AMK:hon vai ei?

Eli hain AMK:hon opiskelemaan tietojenkäsittelyä ja pääsin, mutta en siltikään tiedä kannattaako se. Tuntuu jotenkin turhalta opiskella 3 ja puoli vuotta AMK:ssa kun IT-alalla ei ole töitä ja tulevaisuudessa alan työt tulevat kuulemma Suomesta vain vähenemään. Olen tätä ennen jo Datanomin tutkinnon suorittanut, jolla en mitään töitä saanut, ja pari opettajaa kyllä kehotti minua jatkamaan hyvien arvosanojeni takia, mutta itse en ole ollenkaan varma. Tietokoneiden kanssa tulee kyllä paljon käytettyä aikaa, ohjelmointia jne. mutta en tiedä haluaisinko tällaista työksi tehdä, jos töitä ylipäätänsä olisi mahdollista edes tuolla tutkinnolla saada.

Olen miettinyt myös aikuiskoulutuskeskusta ja sieltä LVI-alaa tai kiinteistönhoitoalaa. Ilmeisesti näillä aloilla töitä ainakin jatkossa olisi paremmin.

Mitä mieltä muut ihmiset ovat? itsehän tämä päätös on tehtävä, mutta kun ei vaan osaa päättää ja ei ole edes paljoa aikaa enää miettiä.
2338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mene ihmeessä AMK:hon. Koulutus kannattaa aina. Täällä pohjanmaalla on it-alan tradomeille ainakin VARMASTI töitä!

Äänestä
  • Kuulostaa oudolta, että Pohjanmaalla olisi IT-Tradenomeille töitä kun tuntuu PK-seudulla olevan kaikki alan työt. No, kaipa niitä muuallakin, toivottavasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kun_ei_tiedä kirjoitti:

Eli hain AMK:hon opiskelemaan tietojenkäsittelyä ja pääsin, mutta en siltikään tiedä kannattaako se. Tuntuu jotenkin turhalta opiskella 3 ja puoli vuotta AMK:ssa kun IT-alalla ei ole töitä ja tulevaisuudessa alan työt tulevat kuulemma Suomesta vain vähenemään. Olen tätä ennen jo Datanomin tutkinnon suorittanut, jolla en mitään töitä saanut, ja pari opettajaa kyllä kehotti minua jatkamaan hyvien arvosanojeni takia, mutta itse en ole ollenkaan varma. Tietokoneiden kanssa tulee kyllä paljon käytettyä aikaa, ohjelmointia jne. mutta en tiedä haluaisinko tällaista työksi tehdä, jos töitä ylipäätänsä olisi mahdollista edes tuolla tutkinnolla saada.

Olen miettinyt myös aikuiskoulutuskeskusta ja sieltä LVI-alaa tai kiinteistönhoitoalaa. Ilmeisesti näillä aloilla töitä ainakin jatkossa olisi paremmin.

Mitä mieltä muut ihmiset ovat? itsehän tämä päätös on tehtävä, mutta kun ei vaan osaa päättää ja ei ole edes paljoa aikaa enää miettiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu