Välillä minulla on maailman ihanin, mutta toisinaan maailman ärsyttävin lapsi.
On päiviä, joilloin tyttöni on kuin unelma. Pukee aamulla itse päivävaatteet, syö nätisti, on kiltti pikkuveljelle. Leikkii mukavasti kavereiden kanssa ja illan päätteeksi nukahtaa helposti. Näiden päivien jälkeen on ihana olla kotiäitinä.
Toisinaan aamu alkaa hirveällä kiukulla, kaikki on huonosti koko ajan. Tyttö huutaa ja rääkyy pienemmästäkin. Pitkäjänteisyyttä ei ole tippaakaan. Jos ei saa takin vetoketjua kiinni, armoton huuto alkaa välittömästi.(vaikka olen ihan lähellä valmiina auttamaan) Samoin jos esim. kompastuu tulee "Tyhmä lattia, tyhmät jalat... -huuto". Tyttö tappelee kaikkien kanssa, ei jaa mitään tavaroita, kaikki pitäisi olla hänen, inttää ja inttää, vaikkei saisikaan tahtoaan lävitse.
Olen mielestäni ollut aina johdonmukainen. Kiellän kerran, toisen kiellon jälkeen tulee mukaan jo uhkaus esim. jos et nyt tottele menet sisälle tms. Tämä yleensä toimii, koska toteutan kyllä uhkaukset. Välillä taas se tuntuu olevan yksi oravanpyörä, kun koko päivä menee huonosti. Meillä on käytössä jäähyhuone ja lelutakavarikko.
Ysi ärsyttävimpiä tapoja tytössä on ylimielisyys. Hän alkaa komentamaan minua samalla tavalla, miten minä komennan häntä. Esim. känkkäränkkäiltana hän saattaa sanoa sormi pystyssä: "Nyt äiti sinä menet nukkumaan heti paikalla!" Väillä minusta tuntuu, ettei hän oikein ymmärrä, kuka on aikuinen. Onko tämä merkki auktoriteetin puutteesta? Mitä ihmettä voin tehdä tytön kanssa?
Nyt kesällä olemme olleet paljon vain kotona. En tiedä onko lapsella mielekkään tekemisen puutetta. Kerhoissa hän on aivan mallikelpoisesti. Samoin kaupassa, kirjastossa ym. varsinkin, jos olemme siellä kaksin (ilman pikkuveljeä) Harvoin vain pääsen mihinkään vain toisen lapsen kanssa, kun hoitoapua isovanhemmilta on turha pyytää ja miehellä on paljon matkustusta vaativa työ.
Miten te muut kolmivuotiaiden vanhemmat, miten teidän arki sujuu?
On päiviä, joilloin tyttöni on kuin unelma. Pukee aamulla itse päivävaatteet, syö nätisti, on kiltti pikkuveljelle. Leikkii mukavasti kavereiden kanssa ja illan päätteeksi nukahtaa helposti. Näiden päivien jälkeen on ihana olla kotiäitinä.
Toisinaan aamu alkaa hirveällä kiukulla, kaikki on huonosti koko ajan. Tyttö huutaa ja rääkyy pienemmästäkin. Pitkäjänteisyyttä ei ole tippaakaan. Jos ei saa takin vetoketjua kiinni, armoton huuto alkaa välittömästi.(vaikka olen ihan lähellä valmiina auttamaan) Samoin jos esim. kompastuu tulee "Tyhmä lattia, tyhmät jalat... -huuto". Tyttö tappelee kaikkien kanssa, ei jaa mitään tavaroita, kaikki pitäisi olla hänen, inttää ja inttää, vaikkei saisikaan tahtoaan lävitse.
Olen mielestäni ollut aina johdonmukainen. Kiellän kerran, toisen kiellon jälkeen tulee mukaan jo uhkaus esim. jos et nyt tottele menet sisälle tms. Tämä yleensä toimii, koska toteutan kyllä uhkaukset. Välillä taas se tuntuu olevan yksi oravanpyörä, kun koko päivä menee huonosti. Meillä on käytössä jäähyhuone ja lelutakavarikko.
