Olen viidenkympin hujakoilla, kohtuullisen hyvin palkatussa työssä ykssityisellä puolella ja työssä kyllä haasteita riittää ja saisi päteä. Silti minulla on aivan pakonomainen tarve lähteä jatkamaan opintojani yliopistoon (3 v "muuntokoulutus"). Paikkakin on olemassa, pitäisi vain ilmoittaa, ottaako sen vastaan. Täytyisi hakea opintovapaata, vai olisiko vuorotteluvapaa parempi vaihtoehto? Onko kellään hyvää neuvoa, miten tästä hullusta pakkomielteestä pääsee irti? Tai miten pystyy säilyttämään työsuhteen opiskelun ajan oikeasti, teoriassahan se on mahdollista ainakin lakisääteisen opintovapaan ajan.
Korkeakouluun viisikymppisenä?
aikuisopiskelua tosiaan
172830
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
irti muuten kuin toimimalla sen mukaan. Kolmen vuoden kuluttua se helpottaa.
Kaiki järjestyy, kun on pakko, ja sinullahan on.
työlomaa, kummalla nimellä se teillä sitten onkaan ja sitten vikavuodelle opinto-vapaata-siitä tuskasta ei pääse kuin opiskelemalla!
Nimim. aaämkoossa aikuisena-oli ihan pakko...;D oppia lisää...Onnea sulle...opiskelu on ihanaa!
Olen itse 24-vuotias amk-opiskelija. Itse en aio opiskella mitään enää sen jälkeen kun olen täyttänyt 30-vuotta. Minulla on enää 5 vuotta ja muutama kuukausi aikaa opiskella. Saan kyllä nämä nykyiset opinnot loppuun parin vuoden sisällä. Toivottavasti ehdin suorittaa vielä toisenkin tutkinnon. Mutta jos en niin en. Minulle riittää se koulutus, mikä minulla on sinä päivänä kun täytän 30-vuotta. Onneksi sentään minulla on jo ennestään yo-tutkinto ja ammatillinen koulutus, joten "ammatti" löytyy jo nyt.
On tietenkin ihailtavaa, että joku haluaa opiskella vanhemmallakin iällä. Itsestäni ei siihen siis olisi. Näen siinä vain enemmän haittaa kuin hyötyä.
ja jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.
Itse valmistuin maisteriksi 60-vuotiaana, enkä ole katunut hetkeäkään sitä, että valmistuin. Olisihan se ehkä pitänyt tehdä nuorempana, mutta kun aikaa ei saa käännetyksi takaisin, on toimittava silloin kun saa tilaisuuden.
Nuorten joukossa nuortuu itsekin, ja elämänkokemus auttaa monessa asiassa. Tenteistä ja gradusta sain oikein hyvät arvosanat, ja nyt suunnittelen jatko-opintoja.
Olen ollut koko ajan ansiotyössä, ja perhekin on ollut ympärillä ja hengessä mukana. Hyvältä tuntuu!
ei siinä ole mitään menetettävää jos opiskelee vanhemmalla iällä, päin vastoin, saa uusia haasteita! ensin tosiaan kannattanee ottaa vuoden vuorotteluvapaa ja kun vuorotteluvapaa loppuu jatkaa siitä opintovaalle ja vuorotteluvapaallahan saa parempaa rahaa kuin opintovapaalla! Äitini oli nelikymppinen kun opiskeli lähihoitajaksi ja kyllä nostin hattua että meni nuorten sekaan opiskelemaan! Hän oli tosiaan ensin vuorotteluvapaalla ja aloitti koulun ja jatkoi sitten opintovapaalla. Kesäisin oli sitte työpaikallaan töissä kun ekana kesänä ei vielä löytynyt alan töitä! Kyllä sitä kummasti nuortuu kun aloittaa opiskelun ja saa elämään muutakin ajateltavaa kuin työ, työ ja työ ja sama vanha arki!
Työn ohella opiskelu onnistunee "helpommin", jos työ ja opiskelu on samassa kaupungissa. Minun tapauksessani ei niin ole, matkoihin menee aikaa ja voimia. Lisäksi koulutuksesta on sanottu, että se on niin vaativaa, ettei onnistune työn ohella. Eli töistä pitää olla vuorottelu- ja opintovaapaalla. Mutta yksityisellä puolella se saattaa merkitä sitä, että kun tulet takaisin vaikkakin paljon uutta oppineena, ei entistä työtä ehkä enää ole, tai on, mutta jonkun muun hoidossa. Julkisella puolella paluu on varmaan helpompaa. Enkä oikein jaksa uskoa, että kukaan uudella työnantajalla ottaisi töihin 53-vuotiasta, vaikka onkin hyvin päivitetty tutkinto plakkarissa. Varsinkaan naista.. Eli taloudellisesti ajatellen tämä on oikeasti typerä ajatus, on niin paljon menetettävää.
Kysyisin kuitenkin vielä maisterilta, että keneltä sait parhaita käytännön neuvoja opiskelua aloittaessasi?
sain parhaiten Internetistä yliopiston ja laitoksen sivuilta. Näin jälkeenpäin ajatellen huomaan, että opiskeluni vauhdittui kunnolla vasta hankittuani laajakaistan, niin että saatoin kaikessa rauhassa tutustua netissä oleviin tietoihin. Mutta kyllä kaikki ainelaitosten amanuenssit, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, ovat olleet äärettömän auttavaisia ja ystävällisiä ja osanneet vastata mitä kummallisimpiin kysymyksiin. Samoin opettajat ja toimiston väki. Lämmin kiitos kaikille. Lisäksi on olemassa tuutoreita, mutta heidän kanssaan en ole ollut tekemisissä.
Asun n. 60 km:n päässä opiskelukaupungistani, ja matkat taittuivat julkisilla. Aika monta tenttikirjaa tuli lukaistua junassa.
Suoritin suuren osan opinnoista kirjatentteinä, osan myös avoimessa yliopistossa, niin että voin käydä luennoilla iltaisin.
Valmistuttuani minulle tarjottiin uutta työpaikkaa, jonka otin vastaan. Opiskelua en silti malta vielä lopettaa.
Uskon, että riski vakityöpaikan menettämisestä panee ajattelemaan. Kun mietit asiaa eri kannoilta, selvenee sinulle varmastikin, mitä elämältä haluat.
Ai niin, minäkin olen nainen.
Jos opintoja ei jatka 30 jälkeen niin valinta se on sekin. Varaudu työkkärikäynteihin ja mahdollisesti sosiaaliluukulla käyntiin loppuelämäsi.
Niin ja miksiköhän.... ehkä siksi, että kukaan ei ole kiinnostunut 20 vuotta sitten jotain opittuja ja unohdettuja asioita osaavasta henkilöstä. Niin nyt voit osata jotain, mutta se osaaminen tipahtaa ajankuluttua kun muu maailma kehittyy. Tosin tekstisi perusteella oppia vielä tarvitsisit ja paljon.
mutta jos haluaa riskeistä huolimatta yrittää, voi myös onnistua! Elämä on riskejä täynnä, ja jos niitä pelkää, voi elämä jäädä elämättä ja eläkkeellä elää katkerana ihmisenä. Pahinta on jos sitten joskus päivittelee, että "kyllä minäkin olisin tehnyt mutta..."
Minä valmistuin maisteriksi 43-vuotiaana kolmen lapsen äitinä. Luovuin hyväpalkkaisesta ammatista, jossa toimiminen eläkeikään saakka tuntui kidutukselta. Sain viran pian valmistumisen jälkeen ja nyt olen onnellisesti uudessa ammatissa, jossa viihdyn erinomaisesti. Inhimillisesti oma tilanteeni oli mahdoton ja tuntui, että kukaan läheisistäni ei aluksi voinut ymmärtää ratkaisuani. Jos olisin heitä kuunnellut en olisi tässä tilanteessa. Nyt kukaan ei enää puhu mitään.
Rohkeutta kaikille uusille urille suuntautuville tai siitä haaveileville!
Kirjoituksesi loukkasi minua. Et tiedä minusta mitään, joten älä ala arvostelemaan. En sanonut viestissäni, etteikö koulutus kannattaisi. Minähän olen ylioppilas ja 2- vuotisesta yo-pohjaiselta ammatillisesta koulutuksesta saatu ammatti taskussa. Opiskelen amk:ssa ja toistakin amk-tutkintoa ajattelen vakavissani. Minusta vain opiskelu vanhemmalla iällä ei ole järkevää, koska silloin elämä on jo suurimmaksi osaksi eletty. Jos opiskelee vanhemmalla iällä ei ehdi pitkään nauttia työnsä tuloksista.
