Mitähän lajia?

aka47

Itselle jäänyt vähän epäselväksi mitä tällaiset kirjoitukset ovat koska kaikki niitä runoiksi ovat sanoneet mutta itse en niitä runoina pidä sanokaapa mitä ovat teidän mielestä. Otan myös rehellisiä kommentteja mielläni vastaan. Ottakaa huomioon että ovat miespuolisen henkilön kirjoittamia ja kaikki ovat omia teoksi. Laitan nyt kerralla 7 näitä, kun päätin niitä jossain julkaista niin tässä oma aloitukseni jos joku ei pidä minkäs sille voi kukaan ei ole vielä sanonut että ei pitäisi. Minun puolestani näitä saa kopioida kunhan ette ominanne esitä.
________________________________________
Kuljen mä täällä yksin missään sua näe en, pelkään että sua mä koskaan löydä en mutta rakkaus mulle voimaa antaa kulkee näillä poluilla pimeillä.

_________________________________________
Jos sä mun vierellä kulkisit niin mulla ei koskaan kylmä ois vaan mä lämmössä vaeltaa saisin tässä maailmassa kylmässä. Sä mua lämmittäisit kuin aurinko ja valoa mun poluille pimeille antaisit mä sitten tietäsin mihin kulkee enkä koskaan harhaan astuisi polulta tältä.

_________________________________________
Kuinka paljon yksi suudelma maailmaa muuttaa voisi sen vaan tiedän että suudelma sun mun maailmaa paremmaksi muuttaisi sen jälkeen multa puuttuisi enää oma rakas joka mua rakastaisi.

_________________________________________
Haluatko että mä susta kiinni pidän? Jos sä haluut niin mä en koskaan irti susta päästää voisi vaikka mulle siitä maksettaisiin niin susta en irti mä koskaan päästäisi.

_________________________________________
Mulla sä vaan jotain merkitset, millään muulla mulle ei ole väliä jos mä en sun seurassa olla saa niin mun mieleni haurastuu. Mulla ei ole mitään jos sut menetän, toivottavasti niin ei koskaan käy koska jos käyn niin mä henkeni menetän.

_________________________________________
Jos sun sydän särkynyt on niin älä epätoivoon vajoa nyt pää ylös nosta ja uutta rakkautta etsimään kyllä sieltä se oikee vielä nurkan takaa kurkistaa. Kyllä kun oikee sun eteesi tulee niin sun sydän korjaantuu etkä enää koskaan sydäntä särkynyttä kestään joudu.

_________________________________________
Tuo tyttö pieni hentoinen tarvii vierelleen jonkun joka kiinni pitää tuulen viedä anna ei. Jos tyttö tuo mut vierelleen ottaa vois niin mä koskaan irti päästää en vois.

10

407

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äitiparta

      kaiketi. Keksi persoonalliselle tyylillesi jokin nimi kuinka sinä haluat näitä nimittää. Minulle ei ainakaan heti tule mieleen jo olemassaolevaa käyttökelpoista nimikettä, ja vaikka sellainen olisikin voit aivan hyvin luoda omaperäisen, itselle luontevan nimikkeen...

      Runouteen minä nämä luokittelisin, ja mikä ensinnä tulee mieleen on proosarunous tai runoproosa, mutta nekään ei tunnu oikein soveltuvan. Tietysti tällaista runouden lajia - jos sallit näitä nimitettävän runoudeksi - voisi nimittää myös ajatelmiksi, tai tunnekuviksi.

      Kovin kaukana ei tekstit ole myöskään laulurunoudesta. Persoonallisia rakkausjoikuja...

      • aka47

        No onhan tässä aikaa vielä keksiä noita vaan sattuu olemaan n. 60 kpl suurin osa ihmisistä joiden olen antanut lukea ovat todella pitäneet ja myös itkeneet vaikka niitä heille ei ole tarkoitettu.

        Ei siinä muuten mitään mutta en ole tutustunut koskaan oikein runouteen niin en omasta mielestäni osaa runoilla ainakin peruskoulussa se oli työn ja tuskan takana.

        Mutta nyt kun saa omasta vapaasta tahdosta kirjoittaa tällaisia niin tulee melkein itsestään. Ikinä en ole vielä kirjoittanut tuollaista ilman että sille olisi joku kohde ollut kenelle ne tunteet kuuluisivat. Kaikki eivät kyllä ole yhtä pirteitä kun nämä mitä tässä on kirjoitettu. Tuo seuraava on vähän pitempi mutta saa nyt tulla täällä julkaistuksi en mä niitä muuten saa ikinä laitettua muiden arvosteltavaksi.

        "Kedolle kasvoi kukkanen rakkaus sen nimi oli, mä sen vapaana kasvaa annoin vain mutta nyt kun sä mut jättää saatoit mun keino kitkee tuo kukka keksii pitää.

        Mä sitä koitin polttaa mutta se auttanut ei se vaan paremmin kasvaan alkoi. Mä sitä koitin repii irti juurineen ei se lähtenyt maasta tästä. Mä sen maahan koitin polkea joka kerta se vaan ylväämpänä uudestaan nousi.

        En kait mä odottaa voi että tuo kukka kuihtuu aikanaan, kuinka kauvan siihen menee sitä kukaan mulle kertoa ei osaa."


      • äitiparta
        aka47 kirjoitti:

        No onhan tässä aikaa vielä keksiä noita vaan sattuu olemaan n. 60 kpl suurin osa ihmisistä joiden olen antanut lukea ovat todella pitäneet ja myös itkeneet vaikka niitä heille ei ole tarkoitettu.

        Ei siinä muuten mitään mutta en ole tutustunut koskaan oikein runouteen niin en omasta mielestäni osaa runoilla ainakin peruskoulussa se oli työn ja tuskan takana.

        Mutta nyt kun saa omasta vapaasta tahdosta kirjoittaa tällaisia niin tulee melkein itsestään. Ikinä en ole vielä kirjoittanut tuollaista ilman että sille olisi joku kohde ollut kenelle ne tunteet kuuluisivat. Kaikki eivät kyllä ole yhtä pirteitä kun nämä mitä tässä on kirjoitettu. Tuo seuraava on vähän pitempi mutta saa nyt tulla täällä julkaistuksi en mä niitä muuten saa ikinä laitettua muiden arvosteltavaksi.

        "Kedolle kasvoi kukkanen rakkaus sen nimi oli, mä sen vapaana kasvaa annoin vain mutta nyt kun sä mut jättää saatoit mun keino kitkee tuo kukka keksii pitää.

        Mä sitä koitin polttaa mutta se auttanut ei se vaan paremmin kasvaan alkoi. Mä sitä koitin repii irti juurineen ei se lähtenyt maasta tästä. Mä sen maahan koitin polkea joka kerta se vaan ylväämpänä uudestaan nousi.

        En kait mä odottaa voi että tuo kukka kuihtuu aikanaan, kuinka kauvan siihen menee sitä kukaan mulle kertoa ei osaa."

        kautta hänessä nousee esiin jokin oma muisto, tunne.
        Yleisesti ottaen voisi sanoa, että ei ihmistä kosketa kenenkään teksti vaan oma tunnemuisto tai ailahdus jostain, läheisestä tai kauan sitten eletystä kokemuksesta? Eräiden tekstit vaan on sillä tavalla kirjoitettuja että niiden kautta helpommin kokee itsessään jotain tunteellista kuin muiden tekstien kautta.
        Henkilöt joita tekstisi on koskettaneet on varmaan olleet sillä tavalla eläytyviä ja positiivisesti tunneherkkiä että ovat tekstiesi kautta saaneet kosketuksen johonkin omaan tunnetilaan tai sitten (varsinkin jos ovat tuttujasi) johonkin sinun tunnetilaasi.

        Tietysti kukaan ei voi toisenkaan tunnetilaan oikein eläytyä eikä sen koskettamaksi tulla jos ei itsellä ensinnä ole jonkinlaista tunnemateriaalia, tunnemuistoja minkä pohjalta eläytyminen on mahdollista... Ihan ehdotonta se ei mielestäni kuitenkaan ole. Olen siis sitä mieltä että jonkin verran voi eläytyä, tuntea empatiaa ja samaistua sellaiseenkin mikä kokemuksena itseltä puuttuu, mutta se vaatii jo erityistä herkkyyttä ettei mene kuvittelun puolelle, niin että vain luulee samaistuvansa vaikka kokeekin jotain pelkästään "omaa".

        Suurelta osin tärkeät yksilölliset kokemukset ovat ikäänkuin yhteisiä, yleisinhimillisiä, sisältäen niin paljon samankaltaisuutta että voimme oman (olemassaolevan tai joskus koetun) tunnetilan kautta herkistyä toisen tunnetilalle. Itkeä toisen itkua miltei kuin se olisi oma itku ja niinhän se sitten onkin...

        Tällaisen pienen ajatusketjun viestisi nyt herätti...

        Aikaisempiin - kuinka niitä sitten nimittääkin: tunnerunoihin, tunnekuvaelmiin? - en oikein saanut otetta vaikka persoonallinen ja omintakeinen herkkä tyyli jollain tapaa miellyttääkin.

        Mutta tästä minkä nyt laitoit palstalle, pidin.

        Persoonallista, ajatelmallista rakkausrunoproosaa...


      • äitiparta
        aka47 kirjoitti:

        No onhan tässä aikaa vielä keksiä noita vaan sattuu olemaan n. 60 kpl suurin osa ihmisistä joiden olen antanut lukea ovat todella pitäneet ja myös itkeneet vaikka niitä heille ei ole tarkoitettu.

        Ei siinä muuten mitään mutta en ole tutustunut koskaan oikein runouteen niin en omasta mielestäni osaa runoilla ainakin peruskoulussa se oli työn ja tuskan takana.

        Mutta nyt kun saa omasta vapaasta tahdosta kirjoittaa tällaisia niin tulee melkein itsestään. Ikinä en ole vielä kirjoittanut tuollaista ilman että sille olisi joku kohde ollut kenelle ne tunteet kuuluisivat. Kaikki eivät kyllä ole yhtä pirteitä kun nämä mitä tässä on kirjoitettu. Tuo seuraava on vähän pitempi mutta saa nyt tulla täällä julkaistuksi en mä niitä muuten saa ikinä laitettua muiden arvosteltavaksi.

        "Kedolle kasvoi kukkanen rakkaus sen nimi oli, mä sen vapaana kasvaa annoin vain mutta nyt kun sä mut jättää saatoit mun keino kitkee tuo kukka keksii pitää.

        Mä sitä koitin polttaa mutta se auttanut ei se vaan paremmin kasvaan alkoi. Mä sitä koitin repii irti juurineen ei se lähtenyt maasta tästä. Mä sen maahan koitin polkea joka kerta se vaan ylväämpänä uudestaan nousi.

        En kait mä odottaa voi että tuo kukka kuihtuu aikanaan, kuinka kauvan siihen menee sitä kukaan mulle kertoa ei osaa."

        luin nuo eilen laittamasi uudelleen, ja nyt ne avautui paremmin. :)

        Kyllä ne on varsin koskettavia, herkkiä tunnekuvia...

        Käyttämäsi tyyli missä sanat on tuolla tavalla peräjälkeen ilman pilkkuja (tai riveille hajottamista kuten runoissa) vaatii lukijalta tietynlaista mentaliteettia, asennetta, sen verran omintakeinen se on. Toisaalta teksteistäsi aika helposti löytää rytmin mikä auttaa lukemista. Jos vain malttaa lukea rauhallisesti ja tunnustellen, niin näistä voi alkaa kovastikin pitää. Jonkun mielestä tyylisi saattaa olla kömpelö, lapsellinen ja taitamaton, mutta minä pidän nimenomaan tyylistäsi, sen persoonallisuudesta. Jotenkin tuntuu kuuluvan tuohon juttuun. Sisältö ja muoto eivät ole ristiriidassa, ne muodostavat sinun oman "kertojanäänesi".

        Tsemppiä.


      • aka47
        äitiparta kirjoitti:

        luin nuo eilen laittamasi uudelleen, ja nyt ne avautui paremmin. :)

        Kyllä ne on varsin koskettavia, herkkiä tunnekuvia...

        Käyttämäsi tyyli missä sanat on tuolla tavalla peräjälkeen ilman pilkkuja (tai riveille hajottamista kuten runoissa) vaatii lukijalta tietynlaista mentaliteettia, asennetta, sen verran omintakeinen se on. Toisaalta teksteistäsi aika helposti löytää rytmin mikä auttaa lukemista. Jos vain malttaa lukea rauhallisesti ja tunnustellen, niin näistä voi alkaa kovastikin pitää. Jonkun mielestä tyylisi saattaa olla kömpelö, lapsellinen ja taitamaton, mutta minä pidän nimenomaan tyylistäsi, sen persoonallisuudesta. Jotenkin tuntuu kuuluvan tuohon juttuun. Sisältö ja muoto eivät ole ristiriidassa, ne muodostavat sinun oman "kertojanäänesi".

        Tsemppiä.

        Saman kuulin eräältä toiselta ihmiseltä. Ensimmäisellä lukukerralla ei ollu oikein tiennyt mitä ajatella mutta toisella kerralla ajatuksen kanssa niin johon oli avautunut.

        Sen olen kaikille sanonut että en ole ammattilainen kirjoittamaan joten miksi niiden pitäisi olla täydellisiä.

        Ja useimmilla ihmisillä on ollut kyseisenlaisia tuntemuksia ainakin omassa tuttava piirissä siitähän ne tunteet tulevat noihin eihän kenenkään ole tarkoitus samastua minun tunteisiini vaan löytää niistä omia tunteita kuvaavia muistoja sillä olen enemmänkin hakenut sen kosketuksen ihmisiin.

        Kömpelön tyylin voi lukea varmasti sen piikkiin että tietokoneella tai käsin en ole kirjoittanut alunperin yhtään muistiin vaan yleensä tuleee sellaisissa tilanteissa että kännykkä sattuu olemaan vain lähellä "kännykkärunoutta" siis.

        Eräs ystäväni sanoi että niissä olisi ainesta jos niitä muokkaisi vaikka mihin vastasin hänelle näin. "Kaikki ovat kirjoitettu siinä tunnetilassa mikä silloin on ollut, jos niitä menee muokkaamaan nyt niin se tunne katoaa siitä. Joten kaikki ovat sellaisiana kun ne ovat alkuperäisinä olleet yhteenkään en ole koskenut sen jälkeen."

        Tämä menee jo todella alas ehkä heikoimmalla hetkellä eron jälkeen oli tämä. Kello taisi olla aamulla 4 joten voitte ymmärtää pienen epäselvyyden.

        "Vierii kyynel vierii toinen kukaan ei pyyhi pois noita kyyneleitä mun poskiltain. Kuinka monta kyyneltä mä kestää voin ilman että joku niitä pyyhkii pois. Jos joku tätä tuskaa helpottaa ei voi niin mä sen itse poistamaan kait joudun kukaan siitä pitäis ei, mutta ymmärtäis että mä lohdutusta olisin kaivannut hädän hetkellä tällä suurimmalla."

        On se tämäkin yksi keino purkaa paha olo pois siitä jos joku löytää omia tuntemuksia mitä en ihmettelisi yhtään niin voi ainakin miettiä että ei ole ainut jolla on tällaista ollut.


      • äitiparta
        aka47 kirjoitti:

        Saman kuulin eräältä toiselta ihmiseltä. Ensimmäisellä lukukerralla ei ollu oikein tiennyt mitä ajatella mutta toisella kerralla ajatuksen kanssa niin johon oli avautunut.

        Sen olen kaikille sanonut että en ole ammattilainen kirjoittamaan joten miksi niiden pitäisi olla täydellisiä.

        Ja useimmilla ihmisillä on ollut kyseisenlaisia tuntemuksia ainakin omassa tuttava piirissä siitähän ne tunteet tulevat noihin eihän kenenkään ole tarkoitus samastua minun tunteisiini vaan löytää niistä omia tunteita kuvaavia muistoja sillä olen enemmänkin hakenut sen kosketuksen ihmisiin.

        Kömpelön tyylin voi lukea varmasti sen piikkiin että tietokoneella tai käsin en ole kirjoittanut alunperin yhtään muistiin vaan yleensä tuleee sellaisissa tilanteissa että kännykkä sattuu olemaan vain lähellä "kännykkärunoutta" siis.

        Eräs ystäväni sanoi että niissä olisi ainesta jos niitä muokkaisi vaikka mihin vastasin hänelle näin. "Kaikki ovat kirjoitettu siinä tunnetilassa mikä silloin on ollut, jos niitä menee muokkaamaan nyt niin se tunne katoaa siitä. Joten kaikki ovat sellaisiana kun ne ovat alkuperäisinä olleet yhteenkään en ole koskenut sen jälkeen."

        Tämä menee jo todella alas ehkä heikoimmalla hetkellä eron jälkeen oli tämä. Kello taisi olla aamulla 4 joten voitte ymmärtää pienen epäselvyyden.

        "Vierii kyynel vierii toinen kukaan ei pyyhi pois noita kyyneleitä mun poskiltain. Kuinka monta kyyneltä mä kestää voin ilman että joku niitä pyyhkii pois. Jos joku tätä tuskaa helpottaa ei voi niin mä sen itse poistamaan kait joudun kukaan siitä pitäis ei, mutta ymmärtäis että mä lohdutusta olisin kaivannut hädän hetkellä tällä suurimmalla."

        On se tämäkin yksi keino purkaa paha olo pois siitä jos joku löytää omia tuntemuksia mitä en ihmettelisi yhtään niin voi ainakin miettiä että ei ole ainut jolla on tällaista ollut.

        aika pelottavansävyinen, etten sanoisi pimeä tämä viimeinen. Kuoleman ja itsetuhon henki mikä maalaa itsensä romantiikan ja dramatiikan, ehkä intohimotragedian värein houkutellakseen ihmisen inhottaviin tekoihin. Mutta näissä tunnemylläkän hetkissä pieni ihminen on niin täynnä itseään ja tuskaansa ettei sitä ymmärrä: suhteellisuudentaju katoaa. Luulen, että useinkin vain pieni askel erottaa ihmisen tuhosta - se pieni askel otetaan siinä, kun vielä ymmärtää ajatella asioita suhteellisuudentajuisesti mutta työntää järjen äänen sivuun ja sitten, epätoivo ja kuoleman ajatus saa vallan niin ettei enää kykene toimimaan toisin, on astunut yli: joutunut ahdistavien, rusentavien voimien sätkynukeksi mitkä kuljettaa pimeyteen, turhanpäiväiseen, liian kepeästi valittuun kuolemaan.

        Ystävä rakas, älä leikittele tuollaisella ajatuksella mitä runossasi kuvaat äläkä ruoki sitä.

        Ei ole montaakaan päivää kun tässä meidän viereisellä tiellä, alle sadan metrin päässä, nuori mies (30 vuotias, se on minun mielestäni nuori kun itsekin olen vasta 40 enkä tunne itseäni vanhaksi, paitsi hetkittäin) käveli rekan alle. Hänellä oli ollut tyttöystävän kanssa ristiriitoja ja muutenkin kait synkkiä mietteitä. Niinpä siinä sitten kävi: poks.

        Se on niin ehdottoman lopullista.
        Tehtyä ei saa tekemättömäksi vaikka kuinka paljon parkuisi rajan tuolla puolen, missä sitten onkin, siellä missä kaikki toiveajattelut ja itseilluusiot saa päätöksensä. Sieltä ei palata enää korjailemaan menneitä töppejä ja katkeruuksissa tehtyjä vääriä valintoja. Ei myöskään hyvittämään surua minkä on itsekkyydessään aiheuttanut jälkeenjääneille.

        Tämä kommenttini ei ole tarkoitettu tekstin tai sen sisällön kritiikiksi ja mitätöimään tekstiäsi, vaan ikäänkuin runon ulkopuolisena kommenttina ajatukseen minkä se sisältää.

        Ymmärrän kyllä tekstisi tietyn tunnetilan kuvauksena sellaisena se on ok.
        Tuollaisia tunnekokemuksia varmaan tulee pettymyksen ja äärimmäisen surun keskellä miltei jokaiselle ihmiselle joskus. Nuoruuden herkissä vaiheissa ehkä vielä helpomminkin. Erityisesti tunteelliselle, herkästi aistivalle ihmiselle. Onhan siinä houkutus hankkia itselleen jonkinlainen kaltoinkohdellun sädekehä, marttyyrin glooria. Mitä kaikenlainen pinnallinen viihdemeininki elämästä vieraantuneine kulisseineen vielä ruokkii kun päivänsä typerästi oman käden kautta päättäneistä "tähdistä" tehdään vielä isompia tähtiä heidän "traagisen poismenon" kautta. Älyttömyyden huippu: ihannoidaan elämänpakoa ja itsepetosta, turmelevien voimien sätkynukeksi joutumista.

        Onhan niitä itselläkin ollut vietävän pimeitä hetkiä, silloin nuoruudessa aivan erityisesti siis runsas kaksikymmentä vuotta sitten ja senkin jälkeen monenmoista kokenut, että jos olisi antanut epätoivolle valtaa ja alkanut rypeä itsessäälissä, en tiedä mitä olisi sattunut. Tässä sitä vaan ollaan. Ja ehkä niidenkin vaiheiden kautta on sitten oppinut, saanut elämänymmärrystä edes hiukkasen.

        Ja tänä päivänä elämä tuntuu suurelta lahjalta.
        Vaikka niissä hetkissä ja tuntemuksissa ei olisi uskonut että joskus voi ajatella näinkin, arvostaa elämää ihan vaan elämän itsensä tähden, kaikkivoittavan Rakkauden (antamisen ja jakamisen) tähden. Se on hyvyyden voima mikä on olemassa silloinkin kun sitä ei tunne. Siihen kannattaa juurtua ja kiinnittyä, ei sen vastapuoleen: loppujen lopuksi ihan tarpeettomaan itsetuhoisuuteen.

        Tsemppiä! - parta


      • aka47
        äitiparta kirjoitti:

        aika pelottavansävyinen, etten sanoisi pimeä tämä viimeinen. Kuoleman ja itsetuhon henki mikä maalaa itsensä romantiikan ja dramatiikan, ehkä intohimotragedian värein houkutellakseen ihmisen inhottaviin tekoihin. Mutta näissä tunnemylläkän hetkissä pieni ihminen on niin täynnä itseään ja tuskaansa ettei sitä ymmärrä: suhteellisuudentaju katoaa. Luulen, että useinkin vain pieni askel erottaa ihmisen tuhosta - se pieni askel otetaan siinä, kun vielä ymmärtää ajatella asioita suhteellisuudentajuisesti mutta työntää järjen äänen sivuun ja sitten, epätoivo ja kuoleman ajatus saa vallan niin ettei enää kykene toimimaan toisin, on astunut yli: joutunut ahdistavien, rusentavien voimien sätkynukeksi mitkä kuljettaa pimeyteen, turhanpäiväiseen, liian kepeästi valittuun kuolemaan.

        Ystävä rakas, älä leikittele tuollaisella ajatuksella mitä runossasi kuvaat äläkä ruoki sitä.

        Ei ole montaakaan päivää kun tässä meidän viereisellä tiellä, alle sadan metrin päässä, nuori mies (30 vuotias, se on minun mielestäni nuori kun itsekin olen vasta 40 enkä tunne itseäni vanhaksi, paitsi hetkittäin) käveli rekan alle. Hänellä oli ollut tyttöystävän kanssa ristiriitoja ja muutenkin kait synkkiä mietteitä. Niinpä siinä sitten kävi: poks.

        Se on niin ehdottoman lopullista.
        Tehtyä ei saa tekemättömäksi vaikka kuinka paljon parkuisi rajan tuolla puolen, missä sitten onkin, siellä missä kaikki toiveajattelut ja itseilluusiot saa päätöksensä. Sieltä ei palata enää korjailemaan menneitä töppejä ja katkeruuksissa tehtyjä vääriä valintoja. Ei myöskään hyvittämään surua minkä on itsekkyydessään aiheuttanut jälkeenjääneille.

        Tämä kommenttini ei ole tarkoitettu tekstin tai sen sisällön kritiikiksi ja mitätöimään tekstiäsi, vaan ikäänkuin runon ulkopuolisena kommenttina ajatukseen minkä se sisältää.

        Ymmärrän kyllä tekstisi tietyn tunnetilan kuvauksena sellaisena se on ok.
        Tuollaisia tunnekokemuksia varmaan tulee pettymyksen ja äärimmäisen surun keskellä miltei jokaiselle ihmiselle joskus. Nuoruuden herkissä vaiheissa ehkä vielä helpomminkin. Erityisesti tunteelliselle, herkästi aistivalle ihmiselle. Onhan siinä houkutus hankkia itselleen jonkinlainen kaltoinkohdellun sädekehä, marttyyrin glooria. Mitä kaikenlainen pinnallinen viihdemeininki elämästä vieraantuneine kulisseineen vielä ruokkii kun päivänsä typerästi oman käden kautta päättäneistä "tähdistä" tehdään vielä isompia tähtiä heidän "traagisen poismenon" kautta. Älyttömyyden huippu: ihannoidaan elämänpakoa ja itsepetosta, turmelevien voimien sätkynukeksi joutumista.

        Onhan niitä itselläkin ollut vietävän pimeitä hetkiä, silloin nuoruudessa aivan erityisesti siis runsas kaksikymmentä vuotta sitten ja senkin jälkeen monenmoista kokenut, että jos olisi antanut epätoivolle valtaa ja alkanut rypeä itsessäälissä, en tiedä mitä olisi sattunut. Tässä sitä vaan ollaan. Ja ehkä niidenkin vaiheiden kautta on sitten oppinut, saanut elämänymmärrystä edes hiukkasen.

        Ja tänä päivänä elämä tuntuu suurelta lahjalta.
        Vaikka niissä hetkissä ja tuntemuksissa ei olisi uskonut että joskus voi ajatella näinkin, arvostaa elämää ihan vaan elämän itsensä tähden, kaikkivoittavan Rakkauden (antamisen ja jakamisen) tähden. Se on hyvyyden voima mikä on olemassa silloinkin kun sitä ei tunne. Siihen kannattaa juurtua ja kiinnittyä, ei sen vastapuoleen: loppujen lopuksi ihan tarpeettomaan itsetuhoisuuteen.

        Tsemppiä! - parta

        Tämähän oli tarkoittettu sillä että saisin apua, laitoin tuon hyvälle ystävälleni hän minua piristi ja nyt elämä on taas yhtä loistoa.

        Nyt sen tänne laittamisella oli tarkoitus näyttää että kaikki ei ole aina yhtä onnea ollut että löytyy noita synkemmästäkin päästä.

        Eli kenenkään itsemurhaa en kannata monta ihmistä olen sen partaalta pois auttanut kertonut että joku välittää. Ja tiedän että muutama ihminen tekisi sen nytkin jos minut menettäisi, joten kestin aluksi heidän takiaan lopulta tajusin että eihän mitään syytä ole surea. Se nainen ei minua halunnut joten miksi minä häntä surisin.

        Itse olen sanonut että jos kuka tahansa ihminen kaipaa hädän hetkellä puhe seuraa olipa kyseessä vaikka pahin vihamieheni niin lohdutan kyllä koska itsemurha ei todellakaan ole ratkaisu mihinkään.

        Tällainen tuli kirjoitettua eilen yöllä auringonlaskua katsellessa. Omistettu uudelle rakkaudelleni.

        Aurinko laskee taakse horisontin vielä mä sua en nää, mutta tiedän että joku kerta kun aurinko taas laske sä mua kädestä pidät pienen suudelman mä sulta saan mä tiedän sitä hetkee mä koskaan unohtaa saattaisi en.


      • äitiparta
        aka47 kirjoitti:

        Saman kuulin eräältä toiselta ihmiseltä. Ensimmäisellä lukukerralla ei ollu oikein tiennyt mitä ajatella mutta toisella kerralla ajatuksen kanssa niin johon oli avautunut.

        Sen olen kaikille sanonut että en ole ammattilainen kirjoittamaan joten miksi niiden pitäisi olla täydellisiä.

        Ja useimmilla ihmisillä on ollut kyseisenlaisia tuntemuksia ainakin omassa tuttava piirissä siitähän ne tunteet tulevat noihin eihän kenenkään ole tarkoitus samastua minun tunteisiini vaan löytää niistä omia tunteita kuvaavia muistoja sillä olen enemmänkin hakenut sen kosketuksen ihmisiin.

        Kömpelön tyylin voi lukea varmasti sen piikkiin että tietokoneella tai käsin en ole kirjoittanut alunperin yhtään muistiin vaan yleensä tuleee sellaisissa tilanteissa että kännykkä sattuu olemaan vain lähellä "kännykkärunoutta" siis.

        Eräs ystäväni sanoi että niissä olisi ainesta jos niitä muokkaisi vaikka mihin vastasin hänelle näin. "Kaikki ovat kirjoitettu siinä tunnetilassa mikä silloin on ollut, jos niitä menee muokkaamaan nyt niin se tunne katoaa siitä. Joten kaikki ovat sellaisiana kun ne ovat alkuperäisinä olleet yhteenkään en ole koskenut sen jälkeen."

        Tämä menee jo todella alas ehkä heikoimmalla hetkellä eron jälkeen oli tämä. Kello taisi olla aamulla 4 joten voitte ymmärtää pienen epäselvyyden.

        "Vierii kyynel vierii toinen kukaan ei pyyhi pois noita kyyneleitä mun poskiltain. Kuinka monta kyyneltä mä kestää voin ilman että joku niitä pyyhkii pois. Jos joku tätä tuskaa helpottaa ei voi niin mä sen itse poistamaan kait joudun kukaan siitä pitäis ei, mutta ymmärtäis että mä lohdutusta olisin kaivannut hädän hetkellä tällä suurimmalla."

        On se tämäkin yksi keino purkaa paha olo pois siitä jos joku löytää omia tuntemuksia mitä en ihmettelisi yhtään niin voi ainakin miettiä että ei ole ainut jolla on tällaista ollut.

        edelliseen, että en todellakaan kritisoi tekstiäsi sinänsä vaan sitä todellisuutta missä ihminen oikeasti antautuu tuollaisen tunnetilan vietäväksi niin, että seurauksena on lopullisia tekoja joko toiselle tai itselle. Sellaista fiilistä en soisi ruokittavan ja vielä vähemmän ihannoitavan.

        Tunnekuvauksena tekstisi on kyllä omalla tavallaan hyvä jopa riipaiseva. Ja kuten itsekin toteat, hyvä jos tunteen saa käsiteltyä ja purettua tuolla tavalla. Voi sitten olla niinkin että se toimii terapeuttisena myös toiselle jolla on tuskafiilis ja kiusaus hautoa ikäviä ajatuksia. Toivottavasti niin.

        Oikein hyvää jatkoa sinulle!

        Sinulla on tunteva, aistiva sielu. Se on suuri lahja tässä monta kertaa niin kylmässä ja itsekkäässä maailmassa. Mutta toisaalta herkkyys on kantajalleen joskus myös taakka: olisi helpompaa olla kova. Pidä herkkyydestäsi huolta ja vaali sitä, siitäkin huolimatta, että sieluusi joskus sattuu ja tekee kipeää. Ja kun elämässä tulee vastoinkäymisiä ja koetuksia muista että myös herkällä ihmisellä on taipumus omanlaiseensa itsekkyyteen mikä sitten voi ilmetä mm. itsesäälinä ja itsetuhoisuutena tai muuten vaan tunnekeskeisyytenä, elämyshakuisuutena realismin kustannuksella. Sinä olet arvokas. Jokainen ihminen on. Toivon että tekstiesi kautta toisetkin voisivat kokea olevansa arvokkaita, sillä - kuten sanoin aiemmin: keskeiset tunteet ovat yleisinhimillisiä, ikäänkuin yhteisiä. Pidä itsestäsi huolta.


      • aka47
        äitiparta kirjoitti:

        edelliseen, että en todellakaan kritisoi tekstiäsi sinänsä vaan sitä todellisuutta missä ihminen oikeasti antautuu tuollaisen tunnetilan vietäväksi niin, että seurauksena on lopullisia tekoja joko toiselle tai itselle. Sellaista fiilistä en soisi ruokittavan ja vielä vähemmän ihannoitavan.