Ysi ärsyttävimpiä tapoja tytössä on ylimielisyys. Hän alkaa komentamaan minua samalla tavalla, miten minä komennan häntä. Esim. känkkäränkkäiltana hän saattaa sanoa sormi pystyssä: "Nyt äiti sinä menet nukkumaan heti paikalla!" Väillä minusta tuntuu, ettei hän oikein ymmärrä, kuka on aikuinen. Onko tämä merkki auktoriteetin puutteesta? Mitä ihmettä voin tehdä tytön kanssa?
Nyt kesällä olemme olleet paljon vain kotona. En tiedä onko lapsella mielekkään tekemisen puutetta. Kerhoissa hän on aivan mallikelpoisesti. Samoin kaupassa, kirjastossa ym. varsinkin, jos olemme siellä kaksin (ilman pikkuveljeä) Harvoin vain pääsen mihinkään vain toisen lapsen kanssa, kun hoitoapua isovanhemmilta on turha pyytää ja miehellä on paljon matkustusta vaativa työ.
Miten te muut kolmivuotiaiden vanhemmat, miten teidän arki sujuu?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Meillä ihan samanlaista takkuamista päivästä toiseen! Yritän aina jaksaa muistaa, että tämä on vaan uhmaikää, mutta voiko sitäkään enää olla, kun samanlaisena on jatkunut jo reilun 1/2 vuotta!?!
Meillä on kohta 3v poika, ja hän kiukuttelee yleensä JOKA asiasta. Ei halua itse pukea, mutta ei anna äidinkään pukea. Jos puen väkisin, repii vaatteet päältä. Ei syö itse, mutta ei anna syöttääkään. Heittelee ruuat, lautaset, mukit ym. lattialle, jos yhtään silmä välttää. Potalla käy yleensä erittäin harvoin, yhtään ei tunnu haittaavan, vaikka tulee asiat housuun! Olen kysynyt, eikö ole kurjaa olla märissä vaatteissa, ei kuulema ole, on kivaa!
Raivostuu, jos asiat ei mene juuri sillä tavalla kuin itse haluaa. Jos joku ei ulkona lainaa lelua, tai ei leiki hänen kanssaan, tulee kamala huuto, tai saattaa jopa repiä lelun käsistä/töniä/lyödä. Tietysti kiellän, mutta se ei vaikuta mitenkään! Kun pitää lähteä ulos, kirkuu vastaan, ja kun pitää tulla sisälle, kirkuu taas, ja pitää raahata väkisin sisälle. Melkein kaikki on tehtävä väkisin, joka asiaan sanoo vastaan ja kirkuu ja rimpuilee!
Meillä on myös käytössä jäähyt, lelujen takavarikko ym. mutta niistä ei tunnu olevan mitään apua. Jos sanon esim. että seuraavaksi otan lelun takavarikkoon, tuijottaa vaan silmiin ja sanoo uhmakkaasti "joo, sopii!" Vaikka siis yleensä aina sanoo kaikkeen vastaan! Ja kun toteutan uhkauksen, heittäytyy lattialle kirkumaan, ja yrittää purra ja lyödä.
En siis osaa auttaa, sillä huonosti meillä arki sujuu! Oikeastaan ihan odotan, että pääsisin töihin, kun kotihoidontuki loppuu, harmi vaan ettei ole työpaikkaa mihin palata, vaan pitää lähteä töitä etsimään. En nimittäin usko, että juuri mikään työ on näin raskasta!
välillä on, niinkuin aloittajalla eli meidänkin tyttö komentelee meitä vanhempia ja isovanhempia kun suuttuu. Viime aikoina mukaan tullut myös uhkaukset (en edes tiedä, mistä voi tuollaista keksiä..?) esim. "minä laitan äitin roskikseen" tai "minä panen äidin isoon kuoppaan" jne. Toinen mummi suuttui jo tytölle kerran pahasti, kun oli alkanut myös raapimaan kasvoista, mitä tosin en hyväksy: minun mielestäni lapsen kanssa pitää keskustella nää jutut, eikä aikuisen pidä suuttua. Tottakai sitä itekin joskus suuttuu, mutta yritän yleensä vaikka hetkeksi poistua paikalta ja sadatella itsekseni.
Neuvona sanoisin -tai mikä meillä ainakin auttaa- huumoria peliin. Nauru auttaa aina. Kun suututtaa, sano, että äitiä suututtaa, ethän suututa äitiä enempää. Ja sitten voi nauraa päälle näille jutuille. Selviää meillä ainakin näin useimmat komplikaatiot. Voimia! Ei tän ikäisten kanssa elämä ole yksinkertaista, mutta jospa se jossain vaiheessa iloksi muuttuisi :)
Lohduttavaa kuulla, että muillakin on samanlaista. Rankkaa ja hermoja koettelevaa aikaa.
Meillä tyttö on ollut aina tosi jästipää ja hänen kanssaan on pitänyt olla ihan sika tiukkana vähän kaikesta. Jos tämä on siis uhmaa, meillä on ollut tätä uhmaa vaihtelevasti jo kohta 3 vuotta.
Toisaalta tykkään tästä iästä tosi paljon, koska tytölle voi jo selittää asioita ja sitä kautta kiristää ja uhkailla. Reilun vuoden ikäisellä pikkuveikalle ne ei tepsi. En todellakaan ymmärrä, miksi kiristykset, uhkailut ja lahjonnat ovat lastenkasvattajien mielestä niin pannassa.
Silloin harvoin, kun isovanhemmat ovat meillä, tytöllä on ihan hirveä esitys päällä. Hän haluaa jakamattoman huomion isovanhemmilta, mikä on tavallaan tosi rasittavaa, mutta toisaalta aika ymmärrettävää lapselta, joka niin harvoin tapaa heitä. Välillä minusta tuntuu, että isovanhemmat kokevat lastenlastensa seuran niin vaativaksi, etteivät he halua edes tulla hoitamaan heitä. Tämä on yksi asia, mikä minua rassaa, kun omat voimat ovat vähissä tai jos joskus haluaisi arjelle jotain vaihtelua. Onko teillä apua isovanhemmista tai suvusta?
aina niistä yksi toimii.
Ja minun lapseni ovat jo aikuisia.
AINA!!!
Lapsesi testaavat sinua. Pysyt vain tiukkana.
Silloin kun se lattia on tyhmä ja kamppaa hänet, voitte miettiä, mistä se johtui, tai että lapsi menisi hetkeksi rauhottumaan ja sitten katsottaisiin uudelleen onko se lattia edelleen tyhmä.
Lapsen ei pidä antaa komennella.
Käyttämäsi jäähyt ovat hyviä, ja kun ne toimivat aina saman periaatteen mukaan lapsikin oppii ymmärtämään asian.
Nykyisin lapseni hermostuvat vielläkin, ovat tosin jo isompia, mutta sitten juteltua tilanteesta esiin tulee se "mutta kun minä en voinut sille mitään että hermostuin"
Tuttu juttua sulla.
Neuvo jota olen itselleni pitänyt on: kun lapsi kiristää hermoja ja säätää volaa ja lämpöä lisää niin mun tehtävä on tehdä päin vastoin, ts. mitä kovempi kiukka lapsella sitä hellemmäksi, humoristisemmaksi ja huomioon ottavaksi säädän itseäni. Helppoa? No ei ole, mutta oon käsittänyt että tää onkin mun "kasvatusta" siinä missä lapsenkin.. vihalla jos vastaa vihaan saa vaan riitoja ja lisää vihaa.. oma kärsivällisyyskoulu tää on , lapset kasvattaa ja kasvaa siinä samalla, se ei ole koskaan yksipuoleista.
ja kiitos teille vastanneille. Hyviä vinkkejä ja rohkaisuja.
Huumorin viljeleminen on hyvä ja usein aika toimiva keino. Tiedän, että sitä pitäisi käyttää enemmänkin, mutta välillä on voimat niin vähissä, ettei vaan jaksa.
Mutta, totta se on, että kasvattaminen on välillä tosi rankkaa ja aikuisen pitää vain jaksaa. En olisi vaan ikinä uskonut, että omien lasten kanssa on näin rankkaa ja sitovaa. Onneksi välillä tulee hyviäkin päiviä (esim. mies tulee töistä jo klo 17 tienoilla ja on kotona koko illan. Näin kasvatusvastuuta saa vähän jaettua) ja sen avula jaksaa taas kummasti eteenpäin.