Wuolijoen

Onko selvitysmiehen raportti johtanut konkreettisiin toimiin. Toisin sanoen onko henkilökunnan sairastaminen vähentynyt, vartijoiden määrää lisätty, ylitöitä vähennetty tai johdon ja työntekijöiden yhteistyötä lisätty. Esimerkiksi Pyhäselässä.
71060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

henkilöstä. sairaslomat vankeinhoidon parissa tuskin ovat laskeneet. 60 pv kuuluu lähinnä nykyisin palkan lisänä saatavana lomana. uskoisin että jos vartijat otetaan yhä kortistosta tapahtuu koko ajan kuin pyhäselässä.vangit saavat karkailla rauhassa ja vartijat sen kun vain laiskottelee eivätkä yritä edes ottaa ukkoja kiinni.

Äänestä

Vankilassa ei todellakaan sitä pävää nähdä että henkilökunta tekisi oikeesti yhteistyötä. Siellä kun jokainen vartija on toisen vartijan uhka. Siellä on liikaa istujia ja pipovikaisia vartijoita.

Äänestä

oppinut oon sen huomaamaan.

Äänestä

Kaikissa vankiloissa on elo yhteinen onnellista.

Äänestä
  • TAINUT HAMMASLAHDESSA MENO PARANTUA SIITÄÄN VAIKKA ENTINEN JOHTAJA MENI HÄMMENTÄMÄÄN VANKIJEN SIJOITTAMISTA.TAISI TOINEN HÄMMENTÄJÄ TULLA TILALLE.VANKI LÄHTI LIPETTIIN MUTTA OLI TERVETULLUT OMAAN SELLIINSÄ.VAIKKA YLEENSÄ TÄSTÄ JO SUKEVA KUTSUIS,OUTOA MEININKIÄ.TOIVOTTAVASTI TÄÄ VIIMEISIN KARKURI SAI SAMAN KOHTELUN KUIN EDELLINENKIN.

    Äänestä

Wuolijoen raportti unohtui kun oikeusministeri vaihtui. Jossain Helsingin konttorissa kävi vaan tuulahdus kun mahtava helpotuksen huokaus tuulahti ilmoille.

Äänestä

Mikä ihmeen Vuolijoki? Ei jaksa muistaa. Sekö joka puolusteli sitä vankilassa parantunutta mopopoikaa siellä riksussa ja saramäessä? Vai se raportti? Jos et ole huomannut vankiloissa säästetään taas kerran. Säästön kohde on edelleen se sama kuten monesti aikaisemminkin. Suoritusportaan monitaitoiset osaajat ovat käyneet muuttuvassa vankeinhoidossa tarpeettomiksi. Enää ei tarvita kuin monikoulutettuja teoreettisia esimiehiä joilla on näkemystä ja hyvä ulosanti.Silmät räpsyvät tiuhaan selitysten myötä. Myötätuntoista ilmeilyä unohtamatta. Kun oikein muistelen siinä raportissa taisi myös olla puhe huonosta johtamisesta. Mutta ei kai se voinut tätä nykyistä johtoa mitenkään tarkoittaa. Syy taitaa olla edellisen vuosituhannen päättäjissä. Eihän ne edes huomanneet milloinka jotakuta kiusattiin. Mahtoivatko edes katsoa Kauniita ja Rohkeita? Tuskimpa ne siitäkään mitään tajusivat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


raportti kirjoitti:

Onko selvitysmiehen raportti johtanut konkreettisiin toimiin. Toisin sanoen onko henkilökunnan sairastaminen vähentynyt, vartijoiden määrää lisätty, ylitöitä vähennetty tai johdon ja työntekijöiden yhteistyötä lisätty. Esimerkiksi Pyhäselässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu