisi mielestäni myös keskustella kiusaajan kanssa. Jos vanhemmat sitten eivät ymmärrä miten vakavaa kiusaaminen on niin täytyy sanoa, että silloin puuttuu kyllä jotain ymmärtämisestä...

Koulut eivät puutu. Se on huomattu jo ajat sitten. Siellähän sitä muka valistetaan ettei saa kiusata. Jos on kiusattu ja menee sanomaan siitä ei kuitenkaan saa muuta kuin lisää harmia itselleen. Keskustellaan jutusta, pyydetään anteeksi ja halataan ja se siitää. Tai ei edes keskustella. Näitäkin tapauksia on hurjasti. :< Törkeetä kyllä... Tsemppii sille sun tytölle ja sulle jaksamises :< Koittakaa selvittää tilanne... :< Toivottavasti onnistuu ja kaikki menee parhain päin lopulta...

Äänestä

Ikävää kun olette joutuneet sietämään tällaista mahdotonta paskaa. Kiusaaminen silloin kun kiusattu on täysin puollustautumiskyvytön on aina tragedia.

Fakta on, että koulun kautta asiaan on täysin turha koittaa löytää helpotusta. Siksipä ehdottaisin teitä joko ottamaan yhteyttä poliisiin, ihannetapauksessa jopa viemään asian oikeuteen kunnian loukkaamisesta tai ottamaan yhteyttä vahvaan, mahdollisesti vaikutusvaltaiseen ihmiseen, joka kävisi puimassa asiaa kiusaajien vanhemmille. Edellytyksenä onnistumiselle olisi kuitenkin se, että jos kiusaamiselle ei saataisi loppua, seuraukset olisivat vakavat.

Toivotan kaikkea parasta teille kovia kokeneille. Älkää luovuttako, koittakaa saada ne roistot tilille teoistaan.

Äänestä

Homma kun menee niin... tulkaa kiusaa mun lasta... Minä kun en herroja enkä lakia kumarra! Jos lastani kiusataan annan tylysti kiusaajalle turpaan TAI palkkaa joku vanhempi kovis vetämään sitä kiusaajaa turpaan, rahalla saa ja hevosella pääsee(yleensä melko halvalla pääsee)! Kannattaa ruveta kartoittamaan mahdollista kiusaamisen lopettajaa... Ite vetäisin turpaan ihan ite.

Äänestä

Itse olin koulukiusattu 3.luokalta lähtien 9.luokalle.. siitä kerroin opettajalle ja ne ehdottivat että kaikki kiusaajat, minä ja opettaja kokoonnuttaisiin puhumaan, mutta sitä en halunnut tiesin että tilanne vaan pahenisi. Suuri syy miksi kouluni meni ns. persiillee..
Vanhempani sanoivat aina että älä välitä niistä, mutta ei niistä voi olla välittämättäkään.. Aina noita ihmisiä on jotka ovat kateellisia. Ennen syrjittiin/kiusattiin erillaisia hevareita, vammaisia ja muita, mutta nykyään olet ihan normaali niin silti sua kiusataan koska sulle ollaan kateellisia sen huomasin omien kiusaajieni kohdalla. Mut kiusaajia ei oikeen kuriinkaan saa mutta tuskaa kouluunkaan on mennä. Itse olin niin paljon yläasteellakin pois kun vaan sai kiusaamisen takia.

Äänestä
  • poliisille mitään auta noi on suojeltuja eläimiä.

    Ite annan vinkin aletaan kostaa niin brutaaleilla tavoilla että noiden valta kuihtuu.

    Ite oon heittänyt mädällä omenalla päähän.
    Joka oli 3 viikkoa oppilas kaapissa meni hiukset tahmaseks sillä.

    Jatkossa mun kostot edistyy uudelle tasolle enkä välitä paskaakaan mitä laki tulee sanoo.

    Alan olee oman elämän diktaattorii ja suuniteltujjen kostojen toteuttaja jos tarvetta tulee

    Äänestä

  • hermostunut kirjoitti:

    poliisille mitään auta noi on suojeltuja eläimiä.

    Ite annan vinkin aletaan kostaa niin brutaaleilla tavoilla että noiden valta kuihtuu.

    Ite oon heittänyt mädällä omenalla päähän.
    Joka oli 3 viikkoa oppilas kaapissa meni hiukset tahmaseks sillä.

    Jatkossa mun kostot edistyy uudelle tasolle enkä välitä paskaakaan mitä laki tulee sanoo.

    Alan olee oman elämän diktaattorii ja suuniteltujjen kostojen toteuttaja jos tarvetta tulee

    Susta voi tulla kiusaaja jos et oo varovainen.
    Kosto harvemmin auttaa.
    Se saattaa luoda vain lisää ongelmia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


! Äiti ! kirjoitti:

Mieltä vaan askaruttaa kovasti sellainen asia, että miksi koulu- ja sen ulkopuolista kiusaamista ei saada kuriin ei sitten millään ilveellä. MIKSI EI ??
Käsitykseni tästä asiasta on se, että kiusaajia suojellaan ja lellitellään liikaa ja kiusattu senkuin särkyy hiljalleen henkisesti. MIKSI NÄIN ANNETAAN TAPAHTUA? Kun kerran tiedetään seuraukset. Paljon puhutaan, mutta mitään ei asian eteen tehdä !! Tämä on totuus.

Omakohtaisia kokemuksia on pienessä perheessämme tästä ja tiedän mistä puhun. Se alkoi koulussa kolmisen vuotta sitten ja jatkuu edelleen koulun ulkopuolella tilaisuuden tullen.
Tämä kiusaaminen pitääja on pitänyt sisällään paljon ahdistavia asioita joita en jaksa tässä alkaa kirjoittelemaan...on niitä sen verran.

Sydäntä särkevää on katsoa miten kiusaajat voivat/ pääsevät niin syvälle toisen mieleen ja vaikuttaa jokapäiväiseen elämään sekä kasvuun nuoren ja suloisen ja myöskin vielä elämäniloisen teinitytön elämässä.

Kiusaajat ovat saaneet aikaiseksi paljon pelkoja ulkona liikkumisesta, eli yksin hän ei voi enään pahemmin liikkua. Olemme niin paljon jutelleet tästä aiheesta neitini kanssa ettei hän halua enään käsitellä asiaa, tuntuu varmaan liian raskaalta. Ottaa mielummin kannan ettei välitä, mutta onko se ok? annanko tämän asian olla näin?
Mietin paljon että mitä voin tehdä että teen oikein ja parhaan mahdollisen tässä tilanteessa.

Apua tähän tilanteeseen en usko saavani enään, mutta mielipiteet ja ehdotukset kiusaamisen lopettamiseksi mitä teille tulee mieleen ovat varmasti tärkeitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu