.. alle vuotiasta lasta viikoksi hoitoon? Kokemuksia?
onko kukaan
jättänyt..
9928
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En missään nimessä! Miksi näin pieni pitäisi jättää viikoksi hoitoon?
Tutkimuksissa on todettu parisuhdetyytyväisyyden kohoavan raskauden ajan aina vauvan syntymään saakka. Seuraavat kolme kuukautta tyytyväisyys laskee kuin kissan häntä… Onneksi tämä on ohimenevää.
On tärkeää löytää jokin keino, millä yhteinen sävel parisuhteessa säilyy ja kypsyy. Tämä onkin haaste, sillä vauvan turvallinen kehitys on niin riippuvainen ensisijaisesta hoitajasta, että yhteiset matkat eivät tässä vaiheessa ole ensisijainen keino parisuhteen hoitamiseen.
Vauva on biologisesti virittäytynyt luomaan alusta lähtien kiinteän suhteen häntä ensisijaisesti hoivaavaan vanhempaan, tässä tapauksessa ilmeisesti äitiin.
Ensimmäinen puoli vuotta on tärkeää aikaa turvallisen perusmallin rakentamisen kannalta. Tällöin vauva oppii luottamaan siihen, että saa apua, kun sitä tarvitsee.
Äidistä on tullut 5-6 kuukauden ikään mennessä vauvan mielessä korvaamaton, ja jopa pienetkin erot, kuten äidin katoaminen vessan oven taakse, voivat saada vauvan hälytyskellot soimaan. Isän merkitys kasvaa päivä päivältä, mutta ei edes työssäkäyvä isä, saati sitten harvemmin tapaava (myöhemmin varmasti rakas) mummo, pysty vauvan kokemusmaailmassa korvaamaan äitiä tässä ikävaiheessa pidempiä aikoja.
Vauva on vahvasti läsnä nykyhetkessä. ”Menneisyys” (aiemmat kokemukset) rakentuu hiljalleen vauvan muistiksi, oletuksiksi siitä, millainen maailma on.
Vauva ei kykene kuvittelemaan muuta kuin aiemmin kokemansa. Vauvaa ei kuvaannollisesti ”ole olemassa yksin”. Vauva on olemassa vain äidin kanssa jaetun kautta.
Äiti on vauvan muisti ja kokemuksien välittäjä. Vauvan aivot pystyvät käsittelemään kiihtymystä hyvin rajallisesti. Jotta vauva selviäisi kiihtymystilojen yli, hän tarvitsee tuttua äitiä: tuoksua, ääntä, syliä, kaikkea mikä on vauvalle tuttua ja turvallista.
Kokemukset, jotka ovat liian intensiivisiä vauvan kestettäväksi, johtavat hetkelliseen olemassaolon jatkuvuuden katkeamiseen (tyhjyyden tunne, ahdistus, paniikki, putoamisen tunne). Tällaiset kokemukset voivat jäädä vauvan kehon mieleen traumamuistoiksi ja voivat johtaa välttämiskäyttäytymiseen, jonka avulla vauva pyrkii (ei tietoisesti) selviämään sietämättömien kokemuksien kanssa. Tällaista käyttäytymistä voi olla esimerkiksi lohdutuksen tarpeen tukahduttaminen tai sylistä kieltäytyminen.
Arjessa vauva joutuu kohtaamaan miltei päivittäin hänelle sietämättömiä kiihtymystiloja (vaikkapa istuminen auton turvaistuimessa nälän yllättäessä).
Olennaista onkin, että vauva saa toistuvasti kokemuksia siitä, että yhteys vanhempaan palautuu uudelleen ja mieli rauhoittuu vanhemman avulla. Nämä arkiset kokemukset eivät ole traumaattisia, toisin kuin mitä pidemmät erot vanhemmasta saattavat olla.
Joskus toki elämässä sattuu asioita (sairaalareissu, äidin vakava uupuminen), jolloin vanhempi joutuu jättämään imeväisikäisen vauvan pidemmäksi ajaksi hoitoon. Ideaalitapauksissa hoitajana toimii silloin toinen vanhempi, joka on vauvalle päivittäisestä arjesta tuttu.
Vielä matkaanne ajatellen, jo maiseman vaihdos, vaikkakin yhdessä vauvan kanssa, voi tuntua virkistävältä vastapainolta arjen rutiineille. Onnea ja jaksamista vauvan hoitoon ja parisuhteeseen!
juuri en kaivannut.. Minun on vaan henk.koht syistä jätettävä lapsi mummolle hoitoon viikoksi. Kyseessä ei siis ole mikää lomamatka tai parisuhteenpiristys, niin kuin heti oletit. Eli kysymys siis kuului onko jollain kokemusta lapsen hoitoon jättämisestä viikoksi tai lyhyemmäksikin aikaa?
piti jättää lapsi aikoinaan mummolle...
Poden edelleen huonoa omaatuntoa, lapsi kärsi tilanteesta ja oli aivan sekaisin.
En suosittele, ellei ihan pakko...
..ikäinen muksu sillon oli? Kuinka läheinen mummu oli? Meillä kun mummu on asunut muutaman kuukauden ja nyt käy lähes päivittäin auttamassa..
Itse en ole vielä vienyt vauvaani hoitoon kuin yhdeksi yöksi,mutta en kyllä ymmärrä mitä pahaa siinä on jos vie pidemmäksi aikaa kun tarve niin vaatii? Ystäväni vei vauvansa viikoksi mummollensa hoitoon kun vauva oli 5kk. Poika oli viihtynyt hyvin ja kaikki oli mennyt hyvin. Eikä vauva ollut mennyt mitenkään sekaisin tms.
8kk, kyllä oli tuttu mummo mutta lapsi kovin herkkä muutoksille ja ujo edelleen.
me "joudumme" syksyllä jättämään 10-kuisen lapsemme mummolaan häämatkamme ajaksi, 5 päivää ollaan poissa. Pari päivää maksimissaan on muuten ollut hoidossa, mutta hyvin on viihtynyt. Minä ja sisareni ollaan molemmat oltu pikkuisina muutaman kerran viikonkin hoidossa ja ei meille mitään traumoja jäänyt. Kukin tavallaan.
Jos lapsi on sosiaalinen, iloinen ja viihtyy kylässä niin mikä ettei. Kannattaa muuten ehkä "harjoitella" muutaman kerran vaikka pari päivää kerrallaan...
kiitos positiivisista vastauksista! Antaa toivoa et kaikki menee hyvin sen viikon ajan.. Meillä on poika ollut mummin kans usein kaksin päiviä, eikä sillon ainakaan ole ollut ongelmia :)
Meillä esikoinen oli 4pvä mamman hoidossa 4kk ikäisenä. Nyt Reipas ja tasapainoinen leikki ikäinen. Uusi reissu tulossa ja mamma hoitaa esikoisen sekä hänen pikkusisaruksen 3,5kk, 4 yötä ollaan poissa. Ja ihan vaan lomamatkalla!!!!! Ei siitä mitään tunnehäiriöitä tule yhdestä poissaolosta. Tärkeämpää on että arki muuten on tasapainoista ja rauhallista eikä mitään höösäystä. Itse ihmettelen niitä jotka vievät vauvojaan harrastuksiin ja juoksevat menoihin pää kolmantena jalkana vauva kainalossa. Koti on paras paikka vauvalle ja tuttu hoitaja.