Rosvot kiinni ja linnaan.
Poliisin tekemät hyvät teot
3
358
Vastaukset
- puhuttukin hyvistä teoista
Eikö olisi aika keskustella myös siitä korruptiosta, joka ei näy ulospäin, piilorikokset.Niitä on paljon!
65% poliiseista tekee työnsä toki niinkuin kuuluukin, mutta tuo 35%, se on aika kova luku?
Suomessa paljastuu kuitenkin noin 600 pelkästään poliisien tekemiä rikoksia ja vieläpä vuositasolla. Kyseiset rikokset käsittävät petoksia, asiakirjojen väärentämisiä, löytötavaratoimistojen kukkarojen tyhjentelyä.
Korostan, viimeisen kymmenen vuoden aikana onkin vain puhuttu poliisien hyvistä teoista, toki niitä on.
Mutta elämme vuotta 2008 ja aika on muuttunut. Poliisi tekee talousrikoksen siinä missä muutkin kansalaiset.- Mitähän luku mahtaisi olla
jos poliisia tutkisi puolueeton organisaatio? Varovaisen laskennan mukaan luku olisi todennäköisesti useissa tuhansissa. Vaikea tätä totuutta on kriitikonkin toisin väittää.
Suomi on ainut maa jossa ei ole elintä/organisaatiota, joka tutkii korruptiota.
Ihan vaan muistutukseksi - korruptiot kiikkiin
Mitähän luku mahtaisi olla kirjoitti:
jos poliisia tutkisi puolueeton organisaatio? Varovaisen laskennan mukaan luku olisi todennäköisesti useissa tuhansissa. Vaikea tätä totuutta on kriitikonkin toisin väittää.
Suomi on ainut maa jossa ei ole elintä/organisaatiota, joka tutkii korruptiota.
Ihan vaan muistutukseksiKorruptio, (lat.) "pahaan vietteleminen", on saadun valta-aseman väärinkäyttöä henkilökohtaisen edun tavoitteluun. Lahjontaa ja korruptiota tarkkaileva Transparency International (TI) jakaa korruption edelleen kahteen ryhmään, jotka ovat ”toimivallan mukainen” (according to rule) ja ”toimivallan vastainen” (against the rule) korruptio. Toimivallan mukaisella korruptiolla tarkoitetaan tilannetta, jossa lahjuksen saaja hoitaa hänelle kuuluvaa työtehtävää ja ottaa lahjuksen vastaan esimerkiksi siinä tarkoituksessa, että hän sen saatuaan järjestää asian käsittelyn helpommaksi tai nopeammaksi. Toimivallan vastaisella korruptiolla taas tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilö lahjusta vastaan harjoittaa sellaista toimintaa mihin hänellä ei ole toimivaltuuksia.
600 suomalaista poliisia syyllistyy edellisten kirjoittajien mukaan korruptioon. kova luku? Toivottavasti jäävät kiinni siinä missä kymmenet tuhannet oikeatkin rosvoilijat Suomen maassa.
Onko liikennerikos=ylinopeus korruptiota? Statistiikan mukaan liikennerikos"korrutio" on yleisin poliisimiestä vaivannut "korruptio".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751968Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361694Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81318Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241145Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59925
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57909