Keskikesä

Tänään on heinäkuun 15:s päivä. Eli keskikesän päivä, kirjaimellisesti. En ymmärrä, miksi juhannusta kutsutaan keskikesän juhlaksi, sitähän se ei missään nimessä ole. Kesäkuu on vasta ensimmäinen kesäkuukausista.

Meillä on neljä vuodenaikaa ja ne on selvästi jaettu kuukausiin. Toukokuu on viimeinen kevätkuukausi ja syyskuu ensimmäinen syksykuukausi.

Kesää on siis tasan puolet jäljellä, jos kalenteria katsotaan. Kesäiset ilmat voivat toki jatkua vielä syyskuussakin.

Toinen väärinkäsitys näkyy olevan vallalla, kun puhutaan intiaanikesästä. Intiaanikesä ei ole koskaan kesäkuukausien aikana. Se syntyy vasta, kun vuorokauden keskilämpötila laskee tietyn ajanjakson verran syksyn lämpötilojen puolelle. Eli huomattavasti alle kesälämpötilojen.

Intiaanikesä voi siis tulla vasta syyskuun lopulla tai lokakuun puolella. Elokuussa ei voi olla intiaanikesää, vaikka lämpötila kohoaisi millaisiin hellelukemiin.
2139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on keskikesää juuri juhannuksen ja kesäpäiväntasauksen aikaan.
Kalenteria katsoessa, on tänään kuitenkin tasan keskikesä ;)

Helteet kuuluvat kesään ja intiaanikesä juur tuonne syksyn helteisiin.
Kunpa tulisikin tänä syksynä, kun kesä ollut viileä.

Äänestä

yrtit tuoksuu,
ja sataa kukkaislunta.
Etkös sinä mittumaariaa vietä.
Kyseli tauno suuri laulussaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nattirlit kirjoitti:

Tänään on heinäkuun 15:s päivä. Eli keskikesän päivä, kirjaimellisesti. En ymmärrä, miksi juhannusta kutsutaan keskikesän juhlaksi, sitähän se ei missään nimessä ole. Kesäkuu on vasta ensimmäinen kesäkuukausista.

Meillä on neljä vuodenaikaa ja ne on selvästi jaettu kuukausiin. Toukokuu on viimeinen kevätkuukausi ja syyskuu ensimmäinen syksykuukausi.

Kesää on siis tasan puolet jäljellä, jos kalenteria katsotaan. Kesäiset ilmat voivat toki jatkua vielä syyskuussakin.

Toinen väärinkäsitys näkyy olevan vallalla, kun puhutaan intiaanikesästä. Intiaanikesä ei ole koskaan kesäkuukausien aikana. Se syntyy vasta, kun vuorokauden keskilämpötila laskee tietyn ajanjakson verran syksyn lämpötilojen puolelle. Eli huomattavasti alle kesälämpötilojen.

Intiaanikesä voi siis tulla vasta syyskuun lopulla tai lokakuun puolella. Elokuussa ei voi olla intiaanikesää, vaikka lämpötila kohoaisi millaisiin hellelukemiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu