Mielestäni on typerää ettei typistetyt koirat saa osallistua mihinkään! Itse koen ettei typistyksestä ole koiralle haittaa. Koen että enemmän haittaa on esim. siitä että jotkut koirat on jalostettu niin ryppyisiksi ja poimuisiksi, että joutuvat elämään toistuvien ihotulehdusten kanssa koko ikänsä. Samoin joidenkin koirien kuono on niin lättänä ja lyhyt että hengittäminen on vaikeaa ja esimerkiksi bulldogit eivät pysty edes synnyttämään ilman keisarinleikkausta! Miksi kannuksetkin saa poistaa jos typistääkään ei saa? Asiallisia kommentteja ja keskustelua, kiitos!
Typistys ok!
Tiiti
643065
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Saahan ne osallistua vaikka mihin. Mihin ne ei sais osallistua? Kennelliiton näyttelylomakkeessakin kysytään onko typistetty vai ei, ei siinä kielletä osallistumasta näyttelyyn. Suomessa vaan ei saa typistää. Moni vannoutunut typistäjä-kasvattaja-koiranhankkija paineleekin rajan yli ulkomaille typistämään koiraansa. Minusta henk. koht. täysin älytöntä touhua kuskata koiraa ulkomaille typistettäväksi tai hankkia ulkomailta koira sitä varten, että se on valmiiksi typistetty. Antaa koiran olla mikä on.
Typistetyt rotikat ja dobberit esim. näyttävät sekalaisine häntineen kieltämättä vähän omituiselta porukalta. Vaan eihän häntään ole tarvinut jalostuksellisesti koskaan puuttua kun se on naksaistu poikki. Jospa nyt alettaisiin jalostuspuolellakin kiinnittää enemmän huomiota entisten typistettävien rotujen korviin ja häntiin, eiköhän nekin muutaman vuoden sisällä ala saada vakiomallinsa.
Kannuksista: Ovat usein haittana aktiivisilla roduilla esim. pk-puolen tehtävissä, koirat repivät niitä maastossa helposti verille, joten niiden poistaminen ei ole kaunistuskeino vaan ihan käytännöllinen asia. Omalta koiralta niitä ei ole poistettu ja repeilevät silloin tällöin treeneissä.
Lättäkuonoisista ja lerppanahkaisista ja varsinkin bulldogeista olen kanssasi samaa mieltä. Miksi jalostaa bulldog, joka ei ole luonnonmukainen, koko rotuhan kuolisi sukupuuttoon ilman keisarinleikkauksia. Täysin älytön, luonnonvastainen jaloste.
1.1.2001 jälkeen syntyneet eivät saa osallistua Suomessa näyttelyihin, kokeisiin eikä kisoihin.
Tuon olin hetkeksi unohtanut kun oma on jo niin vanha, ettei kokeissa ja näyttelyissä olla enää käyty. Olet oikeassa. Eli nykyisin parivuotiaat ja vanhemmat typisteyt vielä saavat osallistua. Nyt en muista ihan tarkkaan saavatko ulkomaisessa rekisterissä olevat typistetyt osallistua, mutta piireissä olen kuullut, että supisuomalaiset omistajat ovat ainakin joskus merkanneet koiransa ulkomaiseen rekisteriin.
Kiitoksia sinulle, juuri tuollaisia kommentteja kaipaan joita olen sinulta saanut :) .
TIEDOKSI VAAN SULLE ********** ETTÄ SUOMALAISET BULLDOGGIT ON KEISANRINLEIKKAUSLINJOISTA, MUTTA ESIM. UKRAINASSA, VIROSSA JA VENÄJÄLLÄ NE SYNNYTTÄÄ LUONNOLLISESTI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! TAAS TOMMONEN ÄÄLIÖMÄINEN YLEISTÄJÄ, JOKA HAUKKUU EIKÄ AJATTELE... :/ !!!!
Ja Suomessakin se tehdään ennakoivasti koirien turvallisuuden takia. Silti moni bulli Suomessakin synnyttää normaalisti, mutta moni ei halua ottaa riskiä, että siitä olisi seurauksia, vaikka se siis mahdollista olisikin.
Ehkäpä sinä koet ettei typistyksestä ole koiralle haittaa, mutta koirat voisivat olla hyvinkin eri mieltä jos osaisivat sanoin tuoda mielipiteensä ilmi. Hännäntypistys on mitä inhottavimman näköisintä puuhaa, eikä ole koirallekaan mitenkään kivutonta! Unohtamatta tietenkään jälkioireita jne jne... Mielestäni on siis täysin oikein, että typistys on kiellettyä nykypäivänä, eikä typistetyt koirat saa osallistua mihinkään. Eiköhän näillä keinoilla korvien ja häntien typistäminen lopu.
Kerrohan mitä ovat nuo mainitsemasi jälkioireet??
Täytyy valitettavasti myöntää, etten niinkään osaa oireita käydä luettelemaan, kun en ole lähemmin typistykseen tutustunut. Se kun ei satu kiinnostamaan pätkääkään, lähinnä kauhistuttaa. Luuletko että typistäminen onnistuu tuosta vaan ilman mitään kipuja tai oireita? Varmasti hännänpää on kovin arka typistyksen jälkeen ja sitä voi kestää kauan! Olen kuullut, että jopa vuosia, tai koko koiran elämän ajan. Sama homma lienee jos ihmiseltä amputoitaisiin jokin raaja! Kyllä kummassakin tapauksessa tulevaisuudessa tulee esiin monenmoisia haamukipuja ja tietynlaista arkuutta! Voihan olla ettei hännänpää parane koskaan kunnolla. Hyvähän se tietysti on jos tuollaisesta kamalasta rääkistä (typistyksestä) selvitään jälkioireitta, mutta ei todellakaan joka kerta! Sen minäkin asiasta tiedän.
Varmasti se jonkin verran sinuakin kiinnostaa kun olit valmis mielipiteesikin sanomaan?
Onko tuo jotenkin sitten todistettu että koira saattaa joutua elämään kipujen kanssa koko elämänsäkin, keneltä sen kuulit?
Ja miten voi tulla haamusärkyjä sellaiseen raajaan jota ei ole koskaan käyttänyt? Sen ymmärrän että jos minulta amputoitaisiin nyt käsi tuntisin haamukipuja, koska olen koko ikäni kättä käyttänyt ja "tottunut" siihen. Enkä ole missään vaiheessa väittänyt että typistys on kivuton suoritus. Ja omalla koirallani ei ole ikinä ollut töpönsä kanssa minkäänlaisia ongelmia saati kipuja, sen olisin kyllä varmasti huomannut. Ja on todellakin olemassa typistäjiä jotka eivät tiedä toimenpiteestä mitään ja tekevät sen huonosti.
Varmasti se jonkin verran sinuakin kiinnostaa kun olit valmis mielipiteesikin sanomaan?
Onko tuo jotenkin sitten todistettu että koira saattaa joutua elämään kipujen kanssa koko elämänsäkin, keneltä sen kuulit?
Ja miten voi tulla haamusärkyjä sellaiseen raajaan jota ei ole koskaan käyttänyt? Sen ymmärrän että jos minulta amputoitaisiin nyt käsi tuntisin haamukipuja, koska olen koko ikäni kättä käyttänyt ja "tottunut" siihen. Enkä ole missään vaiheessa väittänyt että typistys on kivuton suoritus. Ja omalla koirallani ei ole ikinä ollut töpönsä kanssa minkäänlaisia ongelmia saati kipuja, sen olisin kyllä varmasti huomannut. Ja on todellakin olemassa typistäjiä jotka eivät tiedä toimenpiteestä mitään ja tekevät sen huonosti.
Haamusärky ei todellakaan tule siitä jos on käyttänyt ko.raajaa!
Mistä tuollaista olet oppinut?
KYSE ON HERMORADOISTA!
Jos amputoit osia, katkeavat hermot ja nämä katkenneet hermot aiheuttavat ns.hamusäryt.
Homma kulkee siis niin,että "sähköimpulssit" kulkevat pitkin ratoja. Kun tämän radan katkaisee, päättyy signaali pääsemättä kohteeseensa. siitä siis särky.Näin yksinkertaisesti.
En siis todellakaan juuri tuosta tuskallisesta syystä kannata typistyksiä MISSÄÄN muodossa.
Eikä pitäisi sinunkaan!
Koiralle aiheutuu hännäntypistämisestä haamukipuja. Typistetty töpö on kauan kipeä, ja tulehtumisriskikin on, jos asiaa ei ole hoidettu asianmukasesti. Asiaa voisi verrata siihen, että ihmiseltä poistettaisiin kieli. Kommunikointi olisi vaikeaa, ja väärinymmärrykset mahdollisia. Koira ei pysty typistetyllä hännällä osoittamaan tunteitaan toiselle koiralle, jolloin esim. riski tappeluun kasvaa, jos toinen ei näe tarpeeksi selvästi alistumisen merkkejä (joista yksi todellakin on HÄNTÄ koipien välissä, jota on kieltämättä hankalaa näyttää jos tilalla on pelkkä töpö, vai??) Koira ei pysty juoksemaan toisen koiran luo häntä terhakasti pystyssä, jolloin toisen koiran on jälleen kerran vaikea lukea sen reaktiota.
'Häntä' on kipeä, haamukipuinen, kasvaimien riski kasvaa, jne.jne.jne.
asia nyt aivan noin yksinkertainen. Mistä ne hermoimpulssit lähtevät jos häntä on katkaistu?
Selkäytimestä. Haamusärky on nimenomaan "haamu"särky, harha, mutta kipeä. Ihminenkin saattaa tuntea kivun amputoidussa raajassa aivan kuin se olisi vielä paikallaan.
Särkyjen lisäksi pennun henkinen puoli on myös kovilla. Voi vain kuvitella miten herkempi pentu reagoi kun sille tuotetaan suurta kipua ihmisten taholta. Huono kokemus voi varjostaa sen koko elämää. Ja kaikki tämä vain ihmisten turhamaisuuden vuoksi.
Sairaiden piirteiden jalostaminen (ihopoimut ym.)
on sekin ehdottomasti väärin. Mutta tämä kaikkihan määräytyy kysynnän mukaan. Jos ei osteta sairaita koiria niitä ei kasvateta...
Siis aivot käskevät esim. jäseniä liikkumaan hermoimpulsseilla.
Hermoimpulssit kulkevat hermoratoja pitkin esim juuri selkäytimessä.
Jos katkaiset sormen, eivät aivot tiedä radan katkenneen, vaan lähettävät impulssin sormeen asti jota ei ole. Tästä siis haamusärky.
Halvaantuminen on esim juuri hermoimpulssiradan katkeaminen selkäytimessä.
Se mistä nikamasta saakka on rata poikki, ratkaisee halvaantumisen asteen.
Koulussa mitään opittu???
Kannattaisi myös katsoa ajankohtais/tiedeohjelmaa nimeltä PRISMA, niin oppisi uusia asioita!
on jäänyt koulustakin muistiin. Ja olen aivan varma että sinun mekanismisi ei toimi. Sinä puhut nyt motorisista radoista, jotka nekin välittävät hermoimpulssin eli hienosti sanottuna aktiopotentiaalin. Tämän impulssin tarkoituksena on saada lihassolut liikkumaan tarkoituksenmukaisesti. Eli tällöin hermoimpulssi kulkee keskushermostosta periferiaan päin. Kuitenkaan tunto, eli esim kipuaistimus ei kulje näitä samoja ratoja pitkin. Nämä impulssit välittyvät sensorisia ratoja pitkin, jotka siis myös katkeavat. Syntyäkseen sensorinen hermoimpulssi tarvitsee ärsykkeen. Ärsykettä synnyttämään on "luoja" luonut reseptorin, jonka tehtävänä on tietyistä ärsykkeistä luoda hermoimpulssi, joka sitten keskushermostossa mielletään joko kivuksi, kutinaksi, lämmöksi, tai muuksi sellaiseksi. Tällöin sensoriset impulssit kulkevat periaferiasta keskushermostoon päin. Kun esim amputaatiossa koko kehon osa poistettu, on sieltä tietysti poistuneet reseptorit. Eli ei se motorisia hermoratoja pitkin lähtenyt aktiopotentiaali palaudu keskushermostoon kipuaistimuksena. Mekanismi on varmaankin erilainen? Onko sitten haamukipu "olematon" kipuaistimus, joka syntyykin keskushermostossa "vanhasta muistista" eli tällöinhän heti pentuna typistetty häntä ei kipuilisi? Ja mistä tiedetään että koirat kärsivät haamukivusta? Älä nyt vedä hernettä kovin syvälle nenääsi, mutta en viitsi sitä PRISMAA tuijottaa...
Itse olen asian kyllä ymmärtänyt niin, että aavesärky jää raajaan joka amputoidaan, ja vain silloin kun esim. jalka on ollut kipeä esim kuolioon menossa. Usein esim. diabetespotilailla joudutaan amputoimaan raajoja huonontuneen verenkierron takia, aiheutuneita kuolioita tullut esim. varpaaseen.
Elikkä summarum. eli jos terve raaja amputoitaisiin, niin aavesärkyjä ei tulisi koska niitä kipuja ei ole ollut siinä raajassa. Olipas monimutkainen selitys.
Juuri tätä minäkin ajoin takaa aamu tuimaan, kun yövuoron lopulla kirjoittelin.Eli aavesärkyä ei pitäisi terveeseen poistettuun/amputoituun raajaan tulla, koska siellä ei ole koskaan särkyä ollut.Taasen kipeä raaja joka on amputoitu, niin suurella todennäköisyydellä muistiin jää kipu joka siellä on ollut ja sieltä tulevat aavesäryt.
Ainakin näin olen asian ymmärtänyt ja ko. asiasta keskustellut työpaikallani, jossa joudun hoitamaan ihmisiä joilla on erinnäisiä amputaatioita tehty.Luulen, että sama pätee myös typistettyyn häntään, mene ja tiedä!
Kyllä häntä on suuri viestintäelin koiralle, mutta ei myöskään ainoa. Koirien liikkeet, jotka ovat hyvin olennaiset, pään asennot ym, ym. on otettava myös huomioon. Itselläni on kaksi veteraani ikään tullutta cockerinarttua, joilla töpöt ja yksi nuori typistämätön cockerinarttu ja täytynee myöntää, että häntä on aivan ihana:)
Kyllä viestintä on vet.nartuillakin toiminnut mainiosti, ehkäpä hännän nosto aihetta ei ole ollut, kun ovat niin sosiaalisia:), mutta heiluvat töpöt senkin edestä.Alistumisen koira osoittaa muillakin viestinnöillä, kun hännän panemalla jalkojenväliin.Ja kyllä sen töpönkin saa hyvin kiinni laitettua peffaa vasten:) ja Mitenköhän sitten hyvin karvaisilla koirilla joilla on pitkä häntä ja menee sinne runsaiden mahakarvojen väliin? Näkyyköhän sitä häntää:)
Mutta olisi hyvin mielenkiintoista tietää mistä tulee oletus,että kasvaimien riski suurenee?
Koska 30 vuotta cockereita harrastaneena, aktiivisesti, ei ole kyllä tietooni tullut typistetystä hännästä johtuvaa kasvainriskiä!
Itse olen tyytyväinen typistyskieltoon ja odotan sitä myös innolla, koska koiramaailman "napa" Englanti lähtee myös siihen mukaan?
Joten eikun hännät heilumaan:) ja nautitaan syksyisistä ihanista ilmoista koiriemme kera..
Ensiksi, mistä tietää, että koiralla on haamusärkyä?
Koira on sattumalta nisäkäs niinkuin ihminenkin.
On syytä siis uskoa, että mekanismi on siis siis koirallakin.
Sitten asiaan.
Teoriasi haamusärystä KUULLOSTAA hyvältä, vaan ei ole.
Työturvallisuus onnettomuuksia sattuu yhtenään.
Esim. Sirkkelillä katkaistaan käsi tai tai sormet.
Näitä ei voida enää jostain syystä liittää enää potilaaseen vaan raaja jää amputoiduksi.(esim sormia ei löydy tai ne on väärin säilötty, liian kuivassa.)
No, onkohan sitä haamusärkyä sitten tässä sirkkelöidyssä raajassa?
Kyllä on ja tässäkin tapauksessa on katkennut ehjä osa, aivankuin häntäkin.
****
Eli ei se motorisia hermoratoja pitkin lähtenyt aktiopotentiaali palaudu keskushermostoon kipuaistimuksena. Mekanismi on varmaankin erilainen? Onko sitten haamukipu "olematon" kipuaistimus, joka syntyykin keskushermostossa "vanhasta muistista" eli tällöinhän heti pentuna typistetty häntä ei kipuilisi?
******
Silloinhan pitäisi sanoa, että kolmenpäivän ikäisellä pennulla ei pitäisi olla näitä tunto-aistjejakaan?????
Miksi pentu itkee kun sillä on nälkä,kylmä tai huutaa varsinkin silloin kun häntää katkaistaan???? Tätähän ei sinun teoriasi mukaan pitäisi tapahtua.
Tiedätkö muuten miksi pennun häntä katkaistaan NIMENOMAAN kolmen -neljän päivän vanhoilta pennuilta???
Jotta häntä ei kerkeäisi luutumaan enempää, jolloin se myös sattuisi VIELÄ ENEMMÄN leikatessa.
Häntähän on selkäytimen jatketta,after all, jossa kulkee paljon hermoja.
Vastaako kysymykseesi???
Ja edelleen KANNATTAA katsoa Prismaa!
vastaa vieläkään. Et täysin ollut ymmärtänyt sitä mitä yritin selittää. Idea oli se että kun jotakin raajaa opetellaan pentuna/lapsena käyttämään, syntyy aivoihin "muisti" tästä raajasta, sen liikkeistä, tunnosta yms. Kun raaja tms osa poistetaan, niin tämä "vanha muisti" siis jäisi kipuilemaan. Vastasyntyneiden haparoivat liikkeet ja välillä oudot reaktiot normaaleihin ärsykkeisiin on kai juuri tätä opettelua, muistin rakentamista. Eli nimen omaan se ensin "opetellaan". Jos tätä opettelemista ei ole tapahtunut, ei tapahdu haamusärkyäkään?
Esimerkissäsi sirkkelisormista; näistä sormista on "muisti" ja siksi ne saattavat särkeä. Eikä kaikilla amputaatiopotilailla näitä haamusärkyjä ole.
Yksi teoriaani tukeva seikka voisi olla se, että kipulääkkeet ei tehoa haamusärkyyn, joten mekanismin on oltava jokin muu kuin fysiologinen.
Huomannet siis että en puhu missään vaiheessa tuntoaistin puutteesta. Jos häntä on syntymässä normaali, siellä on myös tuntoaistin reseptoreja ja kipuaistimus syntyy. Eriasia on missä vaiheessa tämä "kipumuisti" syntyy aivoihin, josta se haamusärky sitten johtunee...
Häntä ei ole selkäytimen jatke, se on selkärangan jatke. Ihmisellä varsinainen selkäydin loppuu lannerangan tienoille, häntäluun alueella ei siis ole selkäydintä. Olettaisin myös että koirillakaan hännän alueella ei selkäydintä näin ollen ole. Mikä funktio sillä siellä olisi?
PRISMAN sijaan suosittelen kirjallisuutta aiheesta kuin aiheesta, omaa pohdintaa ja kritiikkiä.
ymmärsin kyllä juttusi.
En vain ole samaa mieltä asiasta.
Quote:
Jos häntä on syntymässä normaali, siellä on myös tuntoaistin reseptoreja ja kipuaistimus syntyy. Eriasia on missä vaiheessa tämä "kipumuisti" syntyy aivoihin, josta se haamusärky sitten johtunee...
Itsekin olet samaa mieltä asiasta.
Vaikkakin olet eri mieltä ajasta.
Samaa tyyppiä kuin hännän katkaisu harrastetaan jenkeissä kissoilla. Declawing - kynnet pois.
Oli sama leikataanko kynnet nivelineen nuorena vai aikuisemmalta kissalta, kipeät ja haamusärkyiset ne silti ovat.
Tämä on yksi syy, miksi ko.toimenpide on jo julistettu pannaan toisissa osavaltioissa.
Euroopassahan se on jo kielletty.
"Oli sama leikataanko kynnet nivelineen nuorena vai aikuisemmalta kissalta, kipeät ja haamusärkyiset ne silti ovat."
Niin, kipeät ovat varmasti välittömästi toimenpiteen jälkeen, mutta mistä ihmeestä se tiedetään onko siellä haamusärkyä? Tästä kai tässä on kysymys, en ole kieltänytkään kipua. Haamusärystä olen koettanut keskustella. Eihän kaikilla amputaatiopotilaillakaan ole haamusärkyä. Myöskään kipulääkkeet eivät tepsi haamusärkyyn...
Mielestäni kukaan ei ole (vielä) esittänyt sellaista faktaa että; amputaation seurauksena on väistämättä haamusärky.
Väitän edelleen että jos tarpeeksi nuorena tämä toimenpide tehdään, siitä ei ole seurauksena haamusärkyä. Ja että haamusärky on eräänlainen "muistikuva", patologinen kiputila, joka syntyy aivoissa, eikä sitä voi hoitaa särkylääkkeillä.
Väitänpä, että särkyä kuin särkyä voidaan hoitaa erinäisillä särkylääkkeillä, miedommilla ja vahvemmilla. Esim.ihmisillä on kipupoliklinikoita jotka ovat kivun hoitoon erikoistuneita.
Myös haamusärkyä ainakin ihmispotilailla hoidetaan kipulääkkeillä ja hyvin tuloksin, ja aika miedoillakin lääkkeillä..
koiran häntä on vähän niinkun sama kun ihmisen käsi!! jotkut itsekkäät ihmiset haluaa typistää koiriensa häntiä,hä onko heillä edes hyvä syy typistää koiransa häntä vai onko ainoa syy että dobberit /rotikat yms on mukamas niin paljon komeempia kun ei ole häntää?? =D en tajuu??
vittu menis itte leikkauttamaan kätensä tai jalkansa ja miettis sen jälkeen onko se oikein typistää koiria!!!!!!!
Ei varmaan sinustakaan olisi hauskaa jos korvasi typistettäisiin vain näyttävämmän ulkonäön takia? Oikeuksia sentään koirillekin. Olisi mielekästä jos eläimet saisivat elää sellaisina, millaisiksi ovat syntyneet. Yli menevä jalostuskin on väärin. Miksi jalostaa erikoisen NÄKÖISIÄ koiria, kun kuitenkin tiedetään, että sellaisilla koirilla on vaikea elää pelkän ulkomuotonsa takia. Onpa ihminenkin sairas... Pitäisi samaa alkaa harrastaa ihmisillä. Katotaan sitten kuka tykkää viilettää kaupungilla naama lytyssä ja iho kurtullaan, ihottumien ja hengitysongelmien kanssa. Pah, sanon minä.
Olen sitä mieltä, että typistäminen on väärin. Katsoin kerran ohjelman koirien typistämisestä. Siinä ohjelmassa näytettiin kuinka pienen pennun häntä typistettiin ja se oli kamalan näköistä ja kuuloista. Naru kierrettiin tiukasti hännän ympärille, joka sai pennun jo vinkaisemaan. Ilman mitään puudutusta häntä napsaistiin poikki ja pentu huusi kun vietävä. Jalostuksen vielä jotenkuten ymmärrän, mutta tahallisen fyysisen kivun aiheuttaminen omalle lemmikilleen vain ulkonäön tähden ei omasta mielestäni ole hyväksyttävää. Esim. rottweilerit ja dobermannit ovat mielestäni kauniimpia luonnollisena. Onneksi Suomessa on typistyskielto, vaikka koirien typistäminen on pientä verrattuna siihen, mitä tuolla ulkomailla tapahtuu. Esim. kissojen ja koirien teurastus turkeiksi on jo täysin sairasta. Vielä sairaammaksi sen tekee se tapa, jolla nämä eläinparat pääsevät hengestään.
Olen siis huono ihminen jos en ole ehdottomasti typistystä vastaan, enhän minä kuitenkaan niitä koiria typistä!?!
Ja tuosta toimeenpiteestä voi olla montaa mieltä, eräs nainen kertoi olleensa mukana typistyksessä ja sanoi etteivät pennut edes huomanneet koko toimenpidettä. Tuo "kärsimys" on pientä siihen verrattuna että toiset koirat elävät läpi elämänsä kivuliaitten ihotulehdusten kanssa, typistyksessä tuo kipu saattaa tuntua vain hetken. Ja sanoit ettet ymmärrä tahallisen kivun aiheuttamista omalle lemmikilleen. Mutta vaikka koirani on typistetty, enhän minä ole sille aiheuttanut mitään kipua.
Et itse välttämättä typistä, mutta suosit sellaista. Miksi siis voitaisiin väittää, että olisit täysin "hyväkään" ihminen? Jokaisella kuitenkin mielipiteensä.
"Ja tuosta toimeenpiteestä voi olla montaa mieltä, eräs nainen kertoi olleensa mukana typistyksessä ja sanoi etteivät pennut edes huomanneet koko toimenpidettä." Takuulla pennut huomaavat typistyksen! Niin kivutonta se _ei_ voi olla ilman minkäänlaisia puudutuksia, etteikö sitä huomaisi. Kuvittelepa jos itsellesi tehdään jotain tarkoituksella jotain fyysistä kipua; olipa se sitten miten pientä hyvänsä, niin silti tunnet sen! Hyvänä esimerkkinä tästä vaikka pienen pienet itikanpistot. Et ehkä saata itse tapahtumaa huomata, mutta jälkeen päin huomaat sen varmasti. Samoin on typistyksenkin laita. Oireita kehittyy jatkossa valitettavan usein.
Mistäpä tiedät kuinka kivuliaita ihotulehdukset ovat? Vai aiheuttavatko ne ollenkaan kipua? Mistä tiedät kumpi on kivuliaampaa; typistäminen vai erinäiset ihotulehdukset? Kuka sairauksilleen mitään mahtaa? Ne iskevät juuri silloin, kun niin päättävät. Ei niitä kukaan osaa ennustaa. Tosin tuo kurttunahkaisten koirien ihotulehdus on vain ihmisen aiheuttamaa. Sekin on väärin siinä missä typistäminenkin!
"Mutta vaikka koirani on typistetty, enhän minä ole sille aiheuttanut mitään kipua." Kuten jo tuolla alussa kirjoitin; et ole itse aiheuttanut koirallesi tuskaa, mutta suosit kuitenkin koiria jotka ovat typistettyjä! Ehkä sekin on väärin? Mutta jokaisella tyylinsä...
Tiedän kyllä kuinka kivulias koiran ihotulehdus voi olla, olen sellaisen koiran omistanut joka vaivasta jatkuvasti kärsi.
Ja olen siis huono ihminen jos minulla on mielipide??
Jos minulla on rescue-koira joka on typistetty, suosin siis typistämistä?? Jos olen pelastanut koiran joka on typistetty, olen huono ihminen??
Sekin on ihmeellistä, että ennen typistyskieltoa kenelläkään ei ollut asiasta mitään sanottavaa, nyt yllättäen kaikki ovat siitä kauhuissaan!?
Vertaat siis kannusten poistoa hännäntypistykseen ja kysyt mikä ero niiden poistamisella on..?
Voi, kuule, koira ei viesti kannuksillaan mitään, kun taas häntä on kommunikointi väline koiralle.
En verrannut kannusten poistoa typistykseen, kyse oli lähinnä koiran erilaisten osien ja ominaisuuksien muokkaamisesta. Ja kyllä useimmat koirat kommunikoivat vallan mainiosti töpölläänkin. Oma koirani on aina pystynyt hyvin kommunikoimaan toisten koirien kanssa eikä ikinä ole syntynyt väärinkäsityksiä koirien kesken, vaikka koirallani onkin töpö. Koirat kommunikoivat niin monin eri tavoin. Mielestäni enemmän kommunikaatiovaikeuksia on esim. sellaisilla koirilla joilla on niin pitkä karva ettei niiden ilmeet näy tai sitten että on niin littana naama että ilme näyttää aina samalta.
joo mä en bälitä hännän typistämisestä vaan korvien.. :/
Jos koirasi häntä on ollut täysin "normaali", miksi se on typistetty? Ei kai kyseessä ole omistajan turhamaisuus?
Koiraani ei ole typistetty turhamaisuuteni takia. Siinä vaiheessa kun löysimme varteenotettavan kasvattajan ja hyvän yhdistelmän pentueen, pennut oli jo typistetty. Halusimme koiran, koska sillä oli hyvät ja terveet vanhemmat, kasvattajat ovat saaneet "aikaa" hyviä koiria joita on ympäri maailmaa, ja pennulla oli mahtava luonne. Hankinta ei ole kaduttanut jälkeenpäin, koska koira on aivan mahtava ominaisuuksiltaan ja luonteeltaan. Koira on siis ulkomailta, koska mielestäni suomessa on kovin pienet piirit tämän rodun kanssa ja lähisukulaisia on jo turhan paljon.
Ja haluisin vielä kysyä, että miksi typistys on ainoa "paha" asia? Ensimmäiseen viestiini viitaten ihmettelen edelleen, että miksi typistys on ainoa asia johon kiinnitetään huomiota, mutta ei niihin muihin seikkoihin jotka ensimmäisessä viestissäni mainitsin?
Typistys tai ei, niin tärkeintä on, että hoidat koirasi hyvin ja annat sille aikaasi ja hyvän koiranelämän. Kukaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, hyvällä tuurilla Sinulla on ihana koira seuranasi monia vuosia. Itse otin myös rescue-luontoisesti koiran, jonka joku suomalainen oli tilannut typistettynä, mutta sitten ei ollutkaan rahaa maksaa koiraa. Itse en typistykseen siis päässyt vaikuttamaan, mutta siihen voin vaikuttaa, että koirallani on hyvä ja turvallinen koti ja se saa kasvaa ja varttua ja olla parhaissa mahdollisissa oloissa.
Tiiti, mulla olisi vielä asiaa voitko mailata mulle [email protected] ?
Jopa on aihe herättänyt suurta keskustelua tällä palstalla. Jokaisella mielipiteensä, jokaisella tottumuksensa ja mieltymyksensä. Sehän on päivän selvää, ettei niistä voida kiistellä. Ehkä keskustelun aloittaja on tosiaankin hyväksyy typistämisen, ja mikäs siinä... Mutta vaikka typistys on ollut hyvinkin yleistä, sitä ei läheskään joka paikassa ole tehty asianmukaisesti! Ehkäpä tästä ihmisten tietty ennakkoluuloisuus. Televisiossa näytetään (ainakin näytettiin) useitakin dokumentteja, joissa kuvailtiin hännän typistystä hyvinkin yksityiskohtaisesti sekä kerrottiin jälkiseuraamuksia. Tässä dokumentissa näytetty toimenpide ei todellakaan ollut asiallisesti hoidettu, sillä pennun häntä katkaistiin säälittä saksilla (liekö olleet edes puhtaat) ja siihen se sitten jäikin. Tällaisissa tapauksissa töpöön jää varmasti kipuja ja arkuutta. Itse olen mielenkiinnon takia kysynyt eläinlääkäriltä typistämisestä ja hän kertoi kaikenlaista, mitä itse asiasta tiesi. Kuulemma hyvin yleisiä on kivut ja haamusäryt, sillä pentu on kuitenkin ehtinyt käyttää häntäänsä, ennen kuin se on typistetty. Mutta olipa asia miten tahansa, monenlaisia mielipiteitä keskustelu on jo herättänyt, joten eiköhän jätetä tämä tähän. Toiset ovat siis vastaan, toiset puolesta. Onneksi typistäminen on nyt lailla kielletty Suomessa. Enkä väitä, että Tiiti olisi paha ihminen, kun on typistetyn koiran pelastanut ja antanut sille hyvän kodin. Mutta vaikka koira on nyt hyvässä kodissa, on se silti pentuna tuntenut suurta tuskaa ja kipua kun häntä on katkaistu. Kuten jo joku kirjoittaja mainitsi, on häntä yksi kommunikointiväline koirien maailmassa, töpö ei ole luonnonmukainen. Kaikenlaiseenhan kyllä tottuu... Jopa amputoituun käteen.
Typistys on saman kuin amputaatio. Radikaali ja tässä tapauksessa, kun katkotaan aivan terve häntä, turha operaatio. Voisi verrata siihen että ihmiseltä poistetaan sormi.
Mistä sen muka voisi tietää ettei koira tuntisi kipua? Kipu on aina subjektiivinen kokemus, on sitten kyseessä ihminen tai eläin. Jos jollain ihmisellä on kipua, sanotaan nyt vaikka päänsärky, eihän se näy päällepäin. Miten siis voisi koirankaan kipu näkyä päällepäin, eihän koira osaa sitä kertoakaan.
Väärin ovat myös lyttykuonot ja poimuinen iho yms epämuodostumien jalostaminen.
Sen sijaan kannusten poistaminen on metsässä paljon liikkuville koirille etu, kannukset saattavat epätasaisessa maastossa repeytyä irti nahkoineen päivineen, ja se sattuu varmasti. Hyvä jos tämän tuskan voi etukäteen minimoida...
On typerää että ihmiset tekee mitä vaan koirien ulkonön takia, siis sellasta joka niiden mieestä on hienoo, mutta joka tuottaa hirveitä tuskia koiralle. typistys tehdään ilman puudutusta= rääkkäystä= ihmisten mielestä kaunista
ylijalostetut ryppykoirat="sulosia"=hengitysvaikeuksia&iho-ongelmia=ihmisten mielestä hienoa
ja samanlaisia tapauksia riittää paljon
Typistämisellä riistetään koirien luonnollinen tapa osoittaa tunteitaan!!!!!!!!!!!!!!!!!! (hännänheilutus) =(
Nii-in. Mutta kun se on 'hienon' näköistä. Kuulemma. Itse olen televiossa nähnyt ei-niin-asiallisen- typistyksen, ja koska kauneus on katsojan silmässä, niin mielestäni typistetty häntä on ruma - ainakin kohtuuttoman ruma siihen pennun kipuun verrattuna.
No eikös sitten kastraatiokin ole silpomista?? Koiralta poistetaan pallit omistajan mukavuudenhalun takia, että koira "rauhoittuisi"? Ja kuinka kipeä koira onkaan sen jälkeen, tiedän koiran joka huusi tuskasta monta päivää operaation jälkeen eikä pystynyt menemään kunnolla edes makuulle pariin viikkoon kun turvotus ja kipu oli niin kova.
Ei se kuitenkaan ole ihan sama asia.
Perusteluja??
Kastraatiolla estetään koiraa esim. panemasta paksuksi naapurin koiraa, hankkiutumaan paksuksi naapurin koiralle. Se ei rajoita koiran elämää koko loppuelämän ajan. Se ei millään tavalla estä koiraa viestimästä muiden koirien kanssa. Yleensä päinvastoin; helpottaa. Sitä ei tehdä ulkonäön takia.
Mutta tehdään ihmisen mukavuuden halun takia! Eihän naapurin koiraa voi panna paksuksi kun pitää huolta omasta koirastaan eikä anna mitään typerää tapahtua. Ja kyllä se muuttaa viestimistä muiden koirien kanssa, monet urokset astuvat helpommin leikattuja uroksia ja tästä johtuen tulee pahoja tappeluita kun toinen ei alistu astuttavaksi.
Myös lemmikkikissat, hevoset, härät ovat kastraation "uhreja" eivätkä siitä kärsi, sillä "pallejaan" eläin ei tarvitse - todella harva urospuolinen eläin pääsee koskaan elämässään pukille. Näin on myös luonnossa, vain johtajauros tekee niillä sukukalleuksillaan jotain. Joten se ei paljon siinä menetä, jos napsaistaan jotain pois.
Etuja tulee myös eläimelle: riitaisa ja reviiritietoinen luonne tasoittuu, se ei enää haasta jokaista kohtaamaansa urosta, eikä myöskään liehakoi jokaista kohtaamaansa naarasta (ja näiltä ei-niin-lemmenkipeiltä-naarailta voi uros saada pahastikin siipeensä.) Joten kastraatio voi olla eläimen terveydelle hyväksikin. (Huom siis VOI olla, se ei pitäisi olla automaattista kaikkien urospuolisten kohdalla, vain jos sillä haetaan helpotusta ongelmaan..)
Häntä taas; sen typistämistä on perusteltu mm sillä, ettei se nyt sitten ainakaan jää oven väliin! Huonoista tekosyistä se huonoin.....
Eihän luonnossakaan kenenkään palleja silvota vaikkei sukua saisikaan jatkaa. Koirien kohdalla kysymys on usein ihmisen mukavuuden halusta. Mites sitten korvien typistys, koira pystyy silti kommunikoimaan korvillaan vaikka ne onkin typistetty. Sanoit ettei siinä paljoa menetä jos pallit napsaistaan pois, samahan on siis silloin korvien typistyksenkin kanssa. Ja kuten sanoin eräässä viestissäni, tiedän koiran joka kärsi kovista kivuista todella pitkään kastraation jälkeen.
Ja tuo ei ole aina mikään tekosyy että "häntä jää oven väliin" yms. Tuttujeni koiralta typistettiin häntä kun se rikkoi sen innokkaan hännänheilutuksen takia toistuvasti ja kivuliaasti.
Miten esim. Tanskis, jolta on leikattu korvat pystyiksi, voi kunnolla kommunkoida niillä??
ja kyllä se kastraatio on eri asia -ei luonnossa koirilta silvota palleja, EIKÄ typistetä häntää.
On turhaa verrata korvien typistämistä, hännän typistämistä ja kastrointia keskenään. Kastroinnista on jotain hyötyä - kun taas pentujen ruumiinosien typistämisestä ei ole muuta hyötyä kuin ulkonäöllisesti.
Jos koiralta häntä typistetään siksi, että se on sen vammauttanut, onkin kyseessä sairauden hoito eikä ulkonäkö, kuten silloin kun pienten pentujen terveitä häntiä katkotaan.
Kastrointi tapahtuu aikuiselle eläimelle, ja yleensä vasta sitten kun on koettu, että se on nyt pakko tai muuten on edessä ongelmia. Tosi agressiivinen eläin -on se sitten koira tai hevonen tai joku muu- rauhoittuu yleensä kastroinnin jälkeen huomattavasti. Onko se mukavuuden halua, jos haluaa hevosensa tottelevan? Jos ori ei tottele se aiheuttaa vaaratilanteita (sekä itselleen että ihmiselle) ja tottelemattomuuden syy voi olla niinkin "hölmö" kuin lähilaitumen tamma. Kastroinnille löytyy kyllä pätevämmät syyt kuin häntien katkomiselle.
Jos korvien typistämisellä saadaan jotain samanlaista hyötyä kuten kastroimisella, niin siitä vaan sitten. Uskallan kuitenkin epäillä.
Muistaakseni puhe oli kuitenkin vielä toistaiseksi koirista, ei hevosista ym. Ja pointtini taisi mennä sinulta muutenkin täysin ohi. Puhuin siitä että useat koirat kastroidaan omistajan mukavuuden halun takia, käytösongelmat ovat asia erikseen, mutta nekin selviävät yleensä jos paneutuu kouluttamiseen. Ja puhuin myös kastraation kovista kivuista joita se voi aiheuttaa pitkäksikin aikaa. Kastraatio ihmisen itsekkyyden takia on hyväksyttävää, mutta typistys ei? Ja monethan kastroivat koiransa "ihan varmuuden vuoksi", ilman sen kummempaa syytä.
Kyllä esim. korvista typätty dobberi pystyy kommunikoimaan pystyillä korvilla paremmin kuin luppakorvilla. Se voi pitää ne itsevarmasti pystyssä, tai vetää ne alistuessaan luimuun. Luppakorvat näyttävät toisen koiran silmissä periaatteessa aina aivan samalta, oli koiran mieliala mikä tahansa.
"Kastraatio ihmisen itsekkyyden takia on hyväksyttävää, mutta typistys ei? "
Hukkuipa tuo pointti sinultakin. En missään vaiheessa sanonut että turha kastraatio olisi hyvä asia. Selvitin kastraation tuomia etuja tilanteissa, joissa se voi olla jo eläimelle itselleenkin etu.
No vaihdetaan sitten hevoset takaisin koiriin; yliseksuaalinen uros joka yrittää astua jokaisen nartun joita se lenkillä kohtaa ja saa hammasta joskus pahastikin; eikö se ole jo eläimenkin etu että sitä hieman rauhoitetaan? Dominoiva ja tappeleva uroskin on luultavasti onnellisempi hieman rauhallisempana eli kastroituna. Kuinka tämä nyt omistajan itsekkyyttä olisi?
"Ja puhuin myös kastraation kovista kivuista joita se voi aiheuttaa pitkäksikin aikaa. "
Oletko ollut seuraamassa tällaista toimenpidettä? Tuntuisi omituiselta että tästä pienestä toimenpiteestä tulisi kovat kivut - jos niin käy niin leikkauksessa on sitten mennyt jotain pieleen, on ehkä leikattu liian kovalla kädellä.
Hännän poistossa leikataan nahka-suonet-hermot-luu-luuydin, ja varsinkin kun luuta vaurioitetaan, kivut ovat kovat. Kastraatiossa katkaistaan verisuonet ja siemenjohtimet, tilalle jää "tyhjät pussit." No, ehkä on ihan turhaa mikä olisi kivuliasta mikä ei - leikkaus on aina leikkaus eikä niitä pitäisi turhaan eläimelle tehdä.
Sinun kannattaisi lukea viestejä paremmin. Eräässäkin viestissä sanoin että tiedän tapauksen joka on ollut kovin kivulias koiralle jälkeenpäin pitkän aikaa, ja tämä tapaus on lähipiiristäni, ja toki tiedän myös useita muita tapauksia!
Ja ei, pointti ei suinkaan hukkunut minulta, sillä enhän ole sanonut missään vaiheessa sinun olevan turhan kastroinnin puolella, puhe oli ihan yleisesti ottaen.
Ja miten uros voi lenkillä yrittää astua jokaista narttua?? Minä en ainakaan lenkillä päästä urostani toisten koirien luo, ja jos päästäisin niin varmasti osaisin pitää huolen ettei se ketään astu. Ja useissa tapauksissa kastroinnista ei ole ollut mitään hyötyä dominointiin ja agressiivisuuteen, joskus jopa päinvastoin.
Jag tror så inte!! Teiltä on nyt molemmilta pointti hukassa, "Lukijalta" vähän pahemmin vain.
Kaikki tämä alkoi KOIRIEN HÄNNÄN TYPISTÄMISESTÄ. Miksi me nyt tapellaan hevosten kastroinnista? /te tappelette?? Vaikka mielestäni sitä voi hyvinkin verrata koirien kastrointiin. No, ihan sama. Tosiasia on MINUN MIELESTÄNI se, että kastrointi on 80%ssa tapauksista järkiperäistä. Ehdottomasti orien kohdalla, mutta niin myös uroskoirien.
MIELIPITEITÄ??
Minä en ainakaan mielestäni tappele, pikemminkin keskustelen ja annan asioihin eri näkökulmia. Se kai tässä kuitenkin on ideana kun keskustelupalstalla ollaan?
Pysytäänhän siis asiallisessa kielnkäytössä. Kiitos kommenteista. Kaikista :)
Meillä kasvatettiin hännästä typistettäviä koiria asuessani kotona ja voin kertoa toimenpiteen monesti nähneenä ja koirat aikuisenakin tunteneena ihmisenä, että tämä vouhotus on aivan tyhjästä. Moni rotu pilattiin ulkonäöllisesti kun tämä laki tuli käyttöön. Näin on.
Tietenkin operaation tekiän soisi olevan asiantuntia ja oppinut, mitä lääkäri ei aina ollut. Vaikka olisi kuinka klinikan omistaja ja johtava lääkäri.
Mutta en luovu koskaan omista iso päisitä ja lytty naamaisista Bulldogeistanikaan!!! Terveitä ovat. Siinä jalostuksen ideologia.
Tässäpä erään luennon "kartta", kyllä sieltä voi varmasti asiaa poimia. Esim. että amputoidus raajan/elimen aavesärkyä on, mutta se vähenee ajan myötä, mutta saattaa uusiutua. Toisaalta se saattaa myös kestää vuosikymmeniä. Tämä siis ihmisillä, mutta miksei olisi sovellettavissa eläimiinkin.
Olenko lukevinani tästä luentorungosta, että aivot ovat tottuneet amputoituun jäseneen ennenkuin särky ilmenee...? Onko koiranpentu tottunut korviin tai häntään, siinäpä kysymys. Cortexin alue, missä "särky" syntyy, on kyllä niin koirilla kuin ihmisillä.......
Somatosensorinen järjestelmä, kehonkaava ja aavejäsenet
Luento 19.2.2003 klo13-14
Jouni Kekoni, HY, Psykologian laitos
Luentorunko:
Somatosensorinen järjestelmä
-sensoriset järjestelmät voidaan jakaa eri luokkiin aistimuksellisten
kokemusten tai esim. ärsyke-energian perusteella (kuva 1)
-somatosens. järjestelmässä useita eri submodaliteetteja: kosketus, syvä
paine, kylmä, lämmin, kipu, nivelten asento ja liike, lihastunto (ei tiet.
aistimuksia)
-somatosens. reseptorit: vapaat hermopäätteet, karvatuppireseptorit,
Meissnerin keräset, Pacinin keräset, Merkelin levyt, Ruffinin keräset ja
Krausen päätteet (kuva 2), (+nivel- jänne- ja lihasreseptorit)
-ihoreseptorit (kuva 3)
-ihon mekanoresept. yksiköiden (reseptori + neuroni) adaptiiviset
ominaisuudet (kuvat 4 & 5)
-informaatio välittyy aivokuorelle lemniskaalista ja ekstralemniskaalista
(anterolateraalista) rataa pitkin (kuva 6)
-lemniskaalista rataa pitkin välitetään tarkkaa ja nopeaa (paksut
myeliinipeitteiset afferentit) kosketus- ja proprioseptiivista informaatiota
ja ekstralemn. rataa pitkin karkea kosketus, kipu- ja lämpöinformaatiota
(kuva 7)
-eri reseptorit välittävät ärsykkeestä erilaista informaatiota –
piirredetektio alkaa jo periferiassa ja jatkuu aivokuorella (kuvat 8 & 9)
-kosketustunto – noudattaa varattu linja –periaatetta (huom. kipu!)
-piirredetektio – aivokuoren liike-, suunta- ja orientaatiospesifit neuronit
(kuva 10)
-primaarirepresentaatio, SI-aivokuori (kuva 11)
-sensoriset homunculukset (useita), tärkeiden alueiden yliedustus –
magnifikaatiofaktori (kuva 12)
-piirrespesifisyys – aivokuoren sarakeorganisaatio (kuva 13)
-piirteitä yhdistellään laajemmiksi kokonaisuuksiksi ylemmillä
aivokuorilla (kuvat 14 & 15)
Kehon kaava ja aavejäsenet (Phantom limbs)
Kehon kaava (body image) - synnäinen vs. kokemuksen kautta
-synnynnäiset aavejäsenet - sensorinen feedback,
-sensorinen ja motor. homunculus (Pennfield & Rasmussen)
Aavejäsen
-eläviä aistimuksellisia kokemuksia amputoidusta tai muuten
menetetystä raajasta tai kehon osasta, johon hermoyhteydet
ovat katkenneet
-esiintyvyys amputoiduissa jäsenissä 90-98%
ikäriippuvuus 20% 8 v.
-ilmenee 75% heti anestesian jälkeen, 25% muutaman päivän
tai viikon kuluttua
-yleensä vuosien kuluessa heikkenee kunnes häviää, voi kuitenkin
kestää vuosikymmeniä ja toisaalta voi myös uudelleensyntyä
-monimuotoisia tavallisimmin raajoissa (kuva 16)
teleskooppi-ilmiö
aaverinta, aavepenis
-useita aavejäseniä
-sisäelinten aavetuntemukset, leikattu umpisuoli, poistettu
mahalaukku, paksusuoli, peräsuoli, kohtu (kkkipuja) etc.
-selkäydinvammat
-voi mukautua tilanteen mukaan (kuva 17)
-tavallisimmin jossain tietyssä (luonnoll.) asennossa (kuva 18), joskus
myös ojentuneena tai koukistuneena johonkin hankalaan ja kivuliaaseen
asentoon, usein se asento, jossa raaja oli, kun onnettomuus tapahtui, jää
pysyväksi (kuva 19)
-usein liikkuvia ja toimivia - lapset voivat käyttää apuna esim.
aritmeettisissä tehtävissä
-kvasivoluntaarisia: kättely, heiluttaminen, törmäyksen/putoamisen
estäminen,
-eleet (synn. fantomien elehtiminen keskustelun myötä),
-tahdosta riippumatt. äkill. liikkeet ja spasmit
-syntyhistorialla vaikutusta
kivuliaasta raajasta kivulias (ja pitkäkest.) aavejäsen,
halv. jäsenestä halv. aavejäsen
Miksi aavejäsen???
-aivot "eivät tiedä" (aluksi), että jäsen puuttuu ts. pelkkä visuaalinen
feedback ei riitä, aivot ikäänkuin ylläpitävät vanhaa kehon kaavaa,
kun johtoradan ylemmät osat ja aivokuoren vast. osat edelleen tallella
ja toimivat
-aivokuorelta lähteviä motorisia käskyjä monitoroidaan
parietaalialueilla à käynnistävät vastaavia aistimuksia
Miksi häviää?
-ilmeisesti periferiasta tuleva vähenevä input käynnistää
plastiset muutokset aivokuorella (vrt. apinoiden sormien
amputointi ja plastiset muutokset (sprouting) aivokuoren
edustuksessa)
Okei, en lukenut tästä aiheesta kunnolla muita viestejä kuin tuon ensimmäisen, enkä tiedä, kuinka moni täällä on vastustanut typistämistä, mutta ainakin minut tuo ensimmäinen viesti sai lähinnä ärsyyntymään... lähinnä se ihmisten asenne, että ihan sama miltä koirasta tuntuu, pääasia on että se näyttää hyvältä.
Olen tämän illan(/yön) hieman tutkiskellut, mitä typistäminen oikeastaan tapahtuu ja mitä mieltä muut ovat asiasta. Olen törmännyt eri keskusteluissa kommentteihin, tyyliin: "Esimerkiksi typistetyt dobermannit ovat paljon siiistimmän näköisiä", "Ei typistyksistä ole mitäään haittaa/vaaraa koirille", yms. Faktatietojen mukaan näin ei kuitekaan ole, ja kun vähän Googlen avulla etsii tietoa tästä toimenpiteestä, pitäisi kyllä ymmärtää, että koiralle todellakin on haittaa typistyksestä.
Suomessa typistys on kielletty eläinsuojelulain nojalla vuonna 1996, vedoten siihen, että typistäminen aiheuttaa koirallle tarpeetonta TUSKAA. Tässähän on jo yksi syy, minkä takia koiralle todellakin on haittaa typistyksestä.
Kuten kaikki varmaan tietävät, koirilta typistetään korvien takia myös häntiä. Samalla poistetaan koiran yksi tärkeimmistä asioista, jolla se pystyy kommunikoimaan muiden koirien kanssa. Toki ilmeet ja kehon muut liikket ovat olemassa, mutta silti.
Ja ihmiset, jotka ovat vielä sillä kannalla, että typistämisestä ei ole mitään vahinkoa koiralle... kokeilkaa leikellä vaikka sormenne tai varpaanne irti ja katsokaa, jomottaako/särkeekö haavoja sen jälkeen. Tai vaihtoehtoisesti voitte viiltää huulista korviin asti haavat itsellenne ja tikata ne niin että sinulla on jatkuvasti hymy korvissa. Tämän jälkeen voin kyllä sanoa, että näyttääpä siistiltä, mutta sinä voit ehkä todea, että sinun on vähän vaikea ilmehtiä, vaikka muut ruumiineleet toimisivatkin, lukuunottamatta pakosta virnisteleväää suutasi. 8)