Tulevaisuudessa

Vara Kaani

Ihmisten ansiotaso on noussut aika roimasti viime vuosikymmeninä, mikäli kehitys jatkuu samanlaisena, niin tulevaisuudessa ei ehkä tarvita näin paljon tukia, sillä ihmiset pystyvät kyllä maksamaan ruuasta paljon enempikin kuin nyt maksavat.

Ruuan hinnan tukeminen on mielestäni peruteltua vain kaikista vähäosasimmille näin rajusti, mitä se Suomessa on.
Tämä voidaan hyvin hoitaa erillaisilla täsmätoimilla ja maatilojen toimintavarmuus voidaan varmistaa toisinkin.

22

1315

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei toimi,

      se on nähty nyt keskustan pääministerikaudella kun itse pääministeri lausui tässä taannoin että köyhyydestä kirjoitetaan lehdissä liikaa, siis kepu on näköjään omaksunut kokoomuksen linjan että köyhät kuolkoon pois rasittamasta yhteiskuntaa ja rikkaat rikastukoon, joten mikään poliittinen täsmätoimi ei toimi köyhien kohdalla, rikkaitten kohdalla se kyllä näyttää toimivan erinomaisesti.

      • Tuottaja

        Keskusta on luvannut laskea ruuan arvonlisäverotusta tällä hallituskaudella. ALV:n maksaa kuluttaja, joten alennus menee ruokaa ostavien hyväksi, niidenkin joilla ei ole tuloja eikä tuloverotusta.

      • tarkastaja
        Tuottaja kirjoitti:

        Keskusta on luvannut laskea ruuan arvonlisäverotusta tällä hallituskaudella. ALV:n maksaa kuluttaja, joten alennus menee ruokaa ostavien hyväksi, niidenkin joilla ei ole tuloja eikä tuloverotusta.

        ei helpota ainakaan köyhien eläkeläisten tilannetta yhtään, sillä se mitä ruoka mahdollisesti halpuu niin se pudottaa inflaatio lukua ja se pienentää samalla summalla eläkkeiden nousua joten lopputilanne on eläkeläisten kohdalla sama alvin kevennyksen jälkeenkin kuin nyt.

    • Herännyt

      ... pitää tuosta ajatuksestasi että verovaroin maksettavia tukia pudotetaan ja vastineeksi sellaisten elintarvikkeiden hintatasoa nostetaan mitkä nyt erityisesti tukea vaativat.

      Siitä vaan hintoja nostamaan. Sittenpä nähdään mitä kaupasta ulos kannetaan ja mitä ei. Älkääkä sitten vain olko vinkumassa rajasuojaa, tuontilisenssejä tai muuta apua yhteiskunnalta kun matalalla tehotasolla tuotetut ylihintaiset kotimaiset tuotteet jäävät hyllyyn.

      Ihmisten ansiotaso on tosiaan noussut ja ruokaan kuluu vähemmän rahaa suhteessa kuin ennen. Nyt pitää vain ymmärtää ettei tämä ole pelkästään suomalainen ilmiö vaan maailmanlaajuinen juttu. Jos täällä elinkuluja aletaan nostamaan enemmän kuin muualla niin käy ohraisesti. Se Maksumies ja -naispoppoo mikä tätä systeemiä nyt verovaroillaan pyörittää (=elättää) alkaa joko häipymään täältä tai passivoitumaan. Siinä jaettava vähenee ja tukiaisilla elävät alkavat ensimmäisinä kurjistumaan.

      Älkää ihmeessä luottako siihen että suomalainen kuluttaja oikeassa valinnan paikassa valitsee jokaisen tuotteen kohdalla kotimaisen jos sen hinta on tuotannon matalamman tehokkuuden mukaisesti korkeampi kuin vastaava manner-eurooppalainen tuote!

      • teretere...

        Eihän nytkää ole mitää estettä tuora ruokaa ulkoo. Se vaan on niin paljo kalliimpaa ettei se kannata.
        Taas toistan sen faktan mitä työ sosialistit etten tunnu millään tajuuvan.
        SUOMESSA TUOTETUSTA, EUROOPAN HALVIMPIIN KUULUVASTA RAAKA-AINEESTA, TYÖLÄISET SAAVAT TEHTYÄ EUROOPAN KALLEIMMAN LEIVÄN. (tosin on siinä kauppiaillakin tahmaiset näppinsä sekoittamassa pakkaa)
        Nyt en siis huutanut, vaan kirjoitin "tikkukirjaimilla" jotta tyhmimmätkin saavat siitä selkoa.
        Eikä elintarvikkeiden hinnannousu tähän pysähdy, koska
        RUOKA=ENERGIAA.

      • mahdolista, että

        keski-eurooppalainen viljelijä saa korkeamman tuottajahinnan kuin suomalainen viljelijä? Kuinka on mahdollista, että samainen tuote tuotuna Suomeen olisi halvempaa kuin suomalainen tuote.

      • tukiaisia?
        mahdolista, että kirjoitti:

        Jos kerran tuotu ruoka on halvempaa? Eihän veronmaksajalle jää kuin maksamisen ilo? Tuethan kannatta lopettaa HETI.

      • seli-selittelijä.
        teretere... kirjoitti:

        Eihän nytkää ole mitää estettä tuora ruokaa ulkoo. Se vaan on niin paljo kalliimpaa ettei se kannata.
        Taas toistan sen faktan mitä työ sosialistit etten tunnu millään tajuuvan.
        SUOMESSA TUOTETUSTA, EUROOPAN HALVIMPIIN KUULUVASTA RAAKA-AINEESTA, TYÖLÄISET SAAVAT TEHTYÄ EUROOPAN KALLEIMMAN LEIVÄN. (tosin on siinä kauppiaillakin tahmaiset näppinsä sekoittamassa pakkaa)
        Nyt en siis huutanut, vaan kirjoitin "tikkukirjaimilla" jotta tyhmimmätkin saavat siitä selkoa.
        Eikä elintarvikkeiden hinnannousu tähän pysähdy, koska
        RUOKA=ENERGIAA.

        Vika on työläisessä. Vika on kaupassa. Vika on ilmastossa. Vika on liian pienissä tuissa, eikä nekään jää maajussille. Vika on liian pienessä pipassa.

        Ainoa "faktasi" taitaa olla
        "MAAILMAN KORKEIMMAT TUET VAIN KATOAVAT KANKKULAN KAIVOON, EI ME VOIDA SILLE MITÄÄN
        A I N A LÖYTYY SYYLLINEN MUISTA KUIN MEISTÄ."

        Minäkään en huutanut, kirjoitin totuuden, faktan ja pravdan isolla jotta juntillekin menee perille.

      • Herännyt
        mahdolista, että kirjoitti:

        keski-eurooppalainen viljelijä saa korkeamman tuottajahinnan kuin suomalainen viljelijä? Kuinka on mahdollista, että samainen tuote tuotuna Suomeen olisi halvempaa kuin suomalainen tuote.

        Keski-Eurooppalainen viljelijä tuottaa enemmän ja tasaisempaa laatua kuin suomalainen. Ilmastosta johtuen myös sadon saanti on varmempaa ja laatu leipäviljatasoa lähes aina. Se joka pystyy myymään isoja eriä hankkii aina suuremman tonnihinnan kuin joku peräkärrymies. Suomen suurin viljanviljelijäkin teki niin ainakin jokin vuosi sitten, ostajana oli muistaakseni Primula.

        Lopullinen kauppatuote taasen tulee halvemmalla tuotettua jossain Keski-Euroopan isossa yksikössä, oli sitten kyseessä mylly, rehutehdas, teurastamo tai mikä tahansa parin päivän rahdin kestävä tuote, jopa maito jos sitä nyt joku haluaa kitata.
        Toki se edellyttää kulutustottumusten mannermaisoitumista mutta se taas lienee jo kansanterveydellisestikin mitä kannatettavin asia.

        Mutta toki jokainen omasta puolestani saa ostaa kaupasta suomalaista ruokaa kunhan maksaa sen itse ja jättää mahdollisuuden vapaaseen valintaan kotimaisen ja ulkomaisen välillä. Myöskään väistämättömän ylituotannon vientiä verovaroin ei tule hyväksyä.

      • miljoonilla euroilla
        seli-selittelijä. kirjoitti:

        Vika on työläisessä. Vika on kaupassa. Vika on ilmastossa. Vika on liian pienissä tuissa, eikä nekään jää maajussille. Vika on liian pienessä pipassa.

        Ainoa "faktasi" taitaa olla
        "MAAILMAN KORKEIMMAT TUET VAIN KATOAVAT KANKKULAN KAIVOON, EI ME VOIDA SILLE MITÄÄN
        A I N A LÖYTYY SYYLLINEN MUISTA KUIN MEISTÄ."

        Minäkään en huutanut, kirjoitin totuuden, faktan ja pravdan isolla jotta juntillekin menee perille.

        Siinä se kankkulan kaivo on.

      • Edellisessä
        miljoonilla euroilla kirjoitti:

        Siinä se kankkulan kaivo on.

        viestissä ei huudettu:

        "EUROOPAN HALVIMPIIN KUULUVASTA RAAKA-AINEESTA, TYÖLÄISET SAAVAT TEHTYÄ EUROOPAN KALLEIMMAN LEIVÄN"

        Maailma korkeimmista tuista eurioopan kallein leipä. Miten se hyödyttää kuluttajaa kun saa syödä euroopan kalleinta leipää?

      • viljelijä saa
        Herännyt kirjoitti:

        Keski-Eurooppalainen viljelijä tuottaa enemmän ja tasaisempaa laatua kuin suomalainen. Ilmastosta johtuen myös sadon saanti on varmempaa ja laatu leipäviljatasoa lähes aina. Se joka pystyy myymään isoja eriä hankkii aina suuremman tonnihinnan kuin joku peräkärrymies. Suomen suurin viljanviljelijäkin teki niin ainakin jokin vuosi sitten, ostajana oli muistaakseni Primula.

        Lopullinen kauppatuote taasen tulee halvemmalla tuotettua jossain Keski-Euroopan isossa yksikössä, oli sitten kyseessä mylly, rehutehdas, teurastamo tai mikä tahansa parin päivän rahdin kestävä tuote, jopa maito jos sitä nyt joku haluaa kitata.
        Toki se edellyttää kulutustottumusten mannermaisoitumista mutta se taas lienee jo kansanterveydellisestikin mitä kannatettavin asia.

        Mutta toki jokainen omasta puolestani saa ostaa kaupasta suomalaista ruokaa kunhan maksaa sen itse ja jättää mahdollisuuden vapaaseen valintaan kotimaisen ja ulkomaisen välillä. Myöskään väistämättömän ylituotannon vientiä verovaroin ei tule hyväksyä.

        muutaman kympin enemmän vehnätonnista, kun suomalainen.
        Miten ihmeessä sitten keskieurooppalainen voi olla halvempaa, kun se rahdataan tänne.
        Ai niin se laatu.
        Suomessa käytetään myllylaadun reippaasti ylittävää vehnää rehuksi, kun ei kannata rahdata parinsadan kilometrin päähän myllyyn, sillä lähempää saadaan tarpeeksi.

      • Vara Kaani
        Herännyt kirjoitti:

        Keski-Eurooppalainen viljelijä tuottaa enemmän ja tasaisempaa laatua kuin suomalainen. Ilmastosta johtuen myös sadon saanti on varmempaa ja laatu leipäviljatasoa lähes aina. Se joka pystyy myymään isoja eriä hankkii aina suuremman tonnihinnan kuin joku peräkärrymies. Suomen suurin viljanviljelijäkin teki niin ainakin jokin vuosi sitten, ostajana oli muistaakseni Primula.

        Lopullinen kauppatuote taasen tulee halvemmalla tuotettua jossain Keski-Euroopan isossa yksikössä, oli sitten kyseessä mylly, rehutehdas, teurastamo tai mikä tahansa parin päivän rahdin kestävä tuote, jopa maito jos sitä nyt joku haluaa kitata.
        Toki se edellyttää kulutustottumusten mannermaisoitumista mutta se taas lienee jo kansanterveydellisestikin mitä kannatettavin asia.

        Mutta toki jokainen omasta puolestani saa ostaa kaupasta suomalaista ruokaa kunhan maksaa sen itse ja jättää mahdollisuuden vapaaseen valintaan kotimaisen ja ulkomaisen välillä. Myöskään väistämättömän ylituotannon vientiä verovaroin ei tule hyväksyä.

        Höpöhöpö, sanon vaan ...

        Ei se keski-eurooppalainen viljelijä sitä viljaa tai lihaa tuo, eikä vie, tuonti ja vientitoiminta on ihan eri toimijoiden käsissä ja ne toimijat on suuria pörssiyrityksiä.

        Esim. yksi Brasilian suurimmista lihayhtiöistä, joku BS tai siihen suuntaan, osti viime kuussa yhden suuren amerikkalaisen toimijan, tällä jenkkiteurastamolla oli 56 000 työntekijää, eli se on Nokian kokoinen toimija maailmalla, nyt sen omistaa Brassifirma.
        ostouutinen oli viime viikolla maaseudun tulevaisuudessa, en nyt jaksa kaivaa firmojen nimiä esiin ...

        Tämä lihajätti on kahdella suurella tuotantoalueella markkinajohtaja, sen yhteinen työntekijämäärä ylittää satatuhatta työntekijää ja se vie tuotteita kaikkialle maailmaan.
        Se on yrityksenä samaa kokoluokkaa kuin Shell, mitä joku meidän Atria sille voi ...

        Maajussit Brasiliassa, ei paljon sen toimintaan pysty vaikuttamaan, koska tämä yritys ei ole mikään osuuskunta.

      • maajussi maalta
        Herännyt kirjoitti:

        Keski-Eurooppalainen viljelijä tuottaa enemmän ja tasaisempaa laatua kuin suomalainen. Ilmastosta johtuen myös sadon saanti on varmempaa ja laatu leipäviljatasoa lähes aina. Se joka pystyy myymään isoja eriä hankkii aina suuremman tonnihinnan kuin joku peräkärrymies. Suomen suurin viljanviljelijäkin teki niin ainakin jokin vuosi sitten, ostajana oli muistaakseni Primula.

        Lopullinen kauppatuote taasen tulee halvemmalla tuotettua jossain Keski-Euroopan isossa yksikössä, oli sitten kyseessä mylly, rehutehdas, teurastamo tai mikä tahansa parin päivän rahdin kestävä tuote, jopa maito jos sitä nyt joku haluaa kitata.
        Toki se edellyttää kulutustottumusten mannermaisoitumista mutta se taas lienee jo kansanterveydellisestikin mitä kannatettavin asia.

        Mutta toki jokainen omasta puolestani saa ostaa kaupasta suomalaista ruokaa kunhan maksaa sen itse ja jättää mahdollisuuden vapaaseen valintaan kotimaisen ja ulkomaisen välillä. Myöskään väistämättömän ylituotannon vientiä verovaroin ei tule hyväksyä.

        Todellakin Keski-Euroopasta pystytään tuomaan kalliimmasta alkutuotannosta huolimatta halvempia elintarvikkeita maahamme kuin vastaavat sortimentit täällä.
        Idea piilee siinä, kuten kuluvana kesänä on huomattu sian fileen kohdalla, että edellisen vuoden Aasian, sekä USA:n markkinoilla myymättä ja osin laadun takia palautetut ikääntyneet erät, samoin kuuluisat halvat Etelän juustot on Suomessa otettu vastaan riemun kiljahduksin.
        Täytyy todeta sekin tosiasia, mikäli liha ei täytä valistuneen kuluttajan makumieltymyksiä, niin vika ei ole lihassa vaan ainoastaan tuotteen marinaadissa.
        Hyvää grillikesän jatkoa maukkaan lihan parissa!

      • voi yhen kerran
        Herännyt kirjoitti:

        Keski-Eurooppalainen viljelijä tuottaa enemmän ja tasaisempaa laatua kuin suomalainen. Ilmastosta johtuen myös sadon saanti on varmempaa ja laatu leipäviljatasoa lähes aina. Se joka pystyy myymään isoja eriä hankkii aina suuremman tonnihinnan kuin joku peräkärrymies. Suomen suurin viljanviljelijäkin teki niin ainakin jokin vuosi sitten, ostajana oli muistaakseni Primula.

        Lopullinen kauppatuote taasen tulee halvemmalla tuotettua jossain Keski-Euroopan isossa yksikössä, oli sitten kyseessä mylly, rehutehdas, teurastamo tai mikä tahansa parin päivän rahdin kestävä tuote, jopa maito jos sitä nyt joku haluaa kitata.
        Toki se edellyttää kulutustottumusten mannermaisoitumista mutta se taas lienee jo kansanterveydellisestikin mitä kannatettavin asia.

        Mutta toki jokainen omasta puolestani saa ostaa kaupasta suomalaista ruokaa kunhan maksaa sen itse ja jättää mahdollisuuden vapaaseen valintaan kotimaisen ja ulkomaisen välillä. Myöskään väistämättömän ylituotannon vientiä verovaroin ei tule hyväksyä.

        Jos sielä sinun unelmien keski-euroopassa
        kaikki on niin "halpaa" ja laatukin kohdallaan,
        niin miksi ihmeessä saksalainen kauppajätti
        Lidl ei sitä halpaa tuo?Mikään mahti
        maailmassa ei sitä estä,ei.Muuten se Lidl
        on tehnyt tappiota jokavuosi mitä
        on suomessa toiminut.Suomen Lidlin
        maajohtaja sai potkut puolisenvuotta
        sitten.

      • juttu vaan
        Herännyt kirjoitti:

        Keski-Eurooppalainen viljelijä tuottaa enemmän ja tasaisempaa laatua kuin suomalainen. Ilmastosta johtuen myös sadon saanti on varmempaa ja laatu leipäviljatasoa lähes aina. Se joka pystyy myymään isoja eriä hankkii aina suuremman tonnihinnan kuin joku peräkärrymies. Suomen suurin viljanviljelijäkin teki niin ainakin jokin vuosi sitten, ostajana oli muistaakseni Primula.

        Lopullinen kauppatuote taasen tulee halvemmalla tuotettua jossain Keski-Euroopan isossa yksikössä, oli sitten kyseessä mylly, rehutehdas, teurastamo tai mikä tahansa parin päivän rahdin kestävä tuote, jopa maito jos sitä nyt joku haluaa kitata.
        Toki se edellyttää kulutustottumusten mannermaisoitumista mutta se taas lienee jo kansanterveydellisestikin mitä kannatettavin asia.

        Mutta toki jokainen omasta puolestani saa ostaa kaupasta suomalaista ruokaa kunhan maksaa sen itse ja jättää mahdollisuuden vapaaseen valintaan kotimaisen ja ulkomaisen välillä. Myöskään väistämättömän ylituotannon vientiä verovaroin ei tule hyväksyä.

        Varmaan elintarvikkeet pystyttäisiin tuottamaan edullisemmin keski-euroopan isoissa teollisuuslaitoksissa joiden mittakaava luokkaa 10 x suomen vastaava. Tai itä-euroopassa jossa palkkakustannukset paljon meikäläistä alempia. Mutta millä ihmeellä se tuontiruoka maksettaisiin? Sen maksamiseen pitäisi perustaa valtava määrä vientiteollisuutta että saataisiin tarvittava määrä vientituloja. Vaan kun nykyinenkin vientiteollisuus pakkaa siirtymään ulkomaille.

    • lama tulossa

      Minulla kun on sellainen tuntuma että
      tämä ihmisten ansiotason nousu on
      nyt vähäksi aikaa kuitattu.
      Erinäisten arvioiden mukaan nyt on
      menossa suvantovaihde ruuan tuotannon
      ja hinnanousun kohdalla maailmassa.
      Pain kolmen vuuoden kuluttualkaa
      kasvihuoneilmiö alkaa todella syödä satoja
      ympäri maailmaa.

      • Vara Kaani

        Kaikki merkit kyllä viittaa siihen, että lama tai ainakin jonkinlainen taantuma on tulossa.

        Energia, ennenkaikkea öljy on kallistunut hurjasti, korot nousee ja samaanaikaan on pörssi hiipunut, eli sijoittajat siirtävät rahojaan turvallisempiin kohteisiin.
        Uutena ilmiönä on myös tämä, että viljan ja muidenkin elintarvikkeiden hinnoilla on ruvettu voimakkaasti keinottelemaan, eli sijoittajat uskovat niiden hinnan nousevan vielä aika rajusti.

        Kullan voimakas hinnannousu kertoo mm. sen, että usko kiinteisyöihin, arvopapereihin jne on jonkinverran hiipunut.

    • kaupungista maalle

      Jos suomalaiset alkavat ostaa ulkomaalaista ruokaa ja näin suomalaiset maksavat eurooppalaisille (tai etelä-amerikkalaisille), karkaavat näin meidän suomalaisten eurot ulkomaalaisten taskuun ja heidän hyvinvointia kasvattamaan. Ja kun Suomi ei juuri vie enää mitään ulkomaille näin rahaa ei tule Suomeen mistään, menee vain entistä enemmän muille maille.

      Maatalous pyörittää melkoisesti Suomen elinkeinoelämää. Maatalous työllistää Suomessa välillisesti teollisuutta (kone ja laiteinvestoinnit ovat 50-100 teur/vuosi/tila, korjauskustannukset yms, metalliteollisuus saa tästä aimo osan, elintarviketeollisuus, kuljetusliikkeet, lääketeollisuus, kemiallisia tuotteita kuluu myös joka tilalla suuria määriä). Jos maatalous ajetaan alas Suomesta, voi tulla kaikille kurjat olot. Maajussit jäävät työttömiksi ja verot nousee, että näille kurjille saadaan elanto, pankit saavat takkiinsa kun ovat lainanneet miljoonalainat tulevaisuuteen uskoville maaorjille ja teollisuuden aloilta alkaa työpaikat loppumaan ja saadaan taas lisää työttömiä.

      Euroopasta kun ei olekaan jäänyt ylivuotisiä pakastelihoja Suomeen dumpattavaksi (ihanan myrkkymarinadilla maustettuna, ettei härskiintyminen maistu ylivuotisessa possunlihassa), niin saa Suomi-poika maksaa siitä lihasta oikean hinnan kuljetuskustannuksinneen ja se hinta on kaikkea muuta kuin halpa.

      Ja tiedoksi:
      Suomessa tuottaja saa vähiten hintaa lihakilosta kuin eurooppalainen ja tuotantokustannukset ovat täällä monta kertaa kalliimpia kuin muualla ja tuet eivät ole esim. Saksalaista tuottajaa kummemmat. Tällähetkellä suomalainen naudanlihan tuottaja ANTAA lihaa kaupalle 40000kg vuodessa ja MAKSAA siitä lystistä vielä 50000 euroa (joka menee siis suoraan kuluttajan hyväksi, ja näissä on tuet huomioitu!!!!) Pitäisi jo hyvänen aika suomalaisten tajuta, että täällä maalla tehdään kovasti töitä ruuan eteen ja koko Suomen hyvinvoinnin eteen ja siitä kuuluisi isännille ja emännille palkka. Tämä palkka jää nyt kokonaan saamatta ja sen sijaan joutuu maksamaan, että tekee työtä. HERÄTKÄÄ! Työttömätkin saavat huikeat tulot maajusseihin verrattuna!

      Lihan hinta kaupassa on melko korkea, verrattuna siihen että tuottaja saa siitä noin 2,5 euroa kilolta, syyllinen siis löytyy välikäsistä. Teurastamoja on alettu ajamaan ahtaalle tänä vuonna (melko investointeja pystyvät kuitenkin tekemään!), mutta suurin syyllinen löytyy ihan suurimmista kauppaketjuista, jotka repivät vain suurempia ja suurempia voittoja kuluttajien ja tuottajien kustannuksella. Miksi muuten tuloksen pitää aina kasvaa yhtiöissä? Palkat on jo niissä kaikille maksettu ja silti voittoa pitää saada yritykselle aina vain lisää ja lisää? Eikö riittäisi, että tulos jäisi voiton puolelle?

      • näin.......

        "Eikö riittäisi, että tulos jäisi voiton puolelle?"
        Ei, koska tyhmältä kuluttajalta viedään ensiksi eväät sekä rahat.
        Kauppahan on aina perustunut jonkinmoiseen petokseen, näin karrikoidusti asia ilmaisten.

        Rahat mulle hetinytkaikki... ja niin edelleen se maailma tahtoo nykyisin pelata. Jos et voi voittaa niitä, liity heihin. Vai miten se nyt oli?;)

      • vaikka
        näin....... kirjoitti:

        mitä maksaisi ruoka mutta kalja tekee kauppansa silti.
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/200807167957855_uu.shtml

      • Vara Kaani
        näin....... kirjoitti:

        "Eikö riittäisi, että tulos jäisi voiton puolelle?"
        Ei, koska tyhmältä kuluttajalta viedään ensiksi eväät sekä rahat.
        Kauppahan on aina perustunut jonkinmoiseen petokseen, näin karrikoidusti asia ilmaisten.

        Rahat mulle hetinytkaikki... ja niin edelleen se maailma tahtoo nykyisin pelata. Jos et voi voittaa niitä, liity heihin. Vai miten se nyt oli?;)

        Ei se oikeastaan niin mene ...

        Sanoisin, että kannattava kaupankäynti perustuu asiakas-suhteeseen, jossa oleellista on se, että kumpikin osapuoli pitää sitä kannattavana.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1968
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1694
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1318
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1145
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1142
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      925
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      909
    Aihe