        Tunnekuvauksena tekstisi on kyllä omalla tavallaan hyvä jopa riipaiseva. Ja kuten itsekin toteat, hyvä jos tunteen saa käsiteltyä ja purettua tuolla tavalla. Voi sitten olla niinkin että se toimii terapeuttisena myös toiselle jolla on tuskafiilis ja kiusaus hautoa ikäviä ajatuksia. Toivottavasti niin.

        Oikein hyvää jatkoa sinulle!

        Sinulla on tunteva, aistiva sielu. Se on suuri lahja tässä monta kertaa niin kylmässä ja itsekkäässä maailmassa. Mutta toisaalta herkkyys on kantajalleen joskus myös taakka: olisi helpompaa olla kova. Pidä herkkyydestäsi huolta ja vaali sitä, siitäkin huolimatta, että sieluusi joskus sattuu ja tekee kipeää. Ja kun elämässä tulee vastoinkäymisiä ja koetuksia muista että myös herkällä ihmisellä on taipumus omanlaiseensa itsekkyyteen mikä sitten voi ilmetä mm. itsesäälinä ja itsetuhoisuutena tai muuten vaan tunnekeskeisyytenä, elämyshakuisuutena realismin kustannuksella. Sinä olet arvokas. Jokainen ihminen on. Toivon että tekstiesi kautta toisetkin voisivat kokea olevansa arvokkaita, sillä - kuten sanoin aiemmin: keskeiset tunteet ovat yleisinhimillisiä, ikäänkuin yhteisiä. Pidä itsestäsi huolta.

        Minä en tähän keskusteluun osallistu muuta kuin käyn joskus heittämässä linkin mistä voi lukea uusimpia teoksiani jos jotain kiinnostaa katsotaan miten kerkeän laittaa nettiin noita.

        Kyllä se tuskan hetkellä helpottaa olo kun jotenkin purkaa niitä tunteita itsellä oli keinona kirjoittaa.

        Mutta nyt on uudet tunne tilat joten kirjoitan taas iloisia tuntemuksia. Mitä nyt välillä kun joku ystävä on oikein alla päin niin tulee kipeitä muistoja ne saatan kirjoittaa ylös.

        Palaamme asiaan sitten kun saan enemmän teoksia ja siirrettyä ne nettiin.

        Jos joku haluaa tavoittaa niin aka47@suomi24.fi tuolta tavoittaa kyllä jos haluaa enemmänkin lukea teoksiani niitä kyllä riittää.


      • äitiparta
        aka47 kirjoitti:

        Tämähän oli tarkoittettu sillä että saisin apua, laitoin tuon hyvälle ystävälleni hän minua piristi ja nyt elämä on taas yhtä loistoa.

        Nyt sen tänne laittamisella oli tarkoitus näyttää että kaikki ei ole aina yhtä onnea ollut että löytyy noita synkemmästäkin päästä.

        Eli kenenkään itsemurhaa en kannata monta ihmistä olen sen partaalta pois auttanut kertonut että joku välittää. Ja tiedän että muutama ihminen tekisi sen nytkin jos minut menettäisi, joten kestin aluksi heidän takiaan lopulta tajusin että eihän mitään syytä ole surea. Se nainen ei minua halunnut joten miksi minä häntä surisin.

        Itse olen sanonut että jos kuka tahansa ihminen kaipaa hädän hetkellä puhe seuraa olipa kyseessä vaikka pahin vihamieheni niin lohdutan kyllä koska itsemurha ei todellakaan ole ratkaisu mihinkään.

        Tällainen tuli kirjoitettua eilen yöllä auringonlaskua katsellessa. Omistettu uudelle rakkaudelleni.

        Aurinko laskee taakse horisontin vielä mä sua en nää, mutta tiedän että joku kerta kun aurinko taas laske sä mua kädestä pidät pienen suudelman mä sulta saan mä tiedän sitä hetkee mä koskaan unohtaa saattaisi en.

        kirjoitimme samaan aikaan. No, nyt pitää mennä kohta nukkumaan päin. Huomenna työpäivä. Kiitos mielenkiintoisesta keskusteluhetkestä, ja että rohkenit jakaa henkilökohtaisia tekstejäsi.
        Ystävällisin halauksin

        Parta.

        Täsmennän vielä, kun nimimerkistäni on joskus ollut epäselvyyttä, että olen siis mieshenkilö, paino on nimimerkin viimeisessä, ei edellisessä sanassa. Se on käännös englanninkielisestä nimimerkistäni mamabeard.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1968
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1694
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1318
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1145
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1142
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      925
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      909
    Aihe