Radasta on Imatran Moottorikerholla 80-luvulla tehdyt piirrustukset. Vanhan radan sisäpuolelle, pellolle. Hilloa ei vaan herunut ja omaa rahaa ei ollut. Ai kun ois ollut, Imatra kylpisi kerran tai kaksi kertaa vuodessa rahakasassa, MotoGP ja F1.
Pelkästään Imatranajot veti parhaimmillaan yli 50.000 maksanutta katsojaa ja siihen muu popula päälle. Big Bandin laskuaavan mukaan se tekisi 250.000 kävijää. ( 11.500 myytyä festarilippua)
Täällä pitäisi asua Hjallis tai joku Bööni Esklestoone niin vois alkaa kaivaa talkookamppeita autotallista.
Kannatan ideaa!
0Äänestä
ajatushan tuo on
Ei kannateta.
0Äänestä
janne hämäläinen
ajatushan tuo on kirjoitti:
Ei kannateta.
Edelleen totean Imatran paras matkailutuote ylivoimaisesti. ( Aikanaan Ruotsalaisen Pekka 90 - luvun puolessa välissä kyseli mitä pitäisi tehdä Imatran Matkailulle, totesin että Imatran-ajot takaisin vaikka Eu:n tuella ) Eipä ottanut onkeen. Tulihan sitä vesiseinää ja muuta touhótusta messuja ym. Kyllä talkoohenkeä olisi ja pitää muistaa että rata sijaitsisi Pietarin ja Hesan välissä eli sellaset 6- 7 miljoona ihmistä asuu noin 300 km säteellä. Hulluutta ja uskallusta tarvittaisiin aimo annos Itse olen valmis vaikka heti. Missäs se Harkimo tai Jussi Salonoja joka uskaltaisi ottaa asiaa onkeen ?
0Äänestä
pysyköön
jäähalleja pykäämässä nokkapystyisten maassa.
0Äänestä
NUOSUKAS
Mihin Imatralle rata sopii, pieni on paikkakunta noin mitoiltaan???????
0Äänestä
miten olisi
Imatrasta ohiajot takasin?
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
,,,ja takas !
Jos Imatralle tehtäisiin MotoGP:n ja Formulan säännöt vaatima rata, niin se kustantaisi vähintään n.80 miljoonaa euroa( viittaan lähteeseen> http://www.iltasanomat.fi/urheilu/t/radat08/1497697 )
Radasta on Imatran Moottorikerholla 80-luvulla tehdyt piirrustukset. Vanhan radan sisäpuolelle, pellolle. Hilloa ei vaan herunut ja omaa rahaa ei ollut.
Ai kun ois ollut, Imatra kylpisi kerran tai kaksi kertaa vuodessa rahakasassa, MotoGP ja F1.
Pelkästään Imatranajot veti parhaimmillaan yli 50.000 maksanutta katsojaa ja siihen muu popula päälle. Big Bandin laskuaavan mukaan se tekisi 250.000 kävijää. ( 11.500 myytyä festarilippua)
Täällä pitäisi asua Hjallis tai joku Bööni Esklestoone niin vois alkaa kaivaa talkookamppeita autotallista.
Kannatan ideaa!
Ei kannateta.
Edelleen totean Imatran paras matkailutuote ylivoimaisesti.
( Aikanaan Ruotsalaisen Pekka 90 - luvun puolessa välissä kyseli mitä pitäisi tehdä Imatran Matkailulle, totesin että Imatran-ajot takaisin vaikka Eu:n tuella ) Eipä ottanut onkeen. Tulihan sitä vesiseinää ja muuta touhótusta messuja ym.
Kyllä talkoohenkeä olisi ja pitää muistaa että
rata sijaitsisi Pietarin ja Hesan välissä eli sellaset 6- 7 miljoona ihmistä asuu noin 300 km
säteellä.
Hulluutta ja uskallusta tarvittaisiin aimo annos
Itse olen valmis vaikka heti.
Missäs se Harkimo tai Jussi Salonoja joka uskaltaisi ottaa asiaa onkeen ?
jäähalleja pykäämässä nokkapystyisten maassa.
Mihin Imatralle rata sopii, pieni on paikkakunta noin mitoiltaan???????
Imatrasta ohiajot takasin?