verot

Perunkirja kädessä, miten lasken perillisille tulevan veron määrän ?
Kiitos.
3339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun perunkirjoitus on pidetty viedään perukirja kuukauden sisällä verotoimistoon.
On yksinkertaista, jos ei ole riitoja tai tulossa riitoja pesän osakkaiden kesken.
Sovussa jaatte pesän ja teelle jakokirjan ja se myös verotoimistoon. Sinun ei tarvitse lasksea veroja, kyllä sen verottaja tekee.

Äänestä
  • Yksi kappale on toimitettu maistraatin kautta verottajalle.
    Ajattelin vain, että voisikohan näillä tiedoilla laskeskella tulevan veron määrää, ihan vaan mielenkiinnon vuoksi.

    Äänestä

  • pirre kirjoitti:

    Yksi kappale on toimitettu maistraatin kautta verottajalle.
    Ajattelin vain, että voisikohan näillä tiedoilla laskeskella tulevan veron määrää, ihan vaan mielenkiinnon vuoksi.

    veron suuruus määräytyy perintö- ja lahjaverolain mukaan. Siinä on tiettyjä huomioitavia juttuja, mutta periaatteessa näin:

    Esimerkiksi,
    1. veroluokassa (rintaperilliset, aviopuoliso sekä joitakin muita lähiomaisia), jos verotettavan osuuden arvo 3.400 - 17.000 euroa, vero alarajalla on 85 euroa ja ylimenevästä osasta maksetaan 10 %.

    Jos osuuden arvo kasvaa, kasvaa myös veron suuruus portaittain. Jos taas sattuu kuulumaan 2. veroluokkaan, vero tuplaantuu, ja 3. veroluokassa kolminkertaistuu. Asteikot voit katsoa perintö- ja lahjaverolaista. Löytyy esim. www.finlex.fi

    Verotettavan osuuden arvo määräytyy perukirjan mukaan, ellei perukirjassa ole sitten aliarvostettu omaisuutta niin räikeästi, että verottaja puuttuu siihen veronkiertona. Se on sitten oma tarinansa, ja tuskin liittyy tähän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pirre kirjoitti:

Perunkirja kädessä, miten lasken perillisille tulevan veron määrän ?
Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu