miten verotetaan

Isäni kuoli keväällä, äitimme elää ja perillisinä on kaksi tytärtä. Isältä jäi metsätila, jolla oleva talo toimi ns. vapaa-ajanasuntona, sekä asunto-osake, joka oli varsinaisena asuntona. Arviokirjat kaikista on tehty, tilalla oleva talo on arvioitu tämän hetkiseen hintaan, metsä on arvioitu alakanttiin ja peltoa, jota oli vain 1,2hehtaaria ei ole perunkirjaan merkitty ollenkaan. Perunkirja on tehty ja ositus suoritettu ja me siskoni kanssa emme vaadi äidiltämme tasinkoa. Nyt mietimme tilan tulevaisuutta ja olemme kallistuneet myynnin kannalle.Saimme neuvn tuttavaltamme, että meidän tyttöjen kannattaa lunastaa äitimme osuus tilasta ja myydä vasta sen jälkeen koko tila pois.Olemmeko hakoteillä suunnitelmissamme? Tietojemme mukaan tällaisilla tiloilla on kova kysyntä, metsä on loistokunnossa ja tilan rakennuksetkin ovat kohtalaisessa kunnossa. Toinen kysymys kuuluu, että kuinkameitä sitten verotetaan myynnistä, koska myyntihinta on aivan jotain muuta, kuin perunkirjassa oleva summa. Vielä lisäys: äitimme on valmis myymään meille sellaiseen hintaan, ettei verottaja pääse lähettämään meille lahjaverolappua.
9662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Varsinainen ja oikea vastaukseni on otsikkona.

Voi olla, että osituksestanne riippuen teille edullisinta onkin asianmukaisella menettelyllä korjata tilan metsän perukirja-arvo myyntikuluilla vähennettyyn myyntiarvoon, koska rintaperillisten perintövero on alle puolet luovutusvoittoverosta.

Tuttavan neuvon menettelytapa kannattaa tsekata verottajalta, koska metsävähennys voi olla tapauksessanne ratkaiseva (60%), kun myytte puita leskeltä 76% hinnalla (ale 24%)ostamastanne metsästä ennen koko tilan myyntiä.
En tiedä pitääkö tilan omistus vahvistaa huudattamalla.
Tämän jälkeen leski voisi halutessaan ajan myötä junailla kauppahintaa takaisin verottomina lahjoina ja säästövakuutuksina ennenkuin ne jäävät teille perintönä ja taas verotettavaksi.

Te perilliset ette saisikaan vaatimalla leskeltä tasinkoa, mutta köyhempi leski voi vaatia perillisiltä tasinkoa varojen tasaamiseksi.
Mene siis rohkeasti oitis tai lomien jälkeen paikallisen verottajan puheille.

Äänestä
  • Aloittajaa en osaa neuvoa hänen ongelmassaan, kun eivät nuo veroasiat ole aina selviä itsellekään. Mutta se ihmetyttää, että onkohan perintöveropäätös aloittajan tapauksessa jo tullut. Onko siis mennyt läpi, että yksi osa omaisuutta "vain 1,2 hehtaaria" on jätetty kokonaan ilmoittamatta perukirjassa? Onhan verottajalla todennäköisesti ollut tieto kyseisen peltopläntin omistuksesta vainajan eläessä, niin luulisi ihmetyttävän, jos kokonainen maapala häviää perukirjasta. Mutta kuten sanottu, ei ole ominta alaa nämä veroasiat eikä maatilaverotus sitäkään vähää.

    Äänestä

  • toinen maallikko kirjoitti:

    Aloittajaa en osaa neuvoa hänen ongelmassaan, kun eivät nuo veroasiat ole aina selviä itsellekään. Mutta se ihmetyttää, että onkohan perintöveropäätös aloittajan tapauksessa jo tullut. Onko siis mennyt läpi, että yksi osa omaisuutta "vain 1,2 hehtaaria" on jätetty kokonaan ilmoittamatta perukirjassa? Onhan verottajalla todennäköisesti ollut tieto kyseisen peltopläntin omistuksesta vainajan eläessä, niin luulisi ihmetyttävän, jos kokonainen maapala häviää perukirjasta. Mutta kuten sanottu, ei ole ominta alaa nämä veroasiat eikä maatilaverotus sitäkään vähää.

    Minä taas ymmärsin alkuperäisen viestin niin, että tämä pelto 1.2 ha kuuluu osana tähän kyseiseen metsätilaan. Perukirjassahan ei tarvitse eritellä kiinteistön jakautumista metsä-, jouto- tai peltomaahan. Tietysti jos uskotut miehet tai verottaja ovat arvioineet tilan arvon väärin, esim. luulemalla siellä olevan pelkkää metsää, kannattaa tämä virhe mahdollisesti oikaista, jos siitä on itselle etua. Tosin yhden hehtaarin kaavamainen perintöverotusarvo verottajan taulukoissa on niin vähäinen, ettei virheellä ole suurta merkitystä.

    Suhtaudun hieman epäillen tuttavan neuvoon ostaa osa kiinteistöstä ensin leskeltä ja sitten heti myydä koko kiinteistö ulkopuoliselle. Miksi maksaa lesken osuudesta 4% varainsiirtovero + kaupanvahvistajan palkkio + lainhuutokulu? Jättäkää turha välikauppa tekemättä ja myykää suoraan ulkopuoliselle. Alihintaisen välikaupan ainoa vaikutus on että se siirtää enemmän luovutusvoittoveroa leskeltä tyttärien maksettavaksi, suvun yhteenlaskettu verorasitus pysyy samana.

    Äänestä

  • maallikkojuristi kirjoitti:

    >> Alihintaisen välikaupan ainoa vaikutus on että se siirtää enemmän luovutusvoittoveroa leskeltä tyttärien maksettavaksi, suvun yhteenlaskettu verorasitus pysyy samana.

    Metsälehden 5/2008 sivulla 30 käsitellään metsätilan sukupolvenvaihtoa kaupalla, siis ennen myöhempää perimistä, kuten tässä kysyjän äiti suosiolla tekisi.
    Totta vai tarua, mutta artikkelissa todetaan, että "myyjät eli vanhemmat tekevät luovutusvoittoveroilmoituksen. Se on tarpeen, vaikka lähisukulaisten välisistä kaupoista ei luovutusvoittoveroa peritäkään".
    Tätä en ole verottajalta vielä tarkistanut, enkä ehkä ymmärtänyt soveltuuko metsävähennyksen käyttö kysyjän tapaukseen, mutta tämän takia yllytin menemään verottajan puheille.
    Omankin verosuunnitteluni kannalta olen kiinnostunut mahdollisista tarkennuksista.

    Äänestä

  • muallikko kirjoitti:

    Ilmeisestikin Metsälehden artikkelissa tarkoitetaan tuleverolain 48 §:n 1. momentin 3-kohtaa jossa luovutusvoiton verosta vapautetaan:

    "3) harjoittamaansa maatalouteen tai metsätalouteen kuuluvaa kiinteää omaisuutta, avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön osuuden taikka sellaisen yhteisön osakkeita tai osuuksia, jotka oikeuttavat vähintään 10 prosentin omistusosuuteen mainitussa yhtiössä ja saajana on joko yksin tai yhdessä puolisonsa kanssa hänen lapsensa tai tämän rintaperillinen taikka hänen sisarensa, veljensä, sisarpuolensa tai velipuolensa ja jos omaisuus on ollut yhteensä yli 10 vuotta verovelvollisen tai hänen ja sellaisen henkilön omistuksessa, jolta hän on saanut sen vastikkeettomasti."

    Huomaa että alkuperäinen kysyjä luonnehti tilaa lähinnä vapaa-ajan asunnoksi eli voi olla, ettei sitä katsota metsätalouteen kuuluvaksi omaisuudeksi ollenkaan. Huomaa lisäksi saman pykälän 5. momentti: "Jos luovutukseen on sovellettu 1 momentin 3 kohdan säännöstä ja jos luovutuksensaaja luovuttaa samaa omaisuutta edelleen ennen kuin 5 vuotta on kulunut hänen saannostaan, vähennetään hänen luovutusvoittoaan laskettaessa hankintamenosta se veronalaisen luovutusvoiton määrä, jota 1 momentin 3 kohdan säännös huomioon ottaen ei ole pidetty hänen saantomiehensä veronalaisena tulona." Tässähän tyttäret ovat myymässä tilaa ulkopuoliselle eli tämä lainkohta tehokkaasti torpedoi mahdollisuuden päästä eroon luovutusvoiton verosta sukulaisuuden perusteella.

    Tarkoitin lesken luovutusvoittoa ja tyttärien osalta metsävähennyksen käyttöä puunmyyntitulon 28% pääomaveroa alentamaan. Saattaahan se juju olla siinä, että tyttärien pääasiallisena tulonlähteenä pitäisi olla metsätalous tai metsä pitäisi omistaa vuoden ajan yhtymänä tms.
    Eiköhän asia verottajalta aukea, kun se tulee ajankohtaiseksi. Kiitos ansioikkaista vastauksistasi.

    Eli siis, onko verotoimisto se mistä avun saa siihen, että mitä kautta tai millä keinoin myymme tilan, koska olemme kaikki jo mummoikäisiä, eikä kukaan meistä muuta eikä jaksa hoitaa tilaa. Kiitos vain hyvistä vastauksista, melkein ymmärsin kaikki.....

    Äänestä

  • kolmen kopla kirjoitti:

    Kysykää rohkeasti suoraan teitä verottavalta virkailijalta mahdollista perintöveroarvon korottamista metsän osalta ja sen vaikutusta luovutusvoittoveroihinne.

    Kysykää myös puunmyyntitulon metsävähennyksestä teidän tapauksessanne, että jos ostaisitte äitinne metsän ja rahoittaisitte oston alueelta myytävillä puilla ja miten puiden myynnin jälkeen halventuneen metsän myynti eliminoi teidän luovutusvoittoveronne, vaikka ostaisittekin metsän 24% alle markkinahinnan.
    Muistakaa myös sovinnollisessa järjestelyssänne, että äitinne voi palauttaa teille metsän ostohintaa verottomina lahjoina. Mikäli teillä on kiire asian hoitamisessa, niin järkevään verosuunnitteluun ei ole ehkä aikaa tarpeeksi.

    Kaupoista menee toki se 4% varainsiirtovero ja kaupanvahvistaja ottaa maksunsa, sekä huudatuskin maksaa muutaman kympin, ehkä satasen.
    Toivottavasti en nyt sekoita mm. nimimerkki maallikkojuristin antamia suoraviivaisia ohjeita välttää kaupoista aiheutuvat kulut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kolmen kopla kirjoitti:

Isäni kuoli keväällä, äitimme elää ja perillisinä on kaksi tytärtä. Isältä jäi metsätila, jolla oleva talo toimi ns. vapaa-ajanasuntona, sekä asunto-osake, joka oli varsinaisena asuntona. Arviokirjat kaikista on tehty, tilalla oleva talo on arvioitu tämän hetkiseen hintaan, metsä on arvioitu alakanttiin ja peltoa, jota oli vain 1,2hehtaaria ei ole perunkirjaan merkitty ollenkaan. Perunkirja on tehty ja ositus suoritettu ja me siskoni kanssa emme vaadi äidiltämme tasinkoa. Nyt mietimme tilan tulevaisuutta ja olemme kallistuneet myynnin kannalle.Saimme neuvn tuttavaltamme, että meidän tyttöjen kannattaa lunastaa äitimme osuus tilasta ja myydä vasta sen jälkeen koko tila pois.Olemmeko hakoteillä suunnitelmissamme? Tietojemme mukaan tällaisilla tiloilla on kova kysyntä, metsä on loistokunnossa ja tilan rakennuksetkin ovat kohtalaisessa kunnossa. Toinen kysymys kuuluu, että kuinkameitä sitten verotetaan myynnistä, koska myyntihinta on aivan jotain muuta, kuin perunkirjassa oleva summa. Vielä lisäys: äitimme on valmis myymään meille sellaiseen hintaan, ettei verottaja pääse lähettämään meille lahjaverolappua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu