Valasrannan leiri

Ninni M

Oletko ollut joskus Valasrannan leirillä? Minkälaista siellä on? Tunnelma? Opettajat? Sinne voi tulla yksin tai parin kanssa. Onko oikeasti parinvaihto vai onko paljon ylimääräisiä naisia ja vain vähän vaihtajia? Rahat pois meininkiä? Lähtisin mielellään ja toivon että siellä myös saisi tanssia niin, että jalat särkyvät hauskan päivän ja illan jälkeen...

11

1915

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tanssija-77

      Kerran olen osallistunut, väkeä oli aivan liikaa, ei toista kertaa.

      • Drago`

        Kannattaa lähteä, tasoryhmiä on paljon ja samoin opettajia. Opettajat ovat päteviä ja kurssituntien fiilis on leppoisa ja humoristinen!

        Vaihtoon osallistuu ainakin 95% ihmisistä, naisia on aina yleensä enemmän kuin miehiä, mutta vaihto toimii varsinkin paikallaan tanssittavissa lajeissa erinomaisesti. Etenevissä lajeissa saa olla vähän tarkempana ja pitää puolensa. (Tässä seikassa peräänkuuluttaisin kursseille osallistuvilta naisilta solidaarisuutta, päästetään ne seisomavuorossa olevat naiset vaihtamaan ensin!)

        Väkeä leirille varmasti on tulossa sankoin joukoin, jotkut tunnit (varsinkin viikonlopulla) voivat olla todella täysiäkin. Yksi uusi tasoryhmä ( jatko 2, edistyneet, konkarit) tosin helpottanee tilannetta vähäsen. Itsekin aion leirille pariksi päiväksi.

        Että sekaan vaan ja hauskaa leiriä sinulle!!

      • Ninni M
        Drago` kirjoitti:

        Kuulostaa siltä että todella kannattaa mennä leirille. Tiedän että naisia on enemmän melkein kaikissa tansseissa, ja jos sitten vaihtajat ovat vähissä, niin ei pääse oikein vauhtiin, vaikka yritän aina liikkua ja treenata yksinkin.

        Etenevissä lajeissa olen ollut kurssilla missä miehet vaihtavat lennossa, eli tanssivat yksi kierros, ja hakevat sitten ensimmäinen daami rivissä. Näin ei kukaan joudu pitkään odottamaan. Toimi tosi mukavasti.

      • intohimotanssia
        Drago` kirjoitti:

        Kannattaa lähteä, tasoryhmiä on paljon ja samoin opettajia. Opettajat ovat päteviä ja kurssituntien fiilis on leppoisa ja humoristinen!

        Vaihtoon osallistuu ainakin 95% ihmisistä, naisia on aina yleensä enemmän kuin miehiä, mutta vaihto toimii varsinkin paikallaan tanssittavissa lajeissa erinomaisesti. Etenevissä lajeissa saa olla vähän tarkempana ja pitää puolensa. (Tässä seikassa peräänkuuluttaisin kursseille osallistuvilta naisilta solidaarisuutta, päästetään ne seisomavuorossa olevat naiset vaihtamaan ensin!)

        Väkeä leirille varmasti on tulossa sankoin joukoin, jotkut tunnit (varsinkin viikonlopulla) voivat olla todella täysiäkin. Yksi uusi tasoryhmä ( jatko 2, edistyneet, konkarit) tosin helpottanee tilannetta vähäsen. Itsekin aion leirille pariksi päiväksi.

        Että sekaan vaan ja hauskaa leiriä sinulle!!

        Opettajat ovat kyllä hyviä ellei loistavai..
        mutta niiden kurrsin pedagooginen ohjelma on aivan päin mäntyjä..

        ei sitä kukaan opit tuollaisessa sillisalaatissa
        jossa monta päviää mennään kaikki lajit pikavauhdilla läpi a 1 kerrallaan

        ja liikaa porukkaa
        ei opetetea yksilöllisesti
        vaihto vain haittaa..
        mikä se on kun minuutin välein vaihdetaan, vaikka
        edellisenkään kanssa ei uutta vielä edes hahmotettu

        Ihmisen motoriikka tarvii 10´000 kertaa toistoa uudessa kuviossa ennen kuin sen osaa,
        joten vain yksi tanssi per päivä eli 5-6 tuntia.
        Vaihtoja pareittain vaikka vain joka toinen kappale aivan kuin lavoillakin.

        näin sen pitäsi mennä..
        vain 3-4 opettajaa suomessa osaavat tämän taidon
        (oulun yliopistossa valmistuneet) Ehkä vähän didaktiikan opintojakin pitäsi osata, eikä vain kuvio hömppää..

        Rahastusta sanon minä ... tuo valasranta.

      • Kake.....
        intohimotanssia kirjoitti:

        Entä jos ihmiset hakeekin pääsääntöisesti sosiaalista kanssakäymistä/hauskanpitoa ja siinä samalla tarttuu jotain mukaan myös oppimis mielessä?

    • Leirillä monesti käynyt

      Ehdottomasti kannattaa kokeilla. Parinvaihto toimii erinomaisesti. Siihen osallistuvat aina kaikki, paitsi 1-2 häirintynyttä pariskuntaa.
      Jos et jaksa odottaa hetkeäkään omaa tanssivuoroa, niin jää mieluummin kotiin. Naisia on yleensä tanssikursseilla enemmän, eiköhän siihen voisi jo tottua.

      Nyt on tulossa enemmän tasoryhmiä, joten mahtuu paremmin tanssimaan. Opettajat ovat melkein kaikki huippuluokkaa.

      Itse olen ollut vain leirin yksittäisillä kursseilla, mutta myös koko leirin ottaneet ovat olleet tyytyväisiä.

      • häiriintynytkö?.....

        Mitä idootti tällä tarkoitit: häirintynyttä pariskuntaa?

      • se oli
        häiriintynytkö?..... kirjoitti:

        Mitä idootti tällä tarkoitit: häirintynyttä pariskuntaa?

        tietenkin...

      • Ei provo
        häiriintynytkö?..... kirjoitti:

        Mitä idootti tällä tarkoitit: häirintynyttä pariskuntaa?

        ...eli vähän sellaista kuin sinä, joka niiiin reagoit toisten kirjoitusvirheisiin. Yritä kestää, jaksamista sinulle!

    • jelo26

      viime vuoden kokemus oli tosi mukava ja naisia oli kyllä aina pikkusen enempi mut ei mitänkään liikaaa et saisi seistä kokoajan! menen tänä vuonnakin! haluaisitko tavata paikan päällä?

      • Ninni M

        Kiva että kysyit. Olen yhä vakuuttuneempi että kannattaa mennä Valasrantaan. Menen luultavasti jo lauantaina. Jos viihdyn, jään koko viikon. Perheeni on myös "valmistettu" siihen malliin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1957
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1685
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1312
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1139
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1015
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      918
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      903
    Aihe