Donnerwettwer!!!!!

villiruusu

minähän pelkään ukkosenilmaa ja salamointia. Täällä vällkkyy ja jytisee. Sängynalle piiloon kait.

41

1331

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heikunkeikku

      Voi et usko, mitkä toimenpiteet meillä oli kotona, kun olin pieni, kun tuli ukonilma:)
      Oikein naurattaa :D
      Kehtaako sitä edes kertoa.
      Isäni otti antennin pois televisiosta ja heitti johdon kauas ikkunasta. Sitten hän otti vettä ämpäriin, jos tuli jano tai vettä tarvitsi johonkin.
      Vesihanaan EI EHDOTTOMASTI saanut koskea.
      Jos oli oikein kova jyminä, niin koko perhe mentiin keskellä pihaa seisovaan autoon. Minä oon monesti istunut auton takapenkillä tylsistyneenä ja odotellut ukkosen loppumista. Aika hassua, kun kaikki istuu autossa, eikä aikomustakaan lähteä sillä autolla minnekään :)

      Oon kehuskellut, miten Vaasassa aina aurinko paistelee, mutta vetäsen pikkusen sanojani takaisin, sillä ei täällä ihan AINA paista. Nyt nimittäin on pilvistä, tuulee aika kylmästi ja pikkusen on vettäkin tullut. Huomiseksi luvattiin vielä sadetta, mutta sen jälkeen pitäisi se aurinko jo paistella.

      • villiruusu

        kun lukee niiden kertomuksia joihin salama on iskenyt useammin kuin kerran. On jopa ihan oikeasti iskenyt jotakuta avatun vesiraanan kautta.

        Meillä pienenä oli navetan ja talon välissä jokin ihme vehje, johon kaikki sähköjohdot tulivat kummastakin rakennuksesta ja sen antama turva oli kuulemma varma kun sitä aikuinen kävi vähän räpeltämässä. Saatiin olla talossa ja aina saattoi mennä kellarin rappusille istumaan.

        Suoja yli kaiken muun oli kumisaappaat :))

      • kotitilan vieressä
        villiruusu kirjoitti:

        voimalaitos, josta lähti 110 kv linjat kuuteen eri suuntaan. Oli siellä jo ukkosenjohdattimia asennettuna. Mutta sattui sittenkin outoja.

        Erikoisin ehkä se, että satuin olemaan voimalaitoksella, kun päivystysvuorolainen joutui juoksemaan iskemään varpuluudalla poikki pallosalaman generaattoreiden ja linjojen väliltä.

        Pian tuli toinen. Yksi hevosistamme pökertyi salamaniskusta hetkeksi. Sillä oli tapana vähän hieroskella itseään juuri siihen sähkötolppaan, missä oli yksi voimalaitoksen ukkosenjohdattamista

      • villiruusu
        kotitilan vieressä kirjoitti:

        pallosalamat oli pienenä ollessa se pahin juttu. Paljon pelottavampia olivat kuin ees kummitukset. Vielläkin melkein uskoo että pallosalamoilla on aivot ja jokin ihmeellinen pelkotutka, jonka avulla se jää pörräämään pelkurin ympärille. (huom. minulla oli kolme isoveljeä)

        Voi heppa ressukat, niille se ikioma kyhnytyspuu on niin tärkeä.

      • kumisaappaat

        ne olisivat täytyneet olla jalassa vielä.

      • Heikunkeikku
        kumisaappaat kirjoitti:

        ne olisivat täytyneet olla jalassa vielä.

        Joo, muistin ne kumisaappaat sitten hetken kuluttua ja aloin väsäämään uutta viestiä, että KUMPPARIT. Vaan kuinkas kävikään, kun yritin lähettää viestin, niin tuli ilomoitus, että olin jo mukamas lähettänyt saman viestin aikaisemmin.
        Ei onnistunut niin millään :)

      • tankavaara

        ...ainakaan Vaasassa, aurinko paistoi Vaskiluodossa
        aina. Kesä oli pitkä... olinko silloin Hietalahden kansakoulussa ja asuin Kellosepänkadun ja Pitkäkadun kulmassa. Järkyttävää... ei edes sitä pientä kiveä ollut jäljellä Hietasaaressa, jonka vierellä "Tarva" loukkasi jalkansa pullonsiruihin.

        Ja mihin ovat räjäyttäneet sen ISON kiven, jonka luota sain ahvenia Cumulus- hotellin vieressä?

        Hieno kaupunki.... muistoissa.

      • villiruusu
        Heikunkeikku kirjoitti:

        otsakkeesta kiinni, sitä kun muuttaa niin viestikin on eri. Samana päivänä ei voi kahta samaa otsaketta laittaa.

      • villiruusu
        tankavaara kirjoitti:

        merentapoika olet ollut, meillä oli intiaanikesät ja isot ukonilmat.

      • tankavaara
        villiruusu kirjoitti:

        merentapoika olet ollut, meillä oli intiaanikesät ja isot ukonilmat.

        vanhemmat muuttivat niin usein, että "ystävienjättöitkuja" on tehty niin paljon, että aidosti "opiskelen tunteitani" tänäpänä.

        PS. Muistan kyllä ukkosen 3v vanhana, jolloin meidän kotiapulainen vei minut "suojaan" vaatekomeroon... sai nähtävästi jotain "ihmisyyttä" minusta sinne. Karkasin ja ihailin ukkosta. "Tilda" huusi kauhuissaan vaatekomerossa. Tajusin jo silloin, että toimimalla "oikein" elämästä säilyy hengissä.

        PS2. Elämä on pelkoa ja sen hallintaa. Mikä olisi
        pelon vastakohta ilman uskonnollisia tunteita?

        HKI- kylässä tapahtunutta.

        tajunta ja mieli ovat vielä aika puhtaita kokemustasoilla, onneksi ei salama iskenyt pihapuun kesken ihailujesi, silloin lopputulos voisi olla erilainen. "Tilda" varmaan oli joutunut joskus säikähtämään tosi pahasti.

        Pelko on mielenkiintoinen elementti; suojelija vai hallitsija?

      • Heikunkeikku
        tankavaara kirjoitti:

        ...ainakaan Vaasassa, aurinko paistoi Vaskiluodossa
        aina. Kesä oli pitkä... olinko silloin Hietalahden kansakoulussa ja asuin Kellosepänkadun ja Pitkäkadun kulmassa. Järkyttävää... ei edes sitä pientä kiveä ollut jäljellä Hietasaaressa, jonka vierellä "Tarva" loukkasi jalkansa pullonsiruihin.

        Ja mihin ovat räjäyttäneet sen ISON kiven, jonka luota sain ahvenia Cumulus- hotellin vieressä?

        Hieno kaupunki.... muistoissa.

        ..tiennytkään, että olet Vaasassa asunut. Kiva kuulla :)
        Joo, kaikki muuttuu vuosien saatossa. Minun kotitaloni paikalla on Jet-huoltoasema ja kun ajelen siitä ohi, niin ihan kaivertaa sisuksia. Vieläkin siellä kököttää meidän omenapuu ja koristekuusi.

        Et varmaan tarkoita Cumulus-hoterllia, vaan Rantasipia? Sielä ainakin oli iso kivi ihan rannassa, siitä vierestä kulki meidän venereitti. Siis siihen aikaan, kun ei ollut Sundomin siltaa.

        Mutta on tämä ihan mukava kaupunki vieläkin :)

      • Heikunkeikku
        villiruusu kirjoitti:

        otsakkeesta kiinni, sitä kun muuttaa niin viestikin on eri. Samana päivänä ei voi kahta samaa otsaketta laittaa.

        ..hyvä, kun tuon kerroit. En ole tiennyt. Mulle on tosi monta kertaa käynyt niin, että ilmoitetaan, että olisin mukamas jo lähettänyt kyseisen viestin.
        No nyt ymmärrän.
        Mulle kato välillä pitää vääntää rautalangasta:)
        Mutta kiitos ilmoituksesta.

      • tankavaara
        villiruusu kirjoitti:

        tajunta ja mieli ovat vielä aika puhtaita kokemustasoilla, onneksi ei salama iskenyt pihapuun kesken ihailujesi, silloin lopputulos voisi olla erilainen. "Tilda" varmaan oli joutunut joskus säikähtämään tosi pahasti.

        Pelko on mielenkiintoinen elementti; suojelija vai hallitsija?

        pelkään itseäni paljon enemmän kuin Ukkosta.

        Miksi?

        Mistä tunteet ja pelot tulevat?
        Minä en ole tapellut, enkä lyönyt ketään. Kukaan ei ole myöskään lyönyt minua.

        Niin...

        Kaikki kokemuksemme tulevat geeniemme ja ympäristömme kautta, josta me sitten muodostamme
        minuutemme.

        Niin...

        Elämme omaa tarinaamme ja minun tarinassa ei ole pelkoa Ukkoselle, vaikka se aikoinaan löi kymmenen metrin päähän kallioon ja löi minut tajuttomaksi. En vain sustu pelkäämään. Pelkään enemmän kaunista naista kuin ukkosta.

      • henrii
        Heikunkeikku kirjoitti:

        ..tiennytkään, että olet Vaasassa asunut. Kiva kuulla :)
        Joo, kaikki muuttuu vuosien saatossa. Minun kotitaloni paikalla on Jet-huoltoasema ja kun ajelen siitä ohi, niin ihan kaivertaa sisuksia. Vieläkin siellä kököttää meidän omenapuu ja koristekuusi.

        Et varmaan tarkoita Cumulus-hoterllia, vaan Rantasipia? Sielä ainakin oli iso kivi ihan rannassa, siitä vierestä kulki meidän venereitti. Siis siihen aikaan, kun ei ollut Sundomin siltaa.

        Mutta on tämä ihan mukava kaupunki vieläkin :)

        ja sataa. Määkin asuin jonkin aikaa Vaasassa Raastuvankadulla, olen ajanut ajokortinkin vaasassa autokoulu oli joku B.Don tai Dömm.
        Kuppiloita oli Sekstantti ja Kotila, olen joskus sivusilmällä katsonut mutta kumpaakaan ei taida enää olla.

      • tankavaara
        Heikunkeikku kirjoitti:

        ..tiennytkään, että olet Vaasassa asunut. Kiva kuulla :)
        Joo, kaikki muuttuu vuosien saatossa. Minun kotitaloni paikalla on Jet-huoltoasema ja kun ajelen siitä ohi, niin ihan kaivertaa sisuksia. Vieläkin siellä kököttää meidän omenapuu ja koristekuusi.

        Et varmaan tarkoita Cumulus-hoterllia, vaan Rantasipia? Sielä ainakin oli iso kivi ihan rannassa, siitä vierestä kulki meidän venereitti. Siis siihen aikaan, kun ei ollut Sundomin siltaa.

        Mutta on tämä ihan mukava kaupunki vieläkin :)

        muistat tuon kiven, joka meni todella läheltä rantaa! (Juu Rantasipi varmaankin..) Silloin se oli Mainiemi ja Vaasan työväenopiston kesähuvila. Olin siellä "aina kesäisin"... ja sitten lähempänä pengertietä oli "paratiisisaari".

        Kiersin muuten koko Vaskiluodon kuorma-auton renkaalla... aurinko paistoi AINA.

        PS. Siinä teidän venereitillä oli Vikströmin moottoritehdas (=Legendaarinen moottori vieläkin), eli ajoitte ohi siitä läheltä... juu kyllä 60- luvulla siltaa ei ollut:)

      • 'm-p'
        tankavaara kirjoitti:

        pelkään itseäni paljon enemmän kuin Ukkosta.

        Miksi?

        Mistä tunteet ja pelot tulevat?
        Minä en ole tapellut, enkä lyönyt ketään. Kukaan ei ole myöskään lyönyt minua.

        Niin...

        Kaikki kokemuksemme tulevat geeniemme ja ympäristömme kautta, josta me sitten muodostamme
        minuutemme.

        Niin...

        Elämme omaa tarinaamme ja minun tarinassa ei ole pelkoa Ukkoselle, vaikka se aikoinaan löi kymmenen metrin päähän kallioon ja löi minut tajuttomaksi. En vain sustu pelkäämään. Pelkään enemmän kaunista naista kuin ukkosta.

        ei löydä itseään itsestään eikä muista, vaikka koko elämäntarina vinkittää totuuksiaan, tuntematon on hallitsemattomuutta, vallattomuutta jota ei tiedolla eikä uskottelullakaan pysty kahlitsemaan. Vai on kaunis nainen avain sinun sisimpäsi tuntemattomiin saleihi tai kammioihin johtavalle ovelle ;)?

        en aina jaksa
        ottaa aurinkorasvaa
        oikea seita
        muistan sen ikuisesti
        lapsuuden kallioista

      • villiruusu
        tankavaara kirjoitti:

        pelkään itseäni paljon enemmän kuin Ukkosta.

        Miksi?

        Mistä tunteet ja pelot tulevat?
        Minä en ole tapellut, enkä lyönyt ketään. Kukaan ei ole myöskään lyönyt minua.

        Niin...

        Kaikki kokemuksemme tulevat geeniemme ja ympäristömme kautta, josta me sitten muodostamme
        minuutemme.

        Niin...

        Elämme omaa tarinaamme ja minun tarinassa ei ole pelkoa Ukkoselle, vaikka se aikoinaan löi kymmenen metrin päähän kallioon ja löi minut tajuttomaksi. En vain sustu pelkäämään. Pelkään enemmän kaunista naista kuin ukkosta.

        mies on erilainen kokija kuin nainen. Kyllä minä säikyn kaikkea sellaista mikä on jotenkin ollut satuttava kokemus. Miehet ovat kai vähän enemmän uhmakkaita eivätkä myönnä pelkojaan niin herkästi kuin naiset. On naisissakin hurjapäitä.

      • tankavaara
        'm-p' kirjoitti:

        ei löydä itseään itsestään eikä muista, vaikka koko elämäntarina vinkittää totuuksiaan, tuntematon on hallitsemattomuutta, vallattomuutta jota ei tiedolla eikä uskottelullakaan pysty kahlitsemaan. Vai on kaunis nainen avain sinun sisimpäsi tuntemattomiin saleihi tai kammioihin johtavalle ovelle ;)?

        että ymmärsin pysähtyä. Onneksi.

        Olen jopa niin itsekäs ja naiivi (Bubereista huolimatta), että varastan tuon:)

        Kuka osaa "kähinän" (voiko sen paremminkaan sanoa?)
        osaa paljon, mutta minun "osaamiseni on lähinnä tällaista "hälinää";)

      • tankavaara
        villiruusu kirjoitti:

        mies on erilainen kokija kuin nainen. Kyllä minä säikyn kaikkea sellaista mikä on jotenkin ollut satuttava kokemus. Miehet ovat kai vähän enemmän uhmakkaita eivätkä myönnä pelkojaan niin herkästi kuin naiset. On naisissakin hurjapäitä.

        sukupuolet ovat tasoittuneet "vähintäinkin" tässä iässä. Ilman meidän tieteellistä "kehittymistämme" 50- miehiä olisi todella vähän. Ja nuo vähät olisivat "kunnioitettuja", kuten toki naisetkin tässä iässä, jolloin he voisivat pukeutua "arvonsa mukaisesti"

        PS. Väitän, että kipu, pelko... ovat aivan yhtä voimakkaita riippumatta sukupuolesta.

        (ainakin naisten) stressihormoonin poistajat, sen todistavat.

      • tankavaara
        villiruusu kirjoitti:

        (ainakin naisten) stressihormoonin poistajat, sen todistavat.

        Tässä iässä säilyneenä ja saman tälläkin palstalla todenneena.

    • myrsky ja mylväys

      isääni ja isäni puolesta, hän kun makasi tyyny päänsä päällä sängyn alla ukkosen aikana.
      Samalla laskien ääneeen yksi, kaksi...., kuinka kaukana ukkonen kulloinkin iski.

      • villiruusu

        se sängynallaolon viehätys johtuu? Kohtu vai luola-aikaanko vie juuret?

      • myrsky ja mylväys
        villiruusu kirjoitti:

        se sängynallaolon viehätys johtuu? Kohtu vai luola-aikaanko vie juuret?

        vaihtoehdosta epäilemättä äidin rauhaisa kohtu lienee ollut päämäärä, sellainen äitinsä lellivekkuli isäni oli.

      • -tiina

        istuin isän kanssa mökillä saunan terassilla ja ihailtiin luonnon voimaa nautin vieläkin ukonilmasta siitä upeasta äänestä kun tuntuu että koko taivas repee en ole koskaan osannut pelätä ihminenkin tappaa toisia ihmisiä paljon useammin kuin salama.

      • myrsky ja mylväys
        -tiina kirjoitti:

        Onneksi en oppinut isältäni ukkosenpelkoa-kaan.

        Eihän pelot suinkaan aina perustu järkeen. Joillakin voi olla omia ikäviä kokemuksia, toisilla ne voivat pohjautua vaikkapa alkukantaisiin vaistoihin.

        Mitä muuta ihmiset aikoinaan kunnioittivat, kuin luonnon ilmiöitä? Tosin, niin kannattaa useinmiten tehdä vieläkin.

      • tankavaara
        myrsky ja mylväys kirjoitti:

        Onneksi en oppinut isältäni ukkosenpelkoa-kaan.

        Eihän pelot suinkaan aina perustu järkeen. Joillakin voi olla omia ikäviä kokemuksia, toisilla ne voivat pohjautua vaikkapa alkukantaisiin vaistoihin.

        Mitä muuta ihmiset aikoinaan kunnioittivat, kuin luonnon ilmiöitä? Tosin, niin kannattaa useinmiten tehdä vieläkin.

        Minun oma isäni kuoli, isäpuoleni kuoli. naapurimaan isäpuoleni kuoli... nyt kai on aika olla omillaan ja lakata ne viimeisetkin katkeruuden siemenet.

        Kysyä vaikka itseltään:
        - ampuisitko ystäväsi?
        - Kumman ammut ennemmin isäsi vai äitisi

        OK noita on kysytty.... ja eletty......

        Mikä on seuraava unelma.... vai onko sitä ?
        Eli kuinka rakennat elämääsi?

      • myrsky ja mylväys
        tankavaara kirjoitti:

        Minun oma isäni kuoli, isäpuoleni kuoli. naapurimaan isäpuoleni kuoli... nyt kai on aika olla omillaan ja lakata ne viimeisetkin katkeruuden siemenet.

        Kysyä vaikka itseltään:
        - ampuisitko ystäväsi?
        - Kumman ammut ennemmin isäsi vai äitisi

        OK noita on kysytty.... ja eletty......

        Mikä on seuraava unelma.... vai onko sitä ?
        Eli kuinka rakennat elämääsi?

        Tekeekö isäksi/äidiksi tuleminen ihmisestä täydellisyyden?

        Itse rakastin/rakastan kumpaakin vanhempaani yli kaikea, silti tietäen, että he olivat vain ihmisiä, eivät mitään sen kummempaa.

        Rakennan omaa elämääni heiltä kummaltakin saamillani ominaisuuksilla. Isältä sain hänen herkkyytensä, äidiltäni hänen rehellisyytensä ja luotettavuutensa.

        Ei minusta ole mikään rakkauden este, tiedostaa lähimmäisensä heikkoudetkin.
        Kuka meistä voi tietää toisemme rakkauden määrän?

    • Angel of The Morning

      Minä pidän ukonilmasta. Lapsena mentiin
      sateensuojaan ukkosella ja kerrottiin
      kummitusjuttuja. Jotain romanttista siitä
      on jäänyt mieleen. Nuorena, parikymppisenä
      menin uimaan ukkosella. Mustan, salamoivan
      taivaan alla oli jotenkin mahtava uida.

      Nyt en enää mene uimaan enkä kalaan ukkosella.

      • villiruusu

        oli elämykset vielä tärkeitä ja usko omaan koskemattomuuteen vahva.

    • Donna Donner

      ja mitä kieltä se on?

      • villiruusu

        milloin joku huomauttaa tuosta ylimääräisestä "w" kirjaimesta eli hutilyönnistä :DD.

      • villiruusu
        villiruusu kirjoitti:

        milloin joku huomauttaa tuosta ylimääräisestä "w" kirjaimesta eli hutilyönnistä :DD.

        saksankielen opettaja opetti sanan olevan ns. voimasana ja merkitsee myös ukkosenilmaa.

      • villiruusu kirjoitti:

        saksankielen opettaja opetti sanan olevan ns. voimasana ja merkitsee myös ukkosenilmaa.

        donner - ukkonen
        wetter - sää, ilma
        donnerwetter - rähinä, meteli
        donnerwetter - myös saksalainen kirosana

      • w-g
        villiruusu kirjoitti:

        saksankielen opettaja opetti sanan olevan ns. voimasana ja merkitsee myös ukkosenilmaa.

        sana kuin sana saksaksi on kuin kirosana. :)
        Aina muistuu Chaplinin parodia ilmapallon kanssa.

      • villiruusu
        mies-vm56 kirjoitti:

        donner - ukkonen
        wetter - sää, ilma
        donnerwetter - rähinä, meteli
        donnerwetter - myös saksalainen kirosana

        sanakirjoissa on :)

      • villiruusu
        w-g kirjoitti:

        sana kuin sana saksaksi on kuin kirosana. :)
        Aina muistuu Chaplinin parodia ilmapallon kanssa.

        on kuitenkin selkeä kieli verrattuna esim. hollantia puhuviin. Aika vähän ehdin saksaa opiskelemaan silloin joskus.

    • jylläävät

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      2480
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      196
      1167
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1081
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      930
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      298
      901
    6. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      868
    7. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      90
      850
    8. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      841
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      829
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      53
      758
    Aihe