Kuulin, että Pariisissa on kuurojen perustama kahvila, samantapainen kuin Turussa. Mutta missä päin Pariisia se sijaitsee? Tietääkö joku siitä? Jos, olisi kiva saada sen osoite. Ajattelimme käydä uteliaisuuttamme siellä katsomassa millainen se on. Emme suinkaan vertaile sitä Turun kahvilaan. Sekin on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen. :)
Vastaukset 3
- etelänmatkaaja
Luulisin, että Pariisin matkailuneuvonnasta voi kysyä. Olen itsekin aiemmin ulkomailla kysynyt paikallisen kuurojen yhdistyksen osoitetta ja saanut sieltä osoitteen.
Hei!
Se Ranskassa oleva kahvila ei ole kuurojen kahvila, vaan kuulevien perustama, ja heillä on yksi kuuro työntekijä tiskaajana takahuoneessa. Yrittivät muka hyvää bisnestä mainostamalla kahvilaansa kuurojen kahvilaksi. Kysyin tätä asiaa Cafe Signistä ja minulle kerrottiin näin.
- paikanpäällä käynyt
Hei, todellakin Pariisissa on viittomakielinen kahvila. Kävin siellä itse kaksi vuotta sitten ja töissä siellä oli muutamia kuuroja, sekä kuulevia. Perustajat ovat kuulevia. Kommunikointi viittoen sujui hyvin ja mm. jokaisessa pöydässä oli pieni vihkonen, jossa oli arkipäivän viittomia kuvina, että asiakkaat pystyvät tilaamaan sitä apuna käyttäen. Tässä on kahvilan nettiosoite: http://www.cafesignes.com/. Aukioloajat kannattaa tsekata tarkkaan ennen menoa. Mukava paikka se on käydä katsomassa!
(Tosin pidän kyllä enemmän Turun kahvilasta, jossa saa ystävällisen palvelun lisäksi myös äärimmäisen maukasta kahvia! :) Kiitos siitä!)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561