Ja siitä sossusta ja työkkäristä. Noh, siitä minulla on jo vaikka kuinka paljon kokemusta. Ensimmäisen kerran jäin työttömäksi kirjoitettuani ylioppilaaksi ja sitä kesti reilut 2 vuotta loppuen ammatillisen alkuun. Toisen kerran olin työttömänä valmistumiseni jälkeisen kesän. Tämä työttömyys päättyi amk:n alkuun. Tiedän hyvin paljon siitä, miten julmasti kela, työkkäri ja sossu apua tarvitsevaa ihmistä (erityisesti nuorta) kohtelevat. Koin paljon ikäviä asioita joutuen oman onneni nojaan juuri sen takia, mitä nämä "putiikit" tekivät. Kokemani opetti minulle hyvin paljon, mutta se myös tuhosi minuuteni ainakin jollakin tavalla opettaen minulle, että tässä yhteiskunnassa voi selviytyä vain olemalla itsekeskeinen, kylmä, kova jne., ketään muuta ei saa ajatella. Kokemani takia en myöskään voi enää koskaan luottaa kenenkään.
Aika on jo ajanut ohitsesi. Turhaan vietät loppuaikasi neljän seinän sisällä. Itse opiskelin yliopistossa 46 ikävuodesta 53 vuotiaaksi asti ja näin jälkikäteen nähtynä, opiskeluvuodet olisi voinut olla käymättä. Nyt olen 61 vuotta ja kohta siirryn eläkkeelle
kiinnostaa viestisi.
Miksi opiskelusi oli mielestäsi turhaa?
Entä oliko siitä sinulle mitään hyötyä/huvia?
Haluatko kertoa lisää, mikä masentaa sinua?
Ehkäpä se helpottaa oloasi kun kirjoitat siitä.
No enpä arvannut kysymystä kirjoittaessani, että se kirvoittaa niin monenlaista kommenttia, mutta oikein hyvä näin. Tämä viestisi ei ollut siitä rohkaisevimmasta päästä, mutta oikein hyvä silti: Synnyttää nimittäin pientä kapinahenkeä... (Oliko ehkä tarkoitettukin sellaiseksi??)
Isäni toteutti monikymmenvuotisen melkoista tahdonvoimaa vaatineen unelmansa kahdeksankymppisenä (ei, ei sentään liity opiskeluun!) ja ehti nauttia siitä vielä kymmenisen vuotta ja sai ponnistelujensa takia osakseen ansaittua ihailua, jopa kunnioitusta. Olenkin kasvanut ajattelemaan, että ihminen, jolla ei ole enää unelmia ja pyrkimystä eteenpäin, on - kuollut. Jos elän yhtä vanhaksi kuin isäni, minulla on vielä 40 vuotta aikaa. Tuntuu lohduttomalta ajatella, ettei minun hyödyttäisi enää kehittää itseäni. Tietenkin tuo 40 vuotta on aika optimistisesti ajateltu, voinhan vaikka kävellä auton alle kulkiessani innoissani luennolle ensi syksynä. :)
että yliopisto-opinnot olivat pettymys. Monella ei-akateemisella on harhakäsityksiä yliopisto-opintojen tasosta, ajatuksenlennosta ja ilmapiiristä - valitettavasti puppua kaikki. Et usko tätä ennenkuin kokeilet. Valitettavasti pienennät näin eläkettäsi.
Minulle yliopisto-opinnot olivat taas upea kokemus. Nautin todella akateemisesta vapaudesta ja ajatusten vaihdosta.
Rahalla ei ollut minulle mitään merkitystä, kun sain itselleni haaveilemani ammatin. Olisin riutunut "isoine rahoineni" vanhassa työssä. Nyt saan pienempää palkkaa ja olen onnellinen.
Eivät kaikki aikuisopiskelijat opiskele yliopistossa valmistuakseen johonkin ammattiin, eivät edes työpaikan vaihto mielessään. On olemassa porukka, joka haluaa tutkia asioita vähän eri näkövinkkelistä kuin tähän asti. Voi olla myös pitkän työuran tehneellä mielessään jokin nuoruuden alahaave, joka jäi syystä taikka toisesta toteutumatta. Itse valitsin aikanaan nk. järkevästi ja suoritin yliopistotutkinnon sen mukaan, että työllisyys oli taattu. Ja olihan se. Nyt, kun lapset on jo aikuisia ja omaa aikaa on runsaasti, opiskelen sellaista, joka minua todella kiinnostaa. Ei kai opiskelu tällä iällä mitään pakkopullaa ja suorittamista saa olla. Ihan pelkästä tietämisen ja tutkimisen ilosta tätä tulee tehtyä.