kuljetusvaunu

Minkälaisia koiralle tarkoitettuja kuljetusperäkärryjä on olemassa? Olen yrittänyt etsiä netistä, mutta huonolla tuloksella. Näin keväällä Tampereella tosi hienon peräkärryn, jossa oli erilliset tilat usealle koiralle. Omistajaa ei ollut paikalla, joten asia jäi selvittämättä. Tarvitsemme kunnollisen kuljetussysteemin, sillä sisälle autoon emme voi koiraa ottaa.
121859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

miksi ette voi ottaa koiraa sisälle autoon?

Äänestä
  • että yksi meistä on allerginen. Auton vaihtoakin on mietitty, mutta siinä pitäisi olla väliseinä. Ja tavaroidenkin pitäisi mahtua mukaan. Käymme vuoden ympäri mökillä, tavaraa on aina yllättävän paljon kuljetettavana. Pelkästään ruokakassejakin on aikamoinen määrä. Ja jos koiran hankimme, iso laumanvartija sapuskoineen pitäisi vielä mahduttaa mukaan.

    Äänestä

  • evanna kirjoitti:

    että yksi meistä on allerginen. Auton vaihtoakin on mietitty, mutta siinä pitäisi olla väliseinä. Ja tavaroidenkin pitäisi mahtua mukaan. Käymme vuoden ympäri mökillä, tavaraa on aina yllättävän paljon kuljetettavana. Pelkästään ruokakassejakin on aikamoinen määrä. Ja jos koiran hankimme, iso laumanvartija sapuskoineen pitäisi vielä mahduttaa mukaan.

    ei koiraa allergiaperheeseen

    Äänestä

  • ei taas kirjoitti:

    ei koiraa allergiaperheeseen

    ei? Ulkokoiraa ajattelin juuri tästä syystä. Olen keskustellut rotuyhdistyksen jäsenen kanssa ja hän ei ole teilannut ajatusta. Laumiksesta olisi meille paljon iloa ja uskon allergia koira yhdistelmän onnistuvan. En ole ainakaan vielä kuullut yhtäkään tapausta, jossa ulkokoira olisi aiheuttanut ylitsepääsemättömiä ongelmia. Onko sinulla tietoa?

    ajattele käänteisesti. mitä iloa laumikselle olisi teistä?

    olisiko laumis tulossa työkoiraksi vai tarhaan töröttämään? mitä virikkeitä ja aktivitetteja tarjoat ulkokoirallesi? miten aiot järjestää koiran sosiaalisten tarpeiden toteutumisen?

    montako tuntia päivässä koira olisi ulkona ja montako tuntia sillä olisi jotain tekemistä ja teistä seuraa? siis rehellisesti, tarhakoirat tuppaavat jäämään alkuinnostuksen jälkeen tarhoihin purkamaan apatioitaan haukkumalla.

    Äänestä

  • mitään rotua kirjoitti:

    asiaa monelta kannalta edelleen ja paljon myös koiran kannalta, joten kiitokset kommenteistasi. Tarhakoiraksi ei aio lemmikkiäni laittaa, vaan se saisi paljon tilaa ja talon vahdittavaksi.

    Mutta kysyin alun perin kuljetusvaunusta. Onko sinulla niistä tietoa? Ja ulkokoiran vaikeista aiheuttamista allergiaoireista?

    Muita kysymyksiä pohdin edelleen ja aion mennä laumisten syystapahtumaan Jämsään tutustumaan koiriin ja juttelemaan kasvattajien kanssa näistä koirista ja niiden hoidosta sekä niiden sopivuudesta meidän oloihin.

    onko siedätyshoitoa kokeiltu?
    minkä asteinen allergia?
    entä jos allergia pahenee?

    ulkokoirista voi sisällä oleva allergikko saada allergiaoireita vaatteissa ja hiuksissa kulkeutuvien syljen, hilseen yms. kautta vaikka ei koiran luona itse koskaan kävisikään.

    miten allergikon ja koiran on tarkoitus tulla juttuun?

    Äänestä

Saattaa olla, ettei kukaan tuollaisia ainakaan Suomessa valmista, vaan olemassa olevat ovat omavalmisteita.
Et huomannut ottaa Tampereella näkemäsi kärryn rekisterinumeroa muistiin ? Sillä tiedolla kun voisi kysellä tietoja vaikka puhelimitse AKE:n kautta.
Tuo Himoksen tapahtuma on varmaan hyvä paikka myös tästä kysellä.
Monelleko koiralle tuo kärry pitäisi olla ?
Venäjällä oon nähnyt Ladan perässä olevia kärryjä, josta otetaan useampikin kaukkari tai keskari ulos näyttelypaikalla. Ulkoisesti näyttivät rakennetun vanerista tavallisen avokärryn päälle.

Pari muuta vaihtoehtoa kärrylle:
1)tuttu vetokoiraharrastaja rakensi Dodgen pick-up:n lavalle koppisysteemin, jossa valjakon jokaisella koiralla on oma looshi.
2)ostakaa koira-autoksi väliseinällinen jenkkivani. Etuosassa kaikilla mukavuuksilla tilat 5-6 henkilölle ja takatilaan mahtuu useampikin koira. Ottakaa vielä sellainen, jossa toimii ilmastointi ja mieluummmin tuplana = taakse koirille erillisenä. Vielä jos väliseinässä on oviaukko, niin koiria on huomattavasti helpompi käydä matkan aikana katsomassa kuin peräkärrystä.

Äänestä

  • Kyllä kärryjä kirjoitti:

    myydään.

    Esimerkiksi täällä http://www.reikon.net/

    tällainen vaunu se oli. Tosi heinoja! Kiitos sinulle linkistä.

    Äänestä

  • hankkiminen tulee pian ajankohtaiseksi, joten tämä ehdottamasi iso väliseinäinen on yksi varteenotettava mahdollisuus. Sain tälle palstalle linkin kuljetuskärryistä, joita tarkoitin. Yhdelle tai kahdelle koiralle. Himokselle menemme tutustumaan koiriin ja kasvattajiin. Kiitokset sinulle ideoistasi.

    Äänestä

  • evanna kirjoitti:

    hankkiminen tulee pian ajankohtaiseksi, joten tämä ehdottamasi iso väliseinäinen on yksi varteenotettava mahdollisuus. Sain tälle palstalle linkin kuljetuskärryistä, joita tarkoitin. Yhdelle tai kahdelle koiralle. Himokselle menemme tutustumaan koiriin ja kasvattajiin. Kiitokset sinulle ideoistasi.

    Eipä kestä kiitellä.
    Hyvä, että löytyi joku viisaampi, joka tiesi näitä saatavan myös valmiina Suomessa.

    Netissä pyöriessäni tuli tuollainenkin vastaan:
    http://www.nettikone.com/viewMachine.php?id_machine=672408

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

evanna kirjoitti:

Minkälaisia koiralle tarkoitettuja kuljetusperäkärryjä on olemassa? Olen yrittänyt etsiä netistä, mutta huonolla tuloksella. Näin keväällä Tampereella tosi hienon peräkärryn, jossa oli erilliset tilat usealle koiralle. Omistajaa ei ollut paikalla, joten asia jäi selvittämättä. Tarvitsemme kunnollisen kuljetussysteemin, sillä sisälle autoon emme voi koiraa ottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu