Näin ulko-suomalisena naisena, taytyy kylla myontaa, etta silloin kun olin nuori, pari kymppinen, ja menin ulkomaille lomamatkalle; ihastuin ensisilmayksella tuohon tummaan mieheen josta sitten tuli mieheni. Itse olen vaalea, ehkä vastakohdat vetavät puoleensa.
Muutin mieheni maahan, ja olin en pelkastaan ihastunut mieheeni mutta myos hanen maahansa ja kulttuuriinsa josta olin todella ylpea.
Ensimmäiset 10 vuottta minulle oli mieheni maa ja kulttuurri erittain tarkeita. Olin fanaattinen mieheni maan edustaja. Opiskelin mieheni maan kielta niin hyvin etta melkein unohdin Suomen kielen
Nyt kun olen synnyttanyt nelja lasta ja ikaakin on jo kertynyt voin sanoa että enaa en pida mieheni maata parempana kuin Suomea, Suomalainen mies on nyt ihan yhta hyva kuin nykyisen olinpaikkani miehet,
enaa ei miehen tukanvari sen paremmin kuin kansallisuuskaan merkitse minulle mitaan. Vaalea suomalainenkin mies voi olla komea. Vain henkilo merkitsee. En enaa vihaa Suomalaisia miehia!
Ulkosuomalaiset ovat suurimmaksi osaksi jostain syysta naisia maassa kuin maassa.
Poikani aion lahettaa Suomeen tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin, ja toivon, että he ottaisivat suomalaiset naiset.
Tyttaremme aiomme pitaa visusti taalla, koska tyttojen isa haluaa paikallisen miehen heille.
Kohta lahdemme kesalomalle lomailemaan Suomeen.
Olen ihmetellyt sita kun olen lahettanyt joskus lapsia ulkosuomalaisten lastenleireille Suomeen, suurimmalla osalla lapsista on aiti Suomesta ja isa ulkomailta. Mistakohan tama johtuu?

Vastaukset 19
Vanhimmat
" Opiskelin mieheni maan kielta niin hyvin etta melkein unohdin Suomen kielen "
Hyvin hyvin vaikea uskoa. Siis että olisit muka ollut unohtamassa Suomen kieltä.
Vuosikymmeniä ulkoimailla asuneetkin Suomalaiset osaavat vielä äidinkieltänsä,
vaikka eivät ole sitä ikuisuuksiin arkikielenään käyttäneet. Tulee mieleen se ilmiö,
jossa pari vuotta ulkomailla oleskelleet mallitytöt näyttelevät puhuvansa hoono Soomi,
koska ovat muka niin kansainvälistä että.
Se on kuitenkin se kieli, joka on ihan lapsesta asti iskostunut päähän.
Ei se ihan helpolla unohdu, vaikka kuinka yrittäisi esittää muun maalaista.
Ihan ongelmitta tuo nyt ainakin näyttää sujuvan. Kävitkö välissä muka opiskelemassa
suomea? :D
Eikö sinulla muka ollut mitään suomenkielisiä kontakteja elmässäsi 10v aikana?
Ei edes sukulaisia? Häpesitkö sinä omia juuriasi, kun muiden kulttuurit olivat niin
mahtavia ja olit niistä ylpeä, mutta oma ei mitään niiden rinnalla?
Vieläkö häpeät sitä, että olet suomalainen? Häpesitkö myös omaa sukuasi,
ystäviäsi yms?
mulle kävi noin 3:ssa viikossa. En siis ollut 3:een viikkoon puhunut suomea ollessani kielikurssilla englanninkielisessä maassa, sillä siellä ei ollut kuin yksi toinen suomalainen, joka ei kanssani hengaillut vaan ryhmämme muutama muu skandinaavinen jäsen joiden kanssa tuli puhuttua enkkua, ja ryhmäämme johti toisesta pohjoismaasta kotoisin ollut liideri suomalaisten vähäisyyden takia.
Sitten kun piti siinä tokan viikon lopussa soitella Suomeen, noh puhe takkuili enkä meinannut löytää oikeita sanoja aina. Piti ihan miettiä, miten jokin asia sanottiin. Aksentti taisi mennä mulla aika pieleen... Sama juttu kun olin juuri palannut Suomeen ja kerroin sukulaisille matkasta, puheessa piti miettiä miten jokin asia ilmastaan ja painotus meni pieleen.
Kyllä se kieli unohtuu siis hyvin lyhyessäkin ajassa, jos sitä ei käytä. Ei nyt sanat ehkä, mutta ääntämistapa ja lausejärjestys yms.
Kyllä näin voi käydä jos on oikein hulluna rakastunut ja rakastaa miehensä maata ja kulttuuria.
Nuorena naisena halusin olla mieheni maan kansalainen ja olla ylpeä siitä. Siihen liityy tietynlainen ehkä tiedostamatonkin unohtaminen ja samaistuminen.
En häpeä enää suomalisia sukujuuriani nyt olen ylpeä suomesta ja suomalsisuudesta ja kuten kerroin haluan että poikani nai jopa suomalaiset naiset itselleen.
vapautta tyttärillesi kuin itselläsi oli?
"Poikani aion lahettaa Suomeen tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin, ja toivon, että he ottaisivat suomalaiset naiset.
Tyttaremme aiomme pitaa visusti taalla, koska tyttojen isa haluaa paikallisen miehen heille."
Mieheni käsitys suomalaismiehistä on huono. Hän ei luota suomalaismiehiin. Hänen pitää suomalaismiehiä vaimon hakkaajina, rasisteina alkoholisteina, puhumattomina tuppisuina tunnevammaisina jne.
Voi olla että minäkin olen osasyy tähän, kuin silloin nuorena naisena kerroin suomesta ja suomalaisista miehistä.
Piti nuorempana antaa miehelleni ja hänen maanmiehilleen sellainen kuva, että mieheni maan miehet ovat ulkonäöltään ja muilta ominaisuuksiltaan ylivoimaisia suomalaisiin miehiin nähden ja näinhän todellisuudessa ajattelinkin ja halusinkin ajatella.
Mutta nyt ajattelen toisin.
Maa jossa asun on patrialkaalinen.
Suku ja perhe täällä ohjaavat hyvin pitkälle ja toisella tavalla naisten elämää. Meidän on elettävä maassa maan tavalla. Toisella tapaa eläminen on hyvin raskasta.
Mieheni käsitys suomalaismiehistä on huono. Hän ei luota suomalaismiehiin. Hänen pitää suomalaismiehiä vaimon hakkaajina, rasisteina alkoholisteina, puhumattomina tuppisuina tunnevammaisina jne.
Voi olla että minäkin olen osasyy tähän, kuin silloin nuorena naisena kerroin suomesta ja suomalaisista miehistä .
Piti nuorempana antaa miehelleni ja hänen maanmiehilleen sellainen kuva, että mieheni maan miehet ovat ulkonäöltään ja muilta ominaisuuksiltaan ylivoimaisia suomalaisiin miehiin nähden ja näinhän todellisuudessa ajattelinkin ja halusinkin ajatella.
Mutta nyt ajattelen toisin.
Maa jossa asun on patrialkaalinen.
Suku ja perhe täällä ohjaavat hyvin pitkälle ja toisella tavalla naisten elämää. Meidän on elettävä maassa maan tavalla. Toisella tapaa eläminen on hyvin raskasta.
"Voi olla että minäkin olen osasyy tähän, kuin silloin nuorena naisena kerroin suomesta ja suomalaisista miehistä ."
Et ole syyssä miehesi kulttuurin rasismista!
"Maa jossa asun on patrialkaalinen.
Suku ja perhe täällä ohjaavat hyvin pitkälle ja toisella tavalla naisten elämää. Meidän on elettävä maassa maan tavalla. Toisella tapaa eläminen on hyvin raskasta."
Vapaus ja vastuu!
Suomalaiset ovat jälkipolvilleen suoneet omalla työllään sellaisia vapauksia mistä monissa muissa maissa ei uskalleta edes haaveilla,mutta meidän on myös ymmärrettävä että meillä on valinnoillamme myös vastuu siitä että nämä vapaudet siirtyvät jälkipolvillemme.
Sinä olet mielestäni epäonnistunut tyttäriesi kohdalla,koska olet luovuttanut miehesi suvulle sen vapauden minkä suomalaisuus olisi tyttärillesi antanut!
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka ulkomaille muuttaessaan muuttuvat enemmän x-maalaisiksi kuin x-maalaiset itse ovat. Olenhan minä teitä tavannut, mutta en koskaan ymmärtänyt.
En ymmärrä sitäkään miksi hävetään omaa kansallisuutta tai kulttuuria. Minusta ihan pimeetä touhua.
Jos haluat nähdä maailman amerikkalaisimman perheen mene käymään perheessä joss nainen on suomalainen (tietenkin!) ja mies amerikkalainen ja jotka asuvat Suomessa.
Tämän amerikkalaisemmaksi ei enää perhe voi tulla. Maailman amerikkalaisin perhe ei siis ole amerkkalais-amerikkalainen pari joka asuu USA:ssa.
Suomalainen nainen on niin ylpeä ameriikasta ja amrikkalaisesta miehestä, että mies ei edes 30 vuoden suomessa olon jälkeen puhu Suomea. It´s great to marry a foreigner in this country isn´t it?
"Olen ihmetellyt sita kun olen lahettanyt joskus lapsia ulkosuomalaisten lastenleireille Suomeen, suurimmalla osalla lapsista on aiti Suomesta ja isa ulkomailta. Mistakohan tama johtuu?"
Ne suomalaiset miehet jotka ovat naineet ulkomaalaisen asuvat perheineen Suomessa. He eivät siis ole ulkosuomalaisia.
tästä ketjusta?
Tarinoita, piippu ohimolla?
teitä kateellisia naisia....jokainen valitsee osansa.
ding dong
"jokainen valitsee osansa."
Kyllä he voivat täältä vapaasti valita itselleen sopivan miehen dont worry. Ei kannata uniaan menettää.
No jopas täällä tyttäreäsi puolustetaan... Onhan se mukavaa nähdä, kuinka jokaisesta ihmisestä kumpuaa sisäinen äiteys ulos. Heh. :-)
Mutta, uskon todella, että Eevan tyttärellä on hyvä elämä.
Hän saa taatusti - kuten Eevakin jo sanoi - valita itselleen miehen. Ja tahtoessaan tytär saa varmasti käydä Suomeassa?
Jokseenkin typerää ihmisilä puhua jostain, mistä eivät tiedä mitään.
sinulla:
"Tyttaremme aiomme pitaa visusti taalla, koska tyttojen isa haluaa paikallisen miehen heille."
mahtaisi olla kellossasi jos joku nuori suomalaisneiti valittaisi kuinka isänsä kieltää avioliiton tai seurustelun ulkomaalaisen kanssa?
Pointtihan on juuri se että meidän on omille lapsillemme taattava samat oikeudet kuin mitä itse olemme saaneet.Vai onko tässä arvossa jotain mätää?