vanhemmat..

Tyttö---

Eli ongelmana ovat liian uteliaat vanhempani!
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa 4kk ja tunteneet olemme jo vuoden. Poika on jo vuoden käynyt meillä ja aluksi oltiin vaik kavereita, mutta sitten se alkoi muuttua enemmäksi. Vanhempani kyselevät paljon poikaystävästäni ja vastaan aina rehellisesti ja he pitävät poikaa kunnollisena ja kohteliaana niinkuin hän onkin.:) Aina kun poikaystäväni tulee meille, isäni käy huoneessani koko ajan eikä edes koputa kunnolla ja odota, vaan tulee suoraan sisään kerran kopautettuaan ovea. Isäni on kovin tyly poikaa kohtaan ja en voi ymmärtää miksi. Olen miettinyt syitä ja ajatellut että iskä ei kestä että vanhin lapsi on kasvamassa kohti aikuisuutta ja että poikaystävä kuuluu jo hänen elämäänsä, etten enää ole hänen pikku tyttönsä. Äitikin on kamalan utelias, hän ei itse kehtaa huoneeseeni tulla vaan käskee 7 vuotiaan veljeni tai 13 vuotiaan siskoni tulla salakuuntelemaan oveni taakse tai jotain muuta naurettavaa. Olen monesti kysynyt äidiltä että miksi kaikki koko ajan ramppaavat huoneessani mutta äiti ei keksi koskaan kunnon syytä. Kiinnostaako heitä niin paljo mitä minun ja poikaystäväni välillä tapahtuu?! Kerran vanhemmat alkoivat puhua seksistä ja seurustelun vaaroista liian nuorena yms. Olen jo 15, tiedän olevani vielä sinänsä lapsi mutta en ymmärrä isääni kun hän yrittää tavallaan estää suhteemme. Poika on siis 16, vuoden minua vanhempi. Olemme harrastaneet jo seksiä poikaystäväni kotona, mutta yhdyntään saakka emme uskalla vielä mennä epävarmuuden vuoksi ja huolehdimme ensin mulle pillerit ja kunnon ehkäisyn ennen kuin sellaiset hommat aloitetaan. Poikaystäväni vanhemmat eivät ole uteliaita ja tule pojan huoneeseen koskaan, tosin pojalla on kaksi aikuista veljeä ja hän on nuorimmainen.

Eli mitä mieltä vanhempina olisitte tilanteestani, hyväksyisittekö seurustelumme tai oletteko itse niin uteliaita että koko ajan täytyisi rampata nuorenne huoneessa tarkistamassa mitä on meneillään?
Olen puhunut jo monesti asiasta äidille ja kysynyt syitä käytökseen yms, isälle en voi puhua koska en uskalla ,sillä tiedän hänen suuttuvan jos väitän hänelle vastaan ja sanon oman mielipiteeni joka ei häntä miellytä.

Kiitos jo nyt vastaaville! :) Hyvää kesän jatkoa!

3

643

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poika......

      aloitti seurustelun 17 vuotiaana vuotta nuoremman tytyön kanssa. Parin kuukauden jälkeen tytö alkoi käydä meillä ja poika tytön kotona,mutta aina yöksi kotiin. Muutama kuukausu lisää niin tyttöalkoi jäädä viikonloppuna yöksi ja toisin päin.

      Koskaan emme ole menneet pojan huoneeseen koputtamatta. Tai oikeastaan olemme asioineet oven "läpi" jollei poika ole ovea avannut. nyt on aikaa kulunut jo pari vuotta ja seurustelu jatkuu edelleen. Koko ajan he ovat hyvin tasapuolisesti viettäneet aikaansa meillä ja tytön kotona.

      Seksin suhteen tunnutte olevan aivan oikealla linjalla. Ja muutenkin vaikutat varsin järkevältä tytöltä. Mutta suo vanhemmillesikin aikaa sopeutua kun esikoinen alkaa seurustelun. Ihan oikein ajattelet kun tuumaat, että isälle voi esikoistyttären seurustelu olla kova pala. Tiedätkö minkä ikäisenä he aloittivat seurustelun tai onko esim. äitisi seurustellut ennen isääsi? Voitko kysyä häneltä millaista se oli silloin? Ja miten äitisi tai isäsi vanhemmat suhtautui asiaan?

    • ihan selkeästi

      mutta siihen pitäisi keksiä ihan muut ratkaisut kuin mitä he nyt käyttävät.

      Minusta olet(te) ajatellut tuon seksiasian ihan oikein, ja luulisin myös isäsi ymmärtävän mikäli selität asian hänelle oikein ja oikealla hetkellä. Älä töksäytä mielipidettäsi suoraan antamatta hänelle mahdollisuutta ajatella itse, vaan ovelasti kysymysten kautta saada hänet ymmärtämään ettei syytä huoleen ole, kasvusi aikuisuutta kohti on normaali ja hyvä asia eikä vakoilu ehkä olekaan se parhain mahdollinen tapa estää sinua tekemästä virheitä.

    • Meillä vanhemmat

      käyttäytyivät aivan samalla tavalla :D Rasittavaahan se on.. Ja yritän itse sitten omien lasteni kohdalla tehdä toisin :) Luottamusta pitää olla ja keskusteluyhteys kunnossa. Meillä näin ei ollut, vaan isä halusi pitää kaikkia lankoja käsissään ja haluaa vieläkin vaikka olen nyt 20-vuotias ja asunut reilun kaksi vuotta avopuolisoni kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      61
      3984
    2. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      59
      3980
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2861
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      55
      2682
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      55
      1982
    6. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      21
      1859
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1649
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1503
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1327
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      180
      1261
    Aihe