Kun olin pikkutyttö haaveilin, että musta tulee valtavan suosittu, kaikkien rakastama.
Maalla oli helppo haaveilla, juosta peltojen keskellä mutkittelevia pikkuteitä, katsella taivaalle, lähteä lentoon ja nähdä koko tuleva ihana elämä sankarittarena.
Haaveitani olivat myös tulla kuuluisaksi kirjailijaksi, taidemaalariksi tai laulajaksi.
Haaveilin myös kaupungin valoista, hyvästä ja rauhallisesta elämästä. Yltäkylläisyydestä.
Jossain vaiheessa haaveeni muuttivat piirun verran suuntaa. Halusin rakkaan ihmisen rinnalleni, joka ymmärtää minua täydellisesti.
Haaveeni eivät koskaan toteutuneet. Entä teidän?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen tässä täysi-ikäisyyden kynnyksellä pienessä kriisissä. Kaikilla ikäisilläni tuntuu olevan niin suuret suunnitelmat ja unelmat, odotetaan innolla kotoa muuttamista, kihloihin menoa, autokoulua, töihin pääsyä ym, mutta minä en odota tulevaisuudelta mitään. Minulla ei ole unelma-ammattia tai mitään, en tiedä uskaltaisinko uneksia edes tyttöystävästä. Moni sanoisi että minulla on asiat hyvin, unelmat eivät murskaudu kun niitä ei ole. Mutta eikö elämän mielenkiintoisuus koostu juuri siitä että on jotain mitä odottaa, suunnitella ja jännittää?
Tuohan olisi voinut olla minun kirjoittamani :D!
..haaveilin nuorena tyttösenä näyttelijättären ammatista..:)
Noh, se haave kuivui kokoon tuota pikaa, kun koulunäytelmien esittäminen tuotti aina suuremmoista tuskaa..heh..;)
Eli haave ei toteutunut. Jonkin sorttiset henkilökohtaisen kehityksen haaveeni ovat pikku hiljaa toteutumassa..