kansainvälisesti uusavuttomat

C´moon

Olen muutaman viikon lukenut tätä palstaa ja täytyy myöntää että karvat nousevat pystyyn. Hyvät suomalaiset naiset ja tytöt..jos olette tehneet lapsen ulkomaalaisen kanssa, niin miksi te täällä kysytte kasvatusneuvoja? Jos miehenne on eri rotua tai eri uskontoa, niin te käsittelette heitä kuin olisivat aivan ventovieraita tai ulkoavaruudesta. Tämän palstan kaikki kysymykset tulisi esittää niille miehillenne! Ettekö keskustele ollenkaan?
Tiedän kyllä niitä ylipainoisia suomalaisia naisia jotka menevät kuukauden tutustumisen jälkeen esim. gambialaisen kanssa naimisiin, eikä heillä ole edes yhteistä kieltä. "Syvälliset" keskustelut käydään tankero-englannilla, niin onhan siinä ehkä syy kysellä täältä neuvoja. Säälittää kyllä lapsen puolesta kun suomalainen tyttö kasvattaa yksin esim. erirotuista lasta ja yrittää keskustelupalstoilta löytää neuvoja miten esim. tehdään afrikkalaisia ruokia ja miten oikeaoppisesti pidetään kantoliinaa.
Olkaa ensin itse kansainvälisiä ja tutustukaa oikeasti ihmiseen kenen kanssa teette ne lapset. Silloin mennään perse edellä puuhun jos muututaan kansainvälisiksi yhdessä yössä kätilöopistolla.
Muuttakaa pariksi vuodeksi sinne missä puolisonne juuret ovat. Menkää sinne vaikka töihin. Ja kun palaatte takaisin olette oikeasti kansainvälisiä. Jos siellä oli jotain mitä haluat ottaa kasvatukseen mukaan...ottakaa.

19

2595

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jäi vaivaamaan

      se, miten ihmisen ylipainoisuus vaikuttaa lastenkasvatukseen, ja onko sillä jotakin yhteyttä tankero-englantiin. Onko aiheesta olemassa tutkimuksia, vai kerrotko vain omasta kokemuksestasi?

      • C´moon

        "se, miten ihmisen ylipainoisuus vaikuttaa lastenkasvatukseen, ja onko sillä jotakin yhteyttä tankero-englantiin. Onko aiheesta olemassa tutkimuksia, vai kerrotko vain omasta kokemuksestasi? " kirjoitit.

        Siihen tuli ns. freudilainen-lipsahdus.

        Ei ole omakohtaisia kokemuksia. Mutta seuraan ympäristöä. Olen 3-kymppinen mies ja rodultani olen cocktail (black&white). Olen puolet elämästäni asunut Afrikassa ja puolet Euroopassa. Joten katsoisin että oma "pöytälaatikkotutkimukseni" on aika totuudenmukainen. Hyvää kesää!

        p.s. afrikkalaiselle lapselle ei ole pakko laittaa rastoja;)

    • so true!

      on monesti niin totta!! Aivan kuin pariskunnat eivät edes tuntisi toisiaan kun pitää palstoilla kysyä ja ihmetellä mitä yksinkertaisimpia asioita! Useilla naisilla taitaa motiivina olla vain black magic ja "se ihqu tumma vauva", huoh...

      t. miehensä kanssa PALJON keskusteleva afrikkalaisen vaimo

      • iskee aina lyhyitä

        läskejä blondeja?

        Tiedän naisen, jolla jo kolmas mies kierrossa ja kaikille lapsi. Työpäivää tää nainen ei oo taatusti tehnyt, miksi oliskaan?

      • C´moon
        iskee aina lyhyitä kirjoitti:

        läskejä blondeja?

        Tiedän naisen, jolla jo kolmas mies kierrossa ja kaikille lapsi. Työpäivää tää nainen ei oo taatusti tehnyt, miksi oliskaan?

        Useissa afrikkalaisissa kulttuureissa pidetään lihavia ja isoperseisiä naisia seksikkäinä. Se on vaan kulttuurijuttu. Sama kuin länsieurooppaiset tänä päivänä arvostavat taas anorektikko ja teinivartaloa muistuttavia naisia.
        Olin kerran keski-afrikkalaisessa yökerhossa jossa sattui olemaan paikalliset missikisat. Olin todella ihmeissäni kun melkein kaikki osallistujat olivat reilusti ylipainoisia, lyhyitä ja isoperseisiä. Diskon paikalliset miehet hurrasivat ja kuolasivat näiden perään ihan ekstaasissa. Pari kilpailijaa oli taas laihoja ja heille buuattiin ja haukuttiin "puuttuvia" muotoja. Siksi monesti afrikkalaiset miehet ottavat lihavan suomalaisen naisen, siis aluksi. Mutta kun ovat passi-asiat saaneet kuntoon ja ehtineet olla euroopassa jonkin aikaa, niin ottavat sitten mieluummin eurooppalaisittain kauniin (silmä tottuu paikallisiin ihanteisiin). Tai sitten he palaavat afrikkalaiseen naiseen.
        Näin minä olen läheltä seuranneena tilanteen ymmärtänyt (ja todennut). Koska olen puolet afrikkainen, niin miehet minulle ihan suoraan ihanteensa ja suunnitelmansa kertovat.
        Ei asiassa mitään pahaa ole. Aikuinen voi vapaasti valita kumppaninsa. Ei ole olemassa oikeaa ja väärää tapaa.

      • kateeksi?
        iskee aina lyhyitä kirjoitti:

        läskejä blondeja?

        Tiedän naisen, jolla jo kolmas mies kierrossa ja kaikille lapsi. Työpäivää tää nainen ei oo taatusti tehnyt, miksi oliskaan?

        Hyvinhän heillä menee, kun kerran lapsiakin tulee.

      • ei todellakaan
        kateeksi? kirjoitti:

        Hyvinhän heillä menee, kun kerran lapsiakin tulee.

        Se että tulee lapsia todistaa vain sen, että kummankin osapuolen lisääntymiselimet toimivat. Ei muuta.

      • Realistiiii......
        iskee aina lyhyitä kirjoitti:

        läskejä blondeja?

        Tiedän naisen, jolla jo kolmas mies kierrossa ja kaikille lapsi. Työpäivää tää nainen ei oo taatusti tehnyt, miksi oliskaan?

        kuvailemillasi naisilla on vähemmän valinnanvaraa Suomessa = vaikeaa saada suomalainen mies.

      • väärin
        Realistiiii...... kirjoitti:

        kuvailemillasi naisilla on vähemmän valinnanvaraa Suomessa = vaikeaa saada suomalainen mies.

        Tähän pitää sanoa, että avaa silmäsi ja katso ymäpärillesi koska silloin näet kuinka paljon on suuria/lihavia naisia myös SUOMALAISILLA miehillä vai voitko väittää muuta?

    • +++

      Jos lukisit muutaman viikon muitakin palstoja, huomaisit, että monikulttuuristen perheiden vaimot eivät suinkaan ole ainoita uusavuttomia. Niitä löytyy tasan yhtä paljon ihan tavallisista suomalaisperheistäkin. He vaan luonnollisesti kyselevät neuvoja eri palstalta..

      Muuten olen kyllä samaa mieltä. Edustamme mieheni kanssa eri kansallisuuksia ja uskontoja, muttei niistä koskaan ole meillä tarvinnut riidellä. Emme asu suomessa. Keskustelemme useilla eri kielillä, myös syvällisesti. Lapsellemme puhumme myös kolmea kieltä, ja hän tulee tuntemaan molemmat kulttuurit ja uskonnot. Hän tehköön oman ratkaisunsa niiden suhteen myöhemmin. Kahden eri uskonnon ja kulttuurin oppiminen ei sulje kumpaakaan pois.

      Kyse on kai loppujen lopuksi siitä, minkälaisella pohjalla suhde on ylipäätään.
      Toiset tappelevat uskonnoista, asuinmaasta ja kulttuurista, toiset mustasukkaisuudesta, laiskuudesta, riippuvuuksista, epärehellisyydestä; mistä milloinkin.

      Eli pelkästään se, että osapuolet ovat eri maista, ei tee naisesta uusavutonta. Suurin osa naisista on jo valmiiksi uusavuttomia ja yksinkertaisia, eikä joku gambialainen lomaromanssi sitä ainakaan poista. Päinvastoin, se oikein rehahtaa kun sitä viljelee kaksi ihmistä yhden sijaan.

    • vai mikä mättää?

      "erirotuista"

      Ei ole olemassa eri ihmisrotuja. Jos ympäristösi on sellaista sinulle opettanut, olivat väärässä.

      "miten oikeaoppisesti pidetään kantoliinaa"

      Kantoliinakysymyksiä löydät MILTÄ TAHANSA vauva-aiheiselta sivulta. Oli vauvan tai vanhempien väri sitten vaikkapa vihreä. Huomaat sen itsekin, kun vaimosi tulevaisuudessa hurahtaa raskausaikanaan :)

      "Muuttakaa pariksi vuodeksi sinne missä puolisonne juuret ovat. Menkää sinne vaikka töihin. Ja kun palaatte takaisin olette oikeasti kansainvälisiä."

      Ihan hyvä neuvo, mutta... ei pari vuotta riitä kansainvälistymiseen. Ja oikea asenne pitää muutenkin olla. Yleensä suomalaisuus istuu toooooosi syvässä ;) Jos lapsi ei pääse lainkaan isänsä kulttuurin piiriin, ainoa siitä muistuttava asia on (valitettavasti) suomalaisista eroava ulkonäkö.

      Jos lapsen isä ei ole enää kuvioissa mukana, on parempi, että ne "ylipainoiset suomalaiset naiset" ja "suomalainen tyttö" etsivät tukea lapsensa kasvattamiseen edes vertaisryhmiltä. Silloin lapsen "erilaisuus" ei kasva ongelmaksi, vaan äiti osaa siitä erilaisuudesta (erilaisenhan muuten tuomitsee vain ympäristö...) huolimatta kasvattaa lapsensa tasapainoiseksi ja terveellä itsetunnolla varustetuksi suomalaiseksi. (Suomalainen lastenneuvolatoimintakin on mokulasten osalta vielä lapsen kengissä.)

      Suosittelisin sinua käymään keskustelua omien vanhempiesi (etenkin äitisi) kanssa selvittämättä jääneistä asioista. Siten jaksat sitten itsekin suvaita paremmin erilaisuutta ja hyväksyt oman itsesi ja pääset ylitse omasta identiteettikriisistäsi(?).

      Terkuin kolmen "mustavalkoisen" ipanan äiti, mustan miehen vaimo ja vertaistukiryhmän vetäjä.

      • C´moon

        Kirjoitit: "Ei ole olemassa eri ihmisrotuja. Jos ympäristösi on sellaista sinulle opettanut, olivat väärässä."

        Täh?! On on eri rotuisia ihmisiä. Ei siinä mitään ihmeellistä ole. Usean maan passeissa ja neuvolakorteissakin lukee rotu. Mallikansioissakin voit törmätä eriin rotuihin.

        Jos yritit pelastaa maailman (tai itsesi) tuolla kommentilla, niin ajatuksesi kuitenkin "lokeroi" kansat ja rodut. Tekstisi lopussa puhut sitten näin:

        "Terkuin kolmen "mustavalkoisen" ipanan äiti, mustan miehen vaimo ja vertaistukiryhmän vetäjä. "

        Mikä hemmetin vertaistukiryhmä?! Mihin sä semmoista tarvitset? Vertaisryhmiä perustetaan mm. väkivallan uhreille, lapsettomuudesta kärsiville ja sairauden runtelemille ihmisille, eikai nyt vertaisryhmää tarvi jos on rakastunut erimaalaiseen ihmiseen?

      • so true!
        C´moon kirjoitti:

        Näitä vertaistukiryhmiä näyttää olevan tarjolla nyt aivan uusiakin tällä aihepiirillä! Kuten kummastelit mokusuhteissa olevien kysymyksiä nettipalstoilla, joillakin tarve vielä läheisempään "tukeen"?!? Itse en myös ymmärrä...
        Suomessa nämä monikulttuuriset suhteet näyttävät vieläkin olevan niin "uusi" juttu ja joillekin jotain niin erikoista,että meinaa itse parisuhde unohtua kun etsimällä etsitään ja odotetaan niitä kulttuuriongelmia! Keskustelutaito partnerin kanssa vaikuttaa monilta unohtuvan..

      • taitaa mättää tosi pahasti?
        C´moon kirjoitti:

        Kirjoitit: "Ei ole olemassa eri ihmisrotuja. Jos ympäristösi on sellaista sinulle opettanut, olivat väärässä."

        Täh?! On on eri rotuisia ihmisiä. Ei siinä mitään ihmeellistä ole. Usean maan passeissa ja neuvolakorteissakin lukee rotu. Mallikansioissakin voit törmätä eriin rotuihin.

        Jos yritit pelastaa maailman (tai itsesi) tuolla kommentilla, niin ajatuksesi kuitenkin "lokeroi" kansat ja rodut. Tekstisi lopussa puhut sitten näin:

        "Terkuin kolmen "mustavalkoisen" ipanan äiti, mustan miehen vaimo ja vertaistukiryhmän vetäjä. "

        Mikä hemmetin vertaistukiryhmä?! Mihin sä semmoista tarvitset? Vertaisryhmiä perustetaan mm. väkivallan uhreille, lapsettomuudesta kärsiville ja sairauden runtelemille ihmisille, eikai nyt vertaisryhmää tarvi jos on rakastunut erimaalaiseen ihmiseen?

        Ympäristön paineiden vuoksi. Eli kun perussuomalainen haluaa potkia erilaista päähän, niin erilainen hakee tukea muilta erilaisilta. Ihan samaan se siis perustuu, kuin muutkin vertaistukiryhmät.

        Luuletko monikulttuuristen suhteiden olevan olemassa vain rakkauden vuoksi? Luuletko, että niitä pyöritetään pelkän rakkauden voimalla? Ei mikään suhde toimi ja kehity pelkästään rakkaudesta, joissakin rakkautta ei ole lainkaan... ja silti hyvin pyyhkii. Kovin rajoittunut tuntuu olevan sinun parisuhdekäsityksesikin ;)

        En minä niitä ryhmiä itseni vuoksi vedä (tai no palkan, joo). Vetämissäni ryhmissä kukaan ei ole kaivannut tukea itse parisuhteeseen, vaan siihen, miten vastata ympäristön paineisiin, jopa rasismiin ja kuinka suojata lapsiaan siltä ja kuinka kannustaa puolisoa aina vaan yrittämään, vaikka joka paikassa on seinä vastassa. Olisi vertaistuki varmaan tehnyt hyvää sinunkin äidillesi?

        Ihmisten jaottelua eri rotuihin ei nykyisin pidetä biologisesti perusteltuna. Myös Unesco on suositellut jo vuodesta 1950 lähtien luopumaan termistä "rotu".

        Heh... korostaessani "omaa mustavalkoisuusleiriäni", ilmaisin sinulle, että "samassa leirissä" ovat sinun kanssasi minunkin lapseni. He eivät kuitenkaan itkeskele tälläisillä palstoilla huonon itsetuntonsa voimin ja lapsuudentraumojensa vuoksi, koska heille on annettu vahva tuki kotoa pienestä pitäen.

        Kasvatettaessa Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa erilaisia lapsia, vanhemmilla täytyy olla ihan erilaisia valmiuksia, kuin "normiperheiden" vanhemmilla, jos halutaan antaa lapsille kunnon eväät elämälle. Siksipä on hyvä, että ne "läskit" ja "teinit" tulevat ryhmiini rohkaistaviksi... jotta jaksaisivat sitten kannustaa lapsensa tasapainoiseksi yhteiskunnan jäseneksi.

      • C´moon
        taitaa mättää tosi pahasti? kirjoitti:

        Taas mennään;)

        Sinä kirjoitit:

        En ymmärtänyt miten tuo kappale liittyy mihinkään kirjoittamaani? Kappaleessasi oli paljon kysymyksiä, jotka vastailivatkin itselleen .Mikäs siinä jos tykkää kirjoittaa kirjoittamisen ilosta..." JOO-OH, luulen että monikulttuuriset suhteet ovat vain rakkauden vuoksi..tsiisus" Älä aliarvioi keskustelukumppanisi järjenjuoksua. Minä yritän laskeutua sinun tasolle.

        Jatkoit vielä:

        En edelleenkään ymmärrä tätä sinun vertaistukiprojektia multikulttuuripiireissä.
        Kerro lisää miten nämä vetämäsi ryhmät oikeasti hyödyttävät ketään?
        Itse näen sieluni silmin sinut jonkun nuorisotalon tai työvänopiston tiloissa ymmärtävästi nyökkäilevän muiden tälläisen "traagisen" kokemuksen läpikäyneiden äitien kanssa(perustaneet perheen muun kuin suomalaisen kanssa). Siemailette reilun kaupan kahvianne ja vaaleansinisiä pulleita reisiänne koristaa hennatatuoinnit. Taustalla soi kevyesti akrikkalaista kansanmusiikkia ja samalla valitatte hiostavan kosteasta heinäkuusta.

      • lakkais nyt jo mättämästä ;)

        "eikai nyt vertaisryhmää tarvi jos on rakastunut erimaalaiseen ihmiseen?"

        Kuten selitin, ei sen vuoksi.

        Juu, huomattu on ettet ymmärrä...
        Kuvasitko sepustuksessasi äitisi?
        ("Siemailette reilun kaupan kahvianne ja vaaleansinisiä pulleita reisiänne koristaa hennatatuoinnit. Taustalla soi kevyesti akrikkalaista kansanmusiikkia ja samalla valitatte hiostavan kosteasta heinäkuusta.")

        Kai sinä nyt "viisaana" henkilönä edes sen verran ymmärrät että monikulttuurinen parisuhde ei ole yhtäkuin parisuhde afrikkalaisen kanssa? Kun nimittäin ymmärrät sen, saattaa sinullekin valjeta oma yksinkertaisuutesi...

    • nä1nTehnyt

      täällä valkoisen afrikkalaisen kanssa avioitunut.
      Mieheni ei ole muslimi ja lapseni eivät ole värillisiä

      Ei riitä et tutustuu mieheen.
      Pitää tutustua kulttuuriin niin et voit mennä 'silmät auki' naimisiin.

      Minä asuin maassa ja en siinä mielessä 'vieraan' kulttuurista tulleen kanssa avioitunut. Se oli minulle siihen mennessä jo tuttua.

      Heti kun pintaa raapaisee huomaa miten jotkut asiat ovat todella erilaisia ja miten jopa miehen oma asenne on eri planeetalta.

      Nyt asumme kummallakin neutraalissa maassa ja riidellään lapsen koulu valinnoista. Minä haluaisin enemmän vieraita kieliä ja olen tutustunut paikallisiin kouluihin ja miestä ei kiinnosta koska koulu on koulu ja ei välitä.

    • mutta kuitenkin

      olihan siinä asiaakin... Itse olen naimisissa keski-europpalaisen miehen kanssa. Vaikka edustamme periaatteessa samaa kultturia, niin uskonto on eri ja eroavaisuuksia kyllä löytyy. Olen asunut vuosia hänen kotimaassaan ja siellä alunperin tapasimmekin. Tällä hetkellä asumme suomessa ja varmaankin täällä asumme jatkossakin. Suomessa kun on perheellisen naisen niin helppo (eurooppalaisiin verrattuna) yhdistää perhe ja työelämä.. Mutta jos en tuntisi hänen kulttuuriaan (ja hän minun) niin varmasti ongelmia riittäisi. Luulen jo, että pelkästään sukulaisten käyttäytymisessä riittäisi ihmeteltävää puolin ja toisin jos emme ennen naimisiin menoa olisi molemmat tutustuneet toistemme kotimaihin ja kulttuuriin.. Niin, että vaikka kuinka rakastuu niin kannattaa muutaman vuoden katsella ja tutustua toiseen hänen taustaansa.. Ennen kaikkea kun kumppani on ulkomaalainen!!

    • Äiti minäkin

      Parasta tekstiä mitä olen lukenut tältä suomi 25 :selta.
      Ensiksi menkää aviomiehenne kotimaahan tutustumaan, asumaan, töihin.
      Teidän täytyy tietää aviomiehenne historia.
      Mistä hän on lähtöisin.

      Aviomiehenne on teidän läheisin ihminen.
      Teidän täytyy keskustella aviomiehenne kanssa.

      Se että menee naimisiin ulkomaalaistaustaisen kanssa ja asuu Suomessa ei tee kenestäkään ulkomaalaista.

      Teidän lapsenne täytyy nähdä isänsä kotimaa, nähdä isän sukulaiset , tietää omat juurensa.

      Isän tehtävä on opettaa lapselleen omaa kotikieltään , ei tankero englantia.
      En ole koskaan ymmärtänyt näitä moku perheitä jotka ovat olleet naimisissa yli 10 vuotta , eiväkä koskaan ole matkustaneet aviomiehen kotimaahan.

      Minkä takia tehdä aviomiehen pöperöä kotona , kun asumme Suomessa.
      Kun lapsillanne on Suomalaisia kavereita, heistä tulee Suomalaisia.

      Ette te äitinä saa lapsistanne kansainvälisiä.
      Se on isän tehtävä kasvattaa jälkikasvulleen kulttuurinsa merkitys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1321
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1155
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      990
    6. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      986
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      889
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe