Onko teillä vastaavia kokemuksia kuin minulla?
Erosimme lasten äidin kanssa reilu 5 vuotta sitten. lähes 4 vuotta lapsemme (nyt 14 poika, 12 tyttö ja 9 poika) olivat vuoroviikoin molempien vanhempien luona. Kaikkien lasten osoite äidin luona. 2,5 puoli vuotta eron jälkeen lasten äidin asianajajalta tuli sovintoehdotus, jonka sisältä oli se että lapset olisivat minulla ke-su joka toisen viikon. Lasten äiti väitti että lapset haluaa noin olla. Perheneuvola teki selvityksen jonka tulos oli että kaksi vanhinta haluaa olla vuoroviikoin ja nuorin vähän enemmän äidillään.
Käräjäoikeuden päätös oli että kaksi vanhinta vuoroviikoin ja nuorin minulla ke-su joka toisen viikon. Lisäksi minun täytyi maksaa takautuvasti elatusmaksuja nuorimmaisesta 6kk vaikka hän oli vuoroviikoin. Käräjäoikeuden päätöksen jälkeen en ottanut lapsia 1,5 kuukauteen luokseni (ulkopuolisesta saattaa tuntua oudolta mutta siinä tilanteessa olin vain niin pettynyt suomalaiseen oikeuskäytäntöön) ja laitoin kirjeen käräjäoikeuden tuomarille jossa ihmettelin miten oikeussalissa saa valehdella niin paljon.
Lasten äiti vei asian hovioikeuteen ja sieltä päätös oli vanhin vuoroviikoin ja kaksi nuorinta ke-su joka toisen viikon.
Käräoikeuden päätöksen jälkeen olen tavannut vain vanhinta lastani vuoroviikoin. Kaksi nuorinta ei ole ollut luonani ollenkaan. Aikaa siitä on nyt 18 kuukautta. Huoltajuuskiista on ollut raskasta ja vienyt paljon voimia. Samoin tämä tapaamattomuus kun olen ollut paljon omien lasteni kanssa.
Olen ottanut eri tahoihin yhteyttä mutta mikään ei tunnu auttavan tähän tilanteeseen. En siis saa tavata lapsiani, koska kaksi nuorinta sanoo etteivät he halua tavata minua. Mielestäni syy tuohon on lojaalisuus äitiään kohtaan ja se että he tietävät heidän äidin mielipiteen asiasta ja tekevät tuolla päätöksellään omaa elämäänsä helpommaksi.
Erosimme lasten äidin kanssa reilu 5 vuotta sitten. lähes 4 vuotta lapsemme (nyt 14 poika, 12 tyttö ja 9 poika) olivat vuoroviikoin molempien vanhempien luona. Kaikkien lasten osoite äidin luona. 2,5 puoli vuotta eron jälkeen lasten äidin asianajajalta tuli sovintoehdotus, jonka sisältä oli se että lapset olisivat minulla ke-su joka toisen viikon. Lasten äiti väitti että lapset haluaa noin olla. Perheneuvola teki selvityksen jonka tulos oli että kaksi vanhinta haluaa olla vuoroviikoin ja nuorin vähän enemmän äidillään.
Käräjäoikeuden päätös oli että kaksi vanhinta vuoroviikoin ja nuorin minulla ke-su joka toisen viikon. Lisäksi minun täytyi maksaa takautuvasti elatusmaksuja nuorimmaisesta 6kk vaikka hän oli vuoroviikoin. Käräjäoikeuden päätöksen jälkeen en ottanut lapsia 1,5 kuukauteen luokseni (ulkopuolisesta saattaa tuntua oudolta mutta siinä tilanteessa olin vain niin pettynyt suomalaiseen oikeuskäytäntöön) ja laitoin kirjeen käräjäoikeuden tuomarille jossa ihmettelin miten oikeussalissa saa valehdella niin paljon.
Lasten äiti vei asian hovioikeuteen ja sieltä päätös oli vanhin vuoroviikoin ja kaksi nuorinta ke-su joka toisen viikon.
Käräoikeuden päätöksen jälkeen olen tavannut vain vanhinta lastani vuoroviikoin. Kaksi nuorinta ei ole ollut luonani ollenkaan. Aikaa siitä on nyt 18 kuukautta. Huoltajuuskiista on ollut raskasta ja vienyt paljon voimia. Samoin tämä tapaamattomuus kun olen ollut paljon omien lasteni kanssa.
Olen ottanut eri tahoihin yhteyttä mutta mikään ei tunnu auttavan tähän tilanteeseen. En siis saa tavata lapsiani, koska kaksi nuorinta sanoo etteivät he halua tavata minua. Mielestäni syy tuohon on lojaalisuus äitiään kohtaan ja se että he tietävät heidän äidin mielipiteen asiasta ja tekevät tuolla päätöksellään omaa elämäänsä helpommaksi.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Muuhun en ota kantaa kuin siihen, että moni yh ei ymmärrä sitä, että lapsella on aina mielyttämisen tarve. Ja usein vanhempi tekee siitä väärät johtopäätöset..esim. ajatellaan , että eihän lapsi edes halua tavata isäänsä tai äitiänsä. Vanhempi voi noin ns.manipuloida lastaan tietämättään. Surullista, mutta totta.
Haluan vain toivoa sulle voimia. Itsellä myös kokemusta siita, miten toinen voi vaikuttaa ja vaikeuttaa tapaamisia. Kuulostaa tutulta tuo, kun toinen sanoo, että lapset sanoo, että toivovat vähemmän tapaamisia. Minusta tuollaiseen kannattaa suhtautua epäillen. miten paljon tuo toinen yrittää vaikuttaa ja vaikeuttaa tilannetta. Siinä kärsijöinä ovat taas lapset.
tuntui pahalta kun et ottanut heitä luoksesi..?! Ehkäpä he eivät siksi enää tule luoksesi kun tuntevat ettet halua heitä..?
Jos oikeuden päätös olisikin ollut äidille se mikä isälle, niin kuinkahan olisi käynyt???½
Kyllä tuollaisen epäoikeudenmukaisen oikeuskohtelun ja varsinkin äidin todennäköisen manipuloinnin jälkeen ymmärtää että reagoi noin! Äiti vaan on varmaan "lisännyt löylyä" samalla ja sanonut lapsille: "siinäs näette, ei isänne teitä oikeasti halua tavata".
Todella kurjaa! Kaikin puolin!
Tämän johdosta: Etäisät liittoutukaa ja vaatikaa oikeutta itsellenne ja lapsillenne!
Keinoina: Yleinen mielipide-vaikuttaminen, poliitikot, oikeusprosessit (mitä useampi isä taistelee sitä...),...kaikki lailliset ja näkyvät ja pienetkin keinot käyttöön, sillä...
EI AP JA JUURI MUUTKAAN SAA OIKEUTTA..LAPSISTA PUHUMATTAKAAN!
Toinen "etä"isä
Käräjäoikeuden päätöksen jälkeen en ottanut lapsia 1,5 kuukauteen luokseni (ulkopuolisesta saattaa tuntua oudolta mutta siinä tilanteessa olin vain niin pettynyt suomalaiseen oikeuskäytäntöön) ... Itsekin kostit omille lapsillesi kun koit kärsineesi tappion oikeuslaitoksen kanssa.. ??
tulla luoksesi jos itse olet pitänyt 1,5kk taukoa??? Et varmaankaan edes ottanut heihin mitään yhteyttä? Et edes puhelimitse? Sait lapsille sellaisen fiiliksen etteivät he enää kelpaa luoksesi jos joudut elareita maksamaan?
Joo, ei tipu sympatiaa täältä. Itsekin olen aikoinaan ollut se lapsi joka turhaan odottaa isää.
Taukoa. En kostanut lapsille. En vain halunnut heidän näkevän sitä miten raskasta se päätös oli minulle. Ja halusin itselleni aikaa miettiä mitä tästä eteenpäin. 1,5kk taukoa. Se ei ole pitkä aika. Ja sanoin lapsille miksi en heitä ota luokseni. Sinä aikana kun en ottanut lapsia, toimitin tytölleni syntymäpäivälahjan, olin toimitsijana vanhimman pojan turnauksessa, vedin heidän joukkueelle harjoitukset. Kyse ei ole elatusmaksuista vaan siitä miten suomalainen oikeuslaitos toimii huoltajuusriidoissa. Äiti on oikeasti se jota siellä puolletaan. Tasa-arvo on aika kaukana ja sellainen ajattelutapa että on oikeasti olemassa kaksi vanhempaa, jotka välittävät lapsistaan ja haluavat olla osa heidän elämäänsä. Jos luit alkuperäisen viestini huomasit varmaan että olin ollut JOKA TOISEN viikon lasteni kanssa eron jälkeen. Mitä tapahtuu kun lapselta katkeaa suhde toiseen vanhempaan johon on ollut kiinteät välit?
Sitten huoltajuuskiistasta. Se joka ei ole sellaista kokenut ei voi tietää millaista se on. Miten raskasta ja kuluttavaa sekä henkisesti että fyysisesti. En suosittele kenellekkään. Ja itse en ole tuollaista halunnut. Kysyin silloin tuota asumisasiaa lapsilta ja koska he vastasivat minulle niinkuin perheneuvolan selvitys puoli vuotta ennen selvityksen tekoa en voinut jättää asiaa sikseen ja mennä lasten äidin ehdotuksen mukaan.
Moni isä joutuu kylmentämään sydämmensä pelkästään siitä syystä että toinen vaihtoehto voi olla sekoominen. Ei ole helppoa luopua lapsista, isilläkin voi olla tunteet. Voi olla helpompi elää ilman tapaamisia koska ne tuo tunteet pintaan.
Tuo on juuri noin.
http://ihmissuhteet.blogspot.com/2006/12/ist.html
Tuossa linkissä kohta c on lähes omaa elämääni. Tosin olen päättänyt että en luovuta. En vaan voi. Olen noita lapsia halunnut yhtä paljon kuin lasten äiti ja minulla täytyisi olla samanlaiset oikeudet olla vanhempi kuin lasten äidiltä.
Jokainen voi kokeilla olla tapaamatta lapsiaan 18 kuukautta. Olen nähnyt omia lapsiani satunaisesti koulujen juhlissa, ohimennen kaupassa, yms. Olen jutellut heidän kanssaan mesessä tai puhelimessa viikottain. Ostanut heille heidän tarvitsemiaan tavaroita. Maksanut soittotunnit. Mutta.. se että näkee lapset vilaisulla ja lähes kaikki oikeudet heihin on viety on todella raskasta henkisesti. Huoltajuus on yhteishuoltajuus.
sillä:
http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=235632&search=is%E4t
eipä ole kirkossa kuulutettu että äiti voi toimia miten huvittaa!
Yh-isä kuittaa tämän.
Suosittelen lukemiseksi alla olevaa dokkaria. Käy myös käsikirjaksi kuinka menestyä huoltajuusriidassa:
http://www.oikeus.fi/uploads/dltpjzokb1.pdf
Kyseessaä siis Helsingin hovioikeuspiirin laatuhanke 2007 -työryhmän mietintö huoltajuusriitojen käsittelyistä.
meilläkin yhteishuoltajuus,la kouluiässä käynnit muuttui,ja harveni jopa loppui.nyt kesällä rupesi käymään uudestaan.uusi lemmikki,retket,elokuvat,uimahalli ym auttaa asiaa,ei väkisin.alko ongemien johdosta kännit nyt epä säännölliset
Vaikutetaan me vastuulliset isät silti asioihin. Muista miessakit yms. Totta on se että isät ovat pahasti syrjittyjä näissä huoltajuusasioissa. Ihmetyttää ja kummastuttaa miksi vielä toimitaan kuin 60-öuvulla ja lapsilta viedään toinen vanhempi, vanhempi joka haluaa olla aktiivisesti myös eron jälkeen lähivanhempi. Äitejä hyysätään ja isää kohdellaan kuin etäistä sukulaista eron jälkeen. Harvoja poikkeuksia on ja nekin työn ja tuskan takana!
Tsemppiä sulle AP ja yritä pitää lapsiisi silti mahd. paljon yhteyttä! Kyllä he vielä totuuden ymmärtävät! Älä vahingossakaan kosta heille, vaikket sitä tietenkään teekään! Uskotaan muutokseen ja toimitaan sen eteen!
Minua loukkasi henkilökohtaisesti eniten vanhempieni erossa se, että isäni luovutti mielestäni liian helposti. Kaikkea en tietenkään tiedä, mutta se sai minut halveksimaan isääni pitkälle aikuisikään. Onneksi hankin isän takaisin elämääni, mutta sitäkään olisi tuskin tapahtunut ilman minun aktiivisuuttani. Poissaoleva isä menetti silmissäni aikuisuutensa ryypätessään ja sääliessään itseään.
Erot voivat olla raastavia, mutta aikuisen on muistettava kaiken tuskankin keskellä, että hän ON yhä edelleen vanhempi. 1,5 kk on todella pitkä aika lapselle, vaikka isä miten perustelisi sitä itselleen tarpeellisena. Lapsi kun ei hahmota aikaa aikuisen tavoin. Hän elää tässä ja nyt ja saattaa hyvinkin pelätä, ettei isää koskaan enää näy. On siis luonnollista, että lapsi menettämisenpelossaan takertuu siihen vanhempaan, joka on hänen luonaan, eikä häivy potemaan tuskiaan. Itse en halunnut tavata isää hänen ottamansa etäisyyden jälkeen, sillä koin hänet vieraaksi. Minä olin joutunut jo tekemään surutyötä hänen lähdettyään. Älä siis luule, että pienemmät lapsesi olisivat äitinsä aivopesemiä. Joutuessaan eroon vanhemmistaan etenkin pienet lapset reagoivat jälleennäkemisiin ristiriitaisin tuntein. He saattavat osoittaa mieltään vanhemmalle torjumalla tämän. Tämä havainnollistuu toistuvasti työssäni lastensairaalassa, jossa lapset saattavat olla pitkiäkin aikoja poissa kotoa.
Ainakin lapselle olisi tehtävä mahdollisimman hyvin selväksi se, ettei vanhemmuus mihinkään katoa. Kaikille isille siis toivomus, että vaikka tyypillisen miehinen tapa onkin ongelmien ilmetessä vetäytyä niitä yksin pohtimaan, lasta ei saa jättää epätietoisuuteen.
..lasten äidille. Kertoa hänelle että hän on edelleen vanhempi ja vanhempi tekee loppupeleissä ne päätöksen jotka vaikuttavat lasten elämään. Vanhemmat tukee ja kasvattaa lapsiaan. Enkä luule että lapset ovat äitinsä aivopesemiä vaan tiedän että lasten äiti on tiedostomattaan vaikuttanut lasten tahtoon. Ja mistäkö tiedän? Tekstiviestit kertoo, suhtautuminen asioihin kertoo ja poikani kertoo. Tässä asiassa on taustalla katkeruutta lasten äidin puolelta. Ja on oikeasti tosi väärin että lapset ovat ne jotka siitä eniten kärsivät.
Perheneuvolan selvityksessä lapsia eniten kuormittava asia oli vanhempien välinen riitaisuus. Olisin ollut valmis perheneuvolassa keskustelemaan lasten äidin kanssa riita-asioista. Lasten äidin mukaan sellaiselle ei ollut tarvetta. Tässä on epäkohta laissa. Jos saadaan selvityksestä tuollainen tulos niin eikö molempien vanhempien tulisi edesauttaa riidan poistumiseen. Itse koin asian siten että lasten äiti oli tietoinen suomalaisesta oikeuskäytännöstä ja omista vahvuuksista (kiitos hänen hyvän asianajajan) ja hänen ei tarvinnut maksaa riidasta mitään (siis asianajajasta ja oikeuskäsittelyistä). Noiden syiden takia lasten äiti pystyi vaan menemään eteenpäin hakien omaa tahtoaan lävitse oikeudessa. Perheneuvolan selvitys kertoi minusta sen mikä oli totta mikä ei. Ja sama selvitys kertoi kumpi puhui totta kumpi ei. Pystyimme 2,5 vuotta elämään sovussa eron jälkeen, lapset vuoroviikoin. Riitaa aiheutti se että olimme sopineet erotessamme että yhden laspen huoltajuus siirretään minun nimiin vuoden päästä erosta (erossa lapset laitettiin äidin nimiin taloudellisista syistä). Lasten äiti ei tuota suullista sopimusta ole koskaan pitänyt.
Tähän loppuun sanon sen. Että tein väärin lapsia kohtaan käräjäoikeuden päätöksen jälkeen. Tilanne oli vain henkisesti niin raskas silloin että tein noin tyhmän päätöksen. Mutta mielestäni anteeksi täytyy osata antaa, myös lapsien. On aika suuri rangaistus menettää kaksi kolmesta lapsesta riidan takia jota itse ei ole koskaan halunnut. Ja lapset tajuaa vasta myöhemmin mitä he ovat menettäneet. Tällä hetkellä heidän käsityskykynsä ei riitä asiaa tajuamaan.
No, sä voit vaan toivoa, että lapset joku päivä ymmärtää. Mut ei se ole heidän syynsä, ettet sä osannut hoitaa asiaa heidän kannaltaan fiksummin. Itsesääli kun on pahimmanlaista itsekkyyttä.
on yleensä rajansa. Ja joskus se raja voi tulla vastaan. On hyvä, että myöntää sen ja vielä parempi, jos jotenkin yrittää selvitä elämästä...