Radio pilalla

Kaikki Suomen radioasemat kuulostavat surkealta kuralta verrattuna siihen, miltä Yle kuulosti 70-luvulla, jolloin äänenlaatuun vielä panostettiin ja johon edelleenkin olisi täydet mahdollisuudet.

ULA-verkko pystyy välittämään hifi-laatuista ääntä stereona, kun vaan jätettäisiin välistä pois suurin osa äänenmuokkauslaitteista.

Kauppamiehet pilasivat sitten meiltä radion. Kyllä ne vielä televisionkin onnistuvat totaalisesti sotkemaan. Amerikka (US) on aika huonossa jamassa jo, mainoksia tulee enemmän kuin ohjelmaa. Niin no, onhan meilläkin digidigi.
5402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ULA verkossa ei pystytä lähettämään HiFi laatuista ääntä, sen takia ääntä on pakko prosessoida.

Laita faktat kohdalleen.

Todennäköisesti huono äänen laatusi johtuu katkaistusta antennista.

Äänestä
  • On olemassa monia äänentallennuksen hifi-normeja. Yksi pitkään jonkinlaista pätevyyttä saanut normi oli/on DIN 45500. Se määritteli normin, jonka mukaan erilaisia äänentoisto/tallennuslaitteita mitattiin. Tuolloin DIN 45000:aa pidettiin ns. hifi-normina.

    Normin vaatimukset ovat erilaiset erityyppisille laitteille. Niinpä c-kasettinauhurin taajuusvastevaatimus oli jotain 40-12500Hz plusmiinusjotaindB ( -3dB?).

    ULA-verkossa pystytään välittämään taajuuskaista 30-15000 Hz, S/N-suhteesta en tähän löydä dataa, mutta varmaankin josain 60 dB:n alueella.

    Prosessointia perustellaan sillä, että paikallisradioiden lähetystehon pienuuden takia jäisivät muutoin vahvempien asemien varjoon.

    Eli opettele sinä ensin, mitä tarkoittaa hifi, katsotaan sitten uudelleen.

    Äänestä

  • Klingkling Jazz kirjoitti:

    On olemassa monia äänentallennuksen hifi-normeja. Yksi pitkään jonkinlaista pätevyyttä saanut normi oli/on DIN 45500. Se määritteli normin, jonka mukaan erilaisia äänentoisto/tallennuslaitteita mitattiin. Tuolloin DIN 45000:aa pidettiin ns. hifi-normina.

    Normin vaatimukset ovat erilaiset erityyppisille laitteille. Niinpä c-kasettinauhurin taajuusvastevaatimus oli jotain 40-12500Hz plusmiinusjotaindB ( -3dB?).

    ULA-verkossa pystytään välittämään taajuuskaista 30-15000 Hz, S/N-suhteesta en tähän löydä dataa, mutta varmaankin josain 60 dB:n alueella.

    Prosessointia perustellaan sillä, että paikallisradioiden lähetystehon pienuuden takia jäisivät muutoin vahvempien asemien varjoon.

    Eli opettele sinä ensin, mitä tarkoittaa hifi, katsotaan sitten uudelleen.

    Ylellä oli monopoli Suomen radiotaajuuksiin ja sai käyttää kaistoja mihin vain värkeissä oli varaa.

    Äänilähteinä musiikille tuolloin olivat vinyylilevyt (tai 78rpm savikiekot), avokelanauhat, tai suora live-lähetys. Nykyisin valtaosin digitaaliset (cd, äänitiedostot) lähteet joiden dynamiikka aivan jotain muuta kuin analogisina aikoina.

    Ylen omatuotantoiset 70-lukuiset jazz- ja klassisen musiikin livetallenteet studiossa tehdyn miksauksen jälkeen kuulostivatkin todella muhevan täyteläisiltä ULA-radiovastaanotossa. Tällöinhän ei kompressointia kaiketi tarvinnut lähetykseen laittaa joten eipä kuulunut pumppausta saati jyrkkää jakoa vasen/oikea kanava vaan stereokuva toistui sellaisena kuin se oli tarkkaamossa mixattu.

    Äänestä

  • eikö? kirjoitti:

    > Nykyisin valtaosin digitaaliset (cd, äänitiedostot) lähteet joiden dynamiikka aivan jotain muuta kuin analogisina aikoina.

    Oikeastaan pitäisi sanoa 'dynamiikka voisi olla jotain muuta kuin analogisina aikoina'.

    Nimittäin myös äänitteet on prosessoitu pilalle, dynamiikka on käytännössä poistettu voimakkaalla kompressiolla. Hommaa voi havainnollistaa avaamalla musiikkikappale audioeditointiohjelmalla. Graafinen kuvaaja äänitteen voimakkuusvaihteluista on pahimmillaan tasapaksu pötkö voimakkuudella 100%.

    Kyllä se radion kompressio on lähtöisin paikallisradioiden heikosta lähetintehosta, jota siten kompensoidaan. Toinen käytetty peruste on äänen 'parempi kuuluminen' meluisissa kuunteluolosuhteissa, esim. autossa. Tästä vaan seuraa, että kunnollisissa olosuhteissa ja hyvillä laitteilla ääni on pilalla.

    Äänestä

radiota, oli välityskanava mikä vaan on pakko kompressoida ettei äänipotikkaa tarvii jatkuvasti olla veivaamassa. tiloissa joissa on taustamölyä lyttääminen huipulle auttaa kummasti.

YLEn kanavien kuuluvuudessa on pieniä katveita ympäri maata ja näissä paikoissa autokuuntelussa tulis vielä enemmän ongelmaa jos kompressiota ei tehtäisi. 70-luvulla YLEllä oli monopoli, silloin lähetystehot olivat vielä pienemmät ja tämä ei haitannut. nykyään radiohäiriöitä on kasvaneen radioasemamäärän ja laitteiden takia selvästi enemmän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hi-Fist kirjoitti:

Kaikki Suomen radioasemat kuulostavat surkealta kuralta verrattuna siihen, miltä Yle kuulosti 70-luvulla, jolloin äänenlaatuun vielä panostettiin ja johon edelleenkin olisi täydet mahdollisuudet.

ULA-verkko pystyy välittämään hifi-laatuista ääntä stereona, kun vaan jätettäisiin välistä pois suurin osa äänenmuokkauslaitteista.

Kauppamiehet pilasivat sitten meiltä radion. Kyllä ne vielä televisionkin onnistuvat totaalisesti sotkemaan. Amerikka (US) on aika huonossa jamassa jo, mainoksia tulee enemmän kuin ohjelmaa. Niin no, onhan meilläkin digidigi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu