Parinvaihtoa
Tämä seikkailu sai alkunsa Deitti netin pari hakee paria –ilmoituksesta. Vastasimme vaimoni Piian kanssa erääseen sellaiseen ja seurauksena olivat tapahtumat, jotka vielä reilun vuoden kuluttuakin saavat kiihottumaan niitä muistellessa….
Pakollisten s-postiviestien ja kuvien vaihdon jälkeen pääsimme vaiheeseen, jolloin tapasimme tämän pariskunnan, Tiinan ja Heikin, eräässä keskustan kahvilassa. Ensivaikutelma taisi olla puolin ja toisin positiivinen, koska päätimme jatkaa yhteisen hetken suunnittelua. Selvisi vain, ettei sopivaa ajankohtaa ollut lähiaikoihin tiedossa, jolloin kaikki neljä olisimme voineet osallistua yhtäaikaa kimppatouhuihin. Keksimme sitten sellaisen kokeilun, joka voitaisiin toteuttaa heti seuraavalla viikolla ilman suuria järjestelyjä: Vaihtaisimme pareja vuorotellen niin, että kahtena iltana kävisimme ”autoajelulla” ensin Piia ja Heikki, siiten Tiina ja minä.
Hieman mustasukkaisuuden ja kiihotuksen sekaisin tuntein seurasin, kun Piia sitten sovittuna iltana valmistautui omalle vuorolleen. Ihonväriset stay-upit, tiukka kotelomekko ja seksikkäät korkokengät saivat viehättävän vaimoni näyttämään todella haluttavalta, enkä mustasukkaisuuden yllättäessä enää ollutkaan niin varma ideamme mielekkyydestä. No, joka leikkiin ryhtyy ... – päätin kestää tunnemyllerryksen sisälläni ja lähtösuukko jäi kuumottamaan huulilleni, kun Piian auton perävalot häipyivät näkyvistä.
Kävelin aivan hermona ympäri taloa, yritin lukeakin, mutta ajatukset kääntyivät kuitenkin siihen, mitä tiesin tapahtuvan lähiseudulla - autossa, joka oli pysäköitynä jonnekin suojaiseen paikkaan. Vähän hymyilyttikin, kun kuvittelin kuinka auto heiluisi naimisen tahtiin – olisi siinä näkemistä, jos joku paikalle sattuisi. Ilta kului todella hitaasti, mutta vihdoin viimein Piia palasi reissultaan. Näin heti ilmeestä ja punoittavista poskista, että ilta oli sujunut kuten suunniteltiinkin –oli hämmentävää ja oudon kiihottavaa halata omaa vaimoa, johon oli tarttunut toisen miehen hajuveden tuoksua. Hivutin siinä syleillessämme mekon reunaa muodokkaan ja kiinteän pepun yli ja yllätyin, ettei alla ollutkaan mitään. Annoin käteni vaeltaa kohti Piian jalkoväliä…..uuh… miten kuuman ja kostean vaon sormeni kohtasivat.
Himosta sekopäisenä vedin vaimoni sängylle ja sain esille kivikovan kaluni. Halusin päästä työntymään tuonne pimppaan, jonne toinen mies oli hetki sitten laukaissut lastinsa. Kiimasta turvonnut, sperman liukastuttama pillu litisi, kun Piia lempiasennossamme alkoi ratsastamaan päälläni. Samalla kyselin illan tapahtumia, miten homma oli edennyt, mitä vaimoni oli tehnyt ja millaista seksi oli ollut. Äärimmäisen kiihottuneena kuuntelin kuvausta sessiosta, kuinka Heikki oli innoissaan nuollut Piian lähes posliiniksi ajeltua häpyä ja kuinka lopuksi takaapäin rajusti työnnellen räjäyttänyt lastinsa pillun perukoille. Hitain liikkein koko kertomuksen ajan nautiskelimme rakastelustamme, joka sai lopulta Piian laukeamaan ties kuinka monennen kerran sinä iltana. Huippu läheni minullakin –purkauduin tulivuoren lailla hetki sitten toisenkin uroksen siemenillä kylvettyyn pilluun.
Tiinan ja minun vuoro tuli sitten seuraavana tiistaina. Siivosin farmari Volvomme takaosan, vein patjan sinne ja suunnistin kohti sovittua tapaamispaikkaa. Siellähän seikkailuseurani jo odottikin, kerrassaan kiihottavan näköisenä. Lyhyt hame, mustat sukat ja tiukka vartaloa myötäilevä pusero kauniskasvoisen, hoikan , pitkän ja tummahiuksisen naisen yllä saivat aikaan kivan värähdyksen nivusissani. Yritin peittää jännittyneisyyttäni kevyellä jutustelulla, kun kävimme juomassa kupit kahvia tienvarsikahvilassa, mutta ehkä käsien tärinästä jotain paljastui…
Pienen ajomatkan jälkeen löysimme saman paikan, jossa puolisomme olivat viikko sitten peuhanneet. Syrjäinen metsäautotien kääntöpaikka, jonne tuskin sivullisia eksyy, oli tähän tarkoitukseen juuri sopiva. Tilanne oli epätodellisen tuntuinen – siinä vieressäni istui kaunis, seksikäs nainen ja molemmat tiesimme, mikä kohta tulisi tapahtumaan!
Juttelumme tyrehtyi kääntyessämme toisiamme vasten. Kuin taikaiskusta tunnelma muuttui sähköisen eroottiseksi, kun koskimme toisiamme. Hyväilin Tiinan niskaa ja toisen käden vein hänen selkänsä taakse, kun huulemme löysivät toisensa. Tiina availi paidan nappini ja pääsi ihastelemaan rintakarvoitustani samalla, kun hyväilin hänen reittään ylöspäin ohi stay-upin pitsireunan. Reidet avautuivat käteni edetessä ja kohta tunsin kuuman, kostean pikkuhousujen peittämän kummun sormieni alla. Mielihyvää tuntien totesin, etten ole ainoa kiimainen tässä autossa, niin valmiilta naiseni vaikutti. Kaluni seisoi niin, että kipeää teki housujen puristaessa. Tiina alkoikin avaamaan vyötäni ja kuiskasi vapauttavansa sauvani ahdingosta.
Siirryimme ehdotuksestani auton takaosan patjalle ja kohta housuni olivat sen verran auki, että elimeni pääsi pomppaamaan täyteen pituuteensa. Mitään sanomatta Tiina kumartui, otti sykkivän kyrpäni suuhunsa ja uuuhh.. miten hyvältä kuumat huulet ja kieli tuntuivatkaan. Palleissani alkoi jo tuntua ensimmäisiä merkkejä lastien lähdöstä, kun nousin alta ja käänsin tuon kiihkeän naisen selälleen. Hame nousi vyötärölle ja vedin kauniit stringit pois ja pääsin ihailemaan kiimasta kiiltelevää häpyä. Jouduin tosi hankalaan asentoon, kun aloin nuolemaan eteeni levitettyä pillua, mutta mitäpä siinä ei kärsisi, kun sellaiseen työhön pääsee!
Aluksi hellästi kieleni kärjellä tutkin häpyhuulten poimuja ja klitoriksen kovenevaa helmeä ja sitten voimakkaammin pyörivin vedoin pistin taitoni peliin. Sain ujutettua pari sormeani kosteutta tihkuvaan vakoon Tiinan huohotuksen voimistuessa vaikeroinniksi. Tunsin, miten pillu alkoi supistella sormieni ympärillä ja huipun tullessa koin yllätyksen: sain kasvoilleni pienet suihkaukset jotain nestettä! Hetken olin hämmentynyt ennenkuin muistin, että näin oli joskus tosi harvoin käynyt Piiankin kanssa. Naisen ejakulaatio siis.
Hetken hengähdettyään Tiina veti minut päälleen ja huohottaen sanoi: Pane mua…pane! Sain survottua orgasmin jäljiltä turvonneeseen vakoon keppini ja olimme hetkessä toisiimme kietoutunut alkukantaisella kiihkolla nussiva pari. Vaihdoimme hetken päästä asentoa Tiinan kääntyessä päälleni ja kullini puski kuin mäntä hieman koholla olevaan vittuun. Puristelin ylläni keinuvia pakaroita ja vedin niitä rivosti auki – se tuntui olevan liikaa – ja taas kuulin korvani juuresta uikuttava voihkeen. Työnsin viimeisiä rajuja työntöjä orgasmissaan vapisevaan naiseeni, koska tunsin kuinka padot aukesivat siemenpusseissani enkä pystynyt enää estämään laukeamistani.
Hikisinä ja hengästyneinä kömmimme ulos autosta ja saatuamme vaatteet päällemme totesimme, että seuraavaksi kerraksi pitää löytää joku tilavampi naintipaikka. Kun nyt jo oli noin upeaa, mitä se sitten olisikaan kunnon tiloissa – ja siitähän alkoi ideointi mökkiviikonlopusta, joka sitten onkin oma tarinansa!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Todella epäkiihottavaa ja öllöttävää. Valitan ja otan osaa
J....
En suostuisi enkä mahtuisi autossa kuksimaan
Itse olen 193 ja hommat hoituu autossa ihan hyvin. Pienin auto on ollut Opel Corsa. Kyllä 198 cm pitkä pystyy keskikokoisessa perheautossa peuhaamaan.
Minua kiihotti kovasti, mutta olenkin nainen enkä kademielinen mies. Hieno kertomus :)
Mukava kuulla, että edes joku kiihottui tarinasta! Ajattelin jo masentuneena kokonaan lopettaa kirjallisen urani, kun tuli niin tylyä palautetta, mutta tämä antoi uskoa ja ehkäpä kerron joskus vielä toisenkin tositarinan elämästäni.
Kiitos!
Kirjoitat mehevästi. Näen visiona koko jutun. Jatka vaan älä välitä noista kademielisistä miehista. Heillä ei kenties ole omaa seksielämää jos muutakaan elämää :(
Mitäs, jos vaihtaisimme ajatuksia ja kokemuksiamme? Kirjoita: [email protected]