mitä tarkoitaa:NONSTOP
Re: Moi
KURSSI
11468
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jatkuva haku,koulutus käynnisssä,ei ole tarkkaa päivämäärää. Tai kun saadaan sopivia hakijoita sopiva määrä koulutus voidaan aloittaa heti.
Luultavasti kyse on sellaisesta kurssista, josta potkitaan ilmaistyöhön. Kun joku on saanut ilmaistyön, niin kurssille otetaan sitten uusi potkittava.
Se tarkoittaa tarkalleen sitä, että koulutus on jatkuvasti käynnissä ja kun uusi oppilas tulee, niin hänelle tehdään oma suunnitelma, jonka mukaan edetään. Eli kurssilla on eri aikaan ja eri tasoisia opiskelijoita, jotka opiskelevat oman suunnitelmansa mukaan. Meillä esimerkiksi on nonstop-kurssina CAD-opetus. Ei todellakaan ole mikään ilmaistyöhön valmentava. Osa kurssilaisista on työttömiä ja jotkut opiskelevat jonkun mokkulan työn ohessa. Tähän mennessä työttömistä opiskelijoista on työllistynyt het kurssin jälkeen tai pienen ajan kuluessa n. 70%. Olen siis kouluttajana kyseisessä paikassa, missä tuota kurssia järjestetään.
Itse olin sellaisessa nonstop-'koulutuksessa', jonka ainut tavoite oli potkia kurssilaiset ilmaistyöntekijöiksi. Juuri muuta sisältöä ei ollut kuin se, että ohjaaja jatkuvasti haukkui, että miksi vielä ei ole hakeuduttu harjoittelijoiksi. Välissä saattoi olla jonkinlaista askartelua. Kun joku pääsi/joutui ilmaistyöhön, niin sitten vain uusi uhri kehiin.
Nonstop-kursseja on siis ilmeisesti useammanlaisia.
esimerkki:
http://www.ecamconsulting.fi/fecSAMIB1y.htm
Yrityksen osallistumismaksu on 7000 € alv. Tämän lisäksi yritys voi halutessaan maksaa kannustinrahaa kurssilaiselle enintään 127 €/kk.
Kyllä työttömien kustannuksella pyöritetään melkoista bisnestä. Ilmankos halutaan viimeiseen asti pitää kiinni siitä, että työttömiä tässä maassa riittää.
Varsinainen vitsi tuo enintään 127 e.
Yllä mainittu kurssi vaan sattuu olemaan erittäin suosittu kurssi, johon korkeasti koulutetut työnhakijat hakevat ja parhaat pääsevät. Totta kai konsulttifirma kerää hilloa, koska kyse on liiketoiminnasta.
Eli te palstan marisijat; tämä ei ole teidän kurssi eikä teillä ole saumaa sinne päästä, joten jatkakaa vaan rauhassa siellä sohvan nurkassa möllöttämistä.
Hauskasti luultu :-)
Mä sain ECAM:lta tiedon, että tuo 127€/kk olisi nykyään kiellettyä, sillä jos maksu maksetaan, katsotaan työharjoittelijan olevan työsuhteessa ko. yritykseen. Ja esim. ECAM:n kohdalla homma toimii niin, että työharjoittelija yritys ECAM tekevät ns. kolmikantasopimuksen, jolloin harjoittelija ei ole työsuhteessa yritykseen (eikä näin ollen kuulu esim. työterveyden piiriin).
Mitä käytännössä tapahtuu, jos työharjoittelijalle olisi maksettu kannustinraha nyt kun sen maksaminen on "kielletty"? Maksaako työharjoittelija siitä veroa isäntäyritykselle? Palauttaako summan isäntäyritykselle? Mitä haittaa tästä kannustinrahan maksamisesta voi olla työttömälle työharjoittelijalle?
Toi 127 € on siis sellanen summa minkä voi tienata kuukaudessa ja se ei vaikuta työttömyyspäivärahaan, jos taas olet työmarkkinatuen piirissä, niin 50% tuloista vähentää tukea (jos tienaat 100€ tuesta vähennetään 50€).
... ja esimerkiki isäntäfirma voi maksaa tuon 127 € kuukaudessa. Siitä maksetaan luonnollisesti normaalit verot.