siis kuinka nopeasti hakkuun jälkeen on metsä uudistettava
siis istutus tai kylvö
siis istutus tai kylvö
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tai sitten kun olet kerännyt polttopuut pois.Viimeistään 3vuoden sisällä.
kannattaa tehdä mahdollisimman nopeasti. jokatapauksessa uudistuksen joudut tekemään ja mitä nopeammin sen parempi lopputulos.
vastaajaa nopeasti , olen katsellut erään metsän omistajan
8 vuotta vanhaa aukko hakkuu aluetta joka kasvaa kaikkea
muuta kuin arvopuuta vattua ,horsmaa ja jotain miehn mittaista
kortetta olisi kiva tietää millä siihen saadaan kunnollinen
taimikko aikaiseksi
olisi metsäkeskuksen valvonnalle töitä
Viiden vuoden kuluttua uudistamisesta alkaa metsäkeskus kyselemään ja sitten riippuu paikallisen metsäkeskuksen toimihenkilön innokkuudesta kuinka pian alkaa vaatia toimenpiteitä.
Laikutettuihin aukkoihin ehtii hyvin tulla luontainen taimikko jos ei ihan rehevintä maapohjaa ole. Sitten vaan ilmoittaa sillä metsäkeskuksesta tulleella lomakkeella luontaisesti taimettuneeksi eikä tule turhia kuluja.
OMT maapohjilla ei kannata viivytellä, rinnemailla laikutus ja kosteammilla laikkumätästys heti hakkuun jälkeen. Mätästysalueella istutus muokkausta seuraavana keväänä, laikutetun voi istuttaa heti.