En yleensä kirjoittele netti palstoille, mutta nyt ahdistus on niin suuri, että on pakko. Mä olen lesbo, olen tiennyt sen jo 15-vuotiaasta asti (oon kohta 19) ja kerroin jokin aika sitten vanhemmilleni. Isä tuskin puhuu mulle enää, ja kun kerroin hänelle sain nyrkin naamaan. Samoin äiti puoli. Biologinen äitini kuoli 10-vuotta sitten. Minulla ei ole sisaruksia, joiden kanssa huolia jakaa. Eikä oikein kavereitakaan, tai siis sillee hyviä ystäviä joille puhua. Tuttavat ei ole väleissä nykyisten vanhempieni kanssa ollenkaan. Ei ketään jolle puhua. Ongelmani siis on että, olen yksinäinen ja tahtoisin vain jutella jonkun kanssa, mutta kukaan ei halua jutella kanssani. Jospa täällä olisi joku joka voisi alkaa jutella kanssani kaikesta maan ja taivaan väliltä sähköpostitse? Ihastuksia on ollut monia, yksi aika vakavakin. Mutta ei niistä sitten ole tullut mitään. Mitä minä oikein tekisin? Miten voisin saada vanhempani hyväksymään minut? syvällä sisimmässäni kuitenkin välitän heistä ja meillä oli kaikki vielä muutama vuosi sitten hyvin. Meillä oli myös hevosia, ja rakastan hevosia edelleen, mutta isä myi loputkin hevoset vuosi sitten hetken mielijohteesta. Ja hänellä on joku pakko mielle etten voisi mennä välillä käymään tallilla..tämä on niin ahdistavaa enkä itse tiedä mitä minun olisi tehtävä.
Hei...
annyy89
41004
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos haluut juttuseuraa, voit kirjottaa mulle. Vastaan kyllä. :)
[email protected] :)
Tilanteesi tuntuu varmasti juuri nyt toivottomalta ja lohduttomalta, mutta sitä se ei ole.
Henkistä julmuutta, fyysistä väkivaltaa ja suvaitsemattomuutta ei ole pakko sietää. Olet täysi-ikäinen, sinulla on kaikki mahdollisuudet alkaa suunnitella omaa, parempaa ja antoisampaa elämää.
Kannustan sinua hakeutumaan jonnekkin itsellesi mieluisalle alalle opiskelemaan ja vaihtamaan maisemia, opettele elämään itsenäisesti. Jos asut pikkupaikkakunnalla, muuta isompaan kaupunkiin, jossa on actionia myös lepakkorintamalla.
Taloudellisissa asioissa saat varmasti neuvoa ja opastusta esimerkiksi opolta, kelalta tai soskusta. Löydät varmasti samanhenkisiä ihmisiä lähipiiriisi.
On kamalaa että perheesi on kääntänyt sinulle selkäsi. Muuta omaan kotiin, et voi antaa isällesi muuta vaihtoehtoa kuin aikaa ja etäisyyttä (älä enää alistu väkivalan uhkaan), ja toivoa että hän itse ymmärtää kuinka ihana tytär hänellä on. Käytä suruasi vahvuutesi rakennusaineeksi. Älä jämähdä tilanteeseen, joka ahdistaa, masentaa ja murentaa itsetuntosi. Tee elämästäsi sen näköinen kuin sinä haluat.
Ihastukset on tarpeellisia elämän piristäjiä, nauti niistä. Mikä onkaan parempi keino harjoitella rakastamista ja arvostamista kuin haaveilu toisesta ihmisestä. Varmasti kohdallesi osuu vastarakkauttakin, mutta pettymyksiä varmasti satelee myös. Nekin vahvistavat ja opettavat sinulle asioita itsestäsi ja muista ihmisistä.
Neuvoni on siis, älä jää tuleen makaamaan, vaan aloita muutos nyt. Mieti mitä haluat elämältäsi ja tee suunnitelmia ja toteut ne. Jos rakastat hevosharrastusta, hakeudu takaisin sen pariin!
Tsemppiä, haleja!
kiitos sadie vastauksesta, ehkä se jopa vähän antoi itse tuntoa.:) Tosin tuntuu kyllä hieman vaikealta toi oman elämän rakentaminen varsinkin kun taloudellinen tilanne ei ole mikään paras mahdollinen...kunhan noi yhet lopattas tuon huutamisen niin taas keskittyä paremmin. On minulla takaraivossa kolottanut ajatus että jonain päivänä hankkisin hevosen hoitajan paperit ja sen jälkeen sitten ratsastuksen ohjaajaks ja lopulta rats.opettajaks. Tähän asti tuo on vaan tuntunut niin mahdottomalta. Mutta ehkäpä tuo aika koittaa nyt tulevana syksynä? Riippuu vähän saako opiskelu paikkoja enäään mistään..tosin sehän selviää soittamalla, muutama viikko pitäis kait oottaa koska silloin ei ainakaa koulujen henkilökuntia pitäisi olla lomalla, ja sitä kautta kysellä paikkoja,,,jos vaikka hyvinkin olisi vapaita paikkoja. Useimmissahan on asuntolat ja niissä asuminen on ilmaista, kelalta voi anoa opintotukea, jonka luulisi riittävän opiskelijan kustannuksiin..mutta sitten taas muutto ja kaikki..kuulostaa niin hankalalta kaikki, varsinkin yksin..mutta ehkä sitä voisi ainakin yrittää, eihän siihen kukaan kuole jos vaikka jossain välissä pääsis soittamaankin noihin oppilaitoksiin..tai ei ei tarvitse edes soittaa, onhan täällä tämä tietsikka ja netti, voinhan laittaa niihin sähkäriä vaikka heti niin ei ainakaan sitten unohdu..joo niin teen:) Miksi en keksinyt tätä aiemmin? tollo kun olen..mutta kiitos "potkusta persauksiin" nyt taisi tulla eräänlainen innostus:) i will make my dreams true! Sori, enkun taito ei oo vahvin lajini...:D