Vilnan vesi

Onko Vilnan vesijohtovesi suomalaiselle juomakelpoista?
86376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eipä taida olla. Meitä ainakin varoiteltiin juomasta sitä kun kävimme siellä. Siltikin onnistuin saamaan kaverin kanssa jonkun pöpön. Idiootit kun ei älytty että hampaiden pesussakaan ei vettä oikein voisi käyttää, koska tietenkin ne pöpöt silloinkin pääsee elimistöön. Eli omalla vastuulla. Ei vissiin ne paikallisetkaan sitä juo, tai niin ainakin ymmärsin kun heidän kanssaan keskustelimme asiasta.

Äänestä

on.

Kyselin ja selvittelin samaa asiaa jokunen aika sitten, ja vastaus oli että on juotavaa. En tosin kysellyt täällä suomi24:ssä vaan muualta kuulin ja itsekin luin että juotavaa on. Vilnassa ollessani pesin salaatit hanavedellä ja tein siihen teet ja kahvit (keitin vettä teetä varten vain sen verran että vesi lämpeni sopivaksi). Taisipa sitä tulla vähän juotuakin ihan sellaisenaan, vaikkakin janoon joimme pullotettua vettä tms. Eipä tullut kenellekkään mitään vatsapöpöä, olimme isommalla porukalla liikenteessä. Mutta kannattaa selvittää tätä asiaa, voihan tilanne muuttua... tai sitten saimme väärää tietoa, useammasta eri lähteestä. Mutta noi aiemmat vastaukset on vähän, no... joo...liioiteltuja.

Mielestäni sikäläinen bakteerikanta on sama kuin meilläkin, eihän se nyt mitään Venäjää ole. Liettuassa on herkkä mahani aina ollut kunnossa, mutta esim. Espanjassa ja Italiassa on tullut sairastuttua vaikka näissä maissa olen vältellyt hanavettä.

Mutta jos haluat pelata varman päälle, niin juo janoosi pullovettä mutta pese toki hampaasi hanavedellä. Yleensä mahapöpö saadaan omien käsien välityksellä, joten käsihygienia kunniaan. Mutta ihan oikeasti, Liettua ei ole maa jossa tarvitsisi pelätä turistiripulia. Tavan mahatautejahan on joka maassa liikenteessä ja voihan sitä mahansa saada sekaisin myös kesähelteen pilaamasta ruoasta.

Niin ja sit yks juttu vielä. On paikkoja muissa maissa joissa hanavesi on puhdasta juotavaksi, mutta vanhojen ja huonokuntoisten vesiputkien takia likaa ja pöpöjä pääsee matkalla veteen, joten se tulee saastuneena ja juomakelvottomana hanasta ulos.

Äänestä

Europa City Hotellissa vesi oli puhdasta,hampaiden pesuun ok. Jäitä otin Campariin

Äänestä
  • Teimme, perheen kanssa pitkän reissun, Viron ja Liettuan ja Latvian maaseuduilla että kaupungeissa. mm.olimme Liettuan puolella myös Saulissa. (Siaulilissa) ja muuallakin Päätepiste oli Vilna. Sietä toista takaisin omalla autolla Suomeen.

    Käytimme juomiseen varmuuden vuoksi pullotettua vettä, hampaamme pesimme hanavedellä. Ei vatsapöpöä kenelläkään. Muistakaa hyvä käsihygienia!!! Se on tärkeää täällä Suomessakin varsinkin kesäisin.

    ps. yli 20 vuotta, sitten kun Vilna oli vielä NL:n vaikutuspiirin alaisena, sain tuolta reissulta ikävän ja kovan turismiripulin kotiin vietäväksi. Vanhat putkistot saattavat tehdä kepposiaan. Mutta Hotelli Novotelissa emme ainakaan pöpöä saaneet kukaan.

    Äänestä

  • Liettuan maaseutuun ihastuneet kirjoitti:

    Teimme, perheen kanssa pitkän reissun, Viron ja Liettuan ja Latvian maaseuduilla että kaupungeissa. mm.olimme Liettuan puolella myös Saulissa. (Siaulilissa) ja muuallakin Päätepiste oli Vilna. Sietä toista takaisin omalla autolla Suomeen.

    Käytimme juomiseen varmuuden vuoksi pullotettua vettä, hampaamme pesimme hanavedellä. Ei vatsapöpöä kenelläkään. Muistakaa hyvä käsihygienia!!! Se on tärkeää täällä Suomessakin varsinkin kesäisin.

    ps. yli 20 vuotta, sitten kun Vilna oli vielä NL:n vaikutuspiirin alaisena, sain tuolta reissulta ikävän ja kovan turismiripulin kotiin vietäväksi. Vanhat putkistot saattavat tehdä kepposiaan. Mutta Hotelli Novotelissa emme ainakaan pöpöä saaneet kukaan.

    kanssamme tämän turistiripulikokemuksen...

    Äänestä

Paikalliset juovat. Vedessä täysin oma bakteerikanta, joka saa suomalaisen vatsan melkein varmasti sekaisin. Itse en Vislnassa asuessani juonut vesijohtovetto, mutta kyllä pesin sillä hampaat. Harvemmin viikon matkalla ehtii vielä ruuastakaan uutta bakteerikantaa saada, joten en lähtisi kokeilemaan onneani vedenkään kanssa.

Muutama paikallinen jugurtti ja sitten vatsa normaalisti kestää uuden bakteerikannan ruuasta.

Äänestä

Mahan hyvinvointi on mukava asia ja omaa napaa lähellä. Don't play with your belly! ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyvänä kirjoitti:

Onko Vilnan vesijohtovesi suomalaiselle juomakelpoista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu