Epäilijöille hieman faktatietoa, kaikki artikkelit on julkaistu arvostetuissa medioissa.
Iltalehti otsikoi tämän uutisen, jolla on yhteys Suomalaisiin poliisijohtajiin.
Ruotsalaispoliisi pidätettiin
21.3.2007 21:21
Korkea-arvoinen tukholmalaispoliisi on pidätetty törkeästä lahjusrikoksesta epäiltynä. Pidätyksen yhteydessä poliisin asunnosta takavarakoitiin raskauttavaa aineistoa. viestimien mukaan poliisikomis-saarin epäillään luovuttaneen salaista tietoa rikollisille(ndrangheta). Pidätetty toimi pitkään johtavassa asemassa järjestäytyneen rikollisuuden vastaisessa poliisityössä, kunnen hänet vuosi sitten siirrettiin muihin tehtäviin rikosepäilyjen vuoksi. Pidätetty kiistää syyllisyytensä ja pitää syytöksiä loukkaavina.
STT-TT
Tieto uutistoimisto STT:lle annettu maaliskuussa 07, jonka jälkeen myös iltalehti julkaisi uutisen 21.03.2007, 21:21
Italiassa pidätettiin korruptiosta epäiltyjä poliiseja
20.5.2008 21:22, Iltalehti
Italian viranomaiset ovat pidättäneet yli 20 poliisia epäiltynä korruptiosta Giuglianossa lähellä Napolia. Lisäksi neljä poliisijohtajaa on kadonnut jäljettömiin.
Poliisit pidättivät myös 16 muuta epäiltyä, joiden joukossa on muun muassa Giuglianon kaupungin työntekijöitä.
Poliisin mukaan pidätettyjä epäillään kytköksistä mafiaan, vallan väärinkäytöstä ja korruptiosta.
Tarkastukset aloitettiin tiistaina Giuglianon hallinnossa ja poliisipiireissä. Tutkimukset olivat yhä illalla kesken.
Nrangheta
Maanantai 20.8.2007 klo 8:17 - Liisa Väisänen, Matkalehti blogi. Liisä Väisänen on erittäin hyvin Italiaa tunteva toimittaja.
Ndrangheta järjestö on paljon sisilialaista sisartaan sekä Napolin Camorraa vähemmän tunnettu. Sitä siis käsitellään pienempänä ongelmana. Tosiasiassa se on Italian järjestäytyneistä rikollisjärjestöistä mahtavin ja vaarallisin. Ei vain Italiassa, vaan maailmalla. Oudolta kuulostava nimi on perimää kreikan termistä andragatizomai, joka tarkoittaa suunnilleen rohkean miehen käytöstä. Idea on, että siinä puhutaan miehistä, joilla on rohkeutensa kautta tietynlaista arvoa ja arvovaltaa.
Niille, jotka yhä haluavat puhua paikallisesta ongelmasta Saksankin tapahtumien jälkeen, on ehkä hyvä miettiä ihan kylmiä lukuja, jotka puhuvat puolestaan. Poliisien arvioiden mukaan ´Ndranghetan vuosittainen liikevaihto on 45 miljardia euroa. Siitä suurin osa eli noin 22,3 miljardia koostuu huumekaupasta, 4,7 miljardia osallisuudesta rehellisesltä näyttävään liiketoimintaan: ravintoloita, pankkitoimintaa jne; 4,6 miljardia näyttää tulevan asekaupasta ja prostituutiosta ja 4,1 miljardia kiristyksestä ja suojelurahoista.
Liiketoimintayritykset, joista perhe jäi kiinni kertoo, missä he ainakin ovat mukana. Sillä valitettavasti kiinnijääminen kertoo muista, taatusti onnistuneista, vastaavista operaatioista. Saksassa järjestö yritti ostaa pankin avatakseen konttorin Pietarissa. Vuonna 2004, huomattiin, että eräs perhe oli ostanut Brysselistä kokonaisen korttelin: kaupan arvo 28 miljoonaa euroa. (Vahvistettu/lisätty tieto) Järjestö omistaa kaksi pankkia Euroopassa. (Järjestö omistaa myös Suomessa kansainvälisen luokan yrityksen)Minun on vaikea kuvitella suurteollisuutta Italiassa sekä Euroopassa, jossa huumekartelli ei olisi mukana.
Alberto Cisternan, Italian antimafia komission VT prokuraattorin vertaus Al Qaidaan ei varmasti naurata ketään näiden lukujen jälkeen. Cisterna sanoo haastetattelussaan LA Repubblica -lehdelle seuraavaa: "Kuten Al Qaida järjestö kehittyi heiman primitiivisessä Afghanistanissa, ´Ndrangheta kehittyi primitiivisessä Kalabriassa Molemmat järjestöt ovat osanneet käyttää hyväkseen globalisoitua ja levittäytyneet ympäri maailmaa. ´Ndrangheta on järjestönä, kuten Al Qaidakin hyvin traditionaalinen ja samaan aikaan kuitenkin innovatiivinen. Ne ovat keskiaikaisia sekä moderneja."

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja totta puheenollen Ruotsi on meitä aika lähellä, itseasiassa sehän on naapurissamme.Ja kaikenlisäksi kaikki huumeet jotka Suomeen saapuu Euroopasta, tulevat Ndranghetan valtavien jakelupisteiden kautta sekä Saksasta että Hollannista.
Tosiassa on sekin että Suomen tulli vuotaa tällähetkelläkin enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mitä tulee huumausainetuontiin maahamme.
Miksi helvetissä vastailet itsellesi eri nimimerkeillä? Eikö sulla oikeesti ole parempaa ja hyödyllisempää tekemistä? Avohoitopotilailla ja sairas eläkeläikisillä on toki paljon aikaa mutta suosittelisin käyttämään sen fiksummin.
jotka haluavat sormenjälkitunnisteensa sekä DNA-näytteensä poliisien kontalle?
Siellähän ne varmasti pysyvät tallessa,,
Vai onko tarkoitus kerätä kyseiset tunnisteet jokaiselta Suomen kansalaiselta, jotta niitä voidaan käyttää hankalan kansalaisen hiljentämiseen, jos esim, poliisin kanssa tulee ongelmia?????
viestejäsi, mutta en oikeen ymmärrä mitä tarkoitat?