Biopassi?

Tämä on varmaankin jo monta kertaa kysytty, mutta kun googletin niin uusin viesti kyseistä aiheesta oli vuodelta 2006. Joten onko täällä ketään joka tietäisi varmaksi tarviiko Jenkkeihin matkustaessa olla se uusi biopassi? Itelläni on vielä toi vanha punakantinen voimassa vuoteen 2010.
4749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Riittää kun on koneluettava passi eli passisi kelpaa kun on vielä voimassa, ei tarvitse olla biopassi.

Äänestä
  • on myös biopassikin.

    Äänestä

Aivan samaa mietin. =) Käsittääkseni se on juuri niinkuin edellä mainittiin. Yli kymmeneksi vuodeksi myönnetyt passit ovat koneluettavia eikä tarvii uusia ennen vanhenemista. Muistat vain täyttää API-lomakkaan lentoyhtiösi kautta, niin säästyt siltäkn. Lisäksi elokuussa jokin ns. ESTA -lomake tulee USA:ssa vapaaehtoisena syksyn ajaksi, sittemmin pakollisena. (Electronic System for Travel Authorization), joka tulee visa-vapaille maille, kuten Suomen kansalaisille täytettäväksi.

Äänestä
  • Kiitti vastauksista, ajattelin itsekkin että se vanha 10-vuotinen riittää, mutta piti saada varmistus asiaan :).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohta lähdössä kirjoitti:

Tämä on varmaankin jo monta kertaa kysytty, mutta kun googletin niin uusin viesti kyseistä aiheesta oli vuodelta 2006. Joten onko täällä ketään joka tietäisi varmaksi tarviiko Jenkkeihin matkustaessa olla se uusi biopassi? Itelläni on vielä toi vanha punakantinen voimassa vuoteen 2010.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu