Alkoholiongelma

Kuinka monen suhdetta rassaa alkoholiongelma?
Miten sen kanssa tulee toimeen, vai tuleeko?
161603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

kolme,neljä ensinmäistä vuotta suhdettamme varjosti kumppanini alkoholin käyttö; hän ei varsinaisesti juopotellut usein, mutta silloin kun juopotteli, juopotteli hän aina siihen pisteeseen kunnes muuttui tosi ärsyttäväksi ja väkivaltaiseksi. Erään illan tapahtumat muuttivat sitten kaiken; erään tälläisen ryyppyillan päätteeksi hän sai päähänsä lähteä kaupunkiin autolla ( ja tosi tuhdissa humalassa) ja kun yritin estää häntä, sain selkääni (aikamoinen shokki,koska selvinpäin hän on mitä lempein ihminen,eikä koskaan aiemmin käynyt käsiksi) sai kuin saikin auton avaimet ja lähti...Eipä hän pitkälle päässyt kun jo törttöili itsensä ojaan; loukkasi itsensä,romutti autonsa, joutui putkaan...Ja koska olin niin raivoissani ja nolona hänen puolestaan, annoin lojua siellä seuraavaan aamuun...Toivottavasti kenenkään muun ei tarvitsisi mennä noin pitkälle,ennen kuin toinen huomaa alkoholi ongelmansa ja tekee asialle jotakin; meillä olisi ollut edessä ihan varmasti ero jos sama meno olisi jatkunut, itse olen raitis ja pelkään väkivaltaa...Onneksi saimme asiat puhuttua ja nyt hän ollut pian 2 vuotta raitis lukuun ottamatta viinilasillista ruuan kanssa, ja silloinkin pitää aina huolen itse siitä,että ei mene auton rattiin. Kamala suhteen tuhoaja se alkoholin väärinkäyttö,kyllä se pilaa aina suhteen,eikä sen kanssa oikein voi oppia elämään,ellei sitten itse ole alkoholisti..Jos ei omin voimin pääse irti,niin sitten on syytä mennä vaikka aa-kerhoon...

Äänestä
  • ..kuinka ikävä tarina, jolla oli onnellinen (?) loppu.

    Alkoholin käyttö on ollut minunkin suhteissani huolenaiheena. Itse olen kohtuukäyttäjä, mutta eräät exät ovat olleet kohtuuttomia käyttäjiä.
    Varsinaiseen perheväkivaltaan en ole joutunut, mutta muuhun ongelmaan kyllä.

    Kaikki kauniit lupaukset yhteisistä lauantaipäivistä ovat karisseet perjantaipulloon ja lauantain sairasteluun jne..

    Olenkin sitä mieltä, että hän jolle alkoholi on ongelma, ei ole tilaa ihmissuhteelle. Tässä olen aika ehdoton omien kokemusteni kautta.

    Mitä mieltä muut ovat??

    Äänestä

  • Jennifer kirjoitti:

    ..kuinka ikävä tarina, jolla oli onnellinen (?) loppu.

    ei ole tuosta ongelmaa.. tyttöystäväni ei juo ja hän sai minutkin lopettamaan. Aiemmin join aika usein, viikonloppuisin. Olen ollut vuoden juomatta enkä sitä enää edes "huomaa". Baareissa käydään silti usein, mutta Pepsin voimalla :)

    Mutta olen samaa mieltä siinä, että alkoholin runsas käyttö tuhoaa usein muuten hyvän suhteen.

    Äänestä

  • Jennifer kirjoitti:

    ..kuinka ikävä tarina, jolla oli onnellinen (?) loppu.

    Alkoholin käyttö on ollut minunkin suhteissani huolenaiheena. Itse olen kohtuukäyttäjä, mutta eräät exät ovat olleet kohtuuttomia käyttäjiä.
    Varsinaiseen perheväkivaltaan en ole joutunut, mutta muuhun ongelmaan kyllä.

    Kaikki kauniit lupaukset yhteisistä lauantaipäivistä ovat karisseet perjantaipulloon ja lauantain sairasteluun jne..

    Olenkin sitä mieltä, että hän jolle alkoholi on ongelma, ei ole tilaa ihmissuhteelle. Tässä olen aika ehdoton omien kokemusteni kautta.

    Mitä mieltä muut ovat??

    kyllä oli onneksi, uskon että paluuta ei tuohon vanhaan ole,vaan olemme hyvin onnellisia nykyään :)

    Äänestä

  • Jennifer kirjoitti:

    ..kuinka ikävä tarina, jolla oli onnellinen (?) loppu.

    Alkoholin käyttö on ollut minunkin suhteissani huolenaiheena. Itse olen kohtuukäyttäjä, mutta eräät exät ovat olleet kohtuuttomia käyttäjiä.
    Varsinaiseen perheväkivaltaan en ole joutunut, mutta muuhun ongelmaan kyllä.

    Kaikki kauniit lupaukset yhteisistä lauantaipäivistä ovat karisseet perjantaipulloon ja lauantain sairasteluun jne..

    Olenkin sitä mieltä, että hän jolle alkoholi on ongelma, ei ole tilaa ihmissuhteelle. Tässä olen aika ehdoton omien kokemusteni kautta.

    Mitä mieltä muut ovat??

    tällä hetkellä hyvin huolissani eräästä ystävästäni, joka on aina ollut kova ottamaan, mutta viime aikoina hän on tutustunut "vääriin porukoihin" ja sen myötä ovat tulleet kuvaan myös pillerit. ennen niin mukava ihminen on muuttunut sekavaksi mistään piittaamattomaksi ihmisraunioksi. olen yrittänyt puhua hänelle järkeä, mutta turhaan...

    Äänestä

  • LeSbO kirjoitti:

    minulle läheinen ihminen muuttui myös (huumeiden takia) aivan täysin erilaiseksi.. sulkeutuneeksi, vihaiseksi, piittaamattomaksi. Me muut ihmettelimme ja olimme huolissamme, emmekä nähneet mistä hänen muutoksensa johtui... Alkusyksystä tämä kuukausia kestänyt tilanne kärjistyi aika vakavaksi, mutta siitä alkoi paraneminen, pikkuhiljaa. On oikeastaan aika helpottavaa nyt, kun tietää mistä kaikki on johtunut. Kuitenkin koko ajan pelottaa, onko huumeet varmasti poissa kuvioista...
    Tuossa tilassa olevaa ihmistä kun ei oikein muut pysty auttamaan... halu parantua ja muuttua on löydyttävä itsestä, ja ainut mitä muut voivat tehdä on kuunnella ja välittää... olla aidosti läsnä.

    Toivottavasti ystäväsi tulee järkiinsä... Tsemppiä teille molemmille!!

    Äänestä

Alkoholi on minun ja puolisoni ja koko perheemme ongelma. Puolisoni juo aina viikonloppuisin. Eli silloin kun olisi yhteistä aikaa ei voi tehdä mitään tai mennä minnekkään kun toinen on koko ajan 'pihalla'... vieraatkin lakkasivat käymästä jo kauan sitten. Hän yrittää ja yrittää mutta kompastuu aina. Onnekseni hän ei ole agressiivinen. Päivä kerrallaan mennään. Ja minä haluan yrittää.

Minulla oli ystävä. Ihminen jonka kanssa olin tutustumassa. Josta välitin ja joka oli minulle kovin rakas. Mutta - alkoholi oli kai sitten ystävyyttä tärkeämpi ja olen sulkenut hänet elämästäni. En jaksa enää alkoholinhuuruista ystävyyttä tämän kaiken lisäksi. Mutta minä kaipaan tuota ihmistä. Olen huolissani ja usein olen jo puhelimessa kiinni ollut että soitan. Mutta en pysty siihen. Toivon että hän saa elämänsä kuntoon, eikä muistele minua pahalla. Minä vain niin petyin. Olin luottanut häneen ja kuitenkin hän humalassa oli kertoillut minusta yhtä sun toista ihmisille joita tuskin tunnen. Siinä viileni sitten moni muukin tuttavuus... Luulen, ettei hän edes tajua kuinka minua loukkasi...

Äänestä

En ole suhteessa, mutta vastaan silti, vaikka vastaukseni ei ehkä liity tähän threadiin.

Itse en juo alkoholia ollenkaan. Varsinkin yläasteella tämä oli kauhea ongelma ja häpeä silloisille ns. kavereilleni. Sain usein kuulla kysymyksiä "millon sää alat juomaan? ja "mikset sä juo?" ja "miks sää oot tollanen nynny?".
Ja kun sanoin, että ei ole aikomusta ryhtyä juomaan, niin ne nauroivat ja pitivät minua pilkkanaan. Sitten tämä kauhea juttu levisi seitsemännellä luokalla ala-asteaikaisten toisten kavereideni korviin (he olivat toisessa koulussa, enkä kuudennen luokan jälkeen ole ollut heihin yhteydessä) ja voi että, miten kauheita asioita siitä syntyikään. Olin sanonut ns. kaverilleni, etten koskaan ala juomaan ja tästä ne sitten juorusivat näille ala-asteaikaisille kavereilleni, ja muistan ikuisesti sen hetken, kun yksi näistä katsoi minua hyvin halveksuvalla ilmeellä ja sanoi suurta inhoa ja halveksuntaa äänessään minulle tästä hyvin pahasti, josta tietenkin loukkaannuin.
Eikä sekään riittänyt, että kavereiden (?) piti tästä valittaa, vaan sitten tämän "häpeällistäkin häpeällisemmän" asian (ja noin 398293 muuta asiaa) minusta keksivät koulukiusaajat, jotka joka maanantai tulivat ivailemaan, että missä minä olin ollut viikonloppuna (kun tiesivät, että kotonahan tuo on ollut).

Minun juomattomuuteen suhtauduttiin hyvin aggressiivisesti ja minua yritettiin painostaa juomaan siksi, koska kuulemma "kaikki muutkin juovat" ja olin kuulemma ainoa ihminen, joka ei juo.

Sitten tästä syystä ja parista muusta syystä kaverini eivät enää halunneet olla kanssani.

Se oli sitä yläasteaikaa se.

Ja minua ei toisten juominen haittaa (jos ei siitä tule esim. sellaisia vakavia ongelmia niin kuin muissa viestiessä onb kerrottu).

En juo siksi, koska en vain halua ja toisekseen minulla on emetofobia, jonka takia en myöskään koskaan voisi juoda.

Anteeksi, jos tämä viestini aiheutti jossakin suuttumusta.

Äänestä
  • höh, tylyä porukkaa,ei voi muuta sanoa,kun sinua tuon vuoksi kiusasivat...Kyllä minäkin olin aikamoinen friikkipelle,koska en ylä-aste ikäisenä ryypännyt ja hui kauhistus;en edes polttanut tupakkaa! Kaikkein kamalinta se oli ns ystävilleni varmaan siksi, että olin ulkoisesti "hurja punkkari" (kultainen kahdeksankymmentäluvun alku...;) ) jonka ulkoinen olemus suorastaan VAATI hillumaan viikonloput pääksytysten...Mutta minä pidin pääni; ei huvittanut niin ei huvittanut, eikä ole tarvinnut katua...Ensinmäisen ns melkein kännin taisin juoda vasta reilut kaksikymppisenä ja silloinkin vahingossa,heh, tupakkaa en ole polttanut koskaan, niin että kyllä meitä "friikkejä" kohtalotovereita löytyy :))

    Äänestä

  • Myös minua on joskus aikoinaan kiusattu ja rienattu sen vuoksi, että en ole juonut.

    Äänestä

  • Jennifer kirjoitti:

    Myös minua on joskus aikoinaan kiusattu ja rienattu sen vuoksi, että en ole juonut.

    En minäkään juonut pisaraakaan yläasteikäisenä, mutta minua ei kiusattu sen takia. Ekan kännin join 20-vuotiaana...

    Äänestä

  • Jennifer kirjoitti:

    Myös minua on joskus aikoinaan kiusattu ja rienattu sen vuoksi, että en ole juonut.

    Kuulostaa tosi rankalta kiusata jotain alkoholin käyttämättömyyden tähden. Onnittelen kuitenkin ettet ole koskaan juonut!! Elämäs o paljo enemmän kui viina.
    Itse olin 100% absolutisti 9lk:lle asti... Nyttemmin on pakko rajottaa. Oi kun ei ois koskaan edes maistanut.
    Kiusattu ei ole alkoholittomuuden takia. Vain poikamaisen ulkonäköni takia...

    Äänestä

alkoholiongelmaisen kanssa, en vaikka olisi kyseessä taivaan enkeli. Aivan varmasti on vaikea jättää ihmistä, joka on muuten kerta kaikkiaan hyvä ja vaikka mitä suloista, mutta sortuu usein juomaan tolkuttomasti. Väkivaltainen tai ei. Ero saattaa joskus jopa havahduttaa alkoholistin raittiuteen, tosin tavallisimmin tila kai pahenee?

Suvussani on hauskoja, kilttejä, hurmaavia alkoholisteja sen verran, että siihen lankaan en ikinä halua sotkeutua. Yhtä suhdettani hieman varoin tästä syystä, nalkutinkin (se ei kannata, mutta ...).

Äänestä

Miten nyt alkoholiongelman kanssa tulee toimeen - huonosti varmaan! Minulla ei ole tällaista suhdetta, enkä haluakaan. Minulla on ihan tarpeeksi ongelmia omasta takaa, joten minun ei tarvitse hakea niitä muualta, ei lasin pohjaltakaan. Onko täysi lasi parempi kuin tyhjä? Turhaa jäädä miettimään tällaista. Elämässä on mielenkiintoisempaa ja parempaakin tekemistä.

Äänestä

ei muuten sitten viinaa polteta eikä tupakkaa juoda, itse olen nääs absoluntuntisti.

Äänestä

Ei meidän perheessä alkoholi ole ongelmia tuottanut. Molemmat kyllä juomme, rankastikin välillä, mutta ei siitä ole tullut riitaa eikä muutenkaan hankaluuksia. Hyvä tietty niin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Cooler kirjoitti:

Kuinka monen suhdetta rassaa alkoholiongelma?
Miten sen kanssa tulee toimeen, vai tuleeko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu