Laupias samarialaisnainen

Olin 25-vuotias enkä ollut menossa gynekologille ensimmäistä kertaa, mutta jännitti silti. Edelliset gynekäyntini olivat olleet sen sorttisia, ettei niitä erityisemmin viitsinyt muistella. Kerran lääkärinä oli ollut joku ikäloppu parrakas ukko, joka oli mumissut lääketieteellisiä termejä, teititellyt ja välttänyt katsomasta silmiin. Ja toisella kerralla joku vastavalmistunut nuorimies, joka oli kilistellyt tutkimusvälineitään siihen malliin, että epäilin pojun käsien tärisevän. Molemmat käynnit olivat olleet toki asiallisia, ei siinä mitään, mutta niin kylmän kliinisiä, että minua hirvitti. Tuntui aina niin hyytävällä tavalla alastomalta maata alapää paljaana jonkun ventovieraan miehen ronkittavana, vaikka kuinka yritin ajatella, että tällaista nyt vain on käydä lääkärillä, tällaista tämän kuuluukin olla. Aina kuitenkin sattui, mutta vielä pahempaa oli se ikävä olo, joka jäi, kun pukeuduin, kättelin, otin laskun ja lähdin.

Niinpä myös tällä kertaa palleassa kylmäsi, kun istuin yksinäni lääkäriaseman käytävällä ja yritin mukamas lukea jotakin aikakauslehteä. Olin pyytänyt ensimmäistä kertaa tarkoituksella ajan naispuoliselle lääkärille, kun ajattelin, että käynti ei ehkä sitten olisi aivan yhtä tunteeton kuin edellisillä kerroilla, mutta eivät odotukseni silti suuret olleet. Huomasin, että kätenikin olivat jäässä ja hikoilin. Kun jännitti, tutkimus sattui vielä enemmän, joten yritin hengittää syvään ja rentoutua. Mutta en tietenkään onnistunut.

Edellinen potilas tuli ulos lääkärin huoneesta. Pitkä ja hoikka nainen, jolla oli pitkät vaaleat hiukset. Hän sattui katsomaan minuun päin, ja ennen kuin hän meni ohi, ehdin huomata, kuinka hänen silmänsä säteilivät ja posket punoittivat, huulilla sellaisen ihmisen hymy, joka vaalii hellästi ikiomaa, kallisarvoista salaisuuttaan. Tai mitä minä oikein kuvittelin? En tiedä, mistä se ajatus tuli mieleeni. Eihän kukaan varmaan oikeasti voinut poistua gynekologin vastaanotolta noin onnellinen ilme kasvoillaan. Mielikuvitukseni oli todellakin tehnyt tepposet.

Nyt jännitti vielä enemmän, kun tiesin, että minun vuoroni olisi seuraavaksi. En enää pystynyt keskittymään lehden lukemiseen. Kesti vielä hetken, sitten vastaanottohuoneen ovi avautui. Ovella seisoi noin 35-vuotias tummatukkainen nainen lääkärintakki yllään. Hän näytti juuri sellaiselta kuin lääkärin kuuluukin: tyyneltä ja varmalta, ystävälliseltä ja asialliselta. Hän kutsui minut nimeltä sisään, vaikka olin odotushuoneessa ainoa, ja kun nousin ylös, hän hymyili ja ojensi kätensä. Hänen hymyssään oli jotakin, mikä sai sydämeni hypähtämään. Lämmin kädenpuristus. Seurasin naista huoneeseen, ja hän sulki oven perässäni.

Sitten me istuimme alas niin kuin lääkäri ja potilas. Nainen alkoi heti jutustella, kyseli samalla tavanomaiset kysymykset täysin rennosti ja luontevasti, hymyili suurin piirtein niin kuin olisi ollut ystävättärensä kanssa kahvilla, ja samalla minun jännitykseni hieman hellitti. Hetki hetkeltä tulin myös jotenkin enemmän tietoiseksi siitä, kuinka kaunis tuo nainen oli. Hänhän oli suorastaan… hurmaava. Tämä toteamus tietenkin hämmensi minua. Mutta totta se oli: edessäni istui kerta kaikkiaan hurmaava nainen, eikä edes valkoinen lääkärintakki onnistunut peittämään hänen viehättävyyttään. Nainen oli hurmaava nimenomaan siksi, että hänessä yhdistyivät sievä ulkonäkö sekä rento ja hauska läsnäolo. Pian minustakin tuntui kuin olisin jutellut hyvälle ystävälle, vaikka aihe olikin kiusallinen (gynekologiset jutut ovat minusta aina).

”No niin”, lääkäri sanoi lopulta, ”voitkin sitten ottaa alapäätä paljaaksi ja käydä tuohon tutkimuspöydälle, niin tehdään sisätutkimus.”

Jännitys palasi, kun muistin, mitä olisi edessä. Voi itkut. Tätä ei kai vain voinut välttää. Mutta ainakin lääkäri oli tällä kertaa miellyttävämpi kuin koskaan ennen.

Nousin ylös ja riisuin hameen ja pikkuhousut jakkaralle seinän viereen. Näyttivätpä ne makaabereilta, kun lojuivat siinä yksinään. Olisiko pitänyt taitella ne siihen vähän siistimmin? Mutta en enää ehtinyt, sillä lääkäri, joka oli riisuutumiseni ajan seissyt minuun hienotunteisesti selin ja järjestellyt tutkimusvälineitään, kääntyi ja viittasi ystävällisesti hymyillen tutkimuspöytää kohti. ”No niin, ole hyvä.”

Ole hyvä! Hohhoijaa. Mutta ainakin nainen näytti todella vilpittömän ystävälliseltä. Nousin siis kömpelösti tutkimuspöydälle, jolle oli levitetty kahiseva paperialusta, ja asettelin jalkani telineisiin. Ristin kädet vatsalle ja katsoin kattoon. Taas oli olo kuin uhrilampaalla.

Lääkäri asettui tutkimuspöydän päähän ja näki tietenkin paljaana ammottavan pimppini suoraan edessään. Hän veti tuolin alleen, istuutui kuin sorvin ääreen ja sanoi pirteän reippaalla äänellään: ”Jaahas, saisitkos vielä peppua vähän alemmas?”

Oliko hänen äänessään myös vähän hellyyttä? Ei, tietenkin minä taas kuvittelin. Hivutin peppuani käskystä lähemmäs lääkäriä, jolloin polvet koukistuivat vielä enemmän. ”Hyvä”, nainen sanoi, ja hänen kätensä hipaisi paljasta polveani kuin merkiksi, että asento oli nyt sopiva.

Lääkäri jatkoi yhä hyväntuulista ja luontevaa rupatteluaan ja kertoili samalla, mitä tekisi. Yritin rentoutua parhaani mukaan, mutta kun nainen sitten aikoi työntää jonkin metallisen tutkimusvälineen sisääni, jähmetyin ja puristin silmäni kiinni – teki hiton kipeää.

”Voi anteeksi”, nainen sanoi, ja kuulosti siltä että hän oli aidosti pahoillaan. ”Tämä taitaa tuntua sinusta aika pahalta.”

”Joo…” minä henkäisin silmät ummessa. ”Mutta ei se mitään.”

”Voi sentään. Oletpa sinä urhea. Mutta en minä kyllä millään haluaisi satuttaa sinua.”

”Se sattuu aina”, minä huomautin. ”Ei sille mitään voi.”

”Kyllä voi. Ensinnäkin sinä jännität liikaa. Jos pystyisit rentoutumaan, se ei sattuisi.”

”Niin. Mutta kun mä en pysty rentoutumaan.”

”Hmm.”

Lääkäri selvästi mietti. Uskaltauduin avaamaan silmäni. Nyt näin, että nainen oli noussut seisomaan ja katsoi minuun. Hänellä oli ihanat silmät. Lempeät ja pähkinänruskeat. Niissä tuikki sellainen aito hellyys, johon olisin halunnut upota.

”Jos laitetaan vähän liukastetta”, lääkäri ehdotti ja otti välinekärrystään jonkin tuubin. ”Sopiiko?”

”Mmm… joo”, minä mutisin.

Lääkäri levitti liukastetta kertakäyttöhanskan verhoamalla kädellään minun pillunreikäni ympärille ja reunojen sisäpuolelle – tai siis emättimen, kuten hän medisiinarikielellään ilmaisi. Tunsin hänen sormenpäänsä ohuiden hanskojen läpi. Hän hiveli erityisen varovasti, varmaan siksi, että tiesi minun jännittävän. Olisin halunnut hänen sormiensa viipyvän reikäni ympärillä pidempään. Kihelmöi ihanasti, mikä oli outoa, kun samalla kuitenkin jännitti kamalasti.

”Noin, eiköhän tämä tästä”, lääkäri rupatteli. ”Kyllä onkin muutenkin kaunis päivä tänään, eikö olekin? Kun kävin tänään lounaalla, niin katsoin mittarista, että melkein parikymmentä astetta jo ulkona. Kohta päästään rannalle,eikö? No niin, teenkin nyt saman tien sisätutkimuksen käsin, sano heti, jos sattuu. Mukava kyllä, kun on jo kohta kesä tulossa, eikö totta?”

Miten hän onnistuikin juttelemaan niin luontevasti ja kepeästi samalla, kun työnsi sormensa minun sisääni? Vastailin jotakin lyhytsanaista ja tuijottelin kattoon, kun lääkäri tutki minut asiallisesti hansikaskädellään. Eikä se sattunut. Se tuntui hyvältä. Niin hellävaraisesti nainen sen teki.

Mutta sen jälkeen – samalla kun kertoili jotakin kissoistaan – lääkäri yritti jälleen työntää metallisen tutkimusvälineen sisälleni. Ja taas minä jähmetyin kivusta. Nainen veti aparaattinsa heti pois.

”Voi”, hän sanoi pahoillaan. ”Liukastekaan ei nyt sinulla auta.”

”Ei voi mitään”, minä huokaisin hammasta purren.

Nainen oli hetken hiljaa. Odotin koko ajan kipua, joka tulisi, kun hän tunkisi metallin uudelleen vaginaani. Mutta niin ei tapahtunut. Sen sijaan nainen kysyi pehmeästi: ”Haluaisitko sinä, että kokeillaan erästä toista keinoa, joka saa sinut rentoutumaan? Niin ettei sitten satu.”

Tietenkin minä halusin kaiken mahdollisen kivunlievityksen.

”No hyvä”, lääkäri sanoi. ”Tämä ei ole mikään lääketieteellinen menetelmä, mutta varsin tehokas. Ja tämän pitää sitten jäädä vain meidän väliseksemme asiaksi. Sopiiko näin?”

”Sopii”, minä vastasin, vaikka en lainkaan tiennyt, mitä hän tarkoitti. Mutta eihän minun tarvinnutkaan tietää, minähän olin vain potilas.

”Siinä tapauksessa”, lääkäri virkkoi, ja nyt hänen äänensä oli ilmiselvästi täynnä hellyyttä, ”minä vähän stimuloin sinua niin, että saadaan sinut rentoutumaan. Ai niin” – hän naurahti – ”niistä kissoista vielä, että…”

Ja hän jatkoi rupatteluaan, mutta samalla kuulin, kuinka hän riisui suojahanskat käsistään. Ja tunsin sitten hänen kosketuksensa häpykummullani. Värähdin. En uskaltanut avata silmiäni. Kuuntelin vain lääkärin pehmeästi soljuvaa ääntä, hänen kevyttä ja lempeäsävyistä smalltalkiaan, ja tunsin samalla, kuinka hänen paljaat sormenpäänsä kulkivat varoen minun karvoitukseni läpi ja löysivät klitorikseni. Hellästi hän ryhtyi hyväilemään sitä.

Tämä ei voi olla totta, minä ajattelin. Ei lääkäri tee näin. Ei tällaista tapahdu lääkärissä. Eikä lääkärissä voi tuntua näin hyvältä.

Mutta niin tapahtui, niin tapahtui siinä kliinisen valkoisessa huoneessa loistelamppujen alla. Minä makasin kolholla tutkimuspöydällä jalat levälläni, kantapäät telineissä ja polvet koukussa, ja avattujen säärieni välissä seisoi tuo kaunis ja laupias samarialaisnainen, joka hieroi sormillaan klitoristani ihanammin kuin kukaan koskaan ja jutteli minulle samalla rauhoittavasti niitä näitä.

En edes huomannut, kun lääkäri työnsi metallisen tutkimusvälineensä sisälleni, sillä samanaikaisesti hän jatkoi klitorikseni hyväilyä toisella kädellään. Jännitys oli kerta kaikkiaan poissa, pimppi oli avautunut ja aivan märkä, ja kun lääkäri ilmoitti sisätutkimuksen olevan ohi, avasin hämmästyneenä silmäni.

”Milloin sinä sen teit?” kysyin epäuskoisena.

Lääkäri näytti hellyttävällä tavalla suorastaan imarrellulta. Hän virnisti leikkisästi, katsoi minua silmiin, mutta ei vieläkään lopettanut klitorikseni pyörittelyä. ”Juuri äsken. Ja kaikki on kunnossa.” Hänen äänensä oli nyt paksumpi ja matalampi, hänen pähkinäsilmänsä näyttivät hieman kosteilta, hänen katseensa oli tiivis. ”Tiedätkö mitä? Minusta tuntuu niin kurjalta, kun joudun yleensä tuottamaan potilailleni joko kipua tai vähintäänkin epämukavan olon. Harvoinhan kukaan tulee kovin mielellään gynekologin vastaanotolle. Ja minä kuitenkin valitsin tämän ammatin juuri siksi, että saisin auttaa naisia. Hoitaa heitä ja tehdä heidän elämänsä omalta osaltani hyväksi. Siksi tuntuu joskus pahalta, että käynnit minun luonani ovat naisten itsensä mielestä usein niin epämukavia. Joskin välttämättömiä. Olisi ihanaa, kun saisi joskus tuottaa jollekin naiselle myös… nautintoa. Hyvää oloa.”

”No siinä tapauksessa…” minä ähkäisin, kurkkua kuivasi. ”Älä sitten lopeta.”

”Haluatko, että jatkan?”

Nyökkäsin ja suljin jälleen silmäni. Jos nainen olisi nyt lopettanut, se olisi sattunut minuun paljon enemmän kuin yksikään aikaisempi gynekologikäynti.

”Ihanaa”, lääkäri huokaisi liikuttuneena. Tunsin hänen toisen kätensä sormet häpyhuulteni reunoilla, hänen sormenpäidensä varovaisen, mutta itsevarman liikkeen, ja olin vähällä räjähtää himosta. ”Ihanaa, kun saa tehdä hyvää.”

Hän työnsi kaksi paljasta sormeaan pimppiini. Hienovaraisesti ja kunnioittavasti, mutta vähääkään arastelematta. Toisen käden sormet hieroivat yhä rytmikkäästi klitoristani, ja toisen käden kaksi sormea ryhtyivät liikkumaan yhtä rytmikkäästi ees taas pillussani. Tuntui kuin hehkuva laava olisi valahtanut vatsaan ja levinnyt koko lantion alueelle. Aloin vastata lääkärin käden työntöihin pienillä vastatyönnöillä. En voinut olla enää voihkimatta.

Nainen ei puhunut enää säästä eikä kissoistaan. Hän sanoi: ”Tietäisitpä, kuinka kauniilta sinä näytät. Aivan ihanalta. Näin kaunista pimppiä en ole ikinä nähnyt.” Hellä hyrähdys. ”Ja voit kuvitella, kuinka paljon pimppejä minä olen tässä työssä nähnyt.”

Hän sanoi pimppi. Ei enää emätin eikä vagina, vaan pimppi. Hänen lausumanaan se kuulosti ihmeellisen pehmeältä – hyvältä ja oikealta. Kauniilta. Kiihottavalta.

Hän pumppasi kädellään juuri oikein. Juuri sopivan kovaa, juuri sopivassa tahdissa. Ikään kuin samalla kuunnellen minua, muutenkin kuin vain voihkettani (jonka volyymia yritin vähän hillitä, ettei se olisi kuulunut odotushuoneeseen). Samalla hänen sormenpäänsäkin liikkuivat taitavasti pimpissäni, kiihottivat sen lihaisia seinämiä ja pökkivät sen kimmoisaa pohjaa. Lääkäri oli varmaan kyynärvarttaan myöten kostea minun nesteistäni, joita valui nyt valtoimenaan ulos. Minä litisin ja lotisin naisen käsissä ja kuuntelin hänen suloisen lämmintä ääntään, kun hän hiljaa puhui minulle:

”Sinä olet niin kaunis, kaunis nainen. Minä olen niin iloinen, kun sain sinut rentoutumaan. Tiedätkö… on niin suuri kunnia saada sinut nauttimaan… ihanaa, kun sinusta tuntuu hyvältä. Haluan, että sinusta tuntuu hyvältä. Sinä olet ansainnut sen. Olet urhea tyttö. Sinua pelotti tulla tänne. Tämä on palkinto siitä, että uskalsit. Tiesitkö, että sinulla on myös kaunis pylly? Minä näen tästä sinun peräaukkosikin. Sinun pyllyreikäsi. Pimppisi, häpyhuulesi ja klitoriksesi. Haluan sinusta kaiken. Haluan panna sinua kaikkialle. Olet ihana.”

”Sinä olet ihana”, sain huokaistua.

Äkkiä lääkäri veti kätensä ulos pillustani, ja olin vähällä kirkaista pettymyksestä.

”Ei hätää”, hän rauhoitti minua, ja kuulin, kuinka hän hapuili jotakin tutkimusvälinekärrystään. En halunnut edelleenkään avata silmiä. Tuttu, kalsa jännitys kirpaisi vatsanpohjassa ja sekoittui himon lämpöön, kun muistin metallivälineet. Ei kai hän enää niitä, tutkimushan oli ohi? Sitten tunsin, kuinka nainen hieroi liukastetta peppureikääni. Kiersi korkin paikoilleen ja pani tuubin takaisin kärryyn. Työnsi sormen pyllyyni. Ooh!

Mutta hän tekikin sen vain kokeeksi. Seuraavaksi tunsin jotakin kovaa ja painavaa peppureiälläni. Se tuntui dildolta, mutta oli varmaankin jokin tutkimusväline, kumipäällysteinen taskulamppu kenties. Nainen alkoi tunkea esinettä hellävaroen sisään pyllyyni.

Minuun iski äkillinen paniikki. ”Ei!” huudahdin, räväytin silmäni auki ja yritin kammeta itseni ylös.

”Hsss”, lääkäri rauhoitti ja painoi minut lempeästi takaisin makuulle, toinen käsi yhä esineen ympärillä, joka oli työntymässä pyllyyni. ”Ole ihan rauhassa vain. Minä tiedän, mitä teen. Ja olen varovainen.”

”Älä pane peppuun”, minä sopersin huolissani, mutta alistuin kuitenkin käymään takaisin makuulle, olihan tuo nainen tehnyt minulle jo niin paljon hyvää, enkä halunnut loukata hänen tunteitaan. ”Ole kiltti. Mä en halua mitään mun pyllyyni.”

”Ihan rauhassa, kulta”, nainen vain toisteli tyynesti – ja alkoi työntää sauvamaista esinettä syvemmälle. Samalla hän hieroi toisella kädellään klitoristani entiseen malliin. ”Tämä on lääkärin määräys.”

”Ei, älä”, minä vaikersin ja puristin tutkimuspöydän reunoja. ”Mä en halua. Auh – nyt sattuu!”

Mutta nainen ei tehnyt elettäkään vetääkseen sauvaa pois, vaan päinvastoin ryhtyi määrätietoisesti panemaan sillä minua pyllyyn. Ei voinut olla totta – joutuisinko todellakin lääkärin raiskaamaksi?

Tai no. Tietenkin olisin voinut pompata pystyyn. Ei minua sentään ollut sidottu nilkoista jalkatelineisiin, vaikka tuntuikin siltä. Olisin myös voinut huutaa. Mutta en tehnyt kumpaakaan.

En tehnyt kumpaakaan siksi, että minut valtasi käsittämätön, ennenkokematon hyvänolon tunne. Se holahti joka puolelle kehooni ja teki minusta kuumaa velliä. Olin täynnä, täytetty, ääriäni myöten, ja vielä enemmän sitten kun lääkäri työnsi myös pimppireikääni jotakin isoa ja kovaa, vielä isompaa kuin se, mikä oli pyllyssäni. Luulin, että pyörtyisin.

”Kulta rakas”, nainen kuiskasi. ”Ihana tyttö kulta. Nyt minä panen sinun pyllysi ihan täyteen. Sinulla on niin ihana pylly. Voi kuinka sinun pyllyreikäsi leviää. Ja sinun pimppisi. Niin auki. Siihen mahtuisi mitä tahansa. Ihana, märkä pillu. Panen senkin ihan täyteen. Kuuletko, kuinka se litisee? Se on ihan täynnä ja sykkii. Odota – nyt minä panen oikein kovaa.”

”Uuuuuh!” minulta pääsi. Teki mieli kirkua, kun hän jyskytti minua niin rajusti, mutta en halunnut kenenkään hoitajan ryntäävän kesken kaiken huoneeseen.

”Sitten kun sinulta alkaa tulla”, lääkäri kuiski, ”niin anna tulla ihan täysillä. Pyllystä ja pimpistä.”

Kuulin, kuinka lääkäri veti tuolin lähemmäksi. Sitten tunsin hänen kielenkärkensä klitoriksellani. Paksut palkit sisälläni, toinen pyllyssä ja toinen pimpissä. Lääkäri tarttui uudelleen sauvojen päihin käsillään ja ryhtyi työntelemään niitä tasaiseen tahtiin ees taas, ja samalla hän nuoli turvonnutta ja sykkivää klitoristani. Hänen kielensä oli lämmin, märkä ja voimakas, vedot täyteläisiä ja painavia, taitavia. Ja kuinka hän survoikaan minua niillä tangoillaan, molempiin reikiin yhtä aikaa, armoa antamatta, samalla huikaisevan hellästi, tulokulmia tyylikkäästi vaihdellen.

Hän rakasteli minua.

Orgasmi: halkesin kappaleiksi, pirstouduin pisaroiksi, räjähdin tähtisateeksi taivaalle, putosin sateenkaarta alas. Ja huusin. Kuulkoot vain kaikki odotushuoneessa. Kuulkoot vain, kuinka taivaallisen ihana lääkäri minua hoiti.

Hän jäi minun lähelleni viimeisiin orgasminjälkeisiin supisteluihin asti. Seisoi jalkojeni välissä tutkimuspöydän päässä, ylleni kumartuneena, makasi siinä minun päälläni, kasvot korvaani vasten, ja silitteli hiljaa hiuksiani. Tunsin hänen lämpimän hengityksensä kaulallani. Paljas, mahlainen pimppini hänen lääkärintakkiaan vasten painuneena. Olin aivan veltto ja täydellisen rento. Olo oli autuas ja epätodellinen, kuin hiprakassa. Silitin kultaisen lääkärini päätä. Ja sitten hän kohotti päänsä minun kaulakuopastani ja katsoi minua niin hellästi, niin onnellisen näköisenä, että halusin suudella häntä. Ja suutelinkin.

Nainen auttoi minut huolehtivaisesti alas tutkimuspöydältä, jalat olivat olleet niin pitkään telineissä, että vähän kramppasivat. Istuuduin jakkaralle ja vedin kiirehtimättä pikkuhousut tutiseviin jalkoihini, ja lääkäri istui työtuolillaan ja katseli kursailematta. Eikä minua ujostuttanut enää pätkääkään, päinvastoin nautin hänen katseestaan.

”Nyt seuraavat potilaat ovat kyllä vihaisia, kun olet myöhässä”, minä totesin hieman kiusoitellen, kun puin hameen ylleni.

”Ei haittaa”, lääkäri sanoi ja viittasi minut vielä luokseen. Menin kiltisti, enemmän kuin mielelläni, ja hän veti minut syliinsä istumaan. ”Ole vielä hetki tässä.” Hän hautasi kasvonsa rintojeni väliin, jotka pullottivat paidan alta, ja ammensi tuoksuani.

”Miten mä voin korvata tämän sulle?” kuiskasin; hyväilin käsilläni naisen niskaa ja suukotin häntä hiuksiin. Pepussa aristi ja pimppi tuntui aivan turralta, mutta tykytti vieläkin lääkärin reittä vasten.

Hän irrottautui rinnoistani ja katsoi minua säteillen. ”Sovitaanko, että jätän laskun kirjoittamatta? Mutta sinä puolestasi varaat uuden ajan ensi viikoksi?”

”Sovitaan niin.”

Yleensä lääkärikäynnit päättyvät kädenpuristukseen, mutta tämä käynti päättyi hellään suuteluun.

Kun astuin ulos lääkärin huoneesta, käytävällä istui kaksi närkästyneen näköistä naista lehtiä lukemassa. Toinen heistä vilkaisi minua – ja katsoi sitten vielä uudelleen, jotenkin kummasti. Mietti varmaankin, miksi poskeni hehkuivat ja kasvoni loistivat niin